Caos has a new Romeo

// Pandora ja Viinirypäle || otsikko on niin kuuminta hottia //

Borea Seisoi aron pitkässä heinikossa. Se oli palannut hylkiöiden alueelta, se oli palannut ja kuullut uutiset. Decode oli kuollut, Borean johtaja oli kuollut. Ja mitä Borea oli tehnyt? Decode oli yrittänyt tappaa Glennan. Miksi? Siihen ori ei tainnut saada vastausta aikoihin. Ja Borean pokka oli pettänyt, se ei antanut Glennan kuolla. Se oli pelastanut Glennan, taas. Se oli lentänyt piilosta juuri ja juuri estämään iskun kallioon. Entä Karel sitten? Siitä huolehti Wicca. Borean sydäntä kirpaisi. orin entinen kihlattu, mitä hittoa se sinnekin ilmaantui. Siksi Borea ei voinut hoitaa Glennaa loppuun asti, koska Wicca oli juuri tulossa sinne, eikä Borea halunnut että Wicca näkisi sen.

Borea tähysti heinikkoon, nyt olisi mukana saada mukavaa seuraa, se pohdiskeli. Vaikka sen Pandoran.. Se oli mielenkiintoinen tamma. Vaan mitä se tällä alueella tekisi...

// todella \\

Pandora ei seisoskellut. Tamman sydän hakkasi tavallista nopeampaa, se oli tunkeutunut kielletyille alueille... chadrojen puolelle. Rotkon yli pääseminen oli ollut helppoa, vartijat olivat olleet jossain muualla, mokomat laiskurit