Kivikasvo ja Sitruunasilmä

Siirry alas

Kivikasvo ja Sitruunasilmä Empty Kivikasvo ja Sitruunasilmä

Viesti kirjoittaja Vieraili lähetetty To Joulu 10, 2009 4:19 pm

// Aida ja Leweth //

Hei,

Minä olen Indeská Indesjó ja seison keskellä aroa. Heinä on kuollut ja taivaalta sataa hiljaa lumihiutaleita, jotka sulavat maahan yhtä nopeasti kuin siihen koskevatkin. Outoa, minusta maa ei ole niin lämmin... Se tuntuu ennemminkin kylmältä ja kostealta, sellaiselta ettei siihen tee mieli käydä edes makuulle. Ei vaikka jalkojani jo väsyttää, olenhan kävellyt laguunilta saakka. Kaikki mitä täältä näkyy on lumisadetta ja ruohoa, silmän kantamattomiin. Pelottava ajatus olisi: entä jos unohtaisin mistä olin tulossa, koska täällä ei totisesti ole mitään maamerkkejä, ei muuta kuin sulavaa lunta.

- ¤ -

Indie tuijotti eteensä lumihiutaleiden laskeutuessa sen kiharalle, vihreälle harjalle. Otsaharjan spiraalikiekurat olivat pitkin tamman otsaa ja osa vihreiden silmien päällä. Siivet olivat tammalla siisitisti viikattuina, se ei ollut lentänyt hetkeen. Indie oli vaipunut ajatuksiinsa, lumihiutaleista, muista otuksista.. Siitä miten se ei sittenkään ollut törmännyt Indigoon. Eli se ori ei sitten ollutkaan seurannut Indietä laguunille. Ehkä hyvä niin, ei tullut tenttausta Ramoksesta. Indie pudsti päätään niin että lumihiutaleet varisivat sen harjalta ja sulki silmänsä. Hetkeksi pimeys toi viileän läpikäynnin tamman ajatuksiin. Kaikkialla oli hiljaista.

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Kivikasvo ja Sitruunasilmä Empty Vs: Kivikasvo ja Sitruunasilmä

Viesti kirjoittaja Aida lähetetty To Joulu 10, 2009 5:42 pm

Leweth Sulankantaja oli seissyt arolla jo kauan. Iäisyyden. Melkein ori oli jo kuorruttunut lumeen. Kunnes turkoosisilmäinen liikahti, ja loikkasi lentoon.
Suuret valkeat hiutaleet lensivät orin ohi, orin yli ja tuon ali. Kaulaan ripustettu sulka lepatti tuulessa ja ori käänsi lentonsa suunnan laskuun.
Kosteat hiutaleet sulivat orin lavoille, selälle ja lautasille, mutta roi ei tuntenut kylmää. Tuskin se tuntisi koskaan enää mitään.
Sen äiti. Milloin nuori oli nähnytkään Hautalinnun viimeksi ? Kauan sitten. Tuleva neuvonantaja ei tiennyt ollenkaan miten raidallinen tamma voi, saattoi vain toivoa, ettei sille ollut sattunut mitaan.
Sen isä. Viimeksi kun Leweth oli neuvonantajan nähnyt, ei keskustelulle ollut riittänyt kauaa aikaa, vaan sotilas oli tullut hakemaan vihreän sotaan suojelemaan laumaansa ja johtajatartaan. Ori ei edes uskaltanut ajatella, miten neuvonatnajalle kävisi. Sota oli epävarmuuden ja harhakuvien aikaa, eikä ori aikonut lietsoa itseään paniikkiin. Paras oli vain rauhoittua.

