I am selfish and I am wrong

// Driimi ja herrasmiehensä \\

Harmaa tamma lensi ilmassa, tarkkaillen maastoa. Eve oli johdattanut Oliveria perässään halki Loranian, kunnes viimein näki haluamansa paikan. Vakooja vilkaisi taakseen, hymyili ja lähti laskuun.

Kuumat lähteet olivat aivan yhtä kauniit kuin edelliselläkin kerralla. Tamma oli lentänyt ennenkin lähteiden yli ja tiennyt siitä asti sen olevan varmasti kaikkein romanttisin paikka Loraniassa. Harmaa tunsi pian jalkojensa alla maata, jonka jälkeen tämä otti muutaman raviaskeleen ja pysähtyi, painaen siipensä kylkiin kiinni. Tamma katsoi voikkoon oriin ja hymyili nyt leveästi.

- Mitäs pidät? Ei tämä mielestäni hääppöinen paikka ole, Eve huomautti ja virnisti orille.

Oliver tiesi olevansa jo syvällä hylkiöiden alueella, se yritti pohtia mihin Eve sitä oli johdattamassa. Kyllähän ori oli aikaa tälläkin alueella viettänyt, mutta ei ollut vaivautunut painamaan paikkoja muistiin, tietäen unohtavansa ne kuitenkin tai ei muuten vain enää tulisi käyneeksi siellä.

Harmaa tamma kaarsi laskuun ja voikko seurasi perässä, muistaen paikan vuosien takaiselta reissultaan, silloin mustasiipinen ori oli melkein hankkiutunut eroon toisesta siivestään kun ei ollut aluksi tajunnut väistellä tulikuumia vesiseinämiä.

"Petollisen kaunis." Oliver vastasi tutkaillen ympäristöään, vilkaisten sitten hieman kysyvästi Eveen, miksi ihmeessä tamma oli halunnut raahata voikon tänne? Varsinkin kun ori luuli käyvänsä enemmänkin tamman hermoille.

Eve hymyili lämpimästi ja katsoi lähteitä, jotka höyrysivät lämpiminä. Tamma vilkaisi Oliveriin, joka katsoi kysyvästi harmaaseen. Vakooja virnisti orin katseelle, mutta käänsi sitten katseensa pois ja huokaisi.

- Minä lennän hyvinkin usein näiden lähteiden yli. Olen nähnyt ne monesti, mutta koskaan ne eivät ole koskettaneet minua mitenkään. Miksi niiden pitäisikään, kun minulla ei ole ollut ketään jonka kanssa jakaa tämä kaunis näky, tamma sanoi ja hymähti. Kaikki tämä oli todellisuudessa vain taitavaa näyttelemistä - harmaan piti lavastaa kantavuutensa, ja Oliver sattui olemaan juuri täydellinen siihen. Pieni Kin'ian tai Redjanin ajattelu aikaansai tamman ääneen haikean sävyn, mikä sopi täydellisesti tilanteeseen.

Vasta silloin vakooja tajusi, kuinka yksinäinen todellisuudessa oli. Se ei tuntenut kovinkaan montaa hevosta täällä. Ainoat olivat Oliver, Rilo, Redjan ja Thodor - joka tuskin enää piti tammaa minkään arvoisena. Sekä tamman rodwor-veli, jonka nimeä tämä ei edes tiennyt. Kaikki olisi ollut niin paljon helpompaa, jos Eve olisi saanut rauhassa olla Redjanin kanssa ilman pelkoa kiinnijäämisestä, mutta valitettavasti elämä ei ollut niin helppoa. Chadrat kyseenalaistaisivat tamman, mikäli tämä alkaisi hortoilemaan yhä useammin ja useammin Rodien puolella, etenkin jos tamma vielä alkaisi osoittaa kantavuuden merkkejä. Siksi näin oli parempi. Esittää, että Oliver olisi varsan isä, myös uskotella asia orille ja näin ollen näyttää myös kaikille chadralaisille, että Oliver oli varsan isä - vaikka varsa nahkasiipinen olisikin.

Niin oli ehdottomasti parempi.

Even haikea sävy ei herättänyt minkäänlaisia hälytys kelloja Oliverin mielessä, sillä ei ollut mitään syytä epäillä harmaan tarkoitusperiä satikka mitään muutakaan. Miksi olisi? Voikko ei tiennyt mitään siitä mitä vakoojalle oli tapahtunut, ehkä olisi tiennyt jos olisi kysellyt, mutta ei kysellyt sillä asiathan eivät mustasiipiselle kuuluneet. Lisäksi Oliver ei halunnut suututtaa Eveä uudelleen, tai kiivastuttaa, kumpi tahansa kävi.

Ori oli lähinnä hämmentynyt tamman ailahtelevuudesta, ties mitä toinen keksisi seuraavaksi. Vaikka tilanne alkoikin vaikuttaa huonolla tavalla voikon omaan moraaliseen ajatusmaailmaan, minkä Oliver saattoi sille että Even hauras kauneus vetosi siihen. Tosin haavoittuneet tammat olivatkin aina vedonneet oriiseen, ehkä se oli ainoa alue jolla voikon ritarillisuus tuli edes joten kuten esille.

Hetken mielijohteesta voikko astahti harmaan vierelle tutkaillen tämän katsetta, "Ja ajattelit sitten tuoda minut tänne?" Oliver kysyi hieman kummissaan.

Oliver nappasi syötin. Hyvä.

Eve nyökkäsi orille varovaisesti ja kohotti katseensa tämän silmiin. Tamma tarkkaili hetken orin silmiä, kunnes siirsi sitten sen pois ja katsoi takaisin lähteisiin.
- Kenet olisin tänne tuonut, jos en sinua?

Eve katsoi varovasti uudelleen oriin ja hymyili hieman. Se yritti kaikkensa olla näyttämättä liian tekaistulta. Tällainen käytös kuvotti tammaa, mutta ei tamma sille mitään voinut. Tilanne piti lavastaa varsalle ja kaikille chadroille. Mutta jos varsa saisi nahkasiivet... Tosin, Oliver oli enemmän rodwor kuin chadra, joten asia selittyisi sillä. Harmillista tosin, että siinä vaiheessa Rilolla olisi täysin hyvä syy erottaa varsa laumasta. Ja sitä taas Eve ei kestäisi.

Onneksi Oliver ei tällä hetkellä ainakaan käynyt tamman hermoille!

Oliver tutkaili Even silmiä, se oli hieman epäluuloinen toisen yhtäkkisestä suunnan muutoksestä, voikkohan oli käynyt tamman hermoille, ruhtinaallisesti vieläpä luultavasti. Ja nyt tämä? Ori ei ottanut vakoojasta enää mitään selkoa, se mietti kannattiko sen nyt vain suosiolla heittää järkiajattelu menemään, kun kuitenkin häviäisi taistelun haluille jos kaunis chadra tamma päättäisi vietellä mustasiiven.

"Hyvä kysymys, mistäpä minä tietäisin? Jonkun joka ei käy hermoillesi." Oliver vastasi, se oli yhä kahden vaiheilla poistuisiko vain paikalta ja pitäisi moraalisen puolensa suhteellisen puhtoisena, vai jäisikö ottamaan selvää mitä Evellä oli mielessään. Ja sillä hetkellä jälkimmäinen vaihtoehto tuntui paljon houkuttelevammalta.

Chadra naurahti heleästi ja hymyili sitten voikolle.

- Sellaista hevosta en tunnekaan! Kaikki käyvät joskus hermoille, tamma huomautti ja virnisti.
- Olen vain hieman ailahtelevainen tapaus ja sinä, no, huolehdit minusta. Se kävi hermoilleni, ei muu, tamma sanoi.

Oliver vaikutti epäluuloiselta. Se oli huono asia. Yksikään ori ei pystyisi hillitsemään itseään, jos jokin tamma tarjoutuu vapaaehtoisesti johonkin muuhunkin kuin jutteluun. Ja mikä muukaan Oliver oli kuin ori? Kyllä voikon halut veisivät lopulta voiton, vaikkei Eve ehkä asiasta loppujen lopuksi kauhean mielissään ollut. Tamma halusi olla vain Redjanin, mutta se ei nähtävästi ollut mahdollista.

Eve vaikutti olevan varma asiastaan, tai sitten Oliverin pitkään puutteessa eläneet aivot vain temppuilivat omiaan. Voikon olisi ollut helpompi poistua paikalta jos se olisi tyytynyt aikanaan johonkin niistä tammoista joihin oli törmännyt, vaikkei niistä monikaan ollut ollut yhtä kaunis kuin Eve.

"Enköhän minä sen jo tajunnut, tosin ei ole tapaistani huolehtia kenestäkään." Oliver vastasi, se päätti lopulta heittää järjen romukoppaan, se vain mutkisti asioita ja sitä mustasiipi ei sillä hetkellä jaksanut.

Hieman kokeilevasti voikko kosketti Even kaulaa, pitäen sen tunnusta, kuten kaikkien tammojen. Samalla ori seuraili vakoojan reaktiota.

Viehätysvoima näytti tekevän tehtävänsä, seuraavaksi ori nimittäin kosketti kokeilevasti Even kaulaa. Harmaa hymyili salaa ja hamusi nyt orin kaulaa varmasti. Tamma heilautti hieman häntäänsä ja höristi korviaan.

Kaikkein yllättävintä asiassa oli se, että Oliverin kosketus tuntui hyvältä. Se oli varovainen ja hellä, mukava. Redjanin kosketus oli määrätietoinen, raju ja kovakourainenkin, josta harmaa tosin piti enemmän. Redjan oli määrätietoinen hevonen, joka tiesi mitä halusi ja tiesi miten sen sai. Oliver taas... Ei ihan sitä mitä Eve haki. Onneksi Even ei tarvitsisi koskaan oikeasti olla chadran kanssa, riitti että esitti sitä. Salaa voisi aina tapailla Redjania, olihan rodi sentään varsan isä! Ja saisi sotakapteeni myös kantaa kortensa varsan kasvatuksessakin, se oli varmaa.

Maailma ei romahtanut, eikä Evekään näyttänyt värisevän inhosta, joten oriin kosketus muuttui varmemmaksi. Hetken aikaa Oliver antoi itsensä uppoutua tamman pehmeyteen ja tuoksuun, johon oli sekoittunut useita erillaisia tuoksuja. Sademetsästä, arolta, rodworien alueilta. Voikko huomasi pitävänsä siitä, eikä se nyt saanut tavanomaisia väreitä, sitoutumiskammoinen kuin oli, mutta mustasiipi ei uskonut että Eve sitä kauempaa aikaa sietäisi, eikä varmaan pahastuisikaan jos orii jossakin vaiheessa jatkaisi elämäänsä.

Voikon kosketus eteni kaulalta aina selälle asti, hamuillen toisen sinertävän harmaata karvaa rohkeammin ja varmemmin.

Ori sai pikkuhiljaa varmuutta koskea Eveen rohkeammin. Oliver näytti vakuuttuneen siitä, että tamma ei hajoaisi kosketuksesta. Ihan hyvä, sillä nyt tamma alkoi saamaan tilanteesta jotain irti. Oli Redjan kuinka paljon parempi tahansa, sai Oliverkin silti tammassa aikaan mielihyvän väreitä. Kyllä tämäkin riitti varsin hyvin.

Eve hamusi nyt oria selän päältä. Tamma vilkaisi vielä varuiksi ympärilleen, samalla kun hamusi. Missään ei näkynyt elävää sielua ja lähteiden pauhunta oli ainoa asia, minkä harmaa kuuli. Jos joku yllättäisi tamman nyt, vakooja yrittäisi parhaansa antaakseen yllättäjälle selkään - ja kunnolla.

Yksikin häiriötekijä ja koko suunnitelma olisi pilalla!

Oliver alkoi hiljalleen uppoutua täysin Even kosketteluun, korvat kuitenkin kuulostelivat ympäristöä, lähteet olivat suosittu paikka ja sitä ei tiennyt milloin paikalle pelmahtaisi joku. Ainakaan ori ei ollut kovinkaan luvattomissa hommissa, tamma oli chadra ja hylkiöiden alueillehan saattoi aina 'eksyä'..

Voikon kosketus eteni aina tamman lautasille asti, josta turpa lähti tutkimaan alempaa, hamuillen ja kosketellen Even mahan alusta ja nivusia.

Eve inahti hieman Oliverin siirtyessä mahan alusen ja nivusten kimppuun. Kosketus tuntui mielettömältä, upealta. Ei Eve ollut tottunut tämänkaltaiseen kosketteluun!

Tamma näykkäisi oria kevyesti lautasesta, hamuten pikkuhiljaa alemmas takareittä. Harmaan keskittyminen ympäristöön hävisi nyt kokonaan. Siinä tilanteessa oli vain vakooja sekä voikko, eikä ketään muuta. Kukaan muu ei mahtunut enää tamman päähän, ei edes Redjan, Rilo tai varsa. Tai se seikka, että joku saattoi liikkua aivan lähistöllä.

Lopuksi tamma hipaisi vielä oria nivusista piinaavasti ja jatkoi takaisin takareidelle.

Oliver hymyili hieman kuullessaa Even inahduksen, lisäksi tamman kosketus tuntui kuolettavan hyvältä, voikko ei muistanut oliko tuntenut koskaan niin vahvaa halua yhtä tammaa kohtaan kuin teki sillä hetkellä, mutta ei viitsinyt muistellakkaan. Mustasiipi antoi kaiken valua pois mielestään, niin että jäljelle jäi vain harmaa ja tämän kosketus.

Aikoihin ori ei ollut muistanut tarkastella ympäristöään, se ei enää saattaisi peruuttaa vaikka paikalle astelisi kuka, voikon tumma turpa hakeutui tamman keholla etsien herkkiä kohtia ja uusia tapoja tuottaa tälle nautintoa.

Lopulta Oliver hamusi hieman kysyvään sävyyn Even hännän tyveä ja näykkäisi hieman tamman säästä, siirtyen kunnolla harmaan taa ja siirtäen painonsa takajaloille, päästen nousemaan Even selkään. Nautinnosta urahtaen voikko työntyi tamman sisään.

Eve inahti uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Ori tuntui osuvan aina vain uusiin herkkiin paikkoihin, ja tamma tunsi olevansa täysin ekstaasissa. Ympäristö unohtui täysin ja tamma sulki silmänsä nautinnosta.

Lopulta ori nousi selkään näykkäisyn kera. Tämä työntyi sisään, ja samalla sai tammankin vinkaisemaan nautinnosta. Redjaniin liittyi niin paljon kipua, ettei Eve tiennyt millaista kaikki oli loppujen lopuksi silloin, kun molemmat osapuolet olivat halukkaita samaan asiaan. Viimeksi Redjan oli halunnut pukille ja Eve karkuun, ja silti harmaa oli onnistunut ihastumaan oriin. Jos sitä voisi edes ihastumiseksi laskea.

Oliver taas oli mukava, hellä, toisinaan erittäin ärsyttävä, mutta voikko ei merkinnyt muuta kuin ystävää tamman päässä - ja nyt tietysti valepuolisoa. Eve tajusi kaipaavansa Redjania, ja kuinka tämä tuntui väärältä. Tamman selässä ja tällä hetkellä myös sisällä kuuluisi olla Redjan, ei Oliver. Oliver oli niin viaton, ja tällä oli varmasti mahdollisuus parempaankin tammaan. Eve tunsi itsensä jälleen likaiseksi. Mutta tämä tehtäisiin vain varsan parhaaksi.

Se auttoi tammaa hillitsemään tunteensa.

Tasaiset askeleet iskeytyivät kerta toisensa perään kovalle, tuliperäiselle maalle. Redjan oli ottanut asiakseen käyskennellä tovin hylkiöiden mailla, varmistaakseen etteivät rodit liikkuneet siellä veljeilemässä siivettömien kanssa - toisin sanoen, mustalla ei ollut lähteillä oleiluun mitään kunnollista syytä. Se halusi vain irtautua tavanomaisista rutiineista, antaa ajatuksiensa levätä.

Ja aivan kuin oreihin suuntautunut Severyn, avuttomuudellaan itsestään mielenkiintoisen tehnyt Eve ja ärsyttävä, suuri egoinen Thodor, olisi ollut tarpeeksi pään vaivaa - sitä piti aina tulla tielle jotain, mitä viimeisenä toivoi näkevänsä. Sotakapteeni piti päätään aavistuksen alhaalla, tarkkaillen ympäristöään uppoutuneena ajatuksiinsa. Jollakin tavalla harmaa sulkasiipi oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen mustaan, joka harvemmin tammoihin kiintyi. Nehän olivat vain arvaamattomia syöjättäriä, jotka pelleilivät orien tunteilla, lempaten sitten arvotta sivuun. Vai olivatko? Jostakin syystä Redjan oli valunut siihen tulokseen ja päättö pisteeseen, ettei Eve ollut samanlainen. Se oli viaton, lähes koskematon..

Sotakapteeni oli kuulevinaan ääntä. Askelia, huokailuja.. Ori kohotti toista kulmaansa. Eikai se ollut saapunut paikalle sopimattomaan aikaan? Tämä puri huultaan. Osaisivatpa hevoset valita vähän vähemmän yleisiä paikkoja rakkautensa toteuttamiseen.. Samalla kiinnostus heräsi rodin sisällä. Mitä jos se yllättäisi vaikkapa.. Riloksen nahkasiiven kanssa? Tai mikä parempaa, Jaguarin sulkasiiven kanssa.. Redjanin suupielille kohosi mairea hymy. Kunnianhimo ja uteliaisuus ottivat tästä valtaa, antaen askellukselle lisävauhtia. Sen oli nähtävä..

.. Sotakapteenin suupielet kääntyivät alas. Jonkin matkan päässä seisoi harmaa, sulkasiipinen tamma, sekä ruskea ori. Nämä olivat selkeästi kiihkoisissa tunnelmissa, mutta se ei ollut asian pääydin. Eve. Redjanin sähkönkeltaiset silmät leimahtivat. Sen kulmat painuivat vihasta alaspäin, ja ilme oli murhaava. Kuten tällä oli aikaiemminkin tapana, harkintakyky jäi liikaa taka-alalle, ja rodi otti muutaman raivoisan askeleen hevosia kohti. Ori oli jo päässyt harmaan selkään, selvästi nautinnosta ja intohimosta uhkuen, ja sitä Redjan ei voinut suvaita. Ei tässä eikä Even kanssa. Musta kuitenkin pysähtyi. Miksi se tuhlasi aikansa pettureihin? Eikö harmaalla tosiaankaan ollut mitään tunteita?

Syöjätär. Juuri se. Sotakapteeni pudisteli päätään, murahtaen sitten ääneen, ja näyttäen vielä kerran vihaisen, suorastaan raivoisan katseen sulkasiipeä kohti. Näki tai ei, tästä se ei tulisi selviämään. Mitä ne kaikki hetket olivat olleet? Pelkkää näyttelemistä? Redjan ei voinut ymmärtää. Eikä halunnutkaan. Se kääntyi salamana ympäri, paiskoi jalkojaan maahan kuin vihainen härkä, levitti siipensä ja nousi ilmaan. Seuraava ketä olisi sen kanssa kasvotusten, saisi armotta mustan vihat niskaansa.

Huora.

Redjan poistuu!

Voikko jatkoi työntöjään aikansa, kunnes purkautui Even sisään, miettimättä sillä hetkellä mahdollisia seurauksia. Hetken aikaa Oliver lepäsi ja nautti läheisyydestä joka tuntui siltä kuten aina, ei erikoiseltä, erityiseltä. Sillä hetkellä mustasiipi tajusi vain toivovansa tosissaan ettei toinen sulkasiipi ajattelisi nyt mitään vakavamppaa, laskeutuen alas tämän selästä.

Kaiken lisäksi ori oli häpeissään ajatuksistaan, sitä ei oltu opetettu ajattelemaan tammoista näin, eikä tekemään niille näin. Varsinkaan kun voikko oli jo kättelyssä tiennyt ettei pystyisi pysymään Even tukena, turvana tai oli se mitä tahansa mitä tamma haki. Oliverin mielessä ei käynytkään että vakooja oli kaksikosta se joka oli käyttänyt toista hyväkseen.

Luultavasti Oliver oli vielä onnekas ettei ollut huomannut rodworien väkivahvaa sotapäällikköä, jonka heilan kanssa oli vehdannut. Voikko ei tiennytkään kuinka läheltä luoti sitä oli mennyt.

Oliver hoisi hommansa urhoollisesti loppuun. Mutta orilta oli jäänyt yksi asia huomaamatta, minkä taas Eve oli huomannut varsin selvästi. Redjan.

Oliver sai tosiaan kiittää onneaan siitä, että Redjan oli mennyt toisiin ajatuksiin. Ori oli ollut silminnäkemättömän raivoissaan. Niin raivoissaan tamma ei ollut koskaan nähnyt oria - vaikka olikin nähnyt tämän vain kaksi kertaa.

Ja miten vakooja olikaan toivonut, että kaikki olisi sujunut loistavasti! Nyt kauempana lensi raivostunut sotapäällikkö ja se epäonninen, joka osuisi tielle saisi katua sitä. Se hevonen luultavimmin kuolisi. Harmaa ei voinut sallia sitä. Sen täytyi saada selvittää asia Redjanin kanssa. Tokihan rodi olisi ymmärtäväinen. Toivottavasti.

Pitäisi vain keksiä jokin syy, miksi lähteä. Aivan! Rilo. Toivottavasti johtajatarta ei haittaisi se, että Eve käyttäisi tammaa tekosyynä. Harmaa siirsi katseensa voikkoon ja hymyili lämpimästi. Onneksi Oliverin kohdalla kaikki oli sujunut täydellisesti. Tamma töytäisi sitten hellästi oria turvallaan, mutta pysähtyi sitten, kuin muistaen jotain. Olihan tamma tähänkin asti näytellyt, miksei nytkin sitten näyttelisi?

- Voi Oliver... Jäisin mielelläni pidemmäksikin aikaa luoksesi, mutta Rilo odottaa minulta tietoja Rodworeista. Olen todella pahoillani siitä, etten voi olla enää kauempaa kanssasi. Tavataan vaikka myöhemmin laumamme alueilla? Tulen sinne heti kun kerkeän, Eve liversi ja katsoi pahoittelevasti oriin. Tamma hamusi hetken orin harjaa ja levitti sitten siipensä, nousten lentoon. Harmaa vilkaisi vielä kerran taakseen, hymyili varovasti voikolle ja lähti sitten suuntaan, jonne Redjan oli lentänyt.

Ori täytyisi löytää, ennenkuin se kerkeäisi vahingoittamaan ketään.

Eve poistuu, kiitoooooos <3

Oliver yritti palavasti miettiä, miten poistua paikalta sulavasti, ilman että hommaisi itsensä Even ja samalla luultavasti koko chadrojen ylimystön epäsuosioon. Jokainen harmaan hellä kosketus sai omantunnon soimaamaan voikkoa kahta kauheammin, silti mustasiipi hymyili omaa virnettään, ollen helpottunut siitä että tamma oli se jonka piti mennä.

Siunatkoon rodworeita ja Riloksen tiedonhalua, nyt Oliver voisi rauhassa häipyä ja luultavasti päätyisi huonon omatuntonsa takia välttelemään Eveä.
"Ei se mitään, tottakai sinun on hoidettava työsi." ori vastasi hymyillen, seuraten vakoojan poistumista. Rentoutuen sitten ja huokaisten helpotuksesta, mitä ihmettä se oli mennyt tekemään? Vakooja ja vielä Even kaltainen, tammasta olisi voinut saada ystävänkin ilman tätä ääliömäistä liikettä.

Mustat siivet nostattivat kullanhohtoisen oriin ilmaan ja se valitsi suunnakseen päinvastaisen ilmansuunnan kuin Eve.

Oliver poistuu :>[b]