The Best Ones Always Die First // Yksinpeli

Siirry alas

The Best Ones Always Die First // Yksinpeli Empty The Best Ones Always Die First // Yksinpeli

Viesti kirjoittaja Minty lähetetty Pe Huhti 16, 2010 7:24 pm

// Tämä teksti on nyt ihan älyttömän kauan junnanut ja alotin kirjottamisen tammikuussa, sitten projekti vähän venyi... ja nyt lopulta sain koko systeemin valmiiksi. :'D Ja huomhuom, kyseessä on siis yksinpeli ! //

Jigs

Jigsaw oli saapunut Wiccan luolan eteen - tai seinämän eteen, johon toinen tamma oli kerran avannut luolan suuaukon. Tamma katseli hermostuneena ympärilleen, koetti etsiä jotain merkkiä... Maassa ei näkynyt kavionjälkiä. Se viittasi siihen, ettei kukaan ollut käynyt paikalla vähään aikaan. Violetin mielestä se oli outoa, se arveli että Wicca oleilisi yleensä omassa luolassaan, mutta ilmeisesti tamma oli erehtynyt.
Jigs ei voinut hallita mielessään myllertävää hermostuksen aaltoa. Sen ja noidan viime tapaamisesta oli jo jonkin aikaa, mutta vaikka nämä olivat sopineet tapaavansa uudestaan, ei ajan kulunkaan olisi pitänyt aiheuttaa huolta violetille. Wicca ei ollut yleensä kovin hätäinen, sillä oli varmasti syynsä lykätä tapaamista.

Kuolemanenkeli

Kuolemanenkeli harhaili polkua pitkin Felicalla. Reitillä oli yhä jäänteitä jonkin aikaa sitten sattuneesta maavyörystä. Tamma välillä käveli, välillä suorastaan kahlasi irtomaassa. Silti kirjava jatkoi matkaansa ylöspäin. Kuolemanenkeli ei ollut kovinkaan korkealla, eikä sen ollut edes tarkoitus matkata vuoren huipulle.
Tamma jatkoi tylsistyneenä vaellustaan, kunnes sen silmiin osui jotain punertavaa erään irtomaakasan vierellä. Kirjava asteli lähemmäs, ja totesi punertavan aineen olevan tuppo jouhia. Jouhet olivat pitkiä, niiden toinen pää oli hautautunut kasaan. Ja jouhissa näytti olevan jonkinlainen nauha...
Äkkiä Kuolemanenkelin mieleen hiipi epäilys. Tamman silmiin syttyi outo kiilto, kun se alkoi varovasti kuopia irtomaata sivuun. Pian mullan alta alkoi paljastua jotain valkoista.

Hevosen ruumis. Valkoinen hevonen, tummemmat nahkasiivet. Kuolemanenkeli oli kaivanut esiin vain pään, mutta tiesi silti, mitä muuta mullan alta olisi paljastanut. Wicca, hylkiö, noita. Tamma katseli toista melkein hellästi, samalla tavalla kuin joku muu olisi voinut katsoa tuttavansa pientä varsaa. Valkoisen vihreät silmät ammottivat lasittuneina, kauhusta auki rävähtäneinä. Kirjava sulki silmäluomet varoen, ja huomasi sitten tamman kaulassa pienen salama-arven. Kuolemanenkelin mieleen palasi se päivä louhikolla, päivä jona tamma itse oli yrittänyt tappaa nyt maassa makaavan olennon. Päivä jona ne olivat vannoneet pyhän valan. Toinen oli pitänyt sen, loppuun saakka.

"Responsum", tamma kuiskasi sanan tuuleen kuin hyvästiksi.


Jigs

Tamma harhaili jo toistamiseen samana päivänä hylkiöiden alueella, lähellä Wiccan asuisijaa. Violetti oli lähtenyt välillä pois, mutta se ei ollut pystynyt enää keskittymään mihinkään. Jigsin oli yksinkertaisesti ollut pakko tulla takaisin. Tammasta tuntui, että jos se odottelisi tarpeeksi kauan, Wicca varmasti saapuisi vielä paikalle. Ei kai noita kuitenkaan kovin kauaa poissa luolaltaan pysyisi ?