Kohta Lewethin jalat osuivat kevyesti maahan orin ravatessa vauhdissa vielä muutaman askelen, kunnes kääntyi hitaasti ja sulavasti ymäri laskostaen siipensä tiiviisti hiutaleiden peittämiin kylkiin. Sitä vastassa seisoi kaunis, ja ilmeisen nuori vihreiden kuvioiden peittämä tamma. Siinä missä varmaankin moni ori olisi häääntynyt ja jäänyt tuijottamaan yksin lumisateessa seisovaa tammaa, Leweth nyökkäsi hyvin kohteliaasti ja käveli joustavin askelin keskusteluetäisyydelle, jättäen kuitenkin tilaa kaksikon väliin runsaasti. Ehkä jopa enemmän, kun mitä oli kohteliasta.
Lewethin sieraimista nousi kosteaa ilmaa, joka kehkeytyi pienehköksi, hajoavaksi höyrypilveksi. Orin turpa oli huurteessa.
"Hyvää iltaa, nieto."
ääni oli orin omaan tapaan syvä, matala ja rauhallinen. Hiljainen ilta tuntui säröilevän siitä, että joku uskalsi päästää jonkun äänen. Hiljaisuus kuitenkin palasi.

_________________
Jos kaupunki tulvisi
Vesireittejä pitkin pääsisi pakoon
Vaan minä en ole kala
Appelsiinien discossa tanssittiin


Zack - Leweth - Ilves - Eefje
Aida
Aida
PÄÄJEHU
PÄÄJEHU

Viestien lukumäärä : 1080
Ikä : 25
Registration date : 31.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Kivikasvo ja Sitruunasilmä Empty Vs: Kivikasvo ja Sitruunasilmä

Viesti kirjoittaja Vieraili lähetetty To Joulu 10, 2009 6:07 pm

Indie käänsi koko kaulansa pituudelta päätään kuullessaan lähestyvät askeleet. Sen vihreät silmät avautuivat pitkien ripsien reunustamina, samalla kun kihara harja heilahti pois tieltä, pitkänä huntuna. Tamma tuijotti hiutaleiden laskeutuessa hiljaa tervehtinyttä oria ja oli tutukivasti hiljaa kuten sillä usein oli tapana. Hiljaisuus kasvoi ja Indie tiesi että sen tulisi vastata tälle kohteliaalle orille, mutta Indie vaan katsoi lempeillä silmillään tulokasta. Komea, aika Indien ikäinen, se arvioi. Ehkä hieman nuorempi... mutta jos oli niin ei sitä niin huomaa.. Indie hymyili toiselle ystävällisen kohteliaasti ja antoi kiharan otsatukan valua kulman taakse.

"Iltamia, uljas ori" Indie vastasi sille hymyillen yhä lunta sulattavan lämmintä hymyään. Se jatkoi tarkkailuaan ja päätyi oriin silmiin ja kallisti hienoisesti päätään.

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Kivikasvo ja Sitruunasilmä Empty Vs: Kivikasvo ja Sitruunasilmä

Viesti kirjoittaja Aida lähetetty To Joulu 10, 2009 6:37 pm

Leweth ei tutkaillut tammaa. Tai no, kyllähän kasvot laksettiin kehoon, joten kyllä, ori tutki tammaa, mutta ei kuten muut. Se katshati nopeasti kasvonpiirteet, erityiesti ilmeen. Ilmeistä se piti, ne olivat usein niin monivivahteiset, heijastivat tunteita niin selkeästi. Välillä Leweh toivoi, että osaisi itsekin heijastaa tunteitaan kasvojenliikkeillä.
Kuitenkin tälläkertaa orin silmien katse etsiytyi sitruksenvihreään harjaan. Kaunis aaltoileva otsaharja joka oli huolettomasti heitettynä ohimolle. Usein Leweth ei katsonut muutakuin kasvonpiirteet ja ilmeet, antaen katseensa sitten uppoutua silmiin. Kuitenkaan kauaa hetkellinen hairahdus ei jatkunut, vaan orin kirkkaanvihreiden silmien katse upposi toisiin samanvärisiin silmiin.

Ori hymyili kohteliaasti tammalle.
"Tuskin on kovin luontevaa kutsua minunkaltaistani reppanaa ripakinttua uljaaksi, kutsukaa minua mieluummin Leweth Sulnakantajaksi, neiti."
Leweth jatkoi samalla syvällä äänellä. Joka kerta esitellessään itsensä pieni pelko siitä, että lisänimi Sulankantaja yhdistettäisiin nimeen Nopsasulka. Oli jotenkin inhottavaa, että joku arvaisi orin henkilöllisyydestä pienintäkään murusta. Ori halusi itse säädellä, keille pysyi tuntemattomana, ja keille kertoi itsestään.

_________________
Jos kaupunki tulvisi
Vesireittejä pitkin pääsisi pakoon
Vaan minä en ole kala
Appelsiinien discossa tanssittiin


Zack - Leweth - Ilves - Eefje
Aida
Aida
PÄÄJEHU
PÄÄJEHU

Viestien lukumäärä : 1080
Ikä : 25
Registration date : 31.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Kivikasvo ja Sitruunasilmä Empty Vs: Kivikasvo ja Sitruunasilmä

Viesti kirjoittaja Vieraili lähetetty Pe Joulu 11, 2009 11:54 pm

// Kuinka vanha Leweth nyt sitten on, juuri nyt? //

Indie punnitsi silmillään vieraan orin katsetta ja sanoja. Ilmeettömät kasvot olivat kuin naamio, jonka takana piili jokin mielenkiintoinen ja omaperäinen. Kuin kivinenkuori totuuden päällä. Hiilen musta pinta timatin suojana. Indie hymyili suloista ja kohteliasta hymyään.

"Uljaus on katsojan silmissän, tällä kertaa minun." Indie vastasi pilkettä silmikulmassaan, se rakasti poikkelehtia sanaviidakossa omaksi ja muiden eduksi. Indie nyökkäsi toisen esittäytymiselle kohteliaasti ja soi orille hhieman suuremman hymyn, vaikkakin huolitellun. Indielle toisen nimi ei kertonut muuta kuin oriin kutsumanimen, sen millä Indie voisi erottaa toisen massasta.

"Hei Leweth Sulankantaja, Minä olen Indeská Indesjó, emäni on Lemerdia ja isäni Radwimp, puoliveljeni ovat molemmat minusta vanhempia, heidän nimensä ovat Kanji ja Indigo. Minua voinee kutsua lempinimilli Indie, Dessi ja Nessie, perheen kesken kuulee käytettävän nimeä Miss Punk Princess." Indie luetteli tottuneesti litanjan ja virnisti lempinimien loppuun. Ehkä Leweth tunnistaisi osan nimistä... Radwimp olisi ainakin mahdollinen... sekä Kanji.

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Kivikasvo ja Sitruunasilmä Empty Vs: Kivikasvo ja Sitruunasilmä

Viesti kirjoittaja Aida lähetetty Su Joulu 13, 2009 1:03 pm

Leweth vastasi toisen hymyyn kohteliaalla ja siloitellulla tavallaan. Lähes täysin tunteetta. Naamio kuitenkin tänään oli aidosti hymyilevä, eikä epämääräisistä tunteista, jotka ori yritti parhaansa mukaan taltuttaa, voinut saada pienintäkään vihjausta.

Ori vilkaisi nopeasti taivaalle, josta satavat vaaleat lumihiutaleet olivat suurentuneet. Tummenevaa taivasta vasten näky oli hyvin kaunis.
Leweth loi katseensa jälleen tammaan, ja soi tuolle alistuvan nyökkäyksen.
"Jos neiti niin sanoo."
ori vastasi hiljaisesti, jopa pienen huvittuneisuuden äänen päästessä kuultamaan sanojen takaa. Hämmästyen ääntään itsekin ori räpäytti silmiään yhtäkkisesti, kuitenkin silkkinauhalla solmitun naamion pysyessä peittämässä orin kasvoja. Naamio piti.

Ori väräytti lihaksiaan kuunnellessaan tamman nimien litanjaa. Onnekseen orilla oli sangen hyvä muisti, eikä nimien tulva ollut ohimenevä virta, vaan vihreäsilmäinen sai nimistä jopa otetta. Kanji ja Radwimp kuulostivat tosiaan hivenen tutuilta. Saattoivat olla joitakin sotilaita, tai vastaavia. Sellaiset eivät olleet tehneet mitään muuta kuin käyneet läpi kohteliaita ja siloiteltuja keskusteluja orin isän kanssa, aina äänet madallettuina ja kaikkien tapojen mukaan.

"Ihastuttava nimi teillä, neiti. Kuvaava, saanen sanoa."
Leweth sujautti väliin kohteliaisuuden kuin itse etiketin keksijä. SInne tänne hivenen kohteliaisuuksia, ja luottamuksen keitos syntyisi.
Sitä paitsi, jostain syystä, orin piilotettujen tunteiden joukossa alkoi nostaa päätään pieni ja heiveröinen sileäsuomuinen otus, jota jotkut kutsuivat uteliaisuudeksi.

_________________
Jos kaupunki tulvisi
Vesireittejä pitkin pääsisi pakoon
Vaan minä en ole kala
Appelsiinien discossa tanssittiin


Zack - Leweth - Ilves - Eefje
Aida
Aida
PÄÄJEHU
PÄÄJEHU

Viestien lukumäärä : 1080
Ikä : 25
Registration date : 31.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Kivikasvo ja Sitruunasilmä Empty Vs: Kivikasvo ja Sitruunasilmä

Viesti kirjoittaja Vieraili lähetetty Ma Joulu 21, 2009 3:26 pm

Indie soi nyt vapautuneemman, suloisen hymyn oriille, kuullessaan sen kommentin. Aron vauhdikas tuuli leikkitteli hetken Indien harjalla heittäen sen kiharan otsaharjan suortuvia ajoittain tamman silmille, kiemurrellen niillä pitkin siroa päätä. Ja Indien vihreät silmät hymyilivät, sitä lempeää ja salaperäistä hymyään, mihin ei tarvittu sanoja. Indie ei jaksanut epäillä tapaamiaan, sen tekivät Indien veljet tamman puolesta, Indien ei siis tarvinnut...

"Saanen varmaan sinutella, nyt kun nimetkin jo tunnemme?" Indie totesi ystävällisen kohteliaalla äänellään avoimen toteamuksen. Retoorinen kysymys johon ei oletettu saavan vastausta. Tamma hymyili yhä ja piti hiljaisuutta sen verran yllä mikä oli kohteliasta. Vihreävalkoinen nautti täysin siemauksin päästessään pelaamaan koko etikettitaidoillaan, ja kaiken lisäksi. Jokin tässä Lewethissä oli kiintoisaa. Aivan kuin Indie olisi tuntenut sen pidempään... Kauemmin kuin vain nämä ohikiitävät hetken.

"Minne olet matkalla, Leweth Sulankantaja?" Tamma jatkoi käyttäen huolitellusti oriin antamalla kokonimellä. Pitkät nimet olivat Indielle luontaisia, eikä sen puheeseen sommiteltuna kuulostanut edes oudolta, että nimi oli pitkä, päin vastoin. Indien suuhun nimi tuntui tutulta ja kohteliaalta, niin kuin nimen kuuluukin.

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Kivikasvo ja Sitruunasilmä Empty Vs: Kivikasvo ja Sitruunasilmä

Viesti kirjoittaja Aida lähetetty Pe Joulu 25, 2009 2:25 pm

Leweth piti katseensa tiukasti tamman silmissä, mutta ei voinut olla sivusilmällä katsomatta vallatonta otsaharjan kiehkuraa, joka tamman kauniille kasvoille karkasi. Kuitenkaan nuo silmätkään eivät olleet kaikista turvallisinta katsottavaa. Vaikka suupielet eivät kaareutuneetkaan viehkeästi ylöspäin, silmien valosta huomasi huvittuneisuuden ja elämänilon pilkkeen.
Ja orin oli hankala olla itsekin hymyilemättä, ja tosiaan, lyhyt, mutta tällä kertaa aito hymy pääsi orin huulilla pilkahtamaan nuoren painaensa katseensa alas, ja nostaen sen taas ylös.

Lumihiutale.
Muutama yksinäinen lumihiutale leijaili jälleen alas taivaalta, joka synkkeni koko ajan. Ilta alkoi salakavalasti hiipiä aron ylle, sulkien siellä olijat kylmään ja huurteiseen syleilyynsä. Yön myötä sade tuskin lakkaisi, ehkä yltyisi, ehkä pysyisi samanlaisena.
Leweth seurasi erään lumihiutaleen matkaa suoraan Indien otsaharjalle, josta se ei sulanut. Katse yhä tuossa kiteytyneessä vesipisarassa ori nyökkäsi tamman sinutteluehdotukselle kuin olisi sillä hetkellä ollut jossain kaukana. Kauempana kuin hylkiöiden alueet.

Sekin hetki päättyi, kuin järkkymättömän mannerjään matka. Aikanaan kaikki loppui, osa ennemmin, osa myöhemmin. Ja Leweth heräsi.
"Oikeastaan matkani määränpää on minullekin salaisuus, neiti. Mutta, saanen toistaa saman kysymyksen teillekin ?"
ori jatkoi teitittelyään. Vaikka se olikin odottanut, että tässä tapauksessa nainen, joka mahdollisesti oli vielä hivenen vanhempikin kuin ori, ehdotti sinuttelua, kuului tamman tapauksessa myös pyytää oria sinuttelemaan itseään.

((en oo ihan sataprosenttisen varma tosta viimesestä lauseesta, luin ajankuluks etikettikirjoja syksyllä kun olin TETissä, ja jotain jäi päähän (kuten se, miten banaani syödään etiketin mukaan) mutta tosiaan, tuosta viimeisestä en oo ihan varma, korjatkaa vaan, jos oon väärässä :))

_________________
Jos kaupunki tulvisi
Vesireittejä pitkin pääsisi pakoon
Vaan minä en ole kala
Appelsiinien discossa tanssittiin


Zack - Leweth - Ilves - Eefje
Aida
Aida
PÄÄJEHU
PÄÄJEHU

Viestien lukumäärä : 1080
Ikä : 25
Registration date : 31.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Kivikasvo ja Sitruunasilmä Empty Vs: Kivikasvo ja Sitruunasilmä

Viesti kirjoittaja Vieraili lähetetty La Joulu 26, 2009 3:50 pm

Indie kallisti suloisesti päätään toisen jatkaessa teitittelyä. Sitten sen silmiin syttyi täysi oivalluksen riemastunut pilke, kun se tajusi missä oli mokannut.Indie rakasti omien mokiensa korjaamista, niiden tajuamista, niiden selvittämistä! Oriin hetken kestävä hymy sai Indien silmiin vaihtumaan pehmeän katseen, sen rakastettavan ystävällisen ja luotettavan silmäyksen. Indie piti tästä Leweth Sulankantajasta. Se oli komea, erikoinen ja jollain tapaa... Kiehtova. Ja Indie piti kaikesta kiehtovasta.

"Ah, mutta sittenhän meillä on sama matka! Eikä suinkaan kahden matkalaisen kuulu teititellä toisiaan kun kuljettavana on sama tie, siis sinutelkaa Leweth Sulankantaja. Sillä voisinhan minä esittäytyä sääntöjen mukaan, mutta oikeastaan sillä ei ole väliä, tutustuthan minuun varmasti tarpeeksi hyvin tämän matkan aikana. Onko haittaa vaikka vähän oikaisemme ja vaihdamme sinutteluun jo nyt, emmekä vasta matkan lopussa?" Indie lausui rennolla, mutta kohteliaalla äänellä taidokkaan kielikuvan ja hymyili sitten loppuun, ystävällisellä tuikkeella varustettuna.

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Kivikasvo ja Sitruunasilmä Empty Vs: Kivikasvo ja Sitruunasilmä

Viesti kirjoittaja Aida lähetetty Ma Joulu 28, 2009 9:03 am

Ori oli tähän asti nähnyt tamman eräänlaisena haasteena ja mielenkiinnon kohteena. Indie oli jollain tapaa, vaikkei salaperäinen liiemmin ollut, niin piilotteleva. Tai siis, eihän kukaan nyt jokaiselle ventovieraalle ala elämänkertaansa latelemaan, vaan odottaa, voiko luottaa toiseen. Mutta Indien tapauksessa. Lewethistä tuntui, että sen kuuluisi tietää jotain, minkä tamma siltä salasi.
Tamman kasvojen. ja etenkin silmien elävyys myös aiheutti orille pientä pulmaa. Tottuneena kivikasvoiseen jurrittamiseen, ilmeet ja niiden tuoma elämä, varsinkin näin nopeasti vaihdellen olivat saada nuorikon pyörälle päästään. Melkein. Tähän asti ori oli ainakin omasta mielestään parjannyt tilanteeseen nähden hyvin, vaikkakin tamman hymyjen ja katseiden tulva olikin jo aikoja sitten imaissut orin pyörteeseensä, josta oli hankala hahmottaa, missä oli taivas, ja missä maa.

Nyt kun Indie olikin yllättäen kompastunut, ja mikä ihmeellisintä, näytti nauttivan siitä, se oli saanut Lewethin ajattelemaan toisin. Toki mielenkiinto säilyi, Leweth halusi edelleen tietää tamman arvoituksen, ja ennen kaikkea ratkaista sen, mutta haasteena tammaa ei enää voinut ottaa.
Ja mikä ehkä omituisinta, yksi tunne, jonka Leweth yritti pitää visusti piilossa itseltäänkin pulpahteli silloin tällöin pinnella kellumaan liljankukan terälehden lailla. Harmi vain, että tunne oli orille täysin uusi, eikä se tiennyt, mikä se oli.

Ori kohotti kohteliaasti kulmiaan, ja hymyili.
"Mielelläni, Indie. Sinutelkaamme siis."
orin syvä ääni hymyili. Outoam Leweth ei koskaan ennen ollut tiennyt, että ääneenkin voi saada aikaan hymyn. Silmiin, kylläkin.

_________________
Jos kaupunki tulvisi
Vesireittejä pitkin pääsisi pakoon
Vaan minä en ole kala
Appelsiinien discossa tanssittiin


Zack - Leweth - Ilves - Eefje
Aida
Aida
PÄÄJEHU
PÄÄJEHU

Viestien lukumäärä : 1080
Ikä : 25
Registration date : 31.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Kivikasvo ja Sitruunasilmä Empty Vs: Kivikasvo ja Sitruunasilmä

Viesti kirjoittaja Vieraili lähetetty Ma Joulu 28, 2009 2:09 pm

Indie seurasi toista nyt taasen hiljaa. Saadessaan vastauksen, tamma jäi hiljaisuuteen, siirtäen katseensa poi päin orista. Leijaileviin lumihiutaleisiin, loputtomaan lumiseen aroon. Kummallinen tapaus, omalla tavallaan, tämä Leweth Sulankantaja. Indie antoi silmiensä sulkeutua pitkäripsisten luomien taakse muutamiksi sekunneiksi avaten ne sitten uudelleen. Tamman huulilla oli yhä se todella tyyni hymy, joka vain harvoin laski pois tamman kasvoilta. Lumi laskeutui hiljaa, pitäen yllä kahden vaitonaisuutta. Se ei ollut sitä ahdistunutta hiljaisuutta, vaan rauhallista ja tyyntä, luonnollista hiljaisuutta, joka ei jää silloin kun ei ole mitään sanottavaa, vaan silloin kun ajatuksiin ei tarvita sanoja.

Indie siirsi katseensa takaisin Leweth Sulankantajaan. Tamman vihreissä silmissä oli ajatus, miete joka näkyi tummana metsänä saapuvan edessä. Uskaltaisiko kulkia käydä eteenpäin, uskaltaisiko astua viraaseen metsään, vieraiden asioiden keskelle, vai olisiko parempi vain katsella kaukaa, kunnes sumu peittäisi sen ja voisi lakata ajattelemasta, että sinne olisi mielenkiintoista päätyä, koska silloin sitä mahdollisuutta ei enää olisi. Se katse oli vakaa, siinä oli jotain tietäväistä, jotain arvuuttelevaa, jotain hyvin tyypillistä Indietä. Katse joka puhui enemmän kuin sanat, mutta sanat tukivat joskus katseita.

"Valkoinen on kaunis väri, eikö sinusta?" Indie siirsi katseensa aiheen, johonkin erilaiseen, jolla se omalla tavallaan testasi uutta tuttavuuttaan. Aihe oli kiistelty, miten Leweth Sulankantaja reagoisi väitteeseen.. Sen Indie halusi tietää.

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Kivikasvo ja Sitruunasilmä Empty Vs: Kivikasvo ja Sitruunasilmä

Viesti kirjoittaja Aida lähetetty Ke Joulu 30, 2009 6:12 pm

Leweth pohti Indietä mielessään. Kyseessähän oli hyvin viehättävä nuori tamma. Keskustelu sujui mukavasti, ilman suuria ongelmia ja massiivisia näkökantojen erilaisuuksia. Sitäpaitsi, oria mielytti kovin sekä tamman ulkonäkö, että selvä fiksuus. Nuori ei toivonut kohtaavansa koskaan tammaa, oli tuo kuinka kaunis tahansa, joka käyttäytyi kuin lauma aivottomia ihmissusi-kanoja kuutamokävelyllä.
Vakavamielinen ori kun oli, vakaasti kasvatettu, ori mietti pitkälle tulevaisuuten, näinäkin sekunteina, kun jälleen itsennsä vajosi.
Sillä Leweth oli tosiaan sellainen, joka ajattei klyyvariaan pidemmälle. Se suuntasi katseensa ajoittain hämärään tulevaisuuteen miettien, turhaan, kyllähän ori sen tiesi, mitä tapahtuisi tuon usvaisen verhon tuolla puolen.

Kesken mietteittensä kuitenkin ori eksyi takaisin nykyhetkeen, ei siksi, että joku olisi sanonut tai tehnyt jotain, joka olisi hätkäyttänyt Sulankantajan omaan maailmaansa. Niin vain sattui, ja ori jätti asian sikseen. Jos vihreäsilmäisen ajatukset keskeytyivät tällä tavalla, oli ehkä tarkoitettu, ettei ori mietteissänsä raottaisikaan tuota verhoa.
Orin katse eksyi taman silmiin. Kirkkaanvihreisiin, syviin silmiin, jotka tuntuivat liiankin tutuilta. Orilla itsellään oli samanlaiset. Vaikkakin ehkä tummemmat. Mutta, ilme oli se, mikä näkyi silmien värin takana, oli samanlainen.
Kaunis, hiljainen, syvä luonnollisen yhteisymmärryksen hetki loppui ja särkyi. Kuitenkin vielä sen tuntu kutitteli orin kylkiä ja mieltä. Se ei ollut kadonnut, vaikka Indie puhuikin. Valkoinen.

Oliko se tosiaan edes väri ? Entä edes kaunis sellainen ?
"On. Isänikin mielestä oli. "
vakaa ääni. Puhuiko Leweth, vai ajatteliko vain ? Mitä väliä silä oli. Indie varmaankin luki tälläkin hetkellä orin ajatukset.
"Puhdas valkoinen. On kaunista."
ori sanoi, ja nyt tiesi snaoneensa sen. Äänen paino kohosi loppua kohden, ja hätkähdytti oria itseäänkin. Yrittikö tamma saada tuon tunnustamaan itseleenettä vaikka neuvonantaja olikin, valkoinen ei välttämättä ollut kaunein väri sen maailmassa ?

_________________
Jos kaupunki tulvisi
Vesireittejä pitkin pääsisi pakoon
Vaan minä en ole kala
Appelsiinien discossa tanssittiin


Zack - Leweth - Ilves - Eefje
Aida
Aida
PÄÄJEHU
PÄÄJEHU

Viestien lukumäärä : 1080
Ikä : 25
Registration date : 31.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Kivikasvo ja Sitruunasilmä Empty Vs: Kivikasvo ja Sitruunasilmä

Viesti kirjoittaja Aida lähetetty Ke Joulu 30, 2009 6:55 pm

Inide lennähti kohti kuolemaansa, Leweth jäi kaipaamaan sitruunasilmäänsä, vaikkei siitä mitään tullutkaan.

R.I.P Indie
Leweth Sulankantaja poistuu.


Kiitos pelistä

_________________
Jos kaupunki tulvisi
Vesireittejä pitkin pääsisi pakoon
Vaan minä en ole kala
Appelsiinien discossa tanssittiin


Zack - Leweth - Ilves - Eefje
Aida
Aida
PÄÄJEHU
PÄÄJEHU

Viestien lukumäärä : 1080
Ikä : 25
Registration date : 31.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Kivikasvo ja Sitruunasilmä Empty Vs: Kivikasvo ja Sitruunasilmä

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa