Liian outo elämään, liian harvinainen kuolemaan

Siirry alas

Liian outo elämään, liian harvinainen kuolemaan Empty Liian outo elämään, liian harvinainen kuolemaan

Viesti kirjoittaja brainchild lähetetty Su Kesä 13, 2010 4:02 pm

Taivaanrantaa kirjoivat oranssin erisävyt, kun aurinko alkoi pikkuhiljaa näyttämään ensisäteitään.
Harmaat siivet viistivät taivasta, halkoen kosteaa ilmaa kevyellä kosketuksella. Rexin ilme oli täysin tyyni, mutta sinisten silmien nopeasta liikehdinnästä saattoi havaita, että tämä seurasi jotain. Samassa ori teki tiukan kaarroksen vasemmalle, kulmien painautuessa aavistuksen alemmas keskittyneesti. Hetken harmaa liisi ilmassa kaartelevan kotkan lailla, kunnes täysin varoittamatta lähti syöksyyn. Maahan oli matkaa kymmeniä ja taas kymmeniä metrejä. Rex veti keuhkonsa täyteen viileää ilmaa, mutta tämän katse ei herpaantunut hetkeksikään - viisaampikin olisi luullut orin metsästävän, mutta sehän oli hevonen, ja näin ollen kasvissyöjä? Jokin tilanteessa ei käynyt järkeen.

Aro oli täysin hiljainen. Lempeä tuuli heilutteli aamuauringossa kylpevää heinikkoa, saaden ne havisemaan lähes aavemaisen kauniisti. Niin. Aro oli täysin hiljainen, kunnes vielä pitkään kovan tömähdyksen jälkeinen kumina täytti sen. Rex oli päättänyt syöksynsä iskemällä kaikella voimallaan etujalkansa maahan. Vasta sekuntteja iskun jälkeen tämän kevyt mutta lihaksikas takapää löysi maata alleen. Harmaan siniset silmät säkenöivät hetken ja niistä pystyi erottamaan riemua - mutta mistä? Ori oli minuutin, ehkä toisenkin, vain hiljaa paikoillaan, tuijottaen maata etujalkojensa alla, kunnes nosti aavistuksen oikeaa koipeaan. Vaalean kavion alta paljastui muutama tummahko, kärsinyt sulka. Rex hymähti, astuen nyt reilusti taaksepäin. Kohdassa, johon etujalat olivat vain hetki sitten iskeytyneet, oli sinne tänne roiskunutta verta sekä kasa untuvaisia höyheniä. Kyllä, harmaa oli liiskannut käen.

Miksi? Ori pudisteli päätään, kohotti katsettaan ja etsi silmäänsä sen puun, jonka oksalla oli havainnut ensimmäisen kerran kyseisen linnun. Siitä oli aikaa useita kuukausia. Harmaa oli seurannut otuksen jokaista liikettä, jokaista elettä, ja tullut siihen tulokseen, että kyseessä oli lintumaailman huijari, rikollinen ja miss epärehellisyys. Rex myhäili itsekseen. Jälleen yksi todiste siitä, että jokaisella oli salaisuuksia. Ja että jokaiseen mysteeriin löytyisi järkevä ratkaisu.

- Vierititte sitten vastuun jälkikasvustanne toisten harteille, hmm? Orin siniset silmät hakeutuivat jälleen linnunraatoon, jonka nuhruiset höyhenet varisivat lempeässä tuulessa. Se oli karua katsottavaa, muttei millään tavalla epäinhimillistä, eihän? Harmaa kohotti toista kulmaansa tuumaillen.
- Nerokasta. Rex käännähti ympäri, lähtien astelemaan pitkässä heinikossa rennosti ja sulavasti. Kuinka paljon pieniä jännittäviä yksityiskohtia riittikään luontoäidin luomuksissa. Vaikkei luontoäitiä tietenkään ollut olemassa, sillä koko maailmahan oli luonnollisesti syntynyt evoluution tuloksena. Orin siniset silmät välkkyivät. Kuukauden työ oli suoritettu ja jo muutamassa minuutissa tämä oli kuolla tylsyyteen. Ajateltavaa, ratkottavaa! Kyllä, sitä Rex kaipasi. Sulkasiipi vilkaisi vielä taakseen. Linnusta ei näkynyt haiventakaan pitkän ruohikon keskeltä - harmi, sillä sen metsästämiseen oli kulunut muutama pitkäjänteinen viikko, ja se, ettei työn tulosta nähnyt enää edes muutaman metrin päähän, osasi kismittää. Rex puuskahti, jatkaen kävelyään. Joku päivä se ottaisi linnusta mallia ja sysäisi omat lapsensa toisten kasvatettaviksi - mikäli niitä edes tulisi. Vahinkojahan voisi aina sattua.

(B-ea ja pikkupantteri!)


Viimeinen muokkaaja, brainchild pvm Su Kesä 13, 2010 5:20 pm, muokattu 1 kertaa

_________________
Liian outo elämään, liian harvinainen kuolemaan Redjan1
brainchild
brainchild
PÄÄJEHU
PÄÄJEHU

Viestien lukumäärä : 293
Ikä : 26
Registration date : 13.03.2009

http://lorania.foorumini.net

Takaisin alkuun Siirry alas

Liian outo elämään, liian harvinainen kuolemaan Empty Vs: Liian outo elämään, liian harvinainen kuolemaan

Viesti kirjoittaja Vieraili lähetetty Su Kesä 13, 2010 4:32 pm

Pieni, arka olento yritti kulkea arolla mahdollisimman huomaamattomana, aavistuksen kyyryssä ja pää niin lähellä maata, kuin vain oli mahdollista siten, että silmät kykenivät vielä tarkkailemaan ympäristön jokaista liikettä. Tietenkin pieni hevostamma onnistui aikomuksissaan surkeasti, sillä sen ylipitkät takajalat eivät ottaneet suostuakseen rauhoittumaan sen alla. Takajalat olivat aina olleet pikkuhevosen ongelmana. Ne olivat kömpelöt ja niiden liikkeet olivat tamman muuhun kroppaan nähden liian suuret. Ei ollut laisinkaan harvinaista, että Pantteri tallasi omilla takasillaan etujalkojensa kannuksille.

Kaikki ne vuodet, jotka pieni eläin oli viettänyt syntymästään lähtien ilman puhetaitoa, olivat opettaneet sille paljon. Sen näköaistista oli tullut terävämpi, se kuuli paremmin ja sen hajuaisti oli vertaansa vaille. Kun tamma ei voinut ilmaista itseään sanoin, sen täytyi olla valmis reagoimaan ympäristöönsä muulla tavoin. Ajatukset puhekyvyn, tai oikeastaan koko äännähtelykyvyn, puuttumisesta saivat pikkuisen hiukan masentuneeksi. Se ei kenties koskaan voisi kertoa kenellekään, mitä sille oli tapahtunut. Se ei voisi kertoa kenellekään pikkuisesta siskostaan, jota se oli rakastanut enemmän kuin mitään muuta. Se ei voisi koskaan edes mainita kenellekään omaa nimeään. Kukaan ei enää koskaan saisi tietää, miksi pikkuista, kohtalonkolhimaa hevosta kutsuttiin. Niinpä koko nimi, Pantteri, lakkasi merkitsemästä yhtään mitään. Joku päivä pieni tamma saattaisi unohtaa sen kokonaan, olihan se aivan turha ja käyttökelvoton.

Tietenkin koikkasääri yritti pitää nimensä mielessään, se kun oli ainoa elävä todiste siitä, että sillä oli joskus ollut pieni sisar ja emä. Äiti, jota se myös oli rakastanut. Kirjavasta hevosesta tuntui, että jos se unohtaisi nimensä, se unohtaisi samalla äitinsä ja mikä vielä pahempaa, sen pienen lämpöisen karvanyyhdin, joka oli sen ensimmäisinä elinpäivinä maannut kostea kylki kiinni sen omassa kyljessä. Sen ainoan olennon, joka oli koskaan osannut puhua Pantterin kanssa ilman sanoja.

Minä olen Pantteri! piskuinen olento tivasi itselleen. Minä olen Pantteri, enkä unohda sitä. Se oli ainoa lupaus, jonka se saattoi itselleen antaa ja samalla ainoa lupaus, jonka se saattoi pettää.

Jossakin rasahti yht'äkkisesti ja hevosen aistit palasivat tähän maailmaan. Se katsoi ympärilleen hätääntyneenä ja nuuhkaisi ilmaa. Entä, jos tuolla olisi jokin iso ja paha odottamassa sitä? Jokin, joka pistäisi sen poskeensa aivan, kuten puuma oli pistänyt poskeensa sen pienen sisaren? Pelko valtasi Pantterin mielen. Sen aistit terävöityivät ja se nuuhkaisi ilmaa uudemman kerran. Hyi! Nyt sitä pelotti kahta kauheammin. Se haistoi tuoreen veren, juuri vuodatetun, tuoreen veren. Jossakin päin liikkui olento, joka saalisti...

Pantteri painautui ruohon sekaan niin pieneksi, kuin vain ikinä kykeni. Se tärisi peloissaan ja sen tärinä sai ruohon kahisemaan sen ympärillä. Vaikka se kuinka yritti hillitä itseään, se ei saanut lihaksiaan rauhoittumaan. Se tärisi tärisemistään. Eikä se enää välittänyt edes nuuhkia. Se sulki siniset silmänsä ja toivoi, että yö tulisi pian. Se ei uskaltaisi liikkua sentin vertaa ennen kuin yö tulisi. Yöllä oli pimeää ja pimeys loi turvaa. Pimeyden turvin se saattaisi lehahtaa lentoon ja jättää tämän kammottavan, palaneen ja kuolleen heinän luoman hautausmaan.

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Liian outo elämään, liian harvinainen kuolemaan Empty Vs: Liian outo elämään, liian harvinainen kuolemaan

Viesti kirjoittaja brainchild lähetetty Su Kesä 13, 2010 4:58 pm

Täsmällisesti eteenpäin kulkeva harmaa katsoi jokaista kohtaa edessään aukeavassa näkymässä korkeintaan sekunnin, kunnes jo vaihtoi toiseen, mutta saattoi siltikin muistaa mitä pienimmät epämääräisyydet siinä nopeassa vilkaisussa. Aron laitamalla seisova puurivistö notkui tuulessa, mutta yksi puista oli auttamatta muita lyhyempi, vaikka kasvoikin koko komppanjan keskellä - tästä saattoi päätellä, että se oli nuorempana risuna joutunut varmasti jonkin kasvissyöjän päivälliseksi. Mutta siinä ei ollut mitään kiinnostavaa. Eikä siinä, että normaalisti liituraitaisen suoraa linjaa lentävä sudenkorento poukkoili keskellä aroa ylös ja alas, vaikka lähin vesistökin oli kilometrien päässä. Niin. Ne olivat mitättömiä yksityiskohtia, joita normaali hevonen ei olisi koskaan ottanut huomioon - mutta Rex tulkitsi ne vähintään alitajuntansa varassa, ellei asiassa ollut sitten joku todella epämääräinen ja huomiota herättävä seikka.

Kuten esimerkiksi oranssi, pienehkön hevosen takapää keskellä aron heinikkoa, varustettuna ruskeilla pilkuilla. Rex pysähtyi, kulmien noustessa aavistuksen. Tällaiseeseen tapaukseen ori ei ollut törmännyt vähään aikaan - ja jos tarkkoja oltiin, niin ei koskaan. Harmaa seisoi jämäkästi, rykäisten voimakkaasti. Tämä oli nimittäin pistänyt merkille, että tuo oranssi pilkullinen peppu tärisi. Ja millä tavalla! Kuin sen omistaja olisi porautumassa maan alle. Nopeasti sulkasiipi oli päätellyt jo kaiken tarpeellisen - kylmä sillä ei ollut, aamu oli suhteellisen lämmin ja hiostava. Heinikkoon painautunut pää ja muutenkin huomiota herättävä asento kertoi vain toisen tyhmyydestä sekä siitä, että tämä oli harvinaisen surkea piiloutuja.

- Suonette anteeksi, mutta olen tottunut juttelemaan kasvoille, en suinkaan.. takalistolle? Rexin ääni oli kylmän kohtelias mutta myös vaativa, tihkuen kuitenkin sitä tiettyä tilanteeseen kuuluvaa hämmennystä. Jos pilkkupeppu nousisi ja näyttäisi kasvonsa, ei ori tarvitsisi kuin muutaman minuutin ja tietäisi millaisen otuksen kanssa oli tekemisissä. Vaikkakin pelkureiden taustojen selvittäminen kävi yleensä jopa alta kahden minuutin.. Nämä harvemmin peittivät heikkouksiaan, koska keskittyivät enemmän kauhistelemaan asioita, joiden luulivat olevan uhka.
- Vaikka enhän väitä, ettenkö sitä mieluusti katselisi. Rex totesi ykskantaan, ilmeettömästi ja koleasti.

_________________
Liian outo elämään, liian harvinainen kuolemaan Redjan1
brainchild
brainchild
PÄÄJEHU
PÄÄJEHU

Viestien lukumäärä : 293
Ikä : 26
Registration date : 13.03.2009

http://lorania.foorumini.net

Takaisin alkuun Siirry alas

Liian outo elämään, liian harvinainen kuolemaan Empty Vs: Liian outo elämään, liian harvinainen kuolemaan

Viesti kirjoittaja Vieraili lähetetty Su Kesä 13, 2010 5:21 pm

//Siis ei voi olla totta! Näin hauskaa mulla ei oo ollut pelatessa ikinä. Koko tekstin ajan oon nauranut täällä ihan kippurana ja vedet silmissä niin, että hädin tuskin olen nähnyt lukea. Miten mä kykenen enää vakavoitumaan pelatakseni oman vuoroni???//

Terävä rykäisy sai pienen ja aran tamman säikähtämään melkeinpä pois tolaltaan. Se alkoi täristä yhä enemmän, mutta pysytteli lujasti siinä, missä se oli. Kenties se jokin suuri petoeläin, joka liikkui lähes kiinni tammassa, ei ollut vielä huomannut sitä - olihan se hyvin piiloutunut... Se painoi päänsä yhä matalammalle heinikkoon ja tunsi, kuinka sen leuka keräsi tomua maasta täristessään.

Sitten joku puhui sen takana ja se jos mikä sai tamman pelästymään. Se pompahti eteenpäin heinikosta kuin kaniini pitkien takakoipiensa avulla, sillä vaikka nuo olivatkin kävellessä hyödyttömät ja lähinnä haitaksi, pomppiessa ne takasivat voiman ja matkan. Koska se jokin, joka oli ilmoittanut läsnäolostaan sanoin, oli ilmiselvästi hevonen, Pantteri pomppi vain muutaman metrin verran eteenpäin ennen kuin kääntyi ja kyyristyi varuilleen kuin arka gaselli.

Kun se kuuli sitten kommentin takapäästään se pelästyi vielä enemmän. Oliko tämä toinen, ilmiselvästi ori, joku hullu raiskaaja? Tamma alkoi jälleen kerran täristä ja se painautui maata vasten peruuttaen samalla vaivalloisesti pitkillä takajaloillaan.

Vasta nyt pieni arka olento tajusi katsahtaa eteensä. Vaikka se olikin sännännyt melko etäälle toisesta hevosesta, se saattoi silti erottaa tämän piirteet selvästi. Hyvä puoli asiassa oli, että toinen oli selvästi chadra tai ainakin vähintään hylkiö - ei siis rodwor, joka olisi saman tein hyökännyt lähes puolustuskyvyttömän olennon päälle. Huono puoli asiassa oli, että nuuhkaistuaan ilmaa Pantteri tajusi verenhajun tulevan vaimeana tuosta sen edessä pälyilevästä hahmosta. Oliko tämä joku kannibaali?

Ja näin aran olennon kuvitelmat ottivat vallan ja se antautui mielipuoliselle pelolle. Sen silmävalkuaiset paistattelivat päivää kuin kananmunat ikään ja sen muuten kovin matalalla tärisevä keho ikään kuin korosti sen pilkullista takalistoa, joka vastahakoisesti sinnitteli yhä kaikkein korkeimmalla antaen auringon lämmön hyväillä lyhyitä karvojaan.

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Liian outo elämään, liian harvinainen kuolemaan Empty Vs: Liian outo elämään, liian harvinainen kuolemaan

Viesti kirjoittaja brainchild lähetetty Ti Kesä 15, 2010 11:11 am

Rex ei voinut uskoa silmiään.
Ei. Se ei ollut koskaan, ei milloinkaan elämänsä aikana, nähnyt mitään vastaavaa. Ensimmäinen huomio - pilkullinen ei muistuttanut hevosta missään muussa määrin kuin koossaan ja kasvoissaan. Muuten tämä oli täysin epäsymmetrinen, outo liikkeinen ja käsittämättömän alkukantainen kaikissa tekemisissään. Harmaan toinen kulma nousi aavistuksen ylöspäin. Väripommin olisi voinut kuka tahansa yhdistää piiloutuvaan aropupuun ennemmin kuin sulkasiipiseen kavioeläimeen. Toinen kaksosista, sitä ei ollut vaikea arvata. Kehittymätön luusto, takakorkeus, vajaudet joissain aisteissa.. Mutta missä? Rex tuijotti pientä vaaleaa silmillään herpaantumatta hetkeksikään.

- Kertokaa nimenne. Harmaa sanoi kuuluvasti, hitaasti ja mahdollisimman hyvin artikuloiden. Kuulo pilkullisella olisi tallella - se oli reagoinut orin tuloon, liikkeisiin ja puheisiin panikoitumalla. Lisäksi sulkasiiven kavioiden tuore verenhaju saattoi aiheuttaa lisäjärkytystä, se ei ollut missään tapauksessa pois suljettu vaihtoehto. Hajuaisti näin ollen toimi. Tunto.. Rex vilkaisi maahan, sitten taas pieneen. Senkin oli pakko olla kohdillaan, sillä muussa tapauksessa tamma ei pelkäisi. Jos ei voisi sattua, ei olisi mitään pelättävääkään. Kipuhan oli jokaisen heikkous - sen alla vahvimmatkin sortuivat. Maku, kuinka turhaa edes miettiä sellaista. Se oli niin tärkeä aisti, että pieni olisi kaikessa pelkuruudessaan jo kuollut ilman sitä. Hotkaissut nälissään yhden tappavan kasvin ja lähtöpassi olisi leimattu. Ja näöstä oli aivan turha edes spekuloida.

Kaiken tämän miettimiseen Rexiltä oli mennyt pilkullisen edessä korkeintaan kymmenen sekunttia. Yksi plus kaksi oli laskettu, ja pienen testin tulos odotti vain selviämistään. Jos oranssi takalistoisen tamman suusta ei alkaisi pulppuamaan vuodatusta siitä, kuinka järkyttynyt se oli maailman vaarallisuudesta ja siitä, kuinka vieras ori haisi kuvottavan paljon verelle ja kuulosti epäilyttävältä kaikkine niine puheineen toisen takapuolesta, olisi asia yhtä kuin selvä. Todennäköisesti perheetön, vaatimattomissa olosuhteissa elänyt toinen kaksosista, joka oli puhekyvyn puutteessa vieraantunut muusta maailmasta.

Harmaa myhäili mielessään. Lapsellisen helppoa.

_________________
Liian outo elämään, liian harvinainen kuolemaan Redjan1
brainchild
brainchild
PÄÄJEHU
PÄÄJEHU

Viestien lukumäärä : 293
Ikä : 26
Registration date : 13.03.2009

http://lorania.foorumini.net

Takaisin alkuun Siirry alas

Liian outo elämään, liian harvinainen kuolemaan Empty Vs: Liian outo elämään, liian harvinainen kuolemaan

Viesti kirjoittaja Vieraili lähetetty Ti Kesä 15, 2010 11:43 am

Arka tamma katsoi toista hämmentyneenä ja entistäkin enemmän peloissaan. Ori oli ottanut käskevän sävyn, jollakin tavalla vielä hyvin lopullisen kuuloisen. Ja puhuipa tuo vielä nimestä, nimestä, joka oli pikkuruiselle tammalle ehkä elämän tärkeimpiä asioita, mutta nimestä, jota se ei kuitenkaan kykenisi vieraalle kertomaan. Pantteri, se ajatteli hiljaa ja peloissaan, vilkuillen toista syrjäkarein. Minä olen Pantteri.

Tietenkään toinen ei voisi ymmärtää, vaan todennäköisesti suuttuisi, kun tamma ei saanut sanaakaan ulos suustaan. Kenties tuo vihamielinen peto, joka lemusi verelle, jopa hyökkäisi tamman kimppuun, ellei se alkaisi pian puhumaan. Mikäli pieni arka olento ei olisi ollut pelosta aivan kankeana, se olisi lähtenyt kiitämään takavasemmalle ja korottautunut siivilleen. Ilmassa sen pelko yleensä hälveni edes hiukan.

Mutta siihen Pantteri ei pystynyt. Se ei kyennyt muuta kuin tuijottamaan toista hevosta kauhusta kankeana. Se ei edes tajunnut pysähtyä haistelemaan tarkemmin, sillä silloin se olisi tietenkin huomannut, että toisessa oleva verenhaju ei suinkaan ollut peräisin hevosesta, vaan jostakin muusta olennosta. Mutta tamma oli kykenemätön ajattelemaan järkevästi, se vain kyyristeli maassa miten parhaaksi katsoi ja jännittyi hetki hetkeltä enemmän.

Sen suupielet vapisivat ja korvat painuivat yhä enemmän alentuvaan luimuun - sellaiseen, että toisen tulisi ymmärtää siitä, ettei Pantteri kuvitellut itsestään mitään suuria ja oli niin heikko, ettei taistelustakaan muodostuisi yhtään kiintoisa - olisihan pikkutamma helppo voittaa ja murskata palasiksi.

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Liian outo elämään, liian harvinainen kuolemaan Empty Vs: Liian outo elämään, liian harvinainen kuolemaan

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa