Dreamchilds

Täytyi olla uhkarohkea jos lähti kävelemään suolle. Tai itsetuhoinen.

Ico oli ehdottomasti uhkarohkea. Ja nälkäinen - mikä riitti syyksi vierailla niinkin petollisella alueella kuin upottava suo. Mutta mitäs ori siitä, hylkiönä oleminen oli opettanut astetta kovemmaksi - sotilaskoulutus taas opetti olemaan pelkäämättä vaaroja. Niinpä, näiden järkevien syiden pohjalta musta nahkasiipi löysi itsensä sammalten keskeltä, vetämästä jalkojaan irti upottavasta turvematosta.

Ico suuntasi katseensa eteenpäin - suota, suota, suota.. haastetta. Ori hymyili itseironisesti. Nousisipa kuntokin - ja samalla saisi apetta.

// Brainchild med jjjjjjjjj //

Jacko käveli rahvaasti, suon upottavasta sammaleesta välittämättä, eteenpäin. Se oli päättänyt uhmata luontoäitiä, lähtien kulkemaan sateen vetistämälle, kaikkien karttamalle rämeelle, syynä yksinkertaisesti nautinto, joka syntyi kun sai kulkea yksin - ei määräileviä johtajattaria eikä säännöistä kinastelevia sulkasiipiä. Valkoisen suupielillä oli se jo kuuluisaksikin lukeutuva, synkkä tuijotus, joka kohtasi jokaisen vastaantulevan ilman pienintäkään omantunnon kolkutusta. Jalkojen uppoutuessa yhä syvemmälle, Jacko turvautui käyttämään vilppiä - se nosti itsensä taas pinnalle muutamalla, voimakkaalla siipien lyönnillä.

Pienen matkan päässä, edessä päin, kaviot vetiseen turpeeseen uponneena, rämpi musta ori. Jacko kohotti kulmiaan, heilauttaen otsaharjaansa nähdäkseen paremmin oikealla silmällään. Kyllä, kyseessä oli toisen siipensä menettänyt hylkiö. Kerrassaan hurmaavaa. Valkoisen mieleen tuli huvittunut kuva ruskeasta Riloksesta, joka hyppi seinille nähdessään yhdenkin tämän kaltaisen maillaan - ehkä tästä siis syntyisikin toiminnallinen päivä. Johtajattaren saaminen paikalle ei kestänyt kauaa, varsinkin kun toinen oli jumissa sammaleiden seassa. Suolta pakeminen oli todellakin helpommin sanottu kuin tehty.

- Tsot tsot, nyt on mustarastas lennellyt väärille maille, Jackon suupielille kohosi ärsyttävä, ylimielinen hymy, joka kohtasi nopeasti toisen katseen. Sulkasiipi oli muutamalla keveällä siiven iskulla lentänyt hylkiön vierelle, antaen nyt silmien kiertää tämän kehossa. Ei niin riutunut kuin hylkiöistä voisi olettaa, ei todellakaan. Itseasiassa toinen oli jopa yllättävän hyväkuntoinen.

- Tai oikeastaan.. Jos ohitammekin kohdan lennellyt, vai kuinka? Valkoinen oli täydellinen vastakohta chadroille - se oli suhteellisen kookas, suuri siipinen ja ennen kaikkea häijy. Harvemmin tällaisiisiin tapauksiin näillä mailla törmäsi. Useimmat sulkasiivistä toivottivat rodit kohteliaasti omille mailleen, korkeintaan muutaman ilkeän puraisun kera. Jackon kultaiset silmät tihkuivat ironiaa ja vahingoniloa - se oli juuri niin sikamainen kuin ulkonäkökin antoi olettaa. Ori antoi kavioidensa painautua taas sammaleeseen, siirtäen puhtaan valkoiset siipensä kylkiään vasten.

Suon aiheuttama maiskahtelu heikensi Icon kuuloaistia, eikä ori siksi kuullut lähenevän chardan tuloa. Ei ennen kuin tämä lehahti mustan viereen.

Ico siirsi katseensa valkeaan, antaen sen liikkua oriin keholla samalla mitalla. Lopulta musta vei sen toisen kellertäviin silmiin. Icon huulille nousi kuin tyhjästä yhtä ärsyttävä ja ylimielinen hymy kuin toisellakin, täydellinen kopio tästä.

- Ei suo minusta kuulu lokkienkaan pesimispaikkoihin, ori huomautti ja kohotti kulmiaan, hypähtäen sitten sivulle ja pysähtyen sopivan kestävän tuntuisille mättäille. Ico vei vihreät silmänsä chardaan, tutkaillen nyt tämän ulkomuotoa paremmin. Ori ei ollut täysin osannut varautua törmäämiseen tämänlaisen tapauksen kanssa, mutta oikeastaan se ei tuntunut yhtään sen hullummalta. Ainakin sulkasiivellä oli pokkaa.

- Niin no eipä tällä yhdellä enää oikein ilmassa tohdi pysyä, musta sanoi - kuulostaen yliampuvan dramaattiselta ja lehytteli ainoaa nahkaista siipeään. Ico vei katseensa taas chardaan. Sitä kiinnosti kovasti tietää mitä tämä nokkava siivekäs oli miehiään.
- Sinulta taas on tainnut kasvatus jäädä väliin, ori arvaili, kohottaen toistamiseen kulmiaan - kuitenkaan kuulostamatta ärtyneeltä tai kostonhaluiselta. Pikemminkin huvittuneelta.

Jacko hymähti. Lokkien? Hylkiö ei ollutkaan niin torvi, mitä oli antanut itsestään ulkoisesti olettaa. Se osasi omalla, hienoisella tavallaan muuttaa luodin suuntaa ja ampua oria suoraan jalkaan - itse asiassa chadra oli hetken sanaton, tarkkaillen mustaa vain kultaisilla silmillään. Sen oli pakko pudistella päätään, heilauttaa vielä otsaharjaansa parempaan asentoon ja nostaa huulilleen poikamainen virne.

- Laihduta, ehkä sitten, valkoinen kohotti kulmiaan, naurahtaen kevyesti. Toisen vajaa siipipari näytti kieltämättä aika säälittävältä. Miltä tuntuisikaan olla aina maan vanki? Kävellä paikasta toiseen, olla täysin puolustuskyvytön.. Kuinka turhauttava ajatus. Toisaalta hylkiöt olivat saaneet valita - ne olivat joko perkeleen huono-onnisia tai sitten vain typeriä, kapinoivia luusereita, jotka eivät osanneet taktikoida. Jacko pyöräytti silmiään, vilauttaen kirkkaanvalkoisia hampaitaan filmitähden lailla.

- Riippuu täysin siitä, mitä tarkoitat kasvatuksella. Käytöstapojen harjoittelua vai skitsofreenisen isän mielipuolista väkivaltaa, Jackon hymy hyytyi hetkeksi. Se joka kerta isäänsä ajatellessaan katkeroitui, muistaen tämän pelokkaat kasvot tukehtumassa veteen.. Ori veti syvään henkeä ja kohotti maahan eksyneen katseensa mustaan takaisin. Sen oli pakko liikauttaa jalkojaan, sillä märkä suo oli alkanut imemään niitä uhkaavasti sisäänsä. Valkoinen kohotti itseään pinnalle muutamalla siiven iskulla.

- Jacko, tämä esittäytyi nyökäten edelleen vakaasti.

Ico hymähti huvittuneesti toisen vastaukselle. Kieltämättä ori olisi odottanut chardan vastaavan eri tavalla - toinenhan jopa ymmärsi huumoria! Tosin ikinä ei kannattanut antaa ensivaikutelman pettää.
- Niin, ehkä, musta myönsi, muodostaen samalla tutkailevan virneen huulilleen ja jäi rentona nojaamaan toista takajalkaansa vasten.

Aihe kasvatuksesta taisi olla sulkasiivelle arka paikka, tosin Ico ihmetteli miksi toinen näytti sen niin avoimesti. Jatkoa ajatellen heikkouksien paljastaminen saattoi koitua kohtalokkaaksi - tosin tuskimpa tällä kertaa. Nahkasiipi nimittäin huomasi rentoutuneensa täysin toisen seurassa, kaikki jännittyneisyys - jos sitä edes oli ollut - oli tiessään. Sitäpaitsi Ico huomasi pitävänsä toisesta, rehellisesti.

- Ico, ori esittäytyi itsekin, muuttaen virneensä kieroksi hymyksi.
- Nyt kaiketi pitäisi sanoa kuinka mukavaa oli tutustua, mutta asenteesi kielii siitä ettei moni ole ollut sitä mieltä, musta jatkoi virnuillen, äänestä kuitenkin erottuen vitsailevuus. Ainakaan moni nahkasiipeen törmännyt tuskin oli muistellut tätä jälkikäteen lämmöllä.

Valkoinen hymähti. Ico. Kuulosti kaikelta muulta kuin jokaisen sanaan alistuvalta nyhveröltä. Toisaalta, tämän ulkonäkökin oli aika karu. Kokenut? Jackon kulmat painautuivat aluksi hieman loukkaantuneena alas, antaen tämän katseelle uhkaavan ja vihaisen vaikutelman, mutta tajutessaan hylkiön vitsailevan sävyn, se rentoutui hieman ja antoi hieman tekaistun hymyn hiipiä suupielilleen. Ehkä niin.. Harva tosiaan oli tieten tahtoen jäänyt sulkasiiven seuraan mutta.. No, kaikilla oli paheensa.

- Olet yksi niistä harvoista ja ainoista, Blacky, Jacko virnisti, huokaisten sitten nopeasti. Icon seura oli kyllä kieltämättä sellaista, mitä valkoinen oli jo pitkään kaivannut. Mies miehelle, rehtiä sanan vaihtoa ja säälimätöntä huumoria. Ei kääkättäviä tammoja jaloissa roikkumassa, vaikkei se kyllä toisaalta olisi mitään haitannutkaan.. Sulkasiipi huomasi hymyn kiirineen suupielilleen vain ajatellessaankin asiaa. Hmmh - kuinkakohan kauan viime kerrastakin oli..? Liian kauan. Jacko havahtui ajatuksistaan, pyörtäen sitten kasvoilleen hieman omahyväisen ilmeen.

- No tottapuhuen, et sinäkään vaikuta sen enempää sellaiselta hevoselta, joka jokaiselle vastaantulevalle esittelee säteilevää hymyään, hmmh? Valkoinen hymyili pirullista hymyään, juuri sellaista, joka vain vahvisti tämän olettamuksia siitä, että oli oikeassa. Jacko vaivautui heilauttamaan häntäänsä, mutta antoi kultaisten silmiensä levätä koko ajan mustassa.

- Kuulehan, Patsy, Ico aloitti, oikealla teennäisellä äänensävyllä - silmissään silti pahaaenteisen ilkikurinen polte - ja katsoi Jackoa tahallisen väsyneesti päästä varpaisiin, harpaten samalla sulkasiipeä lähemmäs.

- On kunnia saada olla minun seurassani, oli se sitten miellyttävää tai ei, mitä se tuppaa yleisesti olemaan ori jatkoi muuttaen ilmeensä omahyväiseksi virneeksi, mutta jätti sanomatta viimeisen lauseen ääneen. Sillä tottahan se oli, kukapa nyt rodworista olisi pitänyt? Ico hymähti. Ei kukaan.

Vihreät silmät tarkkailivat Jackoa hetken tyytyväisesti, yrittäen samalla pommittaa tätä katseen kautta tuhansilla kieroilla suunnitelmilla ja ajatuksilla mitä mustan rodworin päässä kyti. Niillä suunnitelmilla, joiden toteuttamiseen tarvittiin kaksi, ja joihin Ico ei ollut vielä löytänyt sopivaa rikoskumppania. Ja Jacko vaikutti kerrassaan loistavalta ehdokkaalta, kunhan tämä ei vain paljastuisi nyt täydelliseksi juntiksi...
- No Jacko, musta ori lausahti äkkiä, täysin muuttuneella äänensävyllä ja paljasti samalla valkean hymynsä. Oriin silmissä välähti pahaaenteisesti, kuin merkkinä toiselle valmistautumaan siihen mihinkä tulema piti. Ico laski päätään, jääden seisomaan aloilleen salaperäisen näköisenä.
- Hoituuko sinulta hämärähommat?

Musta siristi silmiään, avaten silti niitä samalla suuriksi - näyttäen lopulta todella arvaamattomalta, lähinnä hullulta tiedemieheltä joka oli juuri saanut vuosia kestäneen kokeensa onnistuneesti päätökseen.

// Ico häippäsee, kiitos pelistä ! : D //