Jigs äkkäsi kauempana, lähellä kuumia lähteitä, hevosen. Hetken mielijohteesta violetti lähti ravaamaan toista kohti. Normaalisti tamma olisi muuttanut mielensä huomatessaan toisen olevan hylkiö, mutta nyt Jigs ei välittänyt siitä.
"Hei, sinä siellä !" se huudahti ja saapui hieman hengästyneenä toisen luo. Tamma katsahti kirjavaan eikä voinut olla sävähtämättä hieman nähdessään tämän punaiset silmät. Ne olivat täysin ilmeettömät ja tuijottivat kuin kuolleen lasittuneet silmät ainakin. Violetti tunsi olonsa hieman hämilliseksi. Se oli saapunut vieraan luo, entäs nyt ? Tuskin toinen mitään edes tietäisi ? Silti Jigs sai hetken kuluttua avattua suunsa.
"Tiedätkö... oletko tavannut lähiaikoina valkoista hylkiötammaa, Wiccaa ?"

Kuolemanenkeli

Kirjava ei jostain syystä huomannut edes yllättyvänsä, kun tuntematon tamma yhtäkkiä pyrähti tämän luo. Tamma tuijotti toista, eikä tämä vaikuttanut saavan sanaa suustaan.
"Kissako kielesi vei ?" Kuolemanenkeli naurahti hiljaa juuri kun toinen vihdoin sai asiansa ilmoille. Tamma tuijotti toista, eikä voinut mitään hiukan säälivälle hymylle, joka levisi kirjavan kasvoille. Mitä säälimätöntä kohtalon ivaa...
"Itseasiassa... kyllä", Kuolemanenkeli totesi.

Jigs

Tamma tunsi sydämensä sykähtävän helpotuksesta toisen vastatessa. Wicca oli kuin olikin siis lähimailla ! Violetin oli vaikea hillitä intoaan. Hymy nousi tämän kasvoille ja tamma oli juuri aikeissa kysyä lisää, kun toinen avasi taas suunsa kasvot kuolemanvakavina.
"Wicca on kuollut."

Violetin hymy hyytyi. Sanat poukkoilivat tamman päässä, eivätkä suostuneet muotoutumaan järkeväksi lauseeksi. Jigs ei halunnut kuulla noita sanoja, sen korvat yrittivät välttää niitä parhaansa mukaan. Mutta silti tamma hetken kuluttua tajusi todella niiden merkityksen. Wicca oli kuollut. Jigs koetti pysyä normaalina, mutta tunsi ryhtinsä lysähtävän ja tamman katse muuttui etäiseksi. Ei se voinut olla... Mutta toinenhan saattaisi valehdella ? Tuolla hylkiöllä täytyi olla jokin syy, jonka takia se sanoi Wiccan olevan kuollut. Aivan varmasti. Ehdottomasti. Wicca ei voinut, ei saanut kuolla. Ei Wicca.

Jigs katsahti toiseen haastavan epäuskoisesti, mutta vaikka tamma koetti vakuutella itseään, se tunsi hetki hetkeltä varmemmin toisen olevan oikeassa. Eikö violetti ollut aavistellutkin jotain tällaista ? Siksi se oli ollut niin hermostunut, sen oli jotenkin alitajunnassaan täytynyt tietää. Mutta eihän Jigs voinut mennä toisesta takuuseen. Toisaalta, mikä syy kirjavalla olisi valehdellakaan ? Mutta ei, ei Wicca voinut olla...

Kuolemanenkeli

Kirjava katsoi edelleen hieman säälivästi hymyillen toista tämän kamppaillessa mielensä kanssa. Tamma antoi toisen ajatella rauhassa. Kun tämän mieli näytti tasaantuneen jonkinlaiseen epäuskon tilaan ja violetti näytti siltä kuin olisi horroksessa, Kuolemanenkeli avasi suunsa.
"Tämä saattaa ehkä kuulostaa hieman oudolta, mutta... haluatko nähdä ruumiin ? Tarkoitan, että pitäähän hänet jonnekin jokatapauksessa haudata, ja ehkä sinulla on mielessä joku paikka ?" tamma ehdotti kuin puhuisi säästä ja katseli toista. Violetti teki jonkin etäisesti nyökkäystä muistuttavan eleen ja kirjava kääntyi sanaakaan sanomatta, lähti sitten kävelemään kohti Felicaa. Violetti laahusti perässä kuin zombi.

Kuolemanenkeli näki jo Felican kohoavan edessään. Tamma katsahti taakseen. Violetti vaikutti edelleen tiedostavan ympäristöstään äärimmäisen vähän. Kirjava rykäisi hieman saadakseen toisen huomion.
"Olemme melkein perillä. Sinä..." tamma aloitti, mutta keskeytti lauseen kun tajusi, ettei tiennyt toisen nimeä ja katsahti tähän kysyvästi.
"Jigs", toinen mumisi vastaukseksi.
"Jigs", kirjava vahvisti. "Sinä voisit jäädä alas... tuossa kunnossa putoat vielä, ja tuskin kaipaamme lisää ruumiita", Kuolemanenkeli naurahti. Toinen ei taaskaan sanonut mitään, nyökkäsi vain epämääräisesti. Kirjava lähti ravaten etenemään Felicalle nousevaa polkua pitkin jättäen rodworin taakseen.

Jigs

Violetti seisoi lamaantuneena paikallaan. Nyt ajatukset olivat hiljenneet, ne lipuivat mielessä hitaasti kuin jäävuoret ja niistä oli vaikea saada tolkkua. Toinen oli ilmeisesti lähtenyt hakemaan Wiccaa. Tamma tunsi epätoivon kasvavan sisällään. Toisaalta Jigs halusi juosta pakoon, se ei halunnut nähdä elotonta ruumista. Se tuntui niin lopulliselta, tuntui kuin viimeinenkin pelastuskeino olisi silloin menetetty, Wicca ei koskaan enää voisi herätä eloon. Mutta violetti tiesi sanomattakin, ettei pakeneminen muuttaisi asioita miksikään.
Jigs voisi ehkä uskotella itselleen, ettei Wicca ollutkaan kuollut, jatkaa elämäänsä, yrittää unohtaa... ja toivoa että valkoinen joskus palaisi, että kaikki olisi vain pahaa unta.
Ei, tamma ei kestäisi sitä epävarmuutta. Sen täytyi saada tietää, täytyi olla varma että toinen puhui totta. Että... Wicca todella oli kuollut. Tammaa värisytti, kun se lausui nuo sanat mielessään. Jossain sen sisällä eli yhä toivonkipinä, joka toivoi että tamma olisi elossa, että kirjava olisi erehtynyt. Jigs tunsi kyynelten nousevan silmiinsä. Sen viimeinen toivonkipinä alkoi pikkuhiljaa hiipua.

Tamma ei tiennyt, kauanko oli seissyt paikoillaan. Tunnin ? Kaksi ? Vai ehkä sittenkin vain vartin ? Violetti ei joka tapauksessa ollut liikkunut paikaltaan piiruakaan, kun kirjava jälleen palasi. Jigs näki polun yläpäästä liikettä, eikä voinut enää katsoa toista kohti. Tamma sulki silmänsä ja toivoi enemmän kuin mitään muuta koskaan, että ruumis ei olisi Wiccan. Jigs tunsi hengityksensä värisevän. Violetti ei uskaltanut avata silmiään, se ei halunnut kohdata totuutta.
Hetken tamma ajatteli jälleen vain juosta pois luomatta toiseen silmäystäkään. Mutta sitten Jigs ryhdistäytyi. Se tiesi, ettei saisi itseltään hetken rauhaa, jos ei saisi tietää oliko toisen väitöksissä perää. Hitaasti se avasi silmänsä, jotka katsoivat maata kohti. Tamma nosti päätään, kunnes tavoitti katseellaan toisen kaviot. Violetti näki punertavien suortuvien roikkuvan lähellä maanpintaa ja todellisuus iski sitä kasvoille. Tamman teki mieli sulkea silmänsä uudestaan, peruuttaa tapahtunut, herätä vain tästä painajaisesta... Mutta tämä ei ollut unta. Tämä oli todellinen painajainen.

Jigs nosti hitaasti katseensa, vaikka oli jo varma siitä, mitä katseellaan tulisi kohtaamaan. Viimeistään kun tamman katse nousi kirjavan selässä makaavan hevosen päähän, violetti ei voinut enää valehdella itselleen. Se oli Wicca. Jigsistä tuntui kuin joku olisi potkaissut sitä voimalla mahaan. Tamma ei voinut muuta kuin tuijottaa valkoisen suljettuja silmiä ja velttoa ruhoa. Sekunti sekunnilta totuus levisi sen jokaiseen ruumiinosaan. Violetti ei enää voinut paeta ajatuksiinsa, se ei voinut tehdä kerrassaan mitään muuta kuin tuijottaa. Kirjava sanoi jotain, mutta Jigs ei kuullut mitä. Tamman aivoihin ei mahtunut kuin yksi asia. Wicca oli kuollut.

Kuolemanenkeli

Kirjava liikahti kärsimättömästi vaalean ruhon alla. Hylkiö ei ollut kevyt kannateltava. Rodwor toljotti ruumista yhä kuin puulla päähän löytynä.
"Haloo ! Voit tuijotella myöhemminkin, mutta sano nyt ensin minne me viemme tämän !" Kuolemanenkeli tokaisi ärtyneesti ja katsoi violettiin. Toinen teki päällään epämääräisen nyökäytyksen kohti suuntaa, josta he olivat aiemmin tulleet. Kirjava kääntyi ja otti hieman horjuvan askeleen ruumiin painon alla. Sitten tamma suuntasi hitaasti mutta varmasti kohti toisen osoittamaa suntaa vaivautumatta katsomaan takanaan maleksivaa violettia.

Jigs

Vihdoin kaksikko saapui lähtöpaikalleen. Tamma oli menettänyt ajantajunsa kokonaan, se vaivoin tiesi enää, oliko aamu vai ilta. Mutta toisin kuin ajan, se tiedosti turhankin hyvin edessään kulkevan hylkiön ja sen selässä keikkuvan ruumiin. Violetti oli turta, se jaksoi enää vaivoin liikkua, tuskin jaksoi ajatellakaan. Kirjava pysähtyi ja sanoi jotain, Jigs loi tähän lasittuneen katseen.
Muutaman sekunnin kuluttua violetti tajusi, että toinen oli luultavasti kysynyt, minne Wicca haudattaisiin. Jigs ei olisi jaksanut nyt miettiä, ei tosiaankaan, mutta ei se halunnut jättää Wiccaa taivasallekaan. Ehkä toisen voisi viedä omaan luolaansa ? Ajatus ei tuntunut oikealta, Wicca olisi tuskin halunnut turvapaikastaan ruumishuonetta... Violetti antoi päänsä painua ja katseli kiireettä ympärilleen. Toinen alkoi jo ilmeisesti turhautua odotteluun ja puuskahteli kärsimättömästi. Jigs ei jaksaut välittää.

Pian violetti äkkäsi hieman kauempana siintävän aarnimetsän. Sinne ei ollut Wiccan luolasta erityisen pitkä matka. Tamma muisti kauniin paikan, jossa oli kerran käynyt, aivan hylkiöiden ja rodworien maiden rajalla, aarnimetsän siimeksessä... Sanaakaan sanomatta Jigs otti askeleen kohti aarnimetsän suuntaa ja lähti sitten raviin. Tamma kuuli kirjavan ärtyneen äännähdyksen, tämä ei ilmeisesti jaksanut ravata Wiccan painon alla. Silti Jigs jatkoi rauhallista raviaan, toinen kyllä osaisi seurata violettia hieman kauempaakin.

Parivaljakko saapui hetken kuluttua aarnimetsän reunamille. Noin metrin päässä puiden rungoista kiemurteli pikkuinen puro. Se oli vain pieni vesinoro, mutta silti siinä virtasi yleensä aina vettä. Jigs ei ollut varma, mistä puro itseasiassa alkoi tai minne se päättyi. Paikka ei eronnut juurikaan muusta ympäristöstä, rodworien ja hylkiöiden alueet eivät vielä siinä kohdalla eronneet dramaattisesti toisistaan. Silti tamma oli jo pienestä asti aina käsittänyt tuon pikkupuron rajana, joka erotti kurjat hylkiöt ja kunniakkaat rodworit. Rajana, jonka yli hylkiöillä ei ilman hyvää syytä olisi asiaa.
Nykyään tuo raja oli violetille käytännössä merkityksetön, se ei ollut enää välittänyt hylkiöiden maleksimisesta rowdorien alueella niin paljon tavattuaan Wiccan. Mutta silti paikka oli kaunis. Suuret lehtipuut kurottelivat oksiaan ja antoivat jonkin verran suojaa puron toisellekin puolelle. Laskevan auringon säteet osuivat puroon saaden sen kimaltelemaan kuin ohuen hopeanauhan ja maalasivat maan hylkiöiden puolella punertavaksi, kadoten kuitenkin siirryttäessä puron toiselle puolelle, tiheän aarnimetsän varjoihin.

Tamma otti muutaman askeleen sopivaan kohtaan, jossa puro teki pienen mutkan kohti aarnimetsää. Oksisto suojeli tuota kohtaa hyvin sateelta tai kuumalta porotukselta keskipäivällä, mutta ilta-auringon säteet riittivät valaisemaan paikan. Sanaakaan sanomatta violetti kääntyi toista kohti ja nyökkäsi. Tästä paikasta Wicca olisi pitänyt varmasti, niin Jigsaw ainakin vankasti uskoi.


Tammat olivat uurastaneet koko illan, kunnes maassa vihdoin oli riittävän syvä ja leveä monttu. Jigs tunsi hien ihollaan, ja kirjavakin hengitti raskaasti. Enää täytyi siirtää ruumis. Jigs keräsi viimeisetkin voimanrippeensä ja suoristi ryhtinsä. Kirjava katsahti violettia ja siirtyi Wiccan vierelle. Violettikin otti muutaman askeleen lähemmäs. Toinen oli jo nostamassa vaalean takaruumista, mutta äkkiä Jigs sai idean.
"Odota !" tamma huudahti ja toinen säpsähti hieman kuullessaan violetin suusta ensimmäiset sanat moneen tuntiin. Kirjava astui askeleen kauemmas ja katsoi violettia kysyvästi. Jigs asteli Wiccan viereen, antoi katseensa kiertää ja painoi mieleensä tarkasti jokaisen yksityiskohdan. Letitetty harja, mustat kiemurakuviot päässä, jalkoja kiertävät nauhat, vaalea keho ja tummat nahkasiivet, salama-arvet jotka olivat niin vaaleita, että niitä ei edes juuri huomannut kauempaa...
Kirjava katseli Jigsin touhuja sivummalta. Tamma äkkäsi yrttilaukun Wiccan siiventyvessä. Violetti empi hetken, mutta irrotti sitten laukun varoen. Sitten tamma siirsi katseensa toisen päähän ja punertavaan harjaan. Jigs ei ollut varma, kuvitteliko vain, mutta jouhet eivät enää näyttäneet kiiltelevän yhtä hyväkuntoisina kuin ennen. Silti tamma laski turpansa, sulki silmänsä ja hengitti syvään toisen tuoksua, jossa sekoittuivat metsä, multa ja niin monet yrtit, ettei niitä olisi moni osannut edes nimetä. Violetti avasi silmänsä ja irrotti varovasti muutaman palmikoilta irronneen jouhen toisen harjasta ja asetti ne sitten huolellisesti laukkuun. Tämän jälkeen Jigs tavoitti kirjavan katseen ja nyökkäsi. Nyt olisi aika.

Violetti hoipperoi hämärtyvässä illassa. Kaksikko oli saanut tamman haudattua ja kirjava oli ilmeisesti lähtenyt jonnekin, Jigsaw ei enää edes jaksanut muistaa. Nimensäkin tuo oli kertonut, Kuolemanenkeli. Tamman pää oli tyhjä, yksikään järkevä ajatus ei enää pyörinyt sen mielessä. Violetti tuskin näki eteensä, mutta jatkoi silti päämäärätöntä matkaansa tietämättä itsekään, minne sen jalat veivät ja miksi.
Jigs ei jaksanut ajatella nyt sitä, se oli niin väsynyt, niin turtunut että sen olisi tehnyt mieli vain rojahtaa maahan. Silti väsymys ei jotenkin tuntunut juuri miltään. Tamma tunsi olevansa yksin, enemmän yksin kuin koskaan elämässään. Wicca oli kuollut... se väistämätön totuus riitti lamauttamaan järjen ja sai violetin tuntemaan itsensä täysin ontoksi. Se oli niin omituinen tunne, sisällään ei ollut surua, ei vihaa, ei kerrassaan mitään. Vain avara ja pimeä tyhjyys, jossa tamma oli niin yksin kuin koskaan voi olla.

Jigs ei edes heti tajunnut pysähtyneensä. Pian se kuitenkin huomasi jalkojensa liikkeen loppuneen. Tamma kohotti päätään ja huomasi saapuneensa Wiccan luolalle. Yhtäkkiä paikka vaikutti niin kutsuvalta, violetista tuntui kuin sen olisi ollut pakko päästä sisälle, kuin se olisi siellä voinut taas tavata Wiccan ja kaikki olisi kuin ennen. Jigs otti askeleen eteenpäin ja muisteli, miten Wicca oli avannut sisäänkäynnin. Tuntui kuin siitä olisi ollut vuosia... Tamma ei kyennyt yhä sekavassa tilassaan muistamaan ja loi tyhjän katseen seinämään.
"Responsum", violetti kuuli mutisevansa. Jigs ei pystynyt tuntemaan ihmetystä aukon avautuessa sen silmien eteen, vaikkei tämä ollutkaan sama tapa, jolla Wicca oli avannut sisäänkäynnin. Turtumus oli taas palannut, mutta sen lisäksi oli jotain, mutta mitä, siitä violetti ei ollut varma. Ehkä se oli... toivoa ? Tamma asteli pimeyteen ja tuskin kuuli seinämän sulkeutuvan takanaan. Jollain tavalla se tunsi itsensä tervetulleeksi, kuin luola olisi tervehtinyt uutta omistajaansa.

Tuttu valo ilmestyi tamman vierelle ja leijui mukana tamman matkatessa eteenpäin. Violetti ei jaksanut välittää seinämaalauksista tai kirjoituksista, joita se oli joskus niin kiinnostuneena tutkinut. Jigs taivalsi taas kuin horroksessa, keskitti kaiken voimansa pystyssä pysymiseen ja siihen, että sen jalat jatkoivat matkaa eteenpäin.

Violetin ajantaju oli taas kadonnut, se ei tiennyt kuinka pitkään oli taivaltanut käytävässä. Äkkiä tamma pysähtyi luullessaan havaitsevansa heikkoa valoa käytävän päässä. Arvaamatta Jigsin täytti tuttu pelko. Jo toistamiseen saman päivän aikana siitä tuntui, että se oli tekemässä jotain lopullista ja peruuttamatonta.
Tämän jälkeen violetti ei voisi enää uskotella itselleen, että Wicca olisi yhä elossa. Vaikka tamma tiesi sen jo ehkä liiankin hyvin ja tuskin olisikaan pystynyt sellaiseen enää uskomaan, silti tyhjän luolan kohtaaminen tuntui lähes yhtä pahalta kuin Wiccan ruumis. Violetti ei voinut kuvitellakaan, miltä tuo avara, kristallikattoinen sali näyttäisi, kun Wicca ei enää olisi siellä. Se ajatus oli mahdoton.

Askel kerrallaan tamma pakotti itsensä eteenpäin. Se ei voinut enää perääntyä, ei nyt. Jigs puri hammasta ja otti taas askeleen eteenpäin. Käytävän päässä näkyvä valo läheni tuskastuttavan hitaasti, mutta silti aivan liian nopeasti. Toinen puoli tammasta olisi halunnut rynnätä käytävän perälle ja kohdata totuuden nopeasti, toivoen että tuska olisi ohi. Mutta pitkittäen kärsimystään violetti eteni yhä hitaasti madellen.
Ensimmäinen syy oli ehkä, että violetista tuntui, että sen kuului kärsiä. Oli sen syytä, että Wiccalle oli käynyt näin. Ei se voinut olla sattumaa. Toinen syy oli, että violetti pelkäsi, ettei pahin tuska olisi edes totuuden kohtaamisesta huolimatta ohi, ei alkuunkaan.
Tamman mielen täyttivät muistikuvat sen omasta perheestä. Hekin olivat kuolleet. Joka ikinen. Violetti oli pahanilmanlintu, joka aiheutti tuskaa ja kuolemaa kaikille, joista uskalsi välittää. Tamma oli surkea olento, joka ei ollut ansainnut rakkautta. Se ei saanut rakastaa muita tai tulla rakastetuksi. Äkkiä violetin mieleen palasi eräs, jolle se ei ollut suonut ajatustakaan viime tunteina. Tury... Jigsistä tuntui kuin sen sydäntä olisi revitty palasiksi ja kyyneleet olivat nousta sen silmiin. Tamman täytyisi katkaista välit oriin. Violetti ei voinut ottaa riskiä, että Turylle tapahtuisi jotain, ori ei saanut kuolla Jigsawin takia. Turylle ei saanut käydä niin kuin muille, joita tamma oli rakastanut.

Jigsaw sulki silmänsä ja otti ripeästi muutaman jäjellä olevan askeleen saapuen salin sisäänkäynnille. Tamma hengähti syvään ja avasi sitten luomensa. Totuus löi violettia jälleen päin kasvoja ja pakotti ilman ulos keuhkoista. Vain yksi silmäys riitti kertomaan kaiken tarpeellisen. Jigsistä tuntui, että hohtavat valot olivat himmentyneet ja etteivät kristallit enää kimmeltäneet yhtä kirkkaasti. Ja ennen kaikkea sali oli tyhjä. Siellä ei näkynyt mitään elonmerkkejä. Violetti näki maassa jo kuivettuneet yrttipedit. Ne olivat yhä samat, jotka olivat olleet paikoillaan silloin, kun tamma oli viettänyt yönsä edellisen kerran luolassa.
Violetti raahasi kovin raskailta tuntuvat jalkansa eteenpäin ja saapui petien luo. Väistämätön totuus iski nyt voimakkaampana kuin koskaan, kuin se olisi huudettu päin tamman kasvoja, vieden jalat violetin alta. Jigs rohjahti pedille, jolla Wicca oli Jigsin edellisellä käynnillä maannut. Tamma tunsi kyyneleiden valuen vuolaina poskillaan ja kuuli oman, epätoivoisen huutonsa kaikuvan luolan seinissä. Jossain mielensä perukoilla violetti aisti pedistä yhä huokuvan mintun tuoksun. Nyt se oli väistämättömän todellista. Wicca oli peruuttamattomasti, lopullisesti poissa.

Wicca oli kuollut.

// Ja molemmat hahmoseni poistuvat //
Minty
Minty
Kokenut
Kokenut

Viestien lukumäärä : 728
Ikä : 24
Paikkakunta : mursula
Registration date : 18.08.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

The Best Ones Always Die First // Yksinpeli Empty Vs: The Best Ones Always Die First // Yksinpeli

Viesti kirjoittaja Vieraili lähetetty Pe Huhti 16, 2010 7:37 pm

// Crying out loud, my little witch is gone </3 //

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa