Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Touch the ground, son

2 posters

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Siirry alas

Touch the ground, son Empty Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Vieraili La Joulu 26, 2009 11:32 pm

//Tämä siis Rekaleen ensipeli, josta sovimme Sabran pelittäjän kanssa. Liitelehän paikalle, hento kultasilmä!//

Ori lenteli tasaisen rauhallisin siiveniskuin laskevan auringon värjäämää taivasta vasten. Se oli noussut lentoon joitakin kilometrejä tuonnenpana ja nyt sen siivet olivat levittäytyneinä ääriasentoonsa. Siellä, missä aurinko osui sen valkoiseen turkkiin, kimalteli karvanpinnassa kirkas hiki. Ori huohotti hieman. Pitkästä aikaa ilmassa, eh... Pitäisi kai kuntoilla hieman enemmän... Sen ajatusten ääni soi sen pääkopassa etäisenä ja hauraana. Välistä se kadotti koko ajatustenjuoksunsa jokainen hermo sen kehossa keskittyen ainoastaan siipien ohjailuun. Sen kirkkaiden silmien katse kiersi ympäröivässä maastossa. Kohta on kyllä pakko levätä, pirkule! Hemmetti kun tällainen nuorukainen voi päästää itsensä rapakuntoon!

Pieni musta lintu lehahti yllättäen orin alta suoraan sen näkökentän etulaitaan. Rekale hirnahti kuuluvasti ja huitaisi etujaloillaan. Mitä hittoa? Lopulta sen aivot ehtivät rekisteröidä toisen siivekkään ja se naurahti itselleen. "Mokoma lintu... Onko minusta tulossa pikkuvarsa, kun tuollaista säikyn?" Hetken ajan Rekale jatkoi itsekseen hohottamista, ennen kuin se taas vakavoitui ja ryhtyi zoomailemaan maastoa silmillään. Tämä oli orille enemmänkin, kuin tuttua hommaa. Se kokosi siipensä jälleen kulmalle ja lepatti jonkin aikaa paikoillaan, takajalat alhaalla roikkuen. Tuo aukio näyttää sopivalta, joskin minun on lähestyttävä kaaressa, sillä tuo pirkuleen pensas, ori naurahti mielessään. Sen ajatukset olivat keskittyneitä suureen puuhun, jonka lehdet olivat suuria ja paksuja, estää suoran lähestymisen.

Kun suuri valkoinen hevonen oli saanut mietteensä päätökseen se alkoi räpytellä siivillään vinhemmin ja suuntasi sitten tasapainoisesti lentonsa kohti maankamaraa. Aluskasvillisuus oli näillä kohdin aika tiheää, joten laskeutuminen ei tulisi olemaan helppoa. Rekale oli kuitenkin lentäjänä konkari! Se rakasti yli kaiken liihotella taivaalla ja nuorena varsana se oli jopa kirmaillut ilmassa kavioillaan, kuin mikäkin kiitolaukkahevonen. Nyt sen katse hakeutui kuin automaattisesti sopivaan laskeutumiskohtaan ja se supisti siipensä varmanoloisesti lähelle kehoaan. Sen vauhti kiihtyi kiihtymistään ja sen siivet kahisivat hiukan ilman lipuessa vinhaa vauhtia sen ohi. Orin kaula oli venytetty eteenpäin ja sen turpa osoitti terävässä kulmassa maata. Kaksikymmentä metriä. Kymmenen metriä. Kahdeksan metriä. Kuusi metriä - siivet apposen auki.

Orin oikea etujalka kosketti maata höyhenen kevyesti. "Jiihaa!"


Viimeinen muokkaaja, B-ea pvm La Joulu 26, 2009 11:55 pm, muokattu 1 kertaa

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Dreamer X La Joulu 26, 2009 11:49 pm

Jos jokin olento oli surkea näky, niin se oli Sabra. Olihan tamma toki rutkasti paremmassa kunnossa kuin muutamaa kuukautta aiemmin, kiitos kahden tamman jotka nuorikkoa olivat tunnollisesti hoivanneet ilman kyselyitä. Sulkasiiven vatsa ei ollut vielä kasvanut, mistä tämä olikin vain kiitollinen, Sabra usein toivoi ettei mitään varsaa olisikaan. Kultaiset silmät tutkivat sademetsän maastoa tarkasti, kaatuilu tästä vielä puuttuisikin.

Lentäminen olisi ollut helpompaa, mutta sulkasiipi oli yhä hieman epävarma repaileisesta siivestää, puhumattakaan siitä että se pelkäsi Luthorin löytävän itsensä. Lähes kauhuelokuvamaisella ajoituksella metsän luonnollisen taustahumun peitti huuto, se sai Sabran hätkähtämään pahemman kerran. Tamman keskittyminen herpaantui pahemman kerran ja alamäki jota pitkin sulkasiipi oli laskeutumassa hoisi homman kotiin. Tapahtumaketju johti siihen että harmajan ja kullan kirjoma tamma romusi alas mäkeä muistuttaen elävää lumivyöryä.

Matka päättyi aukiolla, lukuisten kolhujen ja mustelmien jälkeen. Se ei silti huolettanut Sabraa puoliksikkaan niin paljon kuin se kuka oli hetkeä aikaisemmin huudahtanut. Juuri tunnustelematta kolhujaan siro ja heiveröinen tamma räpiköi jaloilleen vainoharhaisesti ympärilleen vilkuillen.

Helpotus joka sai kylmän kauhun väistymään oli niin perinpohjainen että koko Sabran keho tuntui kihelmöivän jännityksen lauetessa. Minä alan todenteolla olla vainoharhainen.. Sulkasiipi pohti kultaisten silmien osuessa vaaleaan oriin, joka ei taatusti ollut Luthoria koskaan nähnytkään. Luojan kiitos sille.
Dreamer X
Dreamer X
Kokenut
Kokenut

Viestien lukumäärä : 1276
Ikä : 31
Paikkakunta : Kittilä-city
Registration date : 17.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Vieraili Su Joulu 27, 2009 12:10 am

Rekaleen loput kolme jalkaa tömähtivät maahan vauhdilla heti, kun ensimmäinen oli päässyt tukevasti kiinni maankamaraan. Ori oikaisi koipiaan nopeasti ja tuhahti itselleen mielessään: Se oli täydellinen. No - eihän Rekaleen laskeutuminen ollut täydellistä nähnytkään, mutta oriparka yritti pönkittää yhä vain paisuvaa egoaan itseihailun villissä maailmassa. Sitten se pudisti nopeasti päätänsä. Hitot ollut. Ja jatkoi siipiensä taittelua korvat pystyssä. Mutta melkein täydellinen se oli. Ori totesi vielä itselleen.

Kauaa ei Surusiipi ehtinyt paikoillaan olla ja siipiään tällätä, ennen kuin hirvittävä vyörymisen ja mätkähtelyn ääni kantautui sen käänteleviin korviin. Maa sen alla värisi hieman, mutta ei kylliksi, jotta se olisi voinut kuvitellakaan lähestyvän otuksen - mikä ikinä tämä sitten olisikaan - olevan kovin painava. Tai kenties se ei ollut otus laisinkaan? Sehän saattoi olla vaikka puusta irronnut suuri oksa.

Rekale käänsi sinisten silmiensä katseen sivulle ja vilkuili sademetsän runsaaseen kasvillisuuskehtoon. Yksii, kaksiii, kolmeeee... Jokin pieni, kultainen, valkoinen ja harmaa tömähti esiin pusikosta. Hetken aikaa Rekale ei kyennyt muuta, kuin katsomaan lähestynyttä otusta ihmetyksen vallassa. Sitten tuo pieni kultahuisku kömpi nopeasti jaloilleen ja Rekale kykeni tunnistamaan sen toiseksi hevoseksi. Omituiseksi, kullan harmaan ja valkoisen kirjavaksi koikkajalaksi, mutta hevonen se oli, siitä ei Rekaleella ollut epäilystäkään. Kaikenlisäksi toinen näytti kovasti säikähtäneeltä, se vilkuili ympärilleen kuin vainoharhainen vuoripeura, jonka hevonen sattui yllättämään turhan nopeasti ja joka luuli tätä toista heinänmässyttäjää vihollisekseen ennen kuin tajusi, mikä tuo otus oikeasti olikaan.

Kultahuiskun katse kiinnittyi lopulta Rekaleeseen ja sen ilme näytti hiukan pehmenevän. Yhä tuo toinen näytti kovin säikyltä, aralta ja pieneltä, mutta nyt sen katse ainakin oli vakaa ja suora, eikä se polkenut jaloillaan sinne ja tänne, kuten ylös rämpiessään.

Nyt ori alkoi vasta ajatella ja katsoi hevosta lähemmin. Tamma. Omituinen. Ruipelo. Hento. Hoikka... Kauheassa kunnossa. Riekale mittaili tamman nopeasti katseellaan. Ja pirun selkeä Charda, onneksi.

"Tervehdys hontelokinttu," Rekale aloitti sarkastisen imartelevaan äänensävyyn. "Saanko udella, mikä tuo kaltaisesi siipirikon tänne petojen valtakuntaan?"

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Dreamer X Su Joulu 27, 2009 12:36 am

Hiljalleen Sabra alkoi palautua säikähdyksestään, ja römyämisestään, se oli entistäkin huonommassa kunnossa. Hiljalleen tammasta alkoi tuntua että se oli oikea huonononnen magneetti, kaikki pahat asiat kasaantuivat sulkasiiven kohdalle. Muistaessaan siipensä tamma vilkaisi harmaita höyhenen peittämiä ulokkeitaan, ne näyttivät entistäkin räsyisemmiltä. Ne pitää jossain vaiheessa sukia parempaan kuntoon, eihän tuollaisilla lennäkkään. Vaikka tamma kovia kokenut olikin, oli se silti femiininen olento ja aika ajoin pinnallinen sellainen. Silti Sabraa huvitti sen omat turhamaiset piirteensä, vino ironinen hymy käväisi sen kasvoilla.

Kirjava muisti toisen sielun läsnäolon vasta kun ori avasi suunsa, räsyiseltä tammalta vei hetken aikaa sisäistää toisen sanoja. Ilmeisesti toinen kuitenkin odotti vastausta, sen näki jo ilmeestä. Oli kaiketi aika ottaa jo hieman unohtuneet sosiaaliset taidot käyttöön ja puhua. Sabra nosti kasvoilleen ironisen ilmeen, se oli kyllä erottanut oriin puheesta sanat 'hontelokinttu' ja 'siipirikko'.
"Ilmeisesti sinä." chadratar vastasi kohottaen kulmaansa ja tuli vasta sitten miettineeksi sitä pientä mahdollisuutta ettei huutaja ollutkaan tuo.. Melko siro ja outosiipinen olento. Chadra toinen ainakin oli, muusta Sabra ei mennyt takuuseen.

Sulkasiipi suoritti vielä muutamia hienosäätöjä ulkomuotoonsa, se kyllä tiesi kuinka reppanalta näytti, mutta ylpeys se oli sukurutsarillakin. Tamma ryhdistäytyi ja heilautti kullanhohtoisen harjansa pois silmiensä edestä, sisääntulo ei ollut ollut paras mahdollinen mutta Sabra yritti silti näyttää vakavastiotettavalta. Ehkä chadra näytti nyt hieman nuorelta tammalta, eikä niin paljon surkealta ja pahoinpidellyltä raasulta mikä oikeasti oli.

"Joten melko luonnollinen kysymys kaiketi on; miksi kiljut täällä kuin pikku tyttö?" Sabra kysyi virnistäen leveästi.
Dreamer X
Dreamer X
Kokenut
Kokenut

Viestien lukumäärä : 1276
Ikä : 31
Paikkakunta : Kittilä-city
Registration date : 17.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Vieraili Su Joulu 27, 2009 1:03 am

Kuullessaan tamman vastauksen Rekale joutui miettimään hartaasti muutaman sekunnin. Miten ihmeessä minä olisin voinut aiheuttaa tämän västäräkin rämähtämisen paikalle? orin aivot raksuttivat. Se oli juuri palaamassa laskeutumishetkeensä aivojensa syvissä soukeroissa, kun tamma, virnistäen, kertoi sille syyn.

Rekale olisi kai lehahtanut tulipunaiseksi, mikäli se olisi ollut hevosille mahdollista. Se katsoi toisen ilmettä, joka oli sen mielestä varsin röyhkeä, ja mietti, mikä tuo hontelokinttuinen tammanpahanen oli arvostelemaan orin riemunkiljahduksia, kun itse saapui paikalle rymähtäen.

"Otetaan nyt huomioon se seikka, neitiseni, että tehän se sieltä taivaalta rämähditte alas, kuin säikähtänyt vuorikauris ja päädyitte vielä tänne minun luokseni persuksillanne liukuen," Rekale muistutti tyttöä. Sillä on kyllä erinomainen sanavalmius ottaen huomioon ulkonäön...

"Minä laskeuduin hetkinen sitten näillä siiventapaisillani vallan mainiosti," ori naurahti tällä kertaa ei lainkaan ironiseen sävyyn. Itseasiassa Rekaleen kävi tammapoloa hieman sääli ja se päätti käyttäytyä sitä kohtaan hieman ystävällisemmin, ainakin jos toinen lakkaisi heittämästä huultaan. "Ja mikäli neiti välttämättä haluaa tietää, mikä se ääni oli, olin vain riemuissani, että olin pitkästä aikaa kohottautunut siivilleni, lentänyt pitkän lennon ja vielä laskeutunut sutjakkaasti koivilleni."

Rekale tuumasi, että oli selittänyt asian riittävän perinpohjaisesti, eikä toinen voisi räjäyttää uutta lastia sontaa sen naamalle ainakaan orin vastauksen perusteella. Lisäksi hän ajatteli, että ainakin omasta mielestään oli ollut kyllin kohtelias jottei kultainen häivähdys poistuisi sen luota ennen kuin Rekale oli ehtinyt tehdä tämän kanssa hiukan enemmän tuttavuutta. Omituinen ruippajalka oli alkanut kiinnostaa oria kovasti, ei siinä mielessä, vaan ihan elämänkokemuksen kantilta. Tamma ei näyttänyt kovin vanhalta, mutta oli ryvettyneemmän ja huonokuntoisemman näköinen kuin isäukon isä kuolinruohollaan. Ja vaari ei todellakaan ollut ollut mitään silmänruokaa tuohon aikaan. Rekale päätti vielä luoda tammaan rauhoittelevan, sovittelevan silmäyksen, ettei kiihdyttäisi tätä. Useimpiin naisiin orin sinisilmät nimittäin tepsivät mainiosti.

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Dreamer X Su Joulu 27, 2009 1:22 am

Sabran vastaus ei selvästikkään soittanut aluksi kelloja oriin päässä, miksi olisikaan, kukapa nyt olettaisi että omat riemunkiljahdukset voisivat säikyttää jonkun ryvettyneen tamman alun puolikuoliaaksi. Ei sulkasiipi aikonut asiaa sen suuremmin vieraalle valaistakkaan, siitä asiasta tamma kun ei halunnut puhua. Menneisyys oli mennyttä ja paras unohtaa, toivoen ettei sitä koskaan löytäisi edestään.

Jos nyt totta puhuttiin niin Sabra oli ulkonäöllisesti melko kaukana omasta itsestään seisoessaan tuon melko sanavalmiiksi osoittautuneen oriin edessä. Tamma pyyhkäisi lähinnä tottumuksesta naamansa höyhenien verhoamaan jalkaansa, tajuten vasta sitten kultaisten höyhenien värjääntyvän jonkin etäisesti mudan ja veren sekoitusta muistuttavan tahnan mukaan. Luoja, muistutan varmaan enemmän variksen pelätintä kuin hevosta. Sabra kuitenkin unohti nopeasti ulkonäkönsä kohdistaessaan taas katseensa vieraaseen oriin.

"Myönnettäköön ettei sisääntuloni ollut loisteliain, mutta mitä muuta voi unohtaa sen jälkeen kun joku päättää kiljahdella ilman minkäänlaista varoitusta kuin fanityttö konsertissa ja säikytellä pahaa aavistamattomia tammoja?" sulkasiipi huomautti, virneen laantuessa vinoksi hymyksi. Oli myös helpotus että ori oli myöntänyt rääkyneensä, muuten Sabran olisi pitänyt toden teolla hermostua.

"Eikö se sitten yleensä onnistu? Nouseminen, lentäminen ja laskeutuminen siis." siro tamma kysyi ryhdistäytyen hieman, tiedostaen hyvin pienen, mitättömän kokonsa. Olisi kaiketi auttanut jos olisi ollut jollain tapaa vaikuttavan näköinen, kuten häikäisevän kaunis, se olisi voinut kompensoida hieman kokoa. Sen puutetta.

"Ja lakkaa neidittelemästä minua, olen melko kaukana mistään hienosta neidistä." Sabra huomautti, se tiesi kyllä suoraan sanottuna vittuilevansa orille, mutta se oli tammalle lähes automaattinen reaktio. Silloin kukaan ei päässyt liian lähelle, eikä halunnut, yleensä sulkasiipi ei edes halunnut huomiota, lähes pelkäsi niitä. Mitä enemmän kontakteja ja sosiaalista elämää oli, sitä suuremmaksi kiinnijäämisen mahdollisuus kasvoi. Kiinnijäämisen? Mikä karkuri minä muka olen. Omaa elämäänihän minä vain elän. Sabra naurahti kuivasti itselleen, sen pitäisi todenteolla ryhdistäytyä.
Dreamer X
Dreamer X
Kokenut
Kokenut

Viestien lukumäärä : 1276
Ikä : 31
Paikkakunta : Kittilä-city
Registration date : 17.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Vieraili Su Joulu 27, 2009 1:44 am

Rekale ei vastannut kultahuiskun touhotukselle jostain fanitytöistä ja konserteista yhtään mitään. Sen aivot löivät täysin tyhjää tuollaisten puheiden osalta, eikä se aikonut millään tapaa valaista asiaa nenäkkäälle seuralaiselleen. Konsertti kuulosti orin korvissa sanana käärmeen epämääräiseltä sihinältä ja kertaakaan elämänsä aikana ori ei ollut fanittanut yhtikäs mitään muuta, kuin täyttä vatsaa ja hyviä päiväunia sen jälkeen.

Lentämisen tullessa puheeseen Rekale avasi siipensä kernaasti, hymy kasvoillaan ja levitti ne näkyville niin, että toinen varmasti kykeni havainnoimaan jokaisen sulan, mikäli veren ja mudansekainen möllö tämän kasvoilla ei peittänyt tämän kullanvärisiä silmiä. "Kuulehan nyt neiti rämä, nämä siivet eivät ole luotu pitkänmatkan lennolle!" Rekale selitti. "Sulkaiset ystäväni ovat vallan mainiot mitä tulee nopeuteen ja pyrähtelemiseen, mutta pitkillä matkoilla tällaisilla härpäkkeillä väsyisi yksi jos toinenkin. En ole vähään aikaan lennellyt näin pitkää matkaa, joten olin iloinen, että sain laskeuduttua lennosta rasittuneenakin hyvin. Lyhyillä matkoilla olen haja ja voin todistaa sen joku toinen päivä, jos neiti ei sitä itse usko. Juuri nyt minua ei huvita, eikä tämä rämeikkö siihen sopisikaan." Pakko myöntää, se oli hyvin sanottu, ori ajatteli itsekseen sulkiessaan siipensä taas suppuun sivuilleen.

"Ja mitä laskeutumiseen tulee... Neiti taitaa olla kovin säikkyä tyyppiä?" Todellä säikkyä tosiaan. Tippua kuin lyöty kärpänen pienestä metelistä. Meteliähän on maailma täynnä. Enpä tahtoisi nähdä tämän raukkaparan joutuvan tappeluun, en totisesti, vaikka nenäkäs tuo ruippajalkapahanen on, todella nenäkäs.

Rekale otti muutaman tyylitellyn huolellisen askeleen kohti tammaa ja nosti sitten päätään vain kuullakseen, kuinka nainen suorastaan aliarvioi itsensä ja vielä pahemman kerran.

"Mutta neiti hyvä, eihän tuollainen puhe sovi naisen suuhun," Rekale huomautti muka vitsikkäästi. "Ei laisinkaan. Olette ehkä tällä hetkellä hieman... tai ehkä vähän enemmänkin rapakunnossa, mutta olen varma, että ulkonäkönne on mitä viehättävin, kun tuosta vähän tokenette." Ori iski tammalle leikkisästi silmää. Kun on kerta itse noin sulava suustaan, kestää varmasti pienen läpän takaisinpäinkin.

Rekale tutkaili tammaa katseellaan arvioivasti ja antoi silmiensä pyöriä päässään miltei irstailevasti ihan tahallaan, kiusoitellen tammaa. "Kyllä sinusta vielä hyvä kinkku tulee muiden joukkoon, usko huviksesi. Mutta en pistäisi pahaksi, eikä varmasti yksikään toinen oriikaan, mikäli neiti lopettaisi naurettavan diettinsä ja nappaisi muutaman mehevän lehden suuhunsa mitä pikimmiten. Neiti on päästänyt rankansa melko lankamaiseen kuntoon, eikä se sovi neidille." Rekaleen äänensävy oli niin huvittava, että oria alkoi naurattaa itseäänkin. "Haha, vai että ei saa neiditellä!" se hirnui. "Kuule, oletko koskaan kuullut sellaisesta, kuin kohteliaisuus? Yleensä vieraalle puhutaan nätisti, eikä alentavasti, kuten neiti tekee."

//Tämä näppäinhiiri kipittelee nyt neljä metriä taaksepäin ja pudottaa päänsä omaan tyynyyn. Huomenna jatkelen, mikäli olet jatkanut :P//

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Dreamer X Su Joulu 27, 2009 2:21 am

Sabra pyöräytti silmiään huvittuneena oriin selitykselle, kyllähän niitä tekosyitä riittikin. Tosin eihän tamma voinut mitään mennä sanomaan, se ei juuri tuntenut siipien aerodynamiikkaa ja tekniikkaa. Se oli tuntenut vain Luthorin ja isänsä, jotka kummatkin olivat olleet huippuunsa treenattuja ja olivat tuntuneet pystyvän mihin vain. Ja olivat pystyneetkin kaikkeen. Päättäväisesti sulkasiipi työnsi ajatuksen päästään, perhettä ei ollut hyvä muistella.

"No en nyt säikkyä, minulla vain on sellainen juttu jota kutsutaan itsesuojeluvaistoksi." kultaharjainen tamma vastasi virnistäen, peittäen tarkasti todelliset syynsä säikähtämiseen, sehän ei alkaisi kivikkoista elämäntarinaansa millekkään vieraalle oriille vuodattamaan. Tämä ei kuitenkaan ollut niin mukava miltä oli tähän asti vaikuttanut, taatusti oli puhtoiselta tuntuvan julkisivunsa takana vaimonhakkaaja taikka pedofiili, ellei kumpaakin.

Ehkä juuri sivuraiteille harhailleiden ajatustensa ja luontaisen läheisyyden pelkonsa takia Sabra hermostui vaalean sulkasiiven astellessa lähemmäs. Niin mukavaa kuin herra leikkikin, saisi tämä vähintäänkin kipakan potkun jos tuppaisi liian lähelle. Hetken kuunneltuaan oriin puhetta, tamman huulilta karkasi naurunpyrskähdys.
"No jopas sitä ollaan sanavalmiita kuin paraskin kikolo." Sabra huomautti huvittuneena.

Itse asiassa tamma otti lankamaisuuden oikeasti kohteliaisuutena, sehän vain tarkoitti ettei raskaus näkynyt vieläkään. Kuinka surkea sekasikiö sieltä syntyisikään, jos syntyisi, tuskin mikään sikiö saattoi selvitä kaiken sen jälkeen mitä Sabra oli kokenut. Langanlaiha ja pahoinpidelty keho tuskin saattoi pitää mitään muuta elossa kuin itseään. Sabra naurahti oriin sanoille sarkastisesti, kukapa tammalle kohteliaisuutta olisi opettanut, sehän oli vain mennyt siinä sivussa samalla kun Luthorista oli koulittu suvun johtohahmoa.

"Ei ole kuule kukaan ollut opettamassa. Ja näytänkö juuri siltä että minua jotkin kohteliaisuudet paljoa liikuttavat?" Sabra kysyi, nostaen nyt ensimmäistä kunnolla katseensa toisen sinisiin silmiin, jotka olivat itse asiassa melko kiinnostavatkin. Eivät mitkään tavanomaiset.
Dreamer X
Dreamer X
Kokenut
Kokenut

Viestien lukumäärä : 1276
Ikä : 31
Paikkakunta : Kittilä-city
Registration date : 17.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Vieraili Su Joulu 27, 2009 10:55 am

Rekaleelta ei jäänyt huomaamatta, kuinka toinen katsoi sitä kerrankin suoraan silmiin. Se piti tilannetta hieman outona, sillä sen mielestä tamma viestitti erilaisia signaaleja erittäin ristiriitaisesti ja siitä tuntui hyvin vaikealta ottaa kultahuiskusta selvä. Omituinen otus, todella omituinen, se pohti hiljaa, tuijottaen kristallisilla silmillään takaisin suoraan tamman silmiin pakottaen koko katseensa voiman kohdistumaan noihin kahteen kultaiseen helmeen, jotka tuijottivat verisen kuramöllön seasta sentään suht kirkkaina. Hetken päästä Rekale laski katseensa metsänpohjan kasvustoon, muttei suinkaan laskenut päätään alas. Siitä tilanne oli vain alkanut tuntua kiusalliselta, heikkouden taikka alentumisen merkkejä se ei halunnut osoittaa.

Hetken orin katse seurasi suurta koppakuoriaista, joka liikuskeli laiskasti valtavalla lehdellä ja sitten se kohotti kaulansa hieman ryhdikkäämmäksi ja sanoa tokaisi: "Tiedätkö, kohteliaisuus ei olisi ollenkaan pahitteeksi," sanoja seurasi hetken miettiminen. "Ja mikäli neiti on muutenkin noin kovin sanavalmis, olen varma, että neiti osaa olla myös kohtelias. Oli neidille sitten sitä opetettu tai ei," se jatkoi itsevarmalla, rauhallisella ja voimakkaalla äänellä. Onkohan se yhtä ylimielinen oikeasti, kuin miltä antaa itsensä näyttää?

Ori steppaili hetken sinne sun tänne ja näykki muutaman syömekelpoisen kasvin lehtiä suuhunsa. Sillä alkoi olla jo hieman nälkä ja sitä alkoi myös väsyttää, pitkä lento vaatisi veronsa kuitenkin jossain vaiheessa, vaikka adrenaliinipiikki tamman ilmestyessä paikalle olikin saanut sen hetkeksi hyvin virkeäksi. Tammalle se ei aikonut väsymystään osoittaa, mutta mielessään sillä kävi paljon ajatuksia jostakin pehmoisesta, suojaisesta onkalosta, jossa se voisi torkahtaa hetkeksi. Toki Rekale tiesi, ettei sademetsä ollut paras mahdollinen unipaikka, mutta se ei ajatellutkaan panna maaten, vaan nukkua muutaman hassun minuutin seisaallaan.

Yht'äkkiä ori tajusi jotakin ja säpsähti, kiinnitti huomionsa takaisin tammaan. "Herranjumala ja minä kun pauhaan kohteliaisuudesta," se naurahti. "En ole tainnut kertoa neidille nimeänikään vielä?" se kysyi vaikka olikin täysin varma siitä, että oli unohtanut mokomat muodollisuudet. Lisäksi Rekale tiesi vallan mainiosti, miksi näin oli päässyt käymään. Se oli hämääntynyt toisen näyttävästä sisääntulosta ja terävästä kielestä. Nyt se aikoi kuitenkin paikata tilanteen, niin kuin kunnon hevonen konsanaan. "Olen Rekale." Siitä typerästä haukkumanimentapaisesta, millä jotkut Repaletta toisinaan kutsuivat, Surusiipi, ei Rekale aikonut nokkavalle ystävälleen mainita halaistua sanaa.

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Dreamer X Su Joulu 27, 2009 11:17 am

Sabran katse oli vakaa ja järkähtämätön, se keskittyi hetkeksi tutkailemaan vaalean oriin silmiä. Jos, niin jos, Sabra olisi ollut tavanomainen nuori tamma, toisen silmät olisivat taatusti tehneet vaikutuksen sulkasiipeen. Saaneet ehkä tämän flirttailemaan ja keimailemaan. Ehkä. Mutta Sabra kuitenkin oli se rääsyinen ja sillä hetkellä likainen tamman rähjäke, jonka elämä ei ollut ollut lähelläkään tavanomaista elämää. Lopulta toinen rikkoi katsekontaktin. Ehkä hyväkin, ori säästi kummankin epämieluisalta hiljaisuudelta.

"Miten minä edes tietäisin mikä on kohteliasta, jos minulla ei ole minkäänlaista mallia kohteliaasta käytöksestä?" sulkasiipi huomautti virnistäen lyhyesti, se heilautti harmajaa häntäänsä hieman hermostuneen oloisesti. Likaisuus alkoi hiljalleen vaivata tammaa, monesta syystä, ensinnäkin se tiesi veren kuivuvan tiukkaa kiinni, lisäksi äskeisen pudotuksen jälkeiset ruhjeet saattaisivat vielä tulehtua ja kaiken lisäksi Sabra alkoi tuntea olonsa epämukavaksi kaiken kuonan alla. Paras olisi ollut suunnata kohti laguunia uimaan, taikka yrittää löytää jokin pieni puro sademetsästä jossa saattaisi kastautua.

Toisen yhtäkkinen säpsähdys sai Sabran kohdistamaan taas katseensa tähän, tamma oli unohtunut hetkeksi omiin ajatuksiinsa ja tuntemuksiinsa, siksi se hieman hämmentyikin oriin pauhauksesta tämän esittäytyessä Riekaleeksi. Ei harmajan kirjoma tamma nimeä ollut tullut edes ajatelleeksi, se ei juuri käyttänyt nimiä, sekin oli eräs tapaa pitää tietty etäisyys kaikkiin muihin. Nimi antoi identiteetin ja muutti toisen oikeaksi, eläväksi olennoksi. Ainakin Sabran mielestä.

"Riekale? Aivan oikeastikko?" tamma toisti hieman huvittuneena, siinä oli nimi osunut melko oudollakin tavalla kohdilleen, ohimennen sulkasiipi vilkaisi oriin reikalemaisia siipiä.
"No niin Riekale, jos oikeasti lopettaisit neidittelyn ja kutsuisit minua Mereliksi." kultasilmäinen chadra jatkoi, ei Sabra aikonut vaarantaa itseään esittäytymällä oikealla nimellään, tamma kun ei vieläkään ollut vakuuttunut siitä mitä Riekale oli miehiään. Ja saattoihan kuka tahansa puhua ohi suunsa väärässä seurassa..
Dreamer X
Dreamer X
Kokenut
Kokenut

Viestien lukumäärä : 1276
Ikä : 31
Paikkakunta : Kittilä-city
Registration date : 17.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Vieraili Su Joulu 27, 2009 11:31 am

//Hih, hassua... Arvasinkin alunperin että Rekaleen nimi tullaan lukemaan väärin. Rekalehan ei ole suomenkielen sana, riekale on. Mutta Rekaleeksi olen silti orini nimennyt :DD Sopiiko sulle muuten, että Tildy liittyy messiin?//

"Rekale, Rekaleppa hyvinkin," Rekale virnisti innoissaan toisen huvittuneisuudesta. "Ja oikeassa olet neitiseni, kun siipiparkojani katselet. Eivät nuo oikeasti mitenkään riekaleiset ole, mutta emäparkani tohti minut silti Rekaleeksi nimetä!" ori naurahti. Koko tarina oli siitä aina ollut hassu ja hauska, eikä se ollut mitenkään häpeilevää sorttia. "Voi sitä tamma ressua, ei ollut kovin kätevä päästään, niin kuin joskus sanotaan. Ei sillä, että olisin kauaa ehtinyt tuota äidiksi kutsumaani edes tuntemaan."

Rekale odotti hetken ja antoi tamman esittäytyä rauhassa. Se oli kuulevinaan toisen äänessä häivän pelkoa tai jotain pelontapaista. Pienen häivän, mutta häivän kuitenkin.

"Merel," ori maisteli nimeä hetken suussaan. "Nätti nimi neidillä," se sanoi sitten kiusoitellen, joskin tarkoittaen joka sanaa. "Tulee mieleen meri..." ori mumisi. Se heilautti häntäänsä nautiskellen ja värisytti selkänsä lihaksia. "... minä rakastan merta," se kertoi tammalle. "Ja vettä ylipäänsä, uiminen on kivaa, joskin sen jälkeen ei vähään aikaan lennä, siivet kun käyvät märkinä turhan raskaiksi."

Ori steppaili hetken taas huvittuneena omista puheistaan ja kääntyi sitten taas katsomaan tammaa. "Mistäpäin neiti on muuten tulossa?" se kysyi uteliaasti, mutta ei ylireagoivasti. "Kuten kerroin, lensin juuri melko pitkän matkan... Kunnon ruoka- ja lepopaussi ei olisi pahitteeksi," se naurahti ja katsoi uneksivasti vähän matkan päässä kasvavaa vihreää heinäpöheikköä. "Eikä juomavesikään haittaisi," Rekale jatkoi ja hirnahti sitten vaimeasti. "Pistätkö pahaksesi, Merel-neiti?" se kysyi ja vilkuili sivusilmällä heinikkoa.

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Dreamer X Su Joulu 27, 2009 11:54 am

/ No minä varsinki olen väärinlukija x) kolmen tunnin yöunilla ei pitkälle pötkitä. Saattaa tuota Riekaletta vieläki tulla ku aivot ei suostu jättämään tuota iitä pois tuosta, se tulee hieman automaattisesti. Ja Tildy voi aivan vapaasti liittyä ^^ /

"Ei minunkaan äidilläni aivan kaikki nallekarkit mukana olleet, joten tutumpi homma." Sabra vastasi virnistäen, vaikka tosiasiassahan tämä seikka ei naurun asia ollut, Carinan mielenvikaisuushan oli johtanut siihen että nyt Sabra sai kutsua äitiään sisarpuolekseen, toista sisarpuoltaan tädikseen ja isäänsä isoisäkseen. Rekaleenhan ei tästä Sabran pienestä vähättelystä tarvinnut tietää yhtikäs mitään.

Sulkasiipi oli juuri laukomassa jotain nimestään, kun keskittyikin paremmin kuuntelemaan Rekaleen puhetta. Sabra hämmentyi hieman, se kyllä tiesi että oli hieman yli-innostunut mitä veteen tuli, mutta harvemmin se törmäsi johonkuhun jolla oli edes häivähdys samoja piirteitä.
"Niin minäkin, käyn uimassa lähes päivittäin, tällä kun ei juuri lennellä nyt.." tamma vastasi ajattelematta juuri sanojaan ja levitti hieman repaleista siipeään. Kyllä tamma vielä lentäisi, mutta harmaja siipi tarvitsi pitkän toipumisajan.

Heikko hetki kuitenkin oli nopeasti ohi, harmajankirjavaa chadraa kadutti jo että se oli mennyt myöntämään mieltymyksensä veteen. Onneksi nyt ei sentään ollut paljastanut enempää ajatuksiaan vedestä.
"Harhailin muuten vain sademetsässä." Sabra ilmoitti, jättäen mainitsematta sakean aluskasvillisuuden oivallisuudesta piilopaikkana, se olisi tuottanut lisää kysymyksiä joihin tamma ei halunnut vastata.

"Syö pois vain. En minäkään panisi pientä puroa taikka laguunia juuri nyt pahakseni, veri ei lähde höyhenistä millään jos se on kerran kuivunut." chadratamma totesi vilkaisten harmaita siipiään, se jos kuka kyllä tiesi miltä tuntui olla kuivuneen veren peitossa. Sillä hetkellä Sabralla kuitenkin onneksi oli vain muutamia ikäviä ruhjeita.
Dreamer X
Dreamer X
Kokenut
Kokenut

Viestien lukumäärä : 1276
Ikä : 31
Paikkakunta : Kittilä-city
Registration date : 17.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Vieraili Su Joulu 27, 2009 12:15 pm

[ eli ilmeisesti nyt on minun vuoro tunkea mukaan>) ]

Zar'roc Kuun Poika

Metsässä vallitsi miltei täysi hiljaisuus, kun suurikokoinen rodwor ori hiipi askeleitaan varoen sen kasvuston seassa. Zar'rocin sydän jyskytti vähän turhankin lujaa hänen rinnassaan. Ori oli jännittynyt; Hän oli tehnyt typerän päätöksen, suunnannut sen johdosta rotkolle ja liitänyt sen ylitse Chadrojen puolelle. Äärettömän typerää ja vastuutonta, mutta Zar'roc ei tahtonut kääntyä takaisinkaan. Tänne hän tunsi kuuluvansa, tämä tuntui aina oikealle kodille, vaikka tosiasiassa hän kuului niiden kuvottavien nahkasiipisten laumaan.
Zar'rocia puistatti pelkkä ajatuskin.
Ori piti tiukasti kultaisten silmiensä katseen maanpinnassa. Piileksittyään täällä nuorena hän oli oppinut, että sademetsässä kannatti katsoa mihin astui ellei sitten tahtonut lentää joka askeleella rähmälleen. Za'rocia hieman kun kaikki pahaiset oksat ja kasvit raapivat hänen nahkaisia siipiään ja kehoaan.

Kuljettuaan vielä jonkin matkaa tiheän kasvuston seassa Zar'roc pysähtyi hälyttyneenä aloilleen.
Hän kuuli ääniä... Hän kuuli puhetta. Tamman sekä orin äänen.
Zar'roc pälyili ympärilleen. Ketään ei näkynyt, mutta jossain lähellä nämä kaksi varmasti olivat. Nyt jos koskaan oria kadutti, että hän oli hetken mielijohteesta tullut sulkasiipien alueelle. Hän tiesi, ettei tunkeilijoille kävisi hyvin.
Zar'roc pidätti huomaamattaan hengitystään hiipiessään ääneti äänten suuntaan. Vaikka nahkasiipeä pelotti kovasti kohdata yksin nuo kaksi, hän oli samalla auttamattoman utelias näkemään toiset.
Zar'rocin ei tarvinnut kulkea paljoakaan eteenpäin, kun hän jo näki kaksi sulkasiipistä juttelemassa keskenään. Orin jalat olisivat vieneet hänet toisten luo, ellei järki olisi käskenyt pysyttelemään piilossa suurten lehvien ja pensaiden takana. Eihän hän mahtaisi mitään, jos nuo kaksi yhdistäisivät voimansa häntä vastaan.

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Vieraili Su Joulu 27, 2009 12:35 pm

"No, jos hankitaan ensin vähän täytettä vatsaamme ja etsimme sitten jonkun kivan puron. Sademetsä on kuitenkin sen verran kosteaa aluetta, että täältä luulisi vettä löytyvän," Rekale ehdotti neidille ja asteli sitten kohti äkkäämäänsä heinäkasaa ja rupesi pureskelemaan herkullista sademetsän kosteaa ja vihreää ruohoa. "Maista sinäkin, tämä on erinomaista," ori kehotti Merel-neitiä ja vinkkasi tälle jälleen kiusoittelevasti silmää. "Saattaisit vaikka saada kilon tai pari painoa, jos ruokkisit itseäsi tällaisella kunnon sapuskalla ihan vain vaihteen vuoksi. Missä ihmeessä neiti on oikein vaellellut, kun on saanut itsensä noin laihaan kuntoon? Arollako olet temmeltänyt?"

Sademetsässä oli jo alkanut pimetä ja viimeiset auringonsäteet nuolivat Rekaleen kylkiä ja saivat ne hohtamaan tumman metsän seassa kirkkaanvalkoisina. Ori pureksi ruohoa kaikessa rauhassa täysin tietämättömänä siitä, että paikalle oli ilmestynyt kolmaskin hevonen. Kolmas hevonen, joka ei ainakaan ulkonäkönsä puolesta kuulunut tänne lainkaan. Kolmas hevonen, jonka läsnäolo merkitsi vaaraa, pelkoa ja väkivaltaa.

Niin keskittynyt Rekale oli ruokansa hienontamiseen, että edes pöheikön suhina ja juuri ja juuri erottuvat askelten äänet eivät saaneet sitä havahtumaan touhustaan. Saaliseläimen vaisto ei varoittanut tällä kertaa valkoista siipiniekkaa lähestyvästä rodworista. Itseasiassa Rekale kaiketi luuli metsän hiljaisuuden rikkovia ääniä sen ruipelon seuralaisen aiheuttamiksi. Väsymys painoi orin silmäluomia pikkuhiljaa lurpalle ja sen pureskelun liikekin hidastui hieman. Toisaalta nuorukainen nautti ruoan mausta suussaan ja tunsi saavansa hieman lisää voimia ateriastaan.

Jano vaani taka-alalla. Hikoillessaan pitkän lentomatkansa aikana Rekale oli menettänyt paljon nestettä kehostaan joka nyt kiljui täydennystä. Se päätti ehdottaa pian Merel-neidille, että he voisivat jatkaa matkaansa eteenpäin etsimään juomapaikkaa. Kenties Rekaleen kannattaisi nousta siivilleen ja tähyillä ilmasta käsin, sieltä metsään oli helpompi saada jonkinlaista tuntumaa ja sieltä näki laajemman alueen. Metsänpohjalla rämpiessä juomapaikan etsintä oli hakuammuntaa, varsinkin, jos oli tottunut liikkumaan siipiensä varassa, eikä tuntenut metsikköä kuin omia taskujaan. Merel joutuisi tietysti jäämään jälkeen ja odottamaan, että Rekale olisi löytänyt sopivan juomapaikan. Sitten Rekale voisi laskeutua ja opastaa tamman sinne kanssaan.

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Dreamer X Su Joulu 27, 2009 12:56 pm

"Kyllähän täällä paljon pikku puroja ja lampia onkin, pitää olla melko huono onni jos sellaista ei satu kohdalle." Sabra vastasi virnistäen, se alkoi hiljalleen jopa viihtyä ReKaleen seurassa, vaikka tietty varaus vaani yhä taka-alalla, tamman mielestä oli vain ajan kysymys milloin ori näyttäisi ne rumemmat kasvonsa. Tietenkin heti kun turha vieraanvaraisuus karisisi pois.
"Minä olen luonnostani tälläinen, siihen ei yksi eikä useampikaan väliin jätetty illallinen paljoa vaikuta." tamma huomautti hymyillen, laskien kuitenkin päänsä heinikkoon, todeten itsekseen toisen olevan yllättävänkin oikeassa. Sulkasiipi ei viime aikoina ollut pitänyt huolta itsestään, ei ollut jaksanut.

"En arolla, se paikka on liian avonainen minun makuuni." Sabra totesi ohimennen, äänensävy oli huoleton ja kevyt, ettei Repale vahingossakaan tajuaisi sanoihin piilotettua totuutta. Sillä tottahan se oli, arolla tamma olisi ollut kuin istuva maalitäynnä, sama kuin harmaja olisi huudellut Luthorin nimeä ääneen ja hakeutunut silmää tekevien seuraan.

Jokin oli vialla, Sabra tajusi sen nopeasti, tamma oli pakoillut kauan ja viettänyt salailevaa elämää kylliksi ollakseen alati valppaana pienimmillekkin äänille. Poislukien tottakai ne kerrat kun tamma oli vajonnut aatteisiinsa. Jalomuotoinen pää nousi heinikosta nopeasti ja kultaiset silmät tutkailivat hämärtyvää metsää kaksikon ympärillä. Ensimmäistä kertaa se oli jopa iloinen seurasta, mutta samalla myös huolestui hieman, jos Sabralla todellakin oli niin huono tuuri että kaikista mahdollisista vaihtoehdoista Luthor sattuisi samaiselle aukiolle.. Noh, velikulta ei kaipaisi kovinkaan suurta yllykettä hyökätäkseen 'kilpailijansa' kimppuun.

Vaivihkaa Sabra vilkaisi Rekaletta, joka ei näyttänyt huomanneen mitään normaalista poikkeavaa. Pakostakin toisen rauhallisuus sai tamman epäilemään omaa vainoharhaisuuttaan, olihan sulkasiipi ollut pitkään erakkona.. Mutta en minä silti hullu ole, kultasilmä totesi itselleen päässään pyöräyttäen silmiään, kuin nauraen itsensä kyseenalaistamiselle. Jotakin muutakin metsässä oli kuin harmittomia lintuja ja puita.
Dreamer X
Dreamer X
Kokenut
Kokenut

Viestien lukumäärä : 1276
Ikä : 31
Paikkakunta : Kittilä-city
Registration date : 17.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Vieraili Su Joulu 27, 2009 1:44 pm

Zar'roc seurasi kaksikon keskustelua tarkkaavaisena, tarkkaillen samalla molempien eleitä ja käytöstä havaitakseen merkkejä siitä, että nämä aistivat hänen olevan läsnä. Pienikin ele riittäisi siihen, että Zar'ron kääntyisi kannoillaan ja hiipisi hiljalleen tiehensä. Hän ei halunnut enää ottaa enempää riskejä.
Nahkasiipi nosteli äänettömästi jalkojaan, sillä paikoillaan seisominen alkoi rasittaa niitä. Enempää hän ei voinut kumminkaan liikkua, se olisi voinut synnyttää liikaa ääniä ja vetää kaksikon huomion Zar'rociin.
Ja sitähän ori ei tahtonut.

Pian kumminkin vaikutti siltä, että ainakin sulkasiipinen tamma oli huomannut ettei jokin ollut aivan kohdallaan. Tamman vilkuileminen ympäriinsä sai pelon tulvahtamaan Zar'rocin sisällä ja lukitsi hänet entistä tiukemmin paikoilleen. Ori oli kuin patsas. Hän tuskin edes hengitti.
Sulkasiipinen ori ei näyttänyt piittaavan muusta kuin kasveista ja syömisestä, joten ehkä tammakin pian rauhoittuisi kun näki ettei tämä ollut rauhaton. Muussa tapauksessa Zar'roc olisi pulassa. Jos nuo kaksi huomaisivat hänet ja päättäisivät käydä hänen kimppuunsa tai ajaa pois mailtaan, ori jäisi auttamatta alakynteen vaikka olikin suuri ja vahva. Sademetsän tiheässä kasvustossa ei pystyisi edes avaamaan siipiään saati lentämään, jos olisi tarve lentää pakoon.

Nyt oli siis viisainta olla aivan hiljaa paikoillaan ja odottaa.
Odottaa, että kaksikko vaihtaisi maisemaa niin, että hän voisi sitten rauhallisin mielin hipsiä ääneti takavasemmalle.

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Tildy Su Joulu 27, 2009 2:45 pm

Sademetsä oli täysin tavallinen, juuri sellainen kuin aina ennenkin; pikkueläimet, linnut puuhailivat omiaan, aiheuttaen jonkin verran rapinaa, mutta muuten koko hämärä vehreys oli täysin äänetön. Tai lähes täysin, sillä puiden välissä puikkelehtiva keltavalkoinen tamma kuuli ääniä, muiden hevosten ääniä ja vaikka toisaalta järki käski painua hevon kuuseen, uteliaisuus tai seuranhakuisuus vei voiton. Siispä tämä chadra askelsi mahdollisimman huomaamattomasti, keltaiset korvat pystyssä, kuunnellen, kohti ääniä, vilkuillen samalla epäluuloisesti ympärilleen. Siipensä tamma oli tiukasti pakannut kyljilleen, eipä niistä juuri hyötyä sademetsässä olisi ollut. Juuttuisivat kiinni, eikä lentoonlähtökään ollut niin yksinkertaista, kuin miltä se kuulosti.
Korppi seisahtui kuullessään nyt lähempää tamman äänen, joka pian vaikeni. Muuta ei sitten enää kuulunutkaan, kuin muutkin olisivat jähmettyneet kuuntelemaan jotain. Kauempana puiden välissä näkyi seka valko-kultainen tamma, jossa oli myös harmaata. Se sai tamman vilkaisemaan omaa keltaista sävyään ja hymähtämään hyvin hiljaisesti. Toinen oli valkoinen ori, jonka siivet näyttivät olevan kurjassa kunnossa.

Kolmas hahmo kiinnitti kuitenkin keltakirjavan rastapään huomion kaikkein vahvimmin. Hyvin vahvasti. Musta hahmot, joskin löytyi myös punaista ja valkeaa, mutta musta ja nahkasiipinen. Korppi siristi indigonvärisiä silmiään aavistuksen, mutta hymyili sitten vinosti, joskin niin vähän, ettei sitä erottanut. Vai oli nahkasiipi saapunut seikkailemaan sulkasiipien alueelle. Sotilaana tamman olisi pitänyt toki rääkyen hyökätä lepakon kimppuun, mutta siitä ei tämä välittänyt. Korppi suorastaan piti tuollaisista, jotka eivät välttämättä laumarajoja kunnioittaneet.
Pari askelta veivät tamman sivuttain rodworin taa, viistoon ja chadrat jäivät sivulle. Joka tapauksessa keltakirjava oli selvästi näykvissä. Korppi tarkasteli vielä hetken jokaista hahmoa, veti syvään henkeä ja huudahti hiljaiseen sävyyn.
"Päivää", tamma tyytyi yhteen sanaan, koska ei halunnut heti silmätikuksi. Tosin viimeiseksisaapuneena kaipa joutuisi muutenkin, mutta vielä enemmän kun kaikki omituiset piirteet tulisivat ilmi. Korppi ei kuitenkaan hävennyt sitä mitä oli, vaikak joskus toivoi, että olisi jotakin muuta.
Tildy
Tildy
Kokenut
Kokenut

Viestien lukumäärä : 1111
Ikä : 30
Paikkakunta : pyöreän huoneen nurkassa
Registration date : 24.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Vieraili Su Joulu 27, 2009 3:03 pm

Rekale säpsähti ja siirsi katseensa ruohonjuuritasolta kohti ääntä, joka oli juuri ilmaissut jonkun uuden ja vieraan läsnäolon. Mitä prkelettä? Orilla kesti hetki toipua lievästä säikähdyksestään ennen kuin se alkoi havainnollistamaan ympäristöään kunnolla. Hetki kesti kuitenkin vain lyhyen kotvan, sillä ei ollut mitenkään mielekästä pomppia kuin aropupu pienen häiriön sattuessa. Jotakin Rekale oli vuosien varrella oppinut järjenkäytöstäkin.

Aluksi Rekaleen kristallinkirkkaiden silmien terävä katse suuntautui valkokeltaiseen olentoon, joka katseli aukiota kohden. Ori teki nopeasti tarvittavat johtopäätökset: chadralainen tamma, ei mitään pelättävää. Juuri, kun Rekale oli päättänyt heittää tulijalle jonkun vitsikkään kommentin, se huomasi pimeässä lymyävän mustan oriin. Ori ei ollut lainkaan, kuten chadrat. Se oli raskasrakenteinen, tumma ja sen kyljille puristetut siivet olivat selvästi nahkaa, eikä niistä kyennyt erottamaan sulan sulkaa. Omituisin piirre orissa oli se, että se näytti joiltakin osin ikään kuin hohtavan. Vain hieman, mutta kuitenkin. Pimeä oli todella alkanut laskeutua ja ilman teräviä silmiään Rekale ei välttämättä olisi nähnyt tätä kummajaista ollenkaan.

Paikalle saapunut chadratamma olisi ehkä herättänyt Rekaleessa ristiriitaisia tuntemuksia ulkonäkönsä puolesta, mutta nyt oriin huomio oli kiinnittynyt kokonaan ja jakamattomasti vieraaseen, joka ei totisesti kuulunut tänne. Vihan liekit kiemurtelivat mielenkiintoisia kuvioita Rekaleen korvien välissä ja sen hampaat vääntyivät irveen. Ori olisi kai hyökännyt syittä suitta vihollisen kimppuun jollei sen vieressä olisi ollut Merel. Oli tamma kuinka nenäkäs tahansa, oli tämä myös heikko, laiha ja vahingoittunut, eikä Rekale suinkaan aikonut jättää uutta tuttavaansa suojattomaksi. Niinpä se otti muutaman vakaan askeleen Merelin eteen suojaten tätä ja irvisti rumasti.

"Mitä saakuttia sinä teet täällä, paholainen?" se kirosi kovaan ääneen katse mustaan oriin lujittuneena. "Et ole tervetullut, nämä eivät ole sinun maitasi!"

Rekale oli haljeta raivosta ja kykeni hallita jännittyneet lihaksensa vain väkipakoin. Se tiesi hyvin roolinsa tässä tilanteessa. Se ja tuo toinen, musta paholainen, olivat ainoat orit aukiolla. Sekä heikko Merel-raukka, että uusi valkokeltatamma olivat kauniimman sukupuolen edustajia, eikä tappeleminen tällaisten jättikokoisten, lihaksikkaiden muskelimiesten kanssa sopinut neideille. Rekale piti näin ollen itsensä tehtävänä puolustaa laumalaisiaan - tunsi se nämä kuinka huonosti hyvänsä. Heitä sentään yhdisti jokin. Lauma.

Mustaa oria ja Rekaletta ei orin tietojen mukaan yhdistänyt yhtään mikään. Tai kenties yksi asia, viha.

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Dreamer X Ma Joulu 28, 2009 12:02 pm

Minä arvasin! Lausahdus pääsi melkein ilmoille Sabran huulilta, tamman nähdessä toisen sulkasiipisen tamman. Sanat kuitenkin kuolivat ennen kuin pääsivät alitajuntaa pidemmälle, kultaisten siipien kiinnittyessä tummaan hahmoon lähellä kultakuvioista tammaa. Nahkasiipi oli hieman väärässä paikassa, kuitenkin loistavan suojavärinsä turvin tämän oli onnistunut jäädä Sabralta aiemmin huomaamatta. Ties kuinka kauan tumma ori oli seurannut sitä ja Rekaletta varjoista, kuitenkaan hyökkäämättä.

Nyt vieras oli kuitenkin ahdistettu nurkkaan, ilman pakoreittiä, se teki tästä arvaamattoman. Vaikka saattoihan olla että ennen kiinnijäämistään ori oli ollut lähdössä taikka edes ystävällismielisissä aikeissa. Nyt kuitenkin oli mahdoton ennakoida mitä nahkasiipi saisi päähänsä tehdä. Ei Sabrakaan tiennyt mitä tehdä taikka ajatella, ei tammalla ollut mitään rodworeja vastaan, ei sillä ollut mitään syytä, kukaan nahkasiipi ei ollut koskaan taittanut höyhentäkään harmaista siivistä. Omie laumatovereitaan Sabralla oli rutkasti enemmän syytä inhota ja vihata, tosin sekin viha keskittyi lähinnä tamman jokaiseen hengissä olevaan sukulaiseen.

Rekaleen toiminta yllätti Sabran täysin, se seurasi yllättyneenä toisen kiroamista ja huutamista. Eniten tamma kuitenkin yllättyi siitä suojelevasta eleestä minkä ori suoritti ennen suunsa avaamista, aivan kuin olisi vakuuttunut siitä että nahkasiipinen ori kävisi ensimmäisenä heikoimman kimppuun ja Rekale oli päättänyt estää moisen. Kuin peto, valikoiden kaikkein helpoimman saaliin. Ele sai Sabran lähinnä sisuuntumaan, ei se ollut mikään neito pulassa! Ei vaikka näyttikin siltä että valkoinen prinssi haarniskassaan oli enemmän kuin paikallaan.

"Hyvänen aika rauhoitu, kävi miten kävi, tuskin hulluinkaan rodwori alkaa haastamaan riitaa ylivoiman edessä, vierailla mailla." tamma huomautti rauhallisesti, tällä kertaa jättäen kuitenkin ivallisen sävyn pois sanoistaan, loppujen lopuksi Sabra kuitenkin arvosti Rekaleen elettä. Moni ei olisi suonut ajatustakaan puolitutulle ja vittuilevalle tammalle vastaavassa tilanteessa.
Dreamer X
Dreamer X
Kokenut
Kokenut

Viestien lukumäärä : 1276
Ikä : 31
Paikkakunta : Kittilä-city
Registration date : 17.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Vieraili Ma Joulu 28, 2009 3:56 pm

Zar'roc ei odottanut ollenkaan, että lähistöllä olisi kolmaskin sulkasiipinen. Hän ei ollut kuullut mitään tai nähnyt ketään, sillä hän oli niin keskittynyt tarkkailemaan ruokailevaa kaksikkoa, ettei kiinnittänyt mihinkään ulkopuoliseen huomiota. Kaksikon tarkkaillu alkoi kieltämättä jo kyllästyttää...
Joten kuullessaan vieraan tamman äänen aivan läheltään Zar'roc säpsähti ja liikkui vaistomaisesti kauemmas tammasta, puuta vasten tömähtäen. Hän tuijotti tätä hämillään saamatta sanaakaan suustaan vastatakseen tamman tervehdykseen.
Miksi toinen ei hyökännyt hänen kimppuunsa, tunkeilijan kimppuun, vaan tervehti häntä aivan tavallasesti kuin hän olisi toinen sulkasiipinen?

Zar'roc ei ollut pelkästään hämmentynyt, mutta myös jännittynyt, sillä kaksi muutakin chadralaista oli huomannut hänet. Zar'rocin silmät kiinnittyivät uhkaavasti käyttäytyvään ja puhuvaan oriin, joka asettui suojelevasti toisen tamman eteen. Se oli oikeastaan aivan turhaa, sillä Zar'rov ei ollut aikeissa tehdä pahaa kenellekään. Mutta sitä ori tuskin uskoisi, vaikka hän kuinka vannoisi olevansa kiltisti.
"Tuota...", Zar'roc aloitti ääni särähtäen. "Turha teidän on pelätä minua... En ole tullut tänne vihamielisissä aikeissa. Vain uteliaisuuden ja hetken mielijohteen takia"
Zar'roc painoi päätään alentuvasti alemmas astellessaan kokonaan toisten nähtäville, laskematta silti katsettaan kummastakaan, orista tai tammasta tämän takana. Sivusilmällä hän näki myös kultakuvioisen tamman.
"Tehkää minulle kuten katsotte parhaaksi. Ajakaa pois, käykää päälle tai mitä vain. En aio asettua teitä vastaan, mitä sitten teettekin."
Zar'roc veti syvään henkeä rauhoittuakseen ja mittasi valkeaa oria varovaisesti katseellaan, tarkkaillen tämän eleitä ja käytöstä. Tämä tuskin niin vain nielisi hänen sanojaan ja vakuutteluaan aikeistaan.
Kumpikaan tamma ei kumminkaan vaikuttanut hyökkäävältä. Ehkä orikin vielä rauhoittuisi... Ehkä.

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Tildy Ma Joulu 28, 2009 6:36 pm

Korpin kulmat kurtistuivat ja korvat painuivat niskaan valkoisen orin alkaessa rähjätä ja siirtyessä suojelevasti hontelomman ja pienemmän tamman eteen. Sinällään kyllä viisas veto, mikäli nahkasiipi olisi hyökännyt. Tai tietenkään ulkonäkö ei kaikkea kertonut, mutta silti. Keltavalkoinen itse olisi moisesta eleestä suuttunut varmasti vielä enemmän kuin tuo, joka nyt rauhallisesti totesi tilanteen varsin hyvin. Korppi analysoi kuitenkin tilannetta omalla tavallaan. Kyllä, nahkasiipi oli vieraalla maalla, mutta silti tuntui vähän väärältä seistä siinä vain katsomassa kuinka oma laumalainen mitä ilmeisimmin aikoi loikata rauhanomaisen orin kimppuun. Joka vielä sanoi, että sen kun hyökkäätte. Tamma päätti ryhtyä hyvin uhkarohkeaan ja hyvin tuomittavaan tekoon. Vaan ei keltakirjava muutenkaan ollut mikänä puhdas pulmunen, oli tappanut isänsä ja kaveerannut neljän rodin kanssa nuoruudessaan ja niin edelleen ja niin edelleen. Eikä Korppi siitä välittänyt. Niinpä keltakirjava otti pari määrätietoista askelta ja asettui seisomaan kahden orin väliin, pienempänä kuin kumpikaan, mutta pää pystyssä ja ilme tiukkana.
"Ei syytä ole sinunkaan käydä riitaa haastamaan, jos ei tee toinen puolestasi sitä", sotilaan ilme pysyi edelleen tiukkana, vaikka tuo käänsikin korvansa pystyyn, pois niskasta viestittämään, ettei se suinkaan aikonut kenenkään päälle hyökätä, vaikka vihollista puolustikin.

"Eikö tarpeeksi ole se, että pian sotiakin aletaan, teidän vielä täytyykö lisää verta vuodattaa ?" Korppi lausui vielä perään, sanat oudossa järjestyksessä kuten tavallista, mutta äärimmäisen vakavasti. Tottakai rastapää tiesi, että jossakin kohtaa alettaisiin sotia. Ja että tamma joutuisi siihen mukaan, vaikka ei halunnut. Ja huhut puhuivat, että sota alkaisi aivan pian ja tällä kertaa keltakirjavakin uskoi niihin. Muussa tapauksessa tuo olisikin antanut valkoisen orin häätää mustan, ehkä verisestikin, mutta nyt kun alettaisiin sotia, verta roiskuisi maahan aivan tarpeeksi ilman sitäkin, että tuntemattomat alkaisivat toisiaan repiä kappaleiksi heti tavatessaan.

(( sorijäilyhyeks DD: ))
Tildy
Tildy
Kokenut
Kokenut

Viestien lukumäärä : 1111
Ikä : 30
Paikkakunta : pyöreän huoneen nurkassa
Registration date : 24.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Vieraili Ma Joulu 28, 2009 7:09 pm

Rekale katsoi hieman ärtyneenä, kun keltavalkoinen tamma marssi sen ja rodwororiin väliin. Se kihisi kiukusta hullua tammaa kohden, sillä se ei lainkaan uskonut, että musta olisi tullut Chadrojen maille hyvissä aikeissa. Se oli kasvatettu jokseenkin vihaamaan noita nahkasiipiä, eikä se nähnyt mitään syytä olla nujertamatta tätä mustaa paholaista nyt, kun se oli ylivoiman alle jääneenä, nyt, kun kaikki mahdollisuudet olivat auki. Oman laumansa jäsenen kimppuun Rekale ei kuitenkaan pienin perustein hyökkäisi, joten se jäi vain katsomaan vihaisesti keltavalkoista tammaa.

"Eikö ole riidan haastoa tunkeutua luvatta toisten maille, neiti hyvä?" Rekale tiuskaisi korvat luimussa, silmiensä katse vihaisena ja itsevarmana. "Rodworeilla ei käsittääkseni ole yhtään ainoaa hyvää syytä hiippailla MEIDÄN sademetsissämme luvatta, oli kyse sitten hetken mielijohteesta tai jostakin muusta!"

"Ja sitä suuremmalla syyllä, mikäli täällä pian soditaan, on parempi vähentää vihollisen päälukua jo heti alkuun!" Rekale kimpaantui. "Miten ikinä voisimmekaan voittaa nuo steroidihirviöt, ellei meillä ole edes enemmän taistelijoita kentällä?" ori touhotti. Se katsoi keltavalkeaa silmät kiiluen. "Mutta jos neiti tahtoo, en suinkaan taistele naisten silmien edessä. En ainakaan, mikäli tuo saastainen lurjus ei haasta riitaa! Kissanviikset sen minä haluaisinkin nähdä!" Rekale lupasi ja kääntyi sitten hieman saadakseen kunnolla näköyhteyden rodworiin. "Sen minä todellakin haluaisin nähdä, kuinka sinä, punkkaripoju, haastaisit minut taisteluun tässä ja nyt, vieraalla maalla. Mutta ennen kaikkea haluaisin kuulla, mitä saakuttia sinä täällä oikeasti teet. Mikä saa kaltaisesi hirviön juoksemaan suoraan suden suuhun? Luulisi, että sinunlaisellasi lihasmonsterilla olisi edes rusinan kokoiset aivot, jotta ymmärtäisit, että olet aika pahasti alakynnessä, mikäli tästä taistelu syttyy! Mitä hittoa sinä hiivit Chadrojen sademetsään yön selässä, oletko täysi idiootti?" Rekale pohti hetken, irroittamatta katsettaan vihollisesta. "Hmm... vai liittyykö tämä jotenkin tulevaan sotaan, jos sellainen on kerta vireillä?" Rekale katsahti hetkeksi valkokeltaiseen. "Jos valkokeltainen puhuu totta, sinunhan olisi mitä viisainta vaania juuri täällä, synkässä sademetsässä, jossa suojavärisi tepsii täydellisesti ja hyökätä yksinäisten sulkasiipien kimppuun? Tai kenties olet tullut salakuuntelemaan, jospa löytäisit täältä jonkun juonia punomasta?"

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Dreamer X Ma Joulu 28, 2009 11:13 pm

Koko tilanne alkoi Sabran mielestä kehittyä yhä vain surrealistisempaan suuntaa, jos tamma olisi saanut valita, se olisi hyvin hiljaa ja huomaamattomasti poistunut takavasemmalle. Mitäpä hyötyä hontelosta tammasta nyt olisi ollut? Ei sitten mitään, se tuskin saisi Rekaletta rauhoittumaan, taikka edes rajoittamaan puheitaan. Kultaiset silmät tutkailivat tilannetta hieman ulkopuolisen osasta, se ei tiennyt alkuunkaan miten liittyi tähän koko tapaukseen, paitsi tietysti sinä avuttomana neitona jota piti suojella pahalta lohikäärmeeltä. Joka oli osoittanut melko vaarattomaksi, varsinkin verrattuna valkoiseen ritariin joka räyhäsi kuin viimeistä päivää.

Lopulta Sabra päätti jäädä paikalle, miltä pois hipsiminen olisikaan näyttänyt tässä tilanteessa! Tamman jääräpäisyys ei antanut periksi pelolle huomiota kohtaan. Siro ja hontelo tamma hivuttautui pois Rekaleen takaa, paikalta jossa se alkoi tuntea olonsa hetki hetkeltä epämukavammaksi, sitä mukaa mitä ori päästeli noita epäilystä ja halveksintaa täynnä olevia sanoja suustaan.

"Rekale pidä nyt hetki turpasi kiinni, ei tuolla räyhäämisellä mihinkään päästä." Sabra äyskäisi, hermostuneisuus joka patoutui tilanteesta ilmeni nyt äyskintänä ja kireytenä, samalla tamma haki sulkasiipisen oriin katsetta edes hetkeksi osakseen. Ja tuo otus oli hetkeä aiemmin saarnannut kohteliaisuuden tarpeellisuudesta! Hah! Olihan toki mahdollista että Rekaleella oli omat syynsä räyhätä, ties teurastettu perhe tai vastaavaa, tai hyvin raskaita ennakkoluuloja. Jokin järki sentään.

Vasta saatuaan sanottavansa pihalle, Sabra palautui takaisin melko mitättömän oloiseksi sivusta katsojaksi, aivan kuin olisi katunut koskaan astuneensa pois räyhäävän orin varjosta. Tosin Rekaleen 'suojelukseen' sulkasiipi ei ollut valmis palaamaan, se paikka oli entistä ahdistavamman tuntuinen. Tuskimpa toinen yhtä halukas Sabraa enää suojelemaan..
Dreamer X
Dreamer X
Kokenut
Kokenut

Viestien lukumäärä : 1276
Ikä : 31
Paikkakunta : Kittilä-city
Registration date : 17.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Vieraili Ti Joulu 29, 2009 11:27 am

Zar'roc seisoi vain vaiti, katsellen jokaista sulkasiipeä kultaisilla silmillään vuorotellen. Hän oli hämmästynyt, sillä kumpikaan tammoista ei hyökännyt vieläkään häntä vastaan kuten sinisilmäinen ori, vaikka se olisi oikeastaan ollut tässä tilanteessa oikein. Nahkasiipihän oli tässä tunkeilija, ja heidän olisi kuulunut tehdä hänelle jotain. Hekö todella uskoivat hänen sanaansa, uskoivat ettei hän ollut tullut tehdäkseen pahaa, vaikkapa vakoillakseen heitä tietojen hankkimiseksi laumalleen?
Orin hämmennys vain syveni, kun kultakuvioinen tamma asteli hänen ja räyhäävän orin väliin. Zar'roc ei ollut kovin perillä laumojen väleillä vallitsevista säännöistä sulkeuduttuaan erilleen muista nahkasiipisistä, mutta silti hän tiesi, että tuollainen oli vakava rikkomus omaa laumaa kohtaan. Zar'roc tuijotti kulmat kurtussa tammaa. Eihän tässä ollut mitään järkeä. Miksi asettua sellaisen steroidihirviön, paholaisen, saastaisen lurjuksen kuin rodworin eteen suojelukseen?
"Kuulkaa, neiti... En tahtoisi että te asetatte itsenne vaaraan astumalla meidän väliimme. En tiedä näistä laumojen säännöistä juuri mitään, mutta sen tiedän, että vihollislaumaan kuuluvan puolustaminen on vakava rike, enkä tahtoisi teidän joutuvan tästä teostanne vastuuseen."

Zar'roc sulki korvansa sinisilmäisen orin räyhäämiseltä, sillä hän ei tahtonut alkaa sanasotaan tätä vastaan. Se varmasti vain pahentaisi tilannetta entisestään, eikä siihen ollut nyt ollenkaan varaa. Ehkä oli paras antaa orin räyhätä räyhäämisensä loppuun ja laukoa suustaan kaiken kielensä päällä pyörivän, ja katsoa mitä seuraavaksi tapahtuu. Ajavatko nämä Zar'rocin sitten pois, tai päättävätkö he sittenkin hyökätä hänen kimppuunsa kolmisin - mitä vain.
Zar'roc oli samaa mieltä toisen kanssa. Ei tuolla räyhäämisellä mihinkään pääsisi.
Ori vilkaisi taivaalle, nostamatta päätään alentuvasta asennostaan. Kuu oli jo nousemassa taivaalle, ja sen loiste sai hänen siniset merkkinsä loistamaan himmeästi. Olivatko nämä kirotut merkit paljastaneet hänet taas kerran?

Zar'roc huokaisi syvään, suutaan avaamatta. Järkevintä olisi että hän vain lähtisi matkoihinsa, mutta sulkasiipinen ori tuskin päästäisi häntä niin helpolla livohkaan.
Jospa nyt oli odoteltava, että tilanne rauhoittuisi niin että hän voisi palata takaisin sinne mistä tulikin.

[vasta heräsin, niin tuli tuskin kovin kaksista luettavaa..:D]

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Tildy Ti Joulu 29, 2009 5:22 pm

Korppi ei väräyttänyt lihastakaan vaan kuunteli rauhassa valkoisen orin rähjäystä, vaikka pieni epäuskoisen ilmeen häivähdys kävikin tämän naamalla. Vähentää vihollisen päälukua ? Sodassa eivät herranjestas sotineet normaalit laumalaiset vaan koulutetut sotilaat. Ei laumalaisilla mitään asiaa sotaan ollut, sen tamma tiesi, koska jos ei osannut pelata yhteen muiden kanssa, osannut taistella yhtä aikaa useaa nahkasiipeä vastaan, aiheutti enemmän haittaa kuin hyötyä omalle puolelleen. Keltakirjava tuijotti nyt jääkylmästi tuota oria, vilkaisten kultakuvioista joka äyskäisi tälle ja käänsi sitten korvansa takakenoon, kuunnellen mitä musta sanoi.
"Haluamistasi sinun kysele en, tässä seison halusit tahi et. Minä teoistani vastaan täysin, mutta teen kuin teen", Korppi sanoi tiukasti, irrottamatta silmiään uhkaavasti käyttäytyvästä Rekaleesta, jonka nimen kauempana seisova kultakuvioinen oli juuri ystävällisesti paljastanut.
"Uskon että teoistani vastaamaan joudun piankin, lähtiessäni kalaisiasia lahtaamaan, näet sotilas valitettavasti olen", Korppi jatkoi edelleen, tyynenpään, mutta aivan yhtä järkähtämättömään sävyyn.

"Ja herra sinä siinä. Jos kimppuun hänen aiot käydä, ensin minut saat tieltäsi lahdata, sillä antaa sinun en aio koskettaakaan vierasta", ja niitä sanoja jos mitä Korppi tarkoitti. Vaikka luultavasti tuo Rekale, tuollainen laumafanaatikon oloinen kuin oli, ei haluaisi hyökätä oman laumalaisensa kimppuun. Luultavasti.
"Ellet aikeissa pahoissa ole täällä ?" kysymys oli suunnattu rodwororille, vaikka tamma ei tuohon edes vilkaissut vaan tuijotti edelleen valkoiseen oriin. Kultakuvioinen oli toki mielessänsä, mutta syrjemmällä, tuo kun ei ollut paljoa mitään tehnyt, koettanut rauhoitella Rekaletta ja siirtynyt pois tuon takaa.
Korppi jäi tutkailemaan tilannetta ja avasi siipiään hitusen, ei auki, ei sivuille vaan parikymmentä senttiä alaviistoon, lähinnä tehostaakseen vaikutelmaa, ettei siirtyisi mihinkään tai jos siirtyisi, niin orien väliin. Tamma tarjosi vaihtoehtoa kummallekin; rodwor voisi poistua tai Rekale rauhoittua. Mieluummine jälkimmäinen, keltakirjavasta olisi ihan mukava tutustua kaikkiin kolmeen edes jotenkuten. Rodworitkin olivat henkilöitä, vaikka osa olikin liian vihamielisiä vastalaumalaisille tutustumista ajatellen.
Tildy
Tildy
Kokenut
Kokenut

Viestien lukumäärä : 1111
Ikä : 30
Paikkakunta : pyöreän huoneen nurkassa
Registration date : 24.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Touch the ground, son Empty Vs: Touch the ground, son

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa