I shouldn't be here and unfortunaly I know that

Sademetsä oli kiehtova paikka, Chadrojen alueella, sinne saattoi helposti eksyä, pitemmäksikkin aikaa. Pienehkö, suorastaan oudon näköinen tamma kyllä tiesi ettei sen olisi pitänyt olla siellä, eikä näiden sulkasiipisten enkelien alueella alkuunkaan, pienestä asti sille oli tolkutettu kuinka kukaan ei saisi tietää sen isästä, eikä varsinkaan tämä.. Sortumisesta? Kaiketi Thodorin lankeamista itsevarman Heran silmiin, ulkonäköön ja pistäviin kommenttien uomiin saattoi sortumiseksikkin kutsua. Vasta hiljalleen Choni oli alkanut ymmärtää kuinka vakava vihreän sotapäällikön erhe, petturuus kokonaisuudessaan oli. Tamma emä, harmaa roditar, oli painottanut tyttärelleen usein, ettei tämän kaltaisia, eikä näköisiä, suvaittu kummankaan lauman alueella. Choni oli hylkiöksi syntynyt ja hylkiönä tulisi aina pysymään, eikä siinä ollut mitään hävettävää, sen tamma oli jo ymmärtänyt, ja helppohan Heran oli puhua, toinen oli niin itsevarma ja riippumaton. Kukaan ei ollut tainnut koskaan saada harmaata tolaltaan.

Kaikista varoituksista huolimatta, täällä Choni nyt oli, Chadrojen alue. Oli lähes uskomatonta että niin ujo ja hiljainen kuin tammasta olikin tullut, se oli tietoisesti uhmannut vanhempiaan ja tullut tänne. Se ymmärsi kyllä kuinka joku voisi helposti yhdistää kirjavan värimaailman Thodoriin, punainen harja ja vihreät ja punaiset säikeet ympäri kehoa. Paikka oli silti yhtä kaikki, kaunis ja salaperäinen, jotain mitä risteytys ei ollut koskaan ennen nähnyt. Se taitteli oudot, sulkien peittämät nahkaiset siipensä kyljilleen, ettei kolhisi taikka sotkisi niitä erillaisiin köynnöksiin, taikka puihin.

Lintujen äänet kaikuivat metsässä, saaden aikaan lähes taianomaisen tunnelman. Ellei Choni olisi tiennyt paremmin, se olisi voinut kuvitella olevansa ainoa olento, lintujen lisäksi, koko maailmassa. Kuinka paljon ihmeellistä nähtävää Loraniassa olikaan, elämä meni hukkaan hylkiöiden alueella kärjistellessä. Tosin tamma toivoi ettei törmäisi yhteenkään niistä kauniista sulkasiivistä, varsinkaan oreihin, joiden seurassa tunsi aina olonsa epävarmaksi. Varsinkin kun nämä usein olivat liian tuttavallisia, yrittäessään, Chonin sitä itse tajuamatta, iskeä kaunista hylkiötammaa.

#Aika ironista tosiaan kun Chonin isä näemmä on Chadrojen sotapäällikkä ja Micl on sitten sen ryhmään kuuluva tavallinen sotilas. :D#

Sademetsän elämä oli aina yhtä vilkasta ja nyt tätä vilkkautta täydensi sademetsän yllä liihotteleva vaalea hahmo. Hetken aikaa se kaarteli oksistojen yläpuolella, kunnes lopulta sukelsi lehtien sekaan lähestyen maanpintaa. Juuri ennen maahan törmäystä, nousi tuo siivekäs ori takaisin korkeammalle ilmaan ja räpytti siipiään laskua varten. Vaaleanrusehtavat kaviot osuivat maahan pehmeästi kumahtaen. Mictlante katsoi tarkkaavaisena ympärilleen sakeassa sademetsässä, jossa leijaili aamukastetta ja sumua vääristäen hieman maisemaa unenomaiseksi.

Micl asteli muutaman askeleen eteenpäin kunnes yhtäkkiä lähimmästä pusikosta nousi lentoon pari kirkkaan värikästä papukaijaa kimeiden kirkunoiden saattamana. Ori katsoi lintuja pienesti hymyillen ja jatkoi matkaansa. Hetken aikaa käveltyään pysähtyi vaalea äkisti. Sen korvat nousivat pystyyn ja se haisteli ilmaa ympärillään. Sademetsässä oli joku, eikä se todellakaan ollut papukaija tai mikään muukaan - se oli hevonen. Mictlante seurasi hajua kunnes huomasi kauempana pienen valkean vilahduksen. Sen täytyi olla kyseisen hevosen karvapeite.

Micl avasi siipensä ja lehahti lentoon. Ori suunnisti lentonsa kohti tuota metsässä samoilevaa valkeaa hahmoa. Olihan orin tarkistettava, mikä tuo toinen oli miehiään eli kumpaan laumaan se kuului vai kuuluiko edes laumaan. Toisen luo päästyään laskeutui valkea tämän toisen hevosen eteen sulkien havistessa ympärillä ja lehtien tipahdellessa puista. Ori siirsi kullankeltaisten silmiensä katseen toiseen, tammaan, ja kysyi kylmällä ja viileällä äänellä:
"Kuka olet?"

Sademetsästä pääsy ei ollut asia joka pyöri sillä hetkellä Chonin mielessä päälimmäisessä, ei lähelläkään, se katsoi suorastaan haltioituneena ympärilleen, silmien ahmiessa uusia asioita ja erillaisia havaintoja. Tamma ei ollut koskaan aiemmin tajunnutkaan kuinka suloisen jännittävä tunne oli tehdä jotain vastoin parempaa tietoaan, taikka muiden kieltoja, se nosti adrenaliinia huimasti. Silti harmaja oli varuillaan, jos mahdollista jopa tavallista säpsympi ja arempi kuin aiemmin, johtui ehkä virittyneestä tilasta joka tammaa vallitsi.

Jos Choni ei olisi ollut ollut niin haltioitunut ympäristöstään, se olisi voinut jopa kuulla toisen siivekkään sulkaisten siipien kahinan, mutta nyt se meni lintujen piikkiin. Vasta muutaman papukaijan kavahtaessa siivilleen, suorastaan kirkuen, kuin varoituksia, harmaa tamma havahtui nykyhetkeen. Se oli ehtinyt kulkea jo hyvän matkaa, verkas jännittynyt askel hidastui selväksi ja lopulta siivekäs lähes hiippaili. Se vilkuili ympärilleen arasti, yrittäen löytää syytä siihen miksi papukaijat olivat nousseet siivilleen, vaikka olivat niin mainiosti viihtyneet puiden oksilla. Choni ei edes tajunnut tuijottavansa sen silmiin suuren oriin kullankellertäviin silmiin ennen kuin tämä puhui.

Yllätys, säikähdys ja se Chonin tavanomainen arkuus ja ujous veivät hetkeksi tamman puhekyvyn täysin, juuri tätähän se ei ollut halunnut! Lisäksi toinen kuulosti kaikkea muuta kuin ystävälliseltä, mikä ei helpottanut kirjavan oloa alkuunkaan, päin vastoin, sai sen vain arkailemaan entisestään. Aivot tuntuivat tilttaavan, eikä tamma tiennyt alkuunkaan pitäisikön sen kertoa nimensä, vaiko valehdella. Tosin valehtelun Choni tiesi mahdottomaksi, sillä tamma oli siinä niin avuton, se ei yksinkertaisesti pystynyt valehtelemaan.
"Choni." tamma lopulta vastasi aralla, ujouden hiljentämällä äänellä.

Papukaijat olivat pienen lennon jälkeen asettuneet takaisin aloilleen ja nyt ne seurasivat kahden hevosen tapaamista tappisilmät suurina. Ori katsoi tammaa kiireestä kantapäähän viileästi ja etäisesti. Toisen ulkonäöstä päätellen tämä oli hylkiö, koska siivet olivat puoleksi sulkaisia ja puoleksi nahkaisia. Se oli ilmiselvä merkki laumattomuudesta ja kuten sotilaan kuuluu tehdä, täytyisi vaalean häätää toinen laumansa alueelta, mitä pikimmiten. Hylkiöitä ei täällä suvaittaisi.

Micl katseli toista silmät jäätävän kylminä kiiluen.
"Mitä teet täällä, hylkiö? Sinun pitäisi pysyä poissa laumojen alueilta." Ori sanoi kylmästi ja etäisesti luoden arkaan tammaan syväluotaavan katseen. Miclia suututti hylkiön tunkeutuminen oman laumansa alueelle. Ori odottaisi vielä hetken, ennen kuin ryhtyisi ajamaan toista pois alueelta, joka kuului enkelisiipisille hevosille, ei tuollaisille sekasikiöille, jotka tuntuivat vaeltavan minne aina mieli teki. Mictlante askelsi lähemmäs toista uhkaavin elkein.
"Minun on häädettävä sinut, joko hyvällä tai pahalla." Micl sanoi melkein kuiskaten, mutta tarpeeksi kovaa, että tamma sen kuulisi.

Oli ehkä juuri Chonin tuuria että tämä törmäsi yhteen niistä jotka halveksuivat ja ehkä jopa vihasivat hylkiöitä. Harmajan korvat sojottivat sivuille, vaikka se teoriassa olikin oppinut Thodorilta miten puolustautua, se ei ollut ikinä ollut kyllin itsevarma taikka halukas satuttamaan ketään ja hyödyntämään tietojaan. Lisäksi tamma oli armottoman kömpelö. Harmaja ei epäillyt hetkeäkään eiko kultasilmäinen orii huomaisi sitä hylkiöksi, sulista huolimatta, siipiä ei olisi erehtynyt missään vaiheessa kuvittelemaan chadrojen siiviksi.

Mustavalkoisen oriin hyytävä katse ei auttanut alkuunkaan jo valmiiksi hermostunutta tammaa, sen yrittäessä selvitellä ajatuksiaan ja päätään, samalla miettien mitä voisi vastata toiselle. Isäänsähän se oli alunperin lähtenyt etsimään, muttei ollut kuvitellutkaan tulevansa näin pitkälle, yleensä kirjava ei edes uskaltautunut solalle.
"Se on suositeltavaa." Choni totesi täysin ajatuksissaan sulkasiiven kylmiin etäisiin sanoihin, tajuamatta itsekkään sanojaan ja suorastaan kauhistui kun tajusi mitä oli päästänyt suustaan. Miksei se ollut vain vastannut kysymykseen, siten tamma olisi luultavasti selvinnyt koko tilanteesta helpoiten.

"Etsin isääni." Choni jatkoi vapisevalla, ohuella äänellä, se lähinnä odotti saavansa kaviosta, sen verran uhkaavalta ori näytti. Lisäksi ei olisi ollut kovinkaan suuri muutos niihin laumalaisiin jotka ilmestyivät usein hylkiöiden alueelle vain pahoinpitelemään hylkiöitä. Ilman siipiään tamma olisi ollut luultavasti jo siivetön ja paljon huonommassa kunnossa.

Toinen vaikutti todella haavoittuvaiselta ja nuorelta. Ori tiesi, että sukupuoleen saaati ikään katsomatta, oli hänen tehtävänsä sotilaana häätää ei-toivotut rajanylittäjät omalle puolellensa. Verta vuotavana, keho haavoja täynnä tai sitten ihan hyvässsä kunnossa, ehkä pieni mustelma kyljessä.

"Etsit isääsi? Onko isäsi enkelisiipinen kun kerta häntä Chadrojen puolelta etsit?" Vaalea kysyi ja katsoi toista kohottaen kulmiaan. Tämä ajatusmaailma kävisi kyllä järkeen tuon tamman, Chonin, kohdalla. Siivistä päätellen jossain kohden sukua on tapahtunut vakava rajarikkomus. Sellaisia ei täällä Loraniassa hyväksytä, oli kyse mistä tahansa laumojen liian läheisistä suhteista.

Hetken aikaa Micl tarkkaili toista, tämän arkuutta ja varovaisuutta, mutta myös ulkonäköä. Sitten ori avasi siipensä ja alkoi räpytellä niitä toisen naaman lähettyvillä ajaakseen harmaan tamman pois. Aivan kuin linnut tekevät kun ne hätyyttelevät vihollista pois. Ori läheni tammaa askel askeleelta ja silmissä leiskui viha koko hylkiöiden porukkaa kohden.
"Sinun on nyt häivyttävä, oli isäsi täällä tai ei." Hän sanoi kylmästi ja läheni toista koko ajan käyden välillä pelkillä takajaloillaan seisomassa siipien halkoessa ilmaa uhkaavasti.

Olo oli pieni, sillä hetkellä kultasilmäinen orii vaikutti hyvin suurelta ja vahvalta, ylivoimaiselta Chonia vastaan. Pakostakin tamma tunsi itsensä araksi, haavoittuvaiseksi ja ties kuinka mitättömäksi. Kyllä kirjava tajusi tehneensä vakavanlaatuisen rajarikkomuksen, mikä ei helpottanut asiaa eikä tuntoja alkuunkaan, kuten ei tehnyt toisen selvästi jopa vihansekainen katse. Jota siivekäs tamma ei ollut koskaan ymmärtänyt, se ei ollut koskaan tajunnut miten joku saattoi vihata ja halveksua jotakuta jota ei tuntenut, mutta joka erosi selvästi omasta itsestä.

"On, on hän, muutenhan minä olisin rodworien puolella saamassa halveksuvia ja vihaisia katseita ja sanoja niskaani, puhumattakaan siitä että voin saada itseni hakatuksi aivan yhtälailla hylkiöiden alueella." Choni totesi ärsyyntyneenä siitä välittömästä halveksinnasta jota sai aina osakseen siipiensä takia ja niitä iskuja joita jaettiin ilman syytä, vain koska voitiin. Tamma pakotti itsensä rauhoittumaan, se ei saisi päästää tempperamenttisuuttaan alkuunkaan vaikuttamaan puheisiinsa, mielessään se kirosi luultavasti emältä perityn pistäväsanaisen kielensä.

Oli hyvin lähellä etteikö Choni olisi nauranut oriille, mikä olisi luultavasti koitunut hylkiön viimeiseksi teoksi, toisen alkaessa räpytellä siipiään oudosti. Tamma seurasi toisen touhuja hetken täysin ymmällään, se ei aluksi tajunnut ollenkaan mitä toinen yritti lähes hullunkurisella toiminnallaan. Olihan se kuullut monenkin haukkuvan sulkasiipiä kanoiksi, mutta tuo lintumainen teko oli jo jotain uutta. Kirjava olisi melkein halunnut kysyä karkottajaltaan oliko tuo koskaan toiminut, mutta ujous piti tällä kertaa kielen kurissa.

Ori lopetti siipiensä läpyttelyn ja taittoi ne selkänsä päälle. Se tarkkaili toista ja lähestyi tätä koko ajan.
"Kuka isäsi on?" Ori yhtäkkiä kysyi pitkän hiljaisuuden jälkeen, joka oli tuntunut kylmältä ja viileältä. Jos ori tuntisi Chonin isän, voisi hän ilmoittaa asiasta johtajattarelleen ja tämä rajarikkuri saataisiin ojennuksiin. Pitihän laumalaisten huolehtia, että laumassa noudatetaan sääntöjä ja normeja. Jos yksi rikkoisi niitä, niin pian kaikki rikkoisivat.

Micl katsoi toista, joka tuntui jostain syystä salaavan pientä huvittuneisuuttaan ja ehkä jopa pientä... ärsyyntymistä. Vaalea lähestyi kunnes lopulta päätti, että nyt on aika häätää tunkeilija sinne minne hän kuuluu. Mictlante oli aivan toisen edessä ja silloin tämä ori nousi takajaloilleen yrittäen samalla osua etukavioillaan toisen kasvoihin. Oppisipahan pysymään omalla puolellaan.
"Häivy." Hän sanoi kylmästi ja tuijotti toista keltaisilla silmillään.
"Tuollaisia hylkiöitä täällä ei kaivata, vaikka isäsi onkin sulkasiipinen." Micl sanoi ja samassa hän muisti oman isänsä ja emänsä. Olihan hänenkin perheensä alentunut tuohon rajarikkomukseen... Miclin isä kun oli rodworilainen ja äiti chadralainen. Mutta silti Micl oli ehta Chadra, sekä mieleltään että ulkonäöllisesti. Ja sitä paitsi hään halveksui isäänsä kuullessaan tämän kuuluvan nahkasiipisiin.

Ori palasi takaisin nykyhetkeen ja katsoi nyt tuota harmaata suoraan silmiin uhkaavasti. Raivo alkoi vähitellen huokua oriista ulos vaikka yleensä hän oli tyyni ja viileä ehkä jopa liian kylmäkin. Micl ryntäsi suin päin kohti hylkiötä aikeinaan työntää tämä nurin. Viime hetkellä hän kuitenkin väisti törmäyksen ja suuntasikin iskunsa toisen kaulaa kohden aikeinaan purra tätä kaulaan.
"Eikö sana kuulu?!" Hän tiuskaisi ennen kuin yritti puraista toista kipeään kohtaan.

"Pitäisikö minun kertoa se että saisit hänen tilille vai?" Choni kysyi epäluuloisesti, estäen korviensa vaistomaisen luimistumisen, juuri tästä Thodor oli varoittanut sitä, kuten Herakin, käskenyt valehtelemaan, sanomaan milloin ties mitä. Mutta vihreän sotakapteenin nimeä ei saanut paljastaa. Mikä skandaali siitäkin syntyisi? Itse chadrojen sotakapteenilla oli puoliverinen, likaverinen, sekarotuinen äpärä.
"Turhaan, äitikin kun omistaa sulkaiset siivet." tamma ilmoitti, melkeimpä hämmästyen miten onnistui sanomaan sanottavansa ilman tavanomaisia reaktioita, aina katseen väistämisestä äänen sortumiseen. Lause kuulosti todelta, mikä hämmästytti Chonia entisestään.

Toisen hyökkäys lähinnä kauhistutti Chonia, se välttyi ikävältä ja kivuliaalta iskulta lähinnä refleksiensä ansiosta, muistuttaen itseään että sen pitäisi joskus kiittää isäänsä, joka oli jaksanut sitä aina opettaa tytärtään, vaikka tämä ei osoittanutkaan minkäänmoista lahjakkuutta.
Oriin kylmä ääni sai tamman värähtämään, se ei halunnut edes miettiä miltä isku olisi tuntunut. Mustavalkoinen sulkasiipi näytti vaipuvan hetkeksi mietteisiinsä, mutta tokeni nopeasti.

Keltaisten silmien tuima, uhkaava katse sai tamman syystäkin varuilleen, toinen näytti pelottavalta, raivon ja kylmyyden suorastaan huokuessa tästä. Choni todellakin toivoi että olisi törmännyt johonkuhun omaa koko luokkaansa vastaavaan sulkasiipeen, silloin tamma olisi ehkä pystynyt jopa toimimaan. Toisen äkkinäinen, odottamaton ryntäys, sai hylkiön lähinnä panikoimaan, järkytykseltään se ei edes tajunnut tehdä mitään. Vaikka vaistot huusivatkin väistämään, nousemaan vaikka ilmaan. Siivet eivät kuitenkaan ehtineet lyödä ilmaa kuin muutaman kerran, ennen kuin orii vaihtoi suuntaa ja sai upotettua hampaansa Chonin kaulaan. Kipu sai tamman todella hereille ja se hypähti kauemmas tuosta sen mielestä jopa yli-innokkaasta chadrasta.

Ori kuunteli toisen sanoja vain puolella korvalla ja suurin osa harmaan sanoista meni ihan sivusuun.
"Isäsi on rikkonut sääntöjä, hän saa maksaa tekemisistään." Micl sanoi hiljaa, pahaenteisesti kuiskaten. Kuka tämä Chonin isä sitten olikin, olisi hänen tilitettävä tekonsa. Mictlante uskoi, ettei hänen johtajattarensa, Rilos, hyväksyisi niin halpamaista rikosta. Olihan rakkaussuhde toisen lauman jäsenen kanssa rangaistava teko.

Vaalean isku tuntui osuvan juuri oikeaan paikkaan. Ori puri toista kaulaan kaikin voimin, jotta toinen saisi ansaitsemansa opetuksen. Samassa tamma hypähtikin sivulle kauemmas tästä orista. Mustavalkea katsoi toista silmät leiskuen ja suusta valui pieni verivana.
"Häivy tai sinun käy vielä kurjemmin. Tämä oli varoitus." Ori sanoi ja valmistautui seuraavaan iskuun odottaen kuitenkin ensin toisen vastausta. Jos toinen ei vieläkään poistuisi, olisi oriin otettava lujat otteet käyttöön ja armoahan ei tämä chadralainen antaisi.

"Ai rikkonut sääntöjä jos on rakastunut sulkasiipiseen tammaan ja sattunut vahingossa saamaan varsan jolla on tälläiset siivet?" Choni piti yhä kiinni valheestaan, ääni nousi kivahdukseksi, sitä suoraan sanottuna suututti toisen asenne, kylmä ja jyrkkä asenne jokaista kohtaan joka uskalsi olla erillainen tai uhata jonkun sanelemia sääntöjä. Harmaan mieleen tuli lähes tahdoton sätkynukke joka ei koskaan kyseenalaistanut sääntöjä, ei muiden sanoja. Ei hylkiö itsekkään tehnyt sitä ääneen, mutta osoitti tunteensa tekojen avulla, sanat tarvitsivat liikaa varmuutta ja rohkeutta osakseen.

Järkytys ja kipu vuorottelivat Chonin päässä toisen hyökkäyksen jälkeen, suuttumus oli kuitenkin sillä melkoinen, varsinkin kun toinen ei ollut juuri antanut tammalle toipua edes siitä säikähdyksestä ja pelostakin minkä oli aiheuttanut ilmestymisellään.
"Jos lakkaisit hetkeksi uhkailemasta ja hyökkäilemästä olisin mennyt jo." hylkiö huomautti luimistaen, se olisi tosiaankin luultavasti jos selviytynyt ulos metsästä ja siivilleen, mutta sen hermot eivät juuri paineen alla kestäneet ja järkytyksestä toipuminen vei hetken, ilmeisistä syistä ja tamman melkoisesta kokemattomuudesta. Sehän oli kasvatettu suorastaan pumpulissa!

Micl seuraili toisen eleitä ja ilmeitä erittäin tarkkaavaisena. Tämän nuoren harmaan tamman sanat saivat kiihkon hieman vaimenemaan. Ori huomasi tämän pikkiriikkisen muutoksen pienenä lempeytenä, jota ei suinkaan olisi hyvä näyttää viholliselle tai tässä tapauksessa hylkiölle. Keltaisten silmien leiskunta alkoi hieman rauhoittua ja vaalea päästi niskansakin hieman rentoutumaan.

"Ole hyvä ja lähde, Choni. Annan sinulle tarvitsemasi ajan, joten käytä se täältä poistumiseen." Micl sanoi hiljaa ja katsoi toista paljon rauhallisemmin. Tamman sanat olivat saanett orin rauhoittumaan ja muistamaan, kuinka heikko ja nuori toinen vielä oli. Pienikin uhmakkuus ja vähäinen säikyttely saisivat kenet tahansa herkän kauhun valtaan. Tämän asian oli Mictlante unohtanut sääntöjen noudattamisen aiheuttaman kiihkon vallassa.

Vaalea katseli toista ja hän huomasi pian siirtäneensä katseensa vasta tekemäänsä haavaan harmaan kaulassa. Siitä näytti noruvan vähän verta, mutta se kyllä paranisi ajan kanssa. Ei varmaan jäisi edes haavaa. Oria ei hävettänyt tai harmittanut tamman pureminen, koska täytyihin rajarikkureita ojentaa tarpeen vaatiessa. Loraniahan voisi mennä ihan hunningolle kun kaikki tekisivät, mitä kulloinkin tekisi mieli tehdä. Sellainen ajatusmaailma johtaisi ennemmin tai myöhemmin kaaokseen.

Ilmeisesti Chonin sanat saivat edes jonkinlaisen reaktion toisessa, tamma oli siitä kiitollinen, sillä se ei sillä hetkellä saanut juuri pidettyä ajatuksiaan kasassa. Kaulassa tykyttävä kipu takasi sen, sillä eihän nuori hylkiö ollut sellaista oppinut vielä sietämään, vaikka sitä olikin riepoteltu jo jonkin verran hylkiöidenkin alueella, jossa sillä tosin monesti oli Thodor turvanaan. Taikka Hera, joka oli yllättävän sitkeä ja taitavakin taistelija, erityisesti kokoonsa nähden. Chonia lähes hävetti ettei se itse osannut taistella, ei vaikka sen kumpikin vanhempi yritti tyttärelleen selviytymisen perusteita opettaa.

"Kiitos." kirjava kiitti, vaikka koko keho tuntuikin vielä olevan lukossa sen suoranaisen pakokauhun jälkeen jota ori oli sille toiminnallaan aiheuttanut, hylkiö mietti jälleen kerran kuinka olikaan liian herkkä kaikelle tälläiselle, sehän kuolisi vielä oman kyvyttömyytensä takia! Choni yritti rauhoittaa sydämmensä tahtia, joka selvästi hakkasi adrenaliinin vaikutuksesta aivan liian nopeasti ja vauhkosti, tamma melkein pelkäsi toisen kuulevan äänekkään tahdin. Shokki olisi ollut hyvä sana kuvaamaan hylkiön sen hetkisiä tuntemuksia.

Nyt kun mustavalkoinen oli rauhottunut, eivätkä kultaiset silmät enää leiskuneet vihasta ja halveksinnasta, Choni uskalsi jopa tarkastella tätä varovasti, hyvin vaivihkaa. Samalla kun yritti saada tärisevät koipensa ja siipensä hallintaansa, se ei ollut edes tajunnut jännittäneensä niitä niin hurjasti. Olihan ori komea, mikä ei auttanut rauhoittumista alkuunkaan, ja ilmeisen voimakas sekä varma tekemisistään. Kokonaisuutena juuri hävettävän komean ja sironkin enkelin näköinen, ettei Choni ollut ennen tainnut sellaista sulkasiipeä nähdäkkään. Yleensä hylkiöiden puolelle kun vaivautui vain niitä luihuja pelkureita, jotka saivat hauskuutensa siitä kun hakkasivat hylkiöitä miten tahtoivat. Oli sanomattakin selvää ettei Chonin käsitys chadroista ollut kovinkaan kummoinen.

#Vienpäs Miclin pois ku jätin tämän pelin aika pahasti jäihin koneen hajoamisen takia, kiitos kuitenkin pelistä. ^^#

Micl tarkkaili toista ja tamman silmien liikkeitä, jotka näyttivät aina pysähtyvän katselemaan oriin ulkonäköä. Enempää ei ori jäänyt asiaa miettimään vaan suoristi kaulansa ja katsoi toista pitkään.
"Lähtekäämme molemmat eri suuntaan ja toivokaamme, ettemme enää koskaan tapaa, ainakaan rajarikkomusten merkeissä." Ori sanoi ja käänsi Chonille selkänsä. Valkea ojensi siipensä ja lehahti lentoon pian kadoten näköpiiristä.

#Kiitos pelistä.#

/ Jees, Choni kanssa häippäsee, ei jaksa kirjottaa mitään mestariteosta (: kiitos pelistä /