Jungle supreme

Sademetsässä oli kerrassaan tyypillinen päivä. Pikainen rankkasade oli huuhtonut vehreää lehvästöä ja kypsien, monenkirjavien hedelmien pinnoilta putoili muhkeita pisaroita maahan, joka oli jo valmiiksi kostea. Pitkäpyrstöinen, helmenharmaa lintu lehahti puusta ja lähti taittamaan tietään ylös puiden oksien ja lehtien lomitse.
Sirena astui sademetsän reunan yli, vihreyden syleilyyn. Kostea ilma oli leutoa. Valkea, sinisellä harvakseen kirjottu tamma katseli ympärilleen hiukan tylsistyneenä. Kultakavioinen huomasi läheisessä syvänvihressä puussa houkuttelevan oranssin hedelmän. Sirena käveli puun vierelle ja nousi kevyesti takajalkojensa varaan, tasapainottaen asentoa kullankirjomilla sulkasiivillään. Tamma sai hedelmän suuhunsa ja laski sen sammaleiselle kivelle puraisten siitä aina silloin tällöin palasen. Kun valkean huomio ei ollut keskittynyt hedelmään, se katseli ympärilleen ja tarkkaili pusikkoa, josta saattaisi hypätä vaikka... etana?

Leweth seisoi sademetsän reunalla ja huomasi suuret tummat pilvet joita vasten etummaiset puut piirtyivät tummina silhuetteina. Sademetsä ei turhaan ollut sademetsä, ja niin ori lähti nopein askelin ravaamaan liaanien ja puunrunkojen tihenevään verhoon.

Nyt ehkä tuntia myöhemmin rankkasade oli hiipumassa. Ori itse oli läpimärkä, suuret pulleat sadepisarat oliva tippuneet myös maahan, kiemurreltuaan ensin läpi oksiston labyrintin. Neuvonantajan kaulaa vasten liimautuneet jouhet valuivat harvakseltaan vettä ja siipien päällä oleva kosteus oli tiivistynyt selkeiksi pisaroiksi. Leweth itse seisoi silmät ummessa, hengittäen syvään loppuvan sateen viimeisiä tuoksuja.
Sateella metsä oli aina hiljainen, kaikki mönkijät menivät aina koloihinsa turvaan sadetta. Kohta alkaisi ensimmäinen sirkka sirittämään kuivaa säveltään, kohta joku lintu ehkä rääkäisisi kuuluvasti ja nousisi lentoon. Ja vaikka eläimiä ei nähnytkään, ne kuuluivat. Mutta nyt metsä oli hiljaa, kuului vain sateen yksinäinen ropina.

Leweth hörähti. Keskelle sen otsaa osui tavallista suurempi sadepisara, joka valui sieltä läheltä silmäkulmaa, poskea pitkin suupieleen. Ori nuolaisi varovasti sadepisaransa ja aukaisi silmänsä. Sademetsä oli tummanvihreä, sieltä täältä hieman vaaleampi, kun kaukana yläpuolella oleva aurinko alkoi taas paistamaan. Sade oli loppunut. Yksinäiset pisarat tippuivat vielä lehdiltä maahan. Jokainen pisara oli orin korvissa kuin patarummun pamautus.
Nopeasti ori pyörähti tyynin kasvonelein ympäri ja lähti laukkaamaan lyhyttä laukkaa. Aina ori vain ravasi, sillä oli pelkkä murha alkaa laukata sademetsässä. Puunrungot olivat tiheästi toisiaan vasten ja liaanit roikkuivat velttoina kasvojen korkeudella. Jos meni oikein lujaa, oli hirttokuolema varma.

Viime aikoina, osaksi tahtomattaankin oria oli koulutettu. Koulutettu tehtäväänsä johtajan vasempana siipenä. Ei voinut sanoa oikeaksi, johtajatar itse valitsi oikeansa. Viime aikoina ori oli tahtomattaankin muuttunut ketterämmäksi ja tasapainoisemmaksi jokaisella liikkeellään ja askeleellaan. Ja jo varsana ori oli pidetty kaunisliikkeisenä ja ikäisekseen voimakkaana pikkuorina.
Neuvonantajan täytyi mitä neuvonantajan täytyi, muuttua omalta osaltaan sotakoneeksi.
Tällä hetkellä orin lyhyt laukka pehmeää sammalta vasten tuon väistellessä hirttosilmukkamaisia liaaneja ja kapeita puunrunkoja, oksia ja pensaita meno näytti ennemminkin tanssilta. Tanssilta puiden kanssa, kuin kaino daami konsanaan, joka koitti päästä tanssilattialta pois toisten tanssijoiden koittaen samalla saada häntä mukaan piirileikkiin. Mutta se olikin sellainen leikki, johon ei kannattanut ryhtyä, sen sanoi pikkuvarsankin eloonjäämisvaisto.

Äkkiä ori pyörähti pysähdyksiin täsmälleen samaan aikaan kun puutkin muuttuivat taas puiksi. Kaukana puoliksi oksien kätköissä seisoi kullan ja sinen kirjoma tamma. Yksin. Äkkiä nuori ori hätkähti. Kuinka kauan se oli metsässä ollut ? Kuinka kauan se oli laukannut ?
Harja oli jo kuiva. Auringon kapeat valokeilat heittäytyivät jo maahan kuultaen puoliksi oksien läpi. Hailakka vaaleanvihreä valo oli jo hämärtynyt. Ei ollut vielä ilta, mutta keskipäivän auringon hymyilevistä kasvoista ei ollut enää tietoakaan.
Sademetsän raikas tuoksu ja papukaijojen ääntely kuului äkkiä kovin voimakkaana orin korvissa, ja tuo aukaisi siipensä ja leyhäytti niitä kerran päänsä ympärillä kuin olisi koittanut karistaa ikäviä ötököitä kasvoiltaan. Leweth laskosti siipensä jälleen tiiviisti vielä kosteisiin kylkiinsä ja lähti kävelemään kohti tammaa. Normaali, kohtelias ilme nousi jälleen orin kasvoille, eikä mitään aiempaa ollut sattunut. Jos ori olisi omistanut peilin, katsonut siihen viittä minuuttia aikaisemmin ja nähnyt sen kuumeenkiillon silmissään, olisi ori varmaankin säikähtänyt omaa kuvajaistaan.

Lähellä tammaa maahan oli muodostunut pieni lammikko. Jos sen pohjalle astuisi, saattaisi sateesta muhentunut maa imaista jalan sisälleen. Sirena katsoi veteen, pintaan ei heijastunut valkoisen piirteitä, pelkkä sammaleinen pohja näkyi. Sieltä täältä sojotti muutama vaaleanvihreä kasvinsuikero. Kuin vedenalainen metsä. Sirena hymyili ajtukselle. Tarkemmin katseltuna Loraniastakin löytyi vaikka mitä ihmeellistä.
Sirena otti muutaman kevyen ravin- ja käynninsekaisen askeleen takaisin eväänsä luo. Tamma kurkotti päänsä ja painoi huulensa viimeisille paloille, hampaat lävistivät pehmeän kuoren pienellä liikkeellä. Hedelmäliha oli mehukasta ja pehmeää. Kultasiipi oli tyytyväinen että oli chadra, rodworien alueet kuulostivat synkiltä, ja niiltä tuskin löytyisi vehreää metsää. Tosin olisi jännittävää vierailla joskus rodworien mailla... Siinäpä olisi hyvä tavoite, hiukan piristystä elämään.

Tamma kuuli ääntä. Ilmeisesti hevonen, joka liikkui aika vauhtia. Sirenaa ei huvittaisi välttämättä juosta köynnösten ja puunrunkojen seassa. Kohta joku tulikin näkyviin, nuori ori, turkoosin ja oranssin kirjama. Valkea rypisti nopeasti kulmiaan, miettien. Tamma oli huomannut vihreän sulan orin kaulassa, saattoiko tuo olla..? Valkea oli kuullut Chadran johdon tapahtumista, siellä oli kai tapahtunut sitä sun tätä. Sirena ei tosin ollut ikinä tavannut Evor Nopsasulkaa, neuvonantajaa. Ehkä nähnyt ohimennen, isossa joukkiossa?
Sirena kuitenkin päätti tervehtiä, nimestähän sen saisi selville.
"Hei." Tamma mittaili kirjavaa nopeasti, katsoi sitten orin silmiin.

Leweth käveli joustavin askelin suurten juurten yli joutuen nostelemaan jalkojaan kuin kouluratsu konsanaan. Katseen ori kuitenkin piti lähenevässä tammassa, ja huomattuaan että tamman katse nousi maasta oriin, neuvonantaja nosti kasvoilleen hyväntahtoisen hymynpuolikkaan. Leweth ei ollut kovinkaan pitkään aikaan tavnnut normaalia laumalaista koulutuksensa takia, nähnyt vain sotakapteeneja ja ylempiä sotilaita ja johtajatartakin parilta vilaukselta, ja ehkä muutamia laumalaisia lentäessään parikymmentä metriä ylempänä tai juostessaan ohi. Olisi mukava kuulla ihan normaalejakin asioita kaiken sen taktikoinnin ja sodan häviämisen takia herännyttä uutta masennuksensekaisen puinnin jälkeen.

Tamma heti tervehtiä oria ennemmin, ja enne puhe-etäisyydelle pääsyä ori nyökkäsi pikaisesti. Ori pysähtyi tasajalkaa hyvään ryhtiin.
"Päivää."
ori vastasi tervehdykseen tutulla rauhallisella äänenpainollaan.

"Saanen udella neidin nimeä ?"
ori kysäisi rennosti, mutta kiirehti nopeasti puhumaan jälleen ennekuin tamma ehtisi vastata, ilman että keskeyttäisi kultasiipisen puhetta.
"Nimeni on Leweth Sulankantaja."
ori sanoi hivenen hiljempaa, mutta äänenpainot voimakkaampina. Evorin kuolema oli laajalti jo tiedossa, mutta aivan kaikki eivät kuitenkaan ollut tottuneet ajatukseen uuden neuvonantajan tulleen jo kuvioihin. Leweth oli muutamaan otteeseen kuullutkin jonkun kysyvän, että mitä turkasta ori tarkoitti sanoessaan itseään neuvonantajaksi, Nopsasulkahan se neuvonantaja oli. Ja aina Leweth yritti mahdollisimman tahdikkaasti selittää että Evor oli kuollut aikapäiviä sitten. Leweth ei voinut mitään itselleen aina kun tapasi tuollaisia tyyppejä, jotka eivät tienneet mitään Evorin kuolemasta, tai olivat sen autuaasti unohtaneet. Siinä missä se loukkasi enstisen neuvonantajan muistoa, se loukkasi syvästi myös oria.
Ori kuitenkin hymyili rennosti ajatuksistaan huolimatta ja tutkaili tammaa odotellessaan vastausta.

Ori tervehti päästessään lähemmäs. Turkoosinkirjavan askel oli jäntevä ja sulkasiipi seisahtui ryhdikkäästi. Sirena laittoi kaikki eleet merkille, ja vaihtoi painoa kevyesti toiselle takajalalleen välttääkseen liikkumattomana jököttämisen.

Vieraan puhetapa oli hyvin kohtelias ja rauhallinen. Sulkakaulaisen esittäytyessä Sirenan ajatukset valottuivat lisää. Kirjava todella oli Nopsasulan poika, Leweth Sulankantaja. Sen lisäksi tamma ymmärsi, että neuvonantajahan oli kuollut sodassa. Hienoinen värähdys kulki valkean selällä, johtajat olivat hulluja kun uhrasivat sotilaita kuumille lähteille.
"Sirena Farfalla." Tamma hymyili pehmeästi, varsin hovikelpoisesti. Kultasiipi oli tyytyväinen voidessaan myös kertoa sukunimensä, oli erityisen tyylikästä olla hienosta suvusta kun puhui uunituoreelle neuvonantajalle.
"Mielenkiintoista tavata, neuvonantaja." Sirenasta oli hiukan huvittavaa että ori oli suurin piirtein hänen ikäisensä. Toisaalta Sulankantajaa kävi ehkä hiukan sääliksi, olihan mustajouhinen menettänyt isänsä ja saanut harteilleen valtavan vastuun.
Valkeaa olisi houkutellut todeta päivän olevan kaunis, se olisi ollut hienovarainen aloitus. Ainoa este oli, että päivä oli ollut vielä äsken litimärkä...

Leweth hymyili seesteisen kohteliaasti. Tammasta huomasi, että se oli todella hyväkäytöksinen ja varmasti opetettu sellaiseen. Ori kyllä tiesi, että normaalit hevoset tavatessaan juttelivat varsin muodottomasti ja rennosti, ja välillä toivoi, että saattaisi itskein joskus tehdä niin, mutta ori kyllä tiesi, ettei se olisi mahdollista. Vielä vähän aikaa sitten sai olla kertomassa kaikille että oli neuvonantaja ja kohta taas olla vaivaantunut asiasta.
"Neidillä on hyvin kaunis ja harvinainen nimi."
ori sanoi pehmeästi, pitäen äänessään tietyn pidättäytyväisyyden. Joillain tammoilla oli pieni taipumus ymmärtää kohteliaisuudet väärin, tosin Sirena ei kyllä näyttänyt sellaiselta tammalta. Yleensä ne hymyilivät naaman leveydeltä, pingahtelivat sinne tänne seistessään paikoillaankin ja kikattelivat minkä kerkesivät.
"Ilo on mitä enimmissä määrin minun puolellani."
ori sanoi nyökäten leppoisasti ja hymyillen. Samassa suuri, punavihreä papukaija lensi kaksikon yli ja sai orin kohottamaan katseensa nopeasti. Palauttaessaan katseensa jälleen tammaan ori kohautti hyväntuulisena olkapäitään.
"Anteeksi, koulutus on saanut minut hivenen varuilleni."
ori pahoitteli, mutta jatkoi.
"Mistä olimmekaan puhumassa ?"

Nuori neuvonantaja olisi varmasti muodostanut tammasta hiukan toisenlaisen mielipiteen jos olisi tavannut tämän vaikka suuremmassa joukkiossa. Sirena ei ollut päässyt toteuttamaan kirpeiden kielenkantojensa kykyjä hetkeen, Dragulle nyt oli vain ollut pakko olla ystävällinen, eikä neuvonantajakaan ehkä ollut paras sanailukumppani. Valkea toivoi ettei päästäisi mitään sopimatonta suustaan. Ellei Sulkankantaja sitten kävisi ärsyttäväksi.

Sirena hymyili taas kevyesti.
"Kiitos kohteliaisuudesta. Täytyy myöntää, että teidän kohdallanne asia on samoin."
Kultajouhista olisi kiinnostanut kysyä, sulasta orin kaulassa, Sirena oli joskus kuullut sen olevan Nopsasulan. Varmasti olikin, väri oli kauniin vihreä, ja miksi ihmeessä entisen neuvonantajan poika kantaisi valesulkaa mukanaan? Tamma kuitenkin malttoi mielensä ja keskittyi yleisempiin asioihin. Lewethin seuraavaan kohteliaisuuteen Sirena vastasi hymyllä.

Ehkäpä voisi kysäistä, miltä lauman johdon tilanne näytti? Tai ehkei sittenkään, rodworit olivat voittaneet sodan, neuvonantaja kuollut ja johtajattarenkin langat olivat ilkeiden suiden mukaan karkaamassa käsistä. Sirenan mieleen pälkähti, saattaisiko joku käyttää tilannetta hyväkseen ja järjestää vaikka vallankumouksen? Olivatko laumalaiset yleensä tyytyväisiä tilanteeseensa? Farfallojen kannalta mitkään mullistukset eivät olisi kovin suotuisia, katkeruus, jos sitä jollain oli, saattaisi hyvinkin purkautua "hienojen" sukujen jäseniin.
Kauniin papukaijan lennähtäessä sulkasiipien yli Sirena katkaisi mietteensä ja kuunteli kirjavaa.
"Se lienee hyödyksi vaaratilanteessa. Emmekä tainneet puhua vielä oikein mistään, luulisin." valkea naurahti helähtäen, vältellen kanamaista ääntä.
"Pidättekö te sademetsästä?"

Ori hymyili kohteliaasti ja kallisti päätään rennosti.
"Kiitoksia."
ori lausahti muodollisesti tamman kääntämälle kohteliaisuudelle. Ori silmäili hetken hyväntuulisena tammaa, lähinnä toisen reaktioita mutta myös ulkonäköä. Lähes kaikki katsoivat keskustelukumppaniaan heti ensimmäisenä, oikeastaan jäivät lähes tuijottamaan ennekuin tajusivat esittäytyä. Ori yleensä vilkaisi nopeasti jossain kohtaa keskustelun lomassa jonkun asian varjolla, koska ei halunnut kiinnittää asiaan minkäänlaista huomiota.

Tamma oli omalla tavallaan hyvin viehättävä ja sirorakenteinen, sitä ei voinut olla myöntämättä. Hijaisuus pitkittyi kuitenkin vähän liikaa, ja ori vaihtoi samalla painon toiselle puolelle jalkojaan.
"Hyödyksi, kyllä."
ori vastasi hivenen hajamielisesti, mutta terävöityi jälleen.
"Sademetsä. Se on minulle omalla tavallaan kuin vankila, omalla tavallaan kuin koti, jos käsitätte. Eihän se toki minua estä liikkumasta-"
ori tajusi kehuskelleensa hivenen, mutta sivuutti asian nopeasti.
"mutta kasvoin täällä koko lapsuuteni. Käväsisin arolla muutamaan otteeseen, mutten kovin usein."
ori sanoi kurtistaen hivenen kulmiaan.
"Sateet toki ovat virkistäviä, vaikkakaan niistä kovin monet eivät pidä. Onneksi täällä kuitenkin kuivaa nopeasti."
ori sanoi rauhallisesti muistaen samalla oman hetkellisen muistikatkoksen. Normaali hevonen olisi voinut miettiä oliko tullut hulluksi, mutta ori tiesi mistä tietynlainen hajamielisyytensä johtui.
"Entä miten on teidän laitanne ?"

((ajatus tökkii ja pahasti tökkiikin -.-))

Jutustellessaan Sulankantajan kanssa Sirena toivoi ettei tamman kasvoille olisi jäänyt pisaroita äskeisestä mehukkaasta välipalasta. Valkea ei kyllä tuntenut turvallaan mitään töhnään viittaavaa, mutta tamma ei myöskään voinut varmistaa asiaa. Jos sulkasiipi olisi nimittäin yrittänyt tarkistaa asian laidan, kääntyisivät meripihkasilmät kieroon nenänpieleen kurkistellessa. Ja sitä hullunkurista näkyä tamma ei nuorelle herralle soisi.
Siispä Sirena lipui läheisen vesilammikon luo, joka oli onneksi kirkas. Tamma vilkaisi lätäkön vielä tyyntä pintaa vaivihkaa ennen kuin painoi turpansa veteen ja joi nopeasti. Kultajouhisen kasvoilla ei siis alun perinkään ollut ollut mitään ylimääräistä. Hyvä, chadratar ei olisi todellakaan halunnut esittäytyä uudelle tuttavuudelle hedelmäsalaatti turvallaan.

Sirena ehti parahiksi kääntyä selkeämmin orin puoleen kun tämä selosti suhdettaan sademetsään. Valkea nyökkäsi.
"Koti voi todellakin tuntua joskus vankilalta" tamma myönteli hillitysti naurahtaen.
Lewethin kysyessä vastakysymyksen Sirena oli hetken hiljaa ja kertoi sitten:
"Minusta täällä on melko mukavaa, jos löytää tarpeeksi avoimen ja kuivan kohdan. Ruokaakin riittää. Toisaalta, välillä tuntuu että täällä on hämäävän suojaista, luulisi petojen kuitenkin viihtyvän täällä?" Sirena keskeytti hetkeksi nosti hiukan toista kulmaansa.
"Vaikken kyllä ole itse törmännyt. Mutta hyvin kaunista täällä on, kaiken kaikkiaan." Kultajouhinen antoi katseensa pyyhkäistä pienen aukion yllä hyväksyvästi.

(ei mitään, täälläkin hiukkaisen..))

Ori katseli tarkkaavaisesti tamman lipuvia liikkeita ja sen mieleen tuli elävästi sen emä. Sirenan lipuminen tosin oli täysin erilaista kuin Hautalinnun. Raidallisen tamman tasainen käynti, tukahdutettu elämä. Ja kun pieni varsa kysyi emältää, oliko toinen surullinen, hän sai vain vastaukseksi lempeän, mutta väsyneen hymyn.
Mitenköhän raidallinen jaksoi ? Leweth oli käskenyt äitiään ottamaan vähän rennommin kun oli lähtenyt etsimään isäänsä vähän ennen sodan alkua. Viimeksi kun ori oli emänsä nähnyt, oli Lewethin mielessä käväissyt nurinkurinen kysymys siitä, mitä tamma oikein oli ollut tehnyt tämän yskinäisen kuukauden. Tamma kertoi vain menneensä hakkuualueelle etsimään isää.
Mutta Leweth ei voinut olla huomaamatta jo paranevia, pitkiä, viiltomaisia haamoja äitinsä lavoilla ja selässä. Ori oli halunnut kysyä, mikä ne oli tehnyt, mutta tietenkin paikalle oli juuri sillä siunaamalla sekunnilla saapunut sotilas, joka oli pyytänyt neuvonantajaa tulemaan.
Ja niin ori oli lähtenyt Hautalinnun luota.

Orilla oli hätäinen pelonsekainen tunne, että tamma oli sotkenut itsensä johonkin vähän liian suureen. Raidalinen oli ollut kovin vaisu, vaikkei oikeastaan hirveän suulas noin muutenkaan ollut. Tamma vain oli ollut kuin.. Kuin marionetti, jolta oli katkaistu narut, vaikka ori hirvittikin kuvaus, jonka se äidistään keksi.
Sirena kuitenkin oli lipunut pienelle kirkkaalle lätäkölle ja painanut siron turpansa veden pintaan. Leweth odotti kohteliaasti että tamma ehti juoda, kunnes jatkoi puhettaan.
"Charojen muutkin alueet ovat edulliset. Meillä on vettä ja ruokaa runsaasti. Piilopaikka, sademetsä."
ori tokaisi hivenen omissa maailmoissaan, ajatusten eksyessä sotaan. Hävittyyn sotaan.
"Suonet sinuttelun, Sirena ?"
ori kysyi yhtäkkiä kääntäen terävän katseensa tammaan ja sinutellen toista, vaikka vasta pyysi lupaa.
"Neuvonantajana minun on hankala kuulla niinkutsuttuja juoruja. Tietenkin joitakin häivähdyksiä kuulen sieltä täältä, mutta jos sattumalta tiedät, voisitko kertoa mitä nyt sodan jälkeen on liikkeellä. Tämä saattaa kuulostaa turhalta, mutta on erittäin tärkeää."
ori kysyi pehmeästi yrittäen korjata äskeistä, hivenen hyökkäävähköä asennettaan.

Vihertävä vaikutti miettiväiseltä, odotti kunnes tamma oli juonut. Valkea nyökkäsi jälleen neuvonantajan lämpimikseen luettelemiin seikkoihin.
Äskeisen poissaolevuuden takia Sirena hätkähtikin henkisesti (ulos sitä tuskin näkyi) orin yhtäkkiä terävää äänensävyä. Ennen kuin tamma ehti vastata sinutteluehdotukseen, vihreän terävä katse vaati vastausta. Sitten ori pehmensi taas tyyliään.

Kultakirjotusta oli kiinnostavaa seurata muiden eleitä ja puhetta. Hevoset saattoivat muuttaa käyttäytymistään sekunneissa, reagoinnit saattoivat vaihdella äärilaidasta toiseen, jopa samalla siivekkäällä. Tuskin Sirena itsekään olisi ollut yhtä myönteleväinen ellei vastapuhuja olisi ollut niin korkeassa asemassa.

"Kyllä, sinuttelu sopii. Sinäkin varmasti sallit sen, Leweth."
Vihertävä tahtoisi siis kuulla juoruista... Ainakin henkilö oli oikea, taisi olla harkittu veto kysyä asiasta nimenomaan nuorelta tammalta. Sirena ei siis malttanut olla sanomatta:
"Sinä ajattelet että minä olen niiden asiantuntija, hm?" Sävy oli piilossa kiusoitteleva, meripihkasilmistä saattoi nähdä ilkikurisen välähdyksen.
"No, annahan kun mietin... Tietenkin mietitään 'syyllistä' chadrojen valitettavaan häviöön, mutta ketään yksittäistä ei erityisesti syytellä." Sinikuvioinen piti pienen tauon ja yritti palauttaa kuulemiaan juttuja mieleensä. Sitten tammalla välähti, se vilkaisi ympärilleen ja kysyi totisena:
"Jos puhun sinulle näistä, lupaatko ettei tästä tule mitään... seurauksia?" Sirena astui askeleen lähemmäs ja katsoi oria silmiin.
"Olen nimittäin kuullut, että... sotapäälliköllä olisi jotain luvattomia yhteyksiä... Ja että johdolla, johtajattarella ja sotapäälliköllä olisi keskenään jotakin..." Valkea katsoi Lewethiä uskoen että tämä ymmärtäisi ilman tarkempaa kuvausta, mitäköhän ori tiesi?
"Tosin neuvonantajan perheen maine on aina pysynyt hyvin siistinä. Muuta en oikein taida tietää... Paitsi että jotain sotilasta on syytetty, ainakin Thodorin taholta, lähestulkoon sodan aloittamisesta. Vaikka siitä tiedät ehkä enemmän itse." Tamma vilkaisi sulkasiipeä.

Leweth hymyili hiljaa miettien yhtäkkistä hyvinkin tiukkaa sävyään. Harvoin kävi niin, että orin äänenpainot lähtivät kontrollista, niin ei käynyt yleensä edes silloin kun ori suuttui. Hassua. Välillä sitä nyt vain ilmeisesti kävi.
Keskittyen jälleen tamman puhelemisiin ori nyökkäsi levollisesti tamman sinuttelulle, mutta keskittyi hyvinkin seuraaviin sanoihin.

Ori kuunteli, kuunteli hyvinkin tarkkaavaisesti, mutta sinipunaisen kasvoilta ei voinut lukea vähääkään ilmettä, joka olisi kielinyt lähes sairaalloisesta kiinnostuksesta asiaan. Oikeastaan ori näytti varsin normaalilta, kuin olisi jutellut edelleen sademetsän lintulajeista ja arollakäymisistä amman kanssa.
"Ette suinkaan, anteeksi."
ori naurahti tamman ilkikuriseen kysymykseen. Tietenkin, olisiha nsitä pitänyt tajuta, että periaatteesa Leweth syytti äsken keskustelukumppaniaan uoruakakasi. Ja no, mistä ori olisi edes voinut tietää, että Sirena tiesi jotain ?

Ori nyökkäsi rauhallisesti tamman syyllistenetsinnälle, mutta puisteli jo seuraavassa hetkessä kiivaasti päätään, kun kullalla kirjottu kysyi seuraamuksista.
"Miski tulisi. Ei tietenkään, sinähän vain koitat auttaa."
ori hyräili hiljaa, katse hivenen muualla, palauttaen sen taas tammaan sanojensa lopun ajaksi. Nopeasti tamma astui askelen lähemmäs ja Leweth vaivoin pidätti vaistonvaraisen liikkeen kumartua lähemmäs tammaa. Sulankantaja pysyi hiljaa ja liikkumatta.

Ori huomasi tamman vaivihkaisen vilkaisun orin suuntaan Sirenan esitettyä asiansa, mutta ori varoi visusti näyttämättä uteliaalta tai pohdiskelevalta. Ori yksinkertaisesti näytti vähän siltä, että oli juuri vilkaissut horisonttiin ja huomannut auringon nousseen. Jokseenkin tyytyväinen, mutta suhteellisen normaali ilme kasvoillaan ori alkoi päässään kelailemaan nopeasti tamman sanomisia.
Thodorilla luvattomia yhteyksiä. Se luultavasti oli vain juoru, ainahan jotain tuollaista keksittiin. Kyllä kerran Evorkin oli kertonut puolisolleen Hautalinnulle jostain juorusta, että ori oli sekaantunut rodworiin. Vihreä oli ollut rento, mutta raidallinen oli kiihtynyt välittömästi. Ei kyselemään, oliko kaikki totta, vaan sättimään kuulemma 'typeria, skandaalinhakuisia, mielikuvituksettomia lehmiä'. Leweth oli sattunut kuulemaan jutun vain sivukorvalla, ollessaan varsana puoliunessa emänsä jaloissa.
Samassa Lewethin mieleen syöpyi Kairo. Kairon emä oli rodwor.. Olikohan sitten Thodorkin ?
"Neuvonantajista pahemmin ei kulje villejä juoruja. Olemme niin tylsää porukkaa. Emme sodi, juttelemme ja pohdiskelemme vain."
ori hymyili antamatta hiljaisuuden pitkittyä lähe sollenkaan. Aivot kuitenkin palasivta takaisin tamman sanoihin.
Jaa että johdollakin olisi jotain menossa ? Siinä oli toinen tavanomaisuus. Tietenkin oli olemassa Shoka (hauska nuorikko, muuten) mutta tuskin isä on Thodor. Äskenhän juuri vihreää syytettiin rodworeihin sekaantumisesta ja Rilos oli mitä vähemmissä määrin rodwor.
Leweth tuli siihen lopputulokseen, että juorut olivat ennemminkin normaaleja sen hetken sanailuja, totta kai sodan häviäminen sai kielenkannat kirpoamaan suuntaan ja toiseen.
Mutta kuitenkaan Leweth ei unhotanut mitään ajattelemaansa tai kuulemaansa. Neuvonantajan ei koskaan kuulunut unohtaa.

Tamma hymyili sulkasiivelle, eiköhän neuvonantajan sanaan voisi luottaa. Jos valkean kertomaa edes otettaisiin kovin vakavasti.

Sirena seuraili hiukan varoen orin reaktioita. Tuntui kuin vihertävän kasvoilla olisi ollut hyvin luonnonmukainen maski, jota kuitenkin pystyisi ohjailemaan järjellä eikä tunteella. Tai ehkäpä Sulankantaja oli vain kuullut kaiken moneen kertaan.
"Pahoittelen jos en onnistunut kertomaan mitään mullistavaa. Vaikka juorujahan nuo pääsääntöisesti ovat."
Tamma tosin mietti itse hiukan pidempään sitä, että joku yksittäinen sotilas olisi voinut saada sodan aikaan jollakin tempauksellaan. Ainahan jotkut ilkeämieliset (valkea ei itsekään voinut täysin käsi sydämellä olla silloin tällöin kuulumatta tähän ryhmään) keksivät juoruja kielletyistä romansseista ja varsoista, mutta Sirenan viimeiseksi Lewethille kertoma oli hiukan tuoreemman tyyppinen.

Vihertävän todetessa neuvonantajien olevan tylsää väkeä valkea hymähti hiukan ja hymyili ystävällisesti. Leweth itse oli ainakin hillitty, mutta tylsä? Eihän sitä tiennyt vaikka orissa olisi villimpikin puoli.
"Vai niin. Minunkaan perheeni ei ole kyllä mikään villikkoporukka... Taitavat manailla lähinnä minun kanssani." Sirena naurahti kevyesti, jatkaen keskustelua vähän toiseen suuntaan.

(sori käpy, vähän kiirus)

((AAAARGH ANTEEKS anteeksantamaton jumi D:))

Leweth hymyili kohteliaasti Sirenalle, jonka varovaisen ilmeen ori oli kyllä huomannut, mutta jota se ei näyttänyt tammalle. Tottakai kuka tahansa oli hivenen varovainen kun puhekumppanina oli jokin ihme kiho, jonka sanasta voisit menettää siipesi. Kyllä kai niitäkin hulluja oli chadroissa ollut, jotka olivat sanojaan ja valtaansa käyttäneet väärin.

"No, juorut eivät yleensä ole mitenkään mullistavia, yleensä samaa vanhaa 'tämä meni ja vehtasi tämän kanssa, ja tämän suuri ja salattu suhde on nyt paljastunut.'"
ori tokaisi rauhallisesti, mutta varoi vähättelemästä Sirenan antamia tietoja.

Jouruja kyllä oli enemmän kuin tarpeeksi. Nyt kun Rilokselta oli sodassa murjottu siivet ja johtajattaren asema ei voinut olla siivettömällä tammalla, täytyi löytää uusi johtaja, ja mistä sellainen yhtäkkiä löydettäisiin. Hyvä haltijako sen toisi nimipäivälahjana ? Tuskin. Lauma kyllä oli hajalla, kaikki juoksentelivat kuin päättömät kanat omiin suuntiinsa, ja kun vielä ne kirotut rodworit olivat sekoittamssa soppaa tullessaan chadrojen maille (eivätkä sulkasiipiset sitä mitenkään voineet estää, mikä oli kaikista harmillisinta), niin soppa oli enemmän kuin valmis, ja olisi kipeästi tarvinnut sllaista hämmentjää, kuten keittäjä.
Ori huokaisi hiljaa.

((aargh, ajatus katkeilee poksista vaan ja pitäisköhän alkaa pistämään pakettiin tätäkin peliä ?))

(eipä mitään, ja aletaan vaan hihhuloida käpälämäkeen ^^ Sori, vetäsen vaikka jo tässä pois niin ei lykkäänny sit viikolla kun lähden torstaina leirille)

Kultaharjainen hymyili Lewethin juorukuvauksille.
"Sitäpä juuri. Ja monetkin ovat lisäksi tuulesta temmattuja..." Sirena työnsi jälleen syrjään sen seikan että oli tainnut itsekin pistää kerran jonkun tekaistun jutun liikkeelle, se oli tosin ollut aivan muuta kuin merkkihenkilöiden skandaalit. Juorun keksiminen oli tainnut olla vain kosto jollekin joka oli loukannut pientä prinsessaa. Se ori oli saanut kulkea pussi päässä pari viikkoa, eikä kenellekään tainnut ikinä selvitä että jutun keksijä oli ollut Sirena vaikka se oli tekaistuksi jonkun ajan päästä arvattukin. Sirena hymyili hiukan itsekseen kunnes muisti seuransa.
Vihreälle tamma oli kuitenkin kertonut auliisti vain muilta kuultuja, todennäköisesti edes hiukan paikkaansa pitäviä juoruja.

Kuullessaan, ehkä enemmänkin aistiessaan, nuoren neuvonantajan huokaisun Sirena arvasin tämän painivan chadrojen katastrofaalisen tilanteen kanssa. Ehkä pitäisi jättää ori rauhaan, valkekin halusi pois sademetsästä vielä tänään.
"Pahoitteluni, Sulankantaja, mutta taidan valitettavasti joutua lähtemään hetimmiten. Minulla on vielä tapaaminen tänään, ja kun näiden kirottujen juurakoiden keskeltä täytyy lähteä, se ei käy kovinkaan liukkaasti." Sirena tiesi että vihreä hyväksyisi vauhdikkaan mutta tahdikkaan poistumisen, joten otti jo muutaman askeleen hävitäkseen metsään.
"Näkemiin, neuvonantaja. Oli mukava tavata, toivottavasti ohjaatte chadrat uuteen nousuun." Sirena katsoi vielä oriin hymyillen ja silmät pilkahdellen, ja käveli puiden siimekseen.

((siis kiitoksia paljon pelistä (8 ))

((joo, ja muista tuo pandoran melkeintapatus-pelikin :))

Ori naurahti tamman sanakäänteille, ja oli salaa helpottunut tamman tahdikkuudesta. Vastaukseksi Sulankantaja nyökkäsi hymynkare suupielessään.
"Ilo on minun puolellani, neiti, näin vanhoillisesti ilmaistuna."
ori tokaisi ja käännähti itse omaan suuntaansa olematta ollenkaan varma ehtikö kullalla kirjottu kuulla orin hiljaista ääntä. Muutaman kymmenenminuuttisen kuljettuaan ori etsi löytämänä, aukion, jolla oli paljolti viettänyt aikaa ollessaan varsa, ja ponkaisi pystysuoraan ilmaan kohti kapeaa aukkoa, josta näkyi sininen taivas.

Thö Neuvonantajakin poistuu, kuninkaalliset kiitokset

((ja aargh jälleen olen laiska etana, enkä jaksa kirjoittaa pitkää poistumista.))