Kiss me, kill me, hold me, thrill me

// Driimi ja Riot //

Kuolemanenkeli asteli hiljalleen polttavan kuumien vesialtaiden välissä. Vesihöyry verhosi tamman sisäänsä ja lähteiden sihinä peitti hiljaiset askeleet. Tamma tunsi kosteuden jäävän karvapeitteeseensä ja kuumuus tuntui hiostavalta. Kirjava ei välittänyt siitä, vaan käveli pienen, peilityynen lähteen luo ja katsoi veden pinnasta heijastuvaa kuvajaistaan. Tammaa vastaan tuijottivat punaiset silmät, punaiset silmät joiden katseesta oli vaikea lukea mitään. Petolliset ja arvaamattomat. Valheellisen myötätuntoiset silloin kun tamma niin halusi. Ne olivat kuin syvä, punainen kaivo, johon saattoi tiputtaa kiven, mutta ei kuulunut kolahdustakaan sen merkiksi, että kivi olisi osunut johonkin. Pohjaton kaivo. Tamma huokaisi hiljaa. Sitä alkoi tylsistyttää. Kirjava ei jaksanut nyt esittää niin kunnollista ja ystävällistä kuin se yleensä joutui esittämään. Toivottavasti paikalle osuisi seuraa, josta olisi edes jotain hupia. Hupi oli tosin melko laaja ja häälyvä käsite Kuolemanenkelin mittakaavassa.

Ehkä Riotin olisi ollut jo aika palata takaisin rodworien alueille, ori oli viettänyt paljon aikaa hylkiöiden alueilla, terrorisoiden ympäristöään pelottavankin järjestyneesti ja toteuttanut kauheuksiaan ilman pinnan alla kytevän vihan häiventäkään. Tunteeton ja armoton ori oli kenen tahansa mielestä pelottava vastus, varsinkin kun otettiin huomioon violetin koko ja kokemus, sekä tottakai siipien petomaiset kynnet joita nahkasiipi käytti armotta.

Nyt Riotin ilme ei kuitenkaan ollut julma eikä täynnä valheellista välitystä taikka myötätuntoa. Orin laskeutuessa rutiininomaisesti maahan vihreissä pedonsilmissä oli tylsistynyt ja välinpitämätön ilme, joihin kuitenkin syttyi hienoinen kiinnostuksen pilke nahkasiiven huomatessa toisen kadotetun sielun paikan päällä. Riot ei ollutkaan yksin, tästä voisi tulla hauskaakin..

Kuolemanenkeli oli kuulevinaan ääniä sivummalta ja käänsi päänsä äänten lähdettä kohti. Tulija oli ori, violetinsävyinen ja ehkä hieman resuisen näköinen, muttei vaikuttanut alistuvalta missään määrin. Päin vastoin, ylpeys vaikutti olevan tallella, toisin kuin pala orin harjasta. Tamma ei voinut olla ajattelematta, että saattoi näyttää itse hieman samankaltaiselta. Kerrankin joku, jossa näytti olevan edes hieman potentiaalia. Ehkä tuosta tosiaan olisi jonkin veraan hupia. Tamma nosti päänsä pitäen katseen yhä tulijassa, muttei lähestynyt tätä. Tuijotti vain ja hymähti hiljaa huomaamattoman hymyn hiipiessä kirjavan suupielille.

Toinen oli tumma, ei alkuunkaan pahan näköinen, eriparisiipinen tosin. Itse asiassa muuten Riot ei olisi tajunnutkaan toisen olevan hylkiö ilman toista sulkasiipeä. Tästä tulisi todellakin hauskaa. Ilkeän virneen sijaan ori asetteli kasvoilleen kohteliaan, luokseenkutsuvan hymy, vihreissä silmissä oli miellyttävä hieman leikillinen pilke. Hetkessä ori oli muuntautunut varsin luokseenkutsuvaksi ilmestykseksi, sillä oli ollut tylsää, nyt aivot yrittivät kerätä mahdollisimman paljon tietoa tuosta ilmestyksestä ja käyttää sitä orin omaksi hyödyksi ja huvitukseksi.

Tamma ei lähestynyt, joten Riot asteli lähemmäs tummaa hylkiötä, tutkaillen tätä ulkoisesti tarkasti, mutta silti melko huomaamattomaksi. Arvioiden tämän mielessään.

Kuolemanenkeli käännähti kokonaan toista kohti, mutta pysyi edelleen hiljaa. Tamma katseli toista päästä kavioihin ja mietti, mitä toinen mahtoi hautoa päässään. Sitten kirjava pysäytti katseensa taas tulijan silmiin. Kuolemanenkeli ei reagoinut toisen mukavammaksi muuttuneeseen ilmeeseen. Toinen vaikutti sellaiselta, jonka sanomisiin tai tekemisiin ei suin päin kannattanut luottaa. Bluffi, ainakin näillä kahdella saattaisi olla yhteinen harrastus. Kirjava naurahti tuskin huomattavasti ja katsoi toista edelleen tyhjillä silmillään. Tamma siirsi tietoisesti keskustelun aloittamista. Kirjava oli se, joka pihtasi korttejaan viimeiseen asti, piilotteli ehkä ylimääräisiä pöydän alla, eikä koskaan, ikinä pelannut jonkun muun pussiin. Kuolemanenkelin oli kasvattanut epäluulo, ja se ehkä oli yksi suurimmista syistä, miksi tamma oli yhä hengissä. Se ei koskaan luottanut kehenkään 100-prosenttisesti, pelasi varman päälle ja epäili kaikkia kaikesta. Paitsi niitä, jotka olivat selkeästi kyllin tyhmiä tai toivottomia valehtelemaan. Sellaisen huomasi kyllä päälle päin, eikä tämä ori kuulunut heihin, ei todellakaan.

Ilmeisesti hylkiö ei aikonut avata suutaan, liekö oli mykkä taikka muuten vain hyvin itsekeskeinen persoona eikä katsonut Riotia seuransa arvoiseksi. Ajatus huvitti oria suuresti, se kun laski itse sellaiseksi joka ei olisi ansainnut saada nauttia oriin seurasta. Eikä nahkasiipi aikonut mitään nautintoa aiheuttakkaan, kipua ja ehkä kärsimystäkin siinä sivussa jos viitsisi moiseen alkaa. Riippuen tottakai siitä osoittautuisiko tumma tamma hyödylliseksi taikka muuten mielenkiintoiseksi..

Rodwor asteli tietoisesti hieman liian lähelle siipipuoli tammaa, loukaten tämän omaa tilaa räikeästi, nähdäkseen millaisen reaktion saisi aikaiseksi. Ele ei kuitenkaan vaikuttanut kiimaisen ääliön lähentelyiltä.
"Hylkiöksi olet melkoisen hiljainen." Riot ilmoitti matalalla miellyttävällä äänellä, puhuen sivistyneesti, se tiesi hyvin ettei moni sellaista oriilta odottanut. Useimmat odottivat aivotonta lihaskimppua, pöljällä slangilla.

Kuolemanenkeli ei liikahtanutkaan orin astuessa tämän lähelle. Sitä tyydytystä tamma ei toiselle soisi.
"Etpä itsekään tunnu pahemmin suutasi soittavan", se vastasi toiselle lähes samanlaisella sävyllä kuin millä tämä oli juuri tammaa puhutellut. Kirjava katsoi toista koleilla, tutkimattomilla silmillään osoittamatta minkäänlaista merkkiä siitä, että olisi hyvillään toisen seurasta, muttei toisaalta osoittanut suoranaista inhoakaan. Kuolemanenkeli oli varmistumassa siitä, että toinen olisi sellainen itsestään liikoja luuleva paskiainen, joka oli tottunut alistamaan ja määräilemään muita miten tahtoi. Juuri sellaisia oreja tamma inhosi sydämensä pohjasta. Sellaisia se oli tavannut jo enemmän kuin tarpeeksi yhden elämän osalta.

"Enhän minä, jos en ole sillä päällä." Riot vastasi virnistäen vinosti, ori katsoi tarkasti ettei antanut tammalle mitään ylimääräistä, ei vihjeitä siitä mitä nahkasiipi oli tai mitä voisi olla halutessaan, tunteeton ja ilman motivaatiotakin toimiva tappokone. Täydellinen ja lahjomaton roisto.

"Mutta minusta on turha puhua, juttua ei riittäisi kovinkaan paljon." ori totesi matalasti, tutkaillen punamerkkistä tammaa, tämähän oli taitava, oriin läsnäolo oli tuskin huomattava. Ainakin jos hylkiötä katsoi.
"Mutta sinä vaikutat sopivan kiinnostavalta."

Kuolemanenkeli kuunteli toista tuijottaen tätä lasittuneena silmiin. Tamma oli jo nyt valppaana ja tarkkaili toista hieman varuillaan, kuitenkin huomaamattomasti. Kirjava terästäytyi yhä toisen viimeisen lauseen kohdalla. "Jaa millähän tavalla ?" sen olisi tehnyt mieli kysyä toiselta, mutta tamma tyytyi päästämään ilmoille vain kolean naurahduksen. Kuolemanenkeli koetti parhaansa mukaan yhä pitää ruumiinkielensä mitäänsanomattomana ja normaalina. Tamma olikin siinä asiassa varsin oppinut, mutta toisen läsnäolo sai sen varpailleen - ja oliko kirjava itseasiassa liiankin vähäeleinen ?

Kuolemanenkeli ei ollut varma, se oli tottunut aina olemaan kuin marmoripatsas, mutta huomasiko toinen ehkä epänormaalinkin liikkumattomuuden ? Piirteen saattoi tosin helposti laittaa kirjavan luonteenkin piikkiin, mutta tammasta tuntui, ettei se voisi olla liian varuillaan. Ja miten helposti silloin saattoikaan alkaa ylianalysoimaan itseään ja kaikki saattoi hajota käsiin vain sekunnin murto-osassa. Kuolemanenkeli päätti lopettaa turhan ajattelun ja keskittyä edelleen toisen tuijottelemiseen kylmin silmin. Tamma koetti saada edes jotain vihiä orin ajatuksista. Mutta jäljet oli hyvin peitetty, edes vanha vainukoira ei voinut saada niistä tarkasti selvää.

Hylkiöhän oli varautunut, oli melko selvää että tämä pyrki pitämään eleensä täysin poissa, onnistuen siinä kyllä hyvin. Tavallaan Riot ei ollut yllättynyt, se kyllä tiesi millaisen vaikutelman antoi, jopa silloin kun piti yllä kohteliaan herrasmiehen osaa. Orin ympärillä tuntui olevan tietty vaaran ilmapiiri, jonka monet, varsinkin tammat, tuntuivat usein vaistoavan. Joitakin tämä kiinnosti ja houkutteli, jotkut se taas sai varpailleen. Jälkimmäisen sorttiset tammat olivat violetin mielestä niitä kiinnostavampia.

Tämä tamma olikin jotakin uutta, toinen oli taatusti opetellut vähäeleisyyttään, joka oli keinotekoista. Ei kukaan ollut noin vähäeleinen ja jäykkä, sen Riot tiesi kokemuksesta.
"Hyvä on, lähestymiseni eivät ilmeisestikkään tuota tulosta." ori totesi virnistäen, rikkomatta ollenkaan roolistaan jota piti yllä. Turhautumisensa tuloksettomiin yrityksiinsä rodwor heitti romukoppaan, sehän nautti haasteista, mutta kuten monet pedot, olisi nahkasiipinenkin turhautuessaan hyvin vaarallinen ja arvaamaton.

Tamma soi toiselle selvästi keinotekoisen ja mairean hymyn.
"Ei siltä näytä, ei", se tokaisi toiselle täysin tarpeettoman lauseen saadakseen vain jotain sanottavaa. Kirjava päätti rentoutua hieman. Ei tamman kehonkielessä olisi mitään päättelemisen arvoista. Kuolemanenkelin sisällä eivät myllänneet voimakkaat tunteet, eikä sen menneisyyttäkään olisi siinä tilanteessa voinut oikeastaan mistään lähteä arvaamaan. Ja mitä miettimisen arvoista kirjavassa edes oikeastaan oli ? Pienenä karuja kokenut, tunteeton tamma tuskin olisi järin mielenkiintoinen ilmestys. Tai niin Kuolemanenkeli yritti itselleen uskotella, huonoin tuloksin.

Tamma heilautti laiskasti häntäänsä ja katseli toista ilmeettömillä silmillään. Kirjava liikutteli hieman päivän pitkästä kovalla alustalla seisoskelusta ja ympäri kuljeskelemisesta väsyneitä takajalkojaan. Silti Kuolemanenkeli piti yhä mielensä valppaana, eikä suinkaan luopunut epäluuloistaan oria kohtaan, mutta siirsi ne ajatuksissaan taka-alalle. Ehkä toisesta sittenkin voisi olla jotain hupia, ainakin haastetta riittäisi. Ja haasteista kirjava piti, yhtyen tietämättään tässä orin mielipiteeseen. Tamma tunsi hymyn alkavan muodostua huulilleen, mutta jähmetti sen ennen kuin toinen saattoi huomata mitään. Silti sisäisesti kirjava nauroi. Se oli jo aikaista hilpeämmällä tuulella, ja kukapa nyt ei voisi vastustaa pientä leikkiä ? Etenkin kun edessä oli varsin varteenotettava vastus.

Ihmeiden ihme, tamma tuntui jopa hieman rentoutuvan. Tosin Riot saattoi kyllä arvata ettei siitä kiittäminen ollut ainakaan pelkästään oriin ilmiömäisten näyttelijän taitojen. Ehkä toinen ajatteli ettei nahkasiipi saisi tästä kumminkaan mitään selkoa, tälle ajatukselle rodwor nauroi päässään. Ilme ei kuitenkaan paljastanut tätäkään tosiseikkaa.

Hetken kissamaiset silmät tutkailivat ja mittailivat oranssimerkkistä tammaa, lopulta, aivan kuin ori olisi tehnyt jonkin ratkaisevan päätöksen päässään tämä irrotti katseensa hylkiöstä ja palautui takaisin hetkeen. Vaikkei todellisuudessa ollut edes ajatuksissaan käynyt missään.
"Tietenkin sinullakin joku nimi on, en minä voi sinua pelkäksi neidoksi kutsua. Sinä tuskin pidät siitä nimityksestä." kirjava huomautti, tottahan toki ori voisi esittäytyä ensiksi, mutta se toivoi ettei tamma heittäytyisi siihen leikkiin. Sellainen oli kovin turhanpäiväistä ja aikaa vievää, kilpailu siitä kumpi oli salaperäisempi, Riotin ylpeys ei antanut sen hävitä, mutta ei ori siitä leikistä nauttinut. Pitkästyi vain.

"Kuolemanenkeli", tamma vastasi lyhyesti ja loi katseensa toisen silmiin. Nyt ei kannattaisi ryhtyä siihen lapselliseen kisaan, kumpi paljastaisi itsestään vähemmän ja paljastaisi nimensä myöhemmin, se olisi turhaa. Etenkin kun toisesta voisi varmasti nyhtää jotain paljon mielenkiintoisempaa huvitusta. Eikä nimi vielä mitään paljastanut, se ei huutanut menneisyyden kokemuksia tai edes kertonut sitä, ettei tuo nimi ollut tamman oma ristimänimi. Se oli vain nimi, tarpeetonta sanahelinää, jotain joka ehkä auttoi tunnistamaan ja puhuttelemaan muita. Mutta mitään muuta se ei ollut.
"Ehkä sinäkin voisit kertoa omasi. Herroittelemaan en aio ruveta ja normaali kutsumanimesi voisi ehkä olla mukavampi kuin jokin keksimäni korvike", Kuolemanenkeli sanoi hymyillen laiskasti mutta maireasti sanojensa päätteeksi.

"Kuolemanenkeli, täytynee myöntää etten ajatellut sinulle aivan tuon tapaista nimeä." Riot vastasi virnistäen vinosti, aivan kuin puoli olisi ollut liian laiska yhtyäkseen virnistykseen niinkin turhanpäiväisen asian vuoksi. Kuolemanenkeli, ei siis mikään kiltti tyttö, tosin ei rodwor ollut ajatellut niin hetkeäkään. Kyllähän toisesta näki ettei tämä ollut mikään sinistä taivasta ihaileva hippityttönen, vaan elämän koulima realisti.

"Voit kutsua minua Riotiksi." nahkasiipi ilmoitti, sillä ei ollut mitään syytä esittäytyä Revolttina, toinen ei ollut chadra eikä rodwor. Kuolemanenkeli oli hylkiö, jolle ori saattoi surutta tehdä mitä halusi, ilman että tamma voisi valittaa siitä kellekkään. Vaatia keltään oikeutta kokemalleen.

Kuolemanenkeli nyökkäsi toisen esitellessä itsensä. Riot, nimi oli varsin osuva toiselle. Ei ollut vaikeaa kuvitella toista rähiköimässä jonkun ärsyttävän vastaanharaajan kanssa ja tuskinpa ori epäröisi tapella ihan vain huvikseenkaan, jos sille päälle sattuisi.
"Mitäs täällä hylkiöiden mailla teet? Tuskin olet ainakaan uusia ystäviä tullut hakemaan, tuollaisen kun ei luulisi laumattomista juuri piittaavan. Ei sillä että kovin laumauskolliseltakaan vaikuttaisit", tamma sanoi ja katseli toista heilauttaen laiskasti häntäänsä. Kaipa tässä voisi hieman jutustella, ennen kuin keksisi, miten toisella voisi paremminkaan huvitella.