horseshoes and handgrenades

( aivolapsi kera Shokan )

Aamupäivän lempeä aurinko ei ollut vielä hiostavan kuuma, mutta mukavan lämmin ja Kairou askelsi aron kuivassa heinikossa nauttien sen lämmöstä hienoisesti hopeaan taittuvaa karvaansa vasten. Osa aamun kastepisaroista oli vielä tallessa kastellen mustavioletteja jalkoja, mutta suurin osa oli jo siinä vaiheessa ehtinyt haihtua kuin tuhka tuuleen. Vaikka ori maleksikin mietteisiinsä vajonneena, oli askellus kuitenkin niin sulavan pehmeää, ettei raskastekoisesta chadrasta sitä olisi heti uskonut. Se oli verissä ja ulkoa opittua niin, että sen teki miettimättä. Ajatukset kieppuivat Kairoun päässä omaa karuselliaan, milloin hitaasti, milloin nopeammin, milloin pysähtyen tietyn asian kohdalla kokonaan.

Aro oli karu paikka. Vain kuivaa, keltaista heinää vaikka kaste sitä kauniisti sävyttikin, mutta alituinen tuulikin oli riesa. Nykyisin kun ei voinut edes nahkasiipisten kauniille vehreälle niitylle livahtaa hävityn sodan ja kiristetyn valvonnan vuoksi. Ei sillä, että ori olisi nykytilanteessaan muutenkaan halunnut ällöttvien lepakoiden luokse. Molemmat vanhemmat tapettu rodworien toimesta, toinen vielä näiden omaa laumaa, johan siinä pinna kiristyi näitä kohtaan lauhkeimmallakin. Ja sen ohella pinnaa kiristi häviö. Miksi ketussa chadrat olivat menneet luovuttamaan vain koska Rilokselta kiskottiin siipi irti ? Olihan enkeleillä edelleen Thodor, miksi vihreä sotakapteeni ei ollut johtanut laumaa voittoon, oli sitten laumanjohtajaa tai ei ? Nyt nämä olivat joutuneet lukituksi mailleen kuin joukko pelokkaita hiiriä kissan nurkkaan ahdistamana.

Ei Kairou sinällään syyttänyt laumalaisiaan tai Thodoria häviöstä. Se olisi ollut turhaa, tehty mikä tehty ja lopputulosta ei jälkikäteen voinut muuttaa. Sitä paitsi tietenkin Rilos oli ollut tärkeä joka sulkasiivelle ja jonkun tärkeän kuolema tai loukkaantuminen sai lamaantumaan. Ori muisti, kuinka oli itsekin ollut turta monta päivää, kenties viikkoakin sen jälkeen kun oli saanut tietää Lewethiltä isänsä kuolemasta. Silti sota olisi voinut mennä toisinkin. Leweth. Toinen asia. Toinen iso asia. Valkoinen ei oikein ollut varma miten suhtautua puoliveljeensä, nykyiseen neuvonantajaan. Ehdottomasti Kairou ei ollut katkera siitä, ettei itse ollut toisen asemassa. Mutta jotenkin tuo ei vain luottanut täysin kivikasvoiseen sukulaiseensa. Ei tiennyt, miten tähän tulisi suhtautua. Siispä ori suhtautui tähän varauksella.

Liikaa kipeitä asioita, vaikka ei jotain niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Kairou pysähtyi ja suoristi ryhtiään tutkaillen aroa eriparisilmillään kiinnostuneena. Hyvä seura olisi poikaa. Etenkin hyvä tammaseura. Casanova vauhdissa.

Shoka puri tiukasti huultaan. Valkeat jalat viistivät taivasta, yrittäen tasapainoittaa nuoren tamman kehoa - tuuli oli uskomattoman kova, tarttuen sulkasiipiin vähän väliä, heittäen tätä lähes kaikkiin ilmansuuntiin vuoron perään. Vaikka Sho oli taitava lentäjä, ei senkään kapasiteetti riittänyt tilanteen täydelliseen hallintaan. Niimpä tamma hätiköidyn päätöksen johdosta päätti laskeutua, juuri sillä hetkellä kun voimakas puuska heitti tämän kokonaan ympäri, siipien sanoessa itsensä tehtävästään irti ja pian aron keltainen heinikkö pölähti huivipään tippuessa.

Vaimeat kirosanat kaikuivat aukealla. Sho tunsi viiltävää kipua kyljessään, toisen etujalkansa polvessa sekä alle jääneessä siivessä. Tuulella lentäminen oli itsemurhaa. Valkea ärähti kipakasti ja kaikella sisullaan nousi ylös. Tämä toivoi todella, ettei kukaan ollut näkemässä. Ainakaan Nera! Niin. Pieni, tumma varsa oli sillä hetkellä Rilon luona. Huivipään äiti oli luvannut pitää orvosta Nerasta hetken huolta, kun Shon oli ollut pakko päästä tuulettumaan. Tamma naurahti mielessään. Nimenomaan tuulettumaan. Ihan tällaista pöllytystä se ei ollut osannut odottaa. Mutta harjoitushan teki mestarin, vai kuinka?

Sho painoi tiukasti silmät kiinni, ähkäisten kivusta. Kaikkea sitä pitikin sattua. Nyt tamma saisi odotella ties kuinka kauan seuraavaa lentoaan, sillä kehon alle runnoutunut siipi tuntui täydellisen musertuneelta, vaikkei nopealta vilkaisulta se ollutkaan kuin heinänkorsien peitossa. Valkea avasi silmänsä, pitäen katseen tiukasti maassa - ei auttanut kuin lähteä kävelemään kohti hylkiöiden maita, missä Rilos ja Nera olivat. Äiti jos joku osaisi auttaa mahdollisten haavojen kanssa, jos nykyiseltä höyrypäisyydeltään kerkesi. Sho huokaisi - niin paljon asioita oli muuttunut sodan jälkeen.

Kun mitään ei näkynyt, ajatus alkoi taas harhailla liiankin vapaasti, välittämättä yrityksistä pitää lössi kasassa. Se valui alas kuin mutavyöry, puskien tieltään kaikki pystytetyt muurit. Mutta ah, ajatusten valuman pysäyttävä pelastus tippuikin kirjaimellisesti taivaalta. Kairou katseli paikoillaan seisten, kuinka valkoinen tamma koetti vaikeuksistaan huolimatta selviytyä tuulesta - turhaan. Luonnonvoimia vastaan ei käynyt leikkiminen ja kun vieras tipahti maahan ja suori itsensä ylös hetken kuluttua. Orin ilme oli huolestunut. Kuinka laumatoverille oli mahtanut käydä ? Ei varmaan niin kovin pahasti, kun toinen kuitenkin oli päässyt ylös, mutta kai tuollaisen rysäyksen jälkeen jokin oli vinossa. Ja eihän tarkastaminen paha ollut, parempi katsoa kuin katua.

Kairou tarkisti, että siivet olivat hyvin kiinni vartalossa, jotta tuuli ei repisi niitä auki ja heittäisi valkoista miten sattuu. Varmistuttuaan siitä tuo nosti sulavan ravin, askeltaen pitkin ja lennokkain askelin kohti vierasta, tuulen riepottaessa jouhia ja kiskoessa välillä siipiäkin. Ei kestänyt kauaa kun ori oli puhe-etäisyydellä vieraasta. Siinä kohden tuo pysähtyi tasajaloin, pitäen edelleen ryhtinsä ylväänä ja suorana. Mihinkäs koira karvoistaan pääsi, hurmurinluonteessaan oli sitten kuinka huolissaan hyvänsä.
"Oletko kunnossa ?" Kairou kysyi kohteliaaseen sävyyn. Ah, kuinka mielikuvituksellinen fraasi siihen tilanteeseen, mutta jokin hyvää päivää olisi ollut vielä ääliömäisempää.

Sen lisäksi vieras tamma oli sennäköinen, ettei voinut ulkoapäin varmasti sanoa oliko kunnossa vai ei. Verta ei näyttänyt tursuavan mistään haavasta tai naarmusta, mutta tokihan tuollainen tälli nyt jotain varmasti sai aikaan. Ja sen tietäisi parhaiten tamma itse. Ei Kairou. Odotellessaan vastausta tuo tutkaili vierasta tarkemmin. Valkoinen ja lihaksikas tamma, sellainen, jolle orikin voisi olla kade mittavista muskeleista. Violettimustalla kirjottu ei ollut. Vihreää löytyi, jaloista ja siiven kiinnityskohdan alta ja itse siivet olivat valkoruskeat. Pinkki harja ja huivi. Kerrassaan kaunis tapaus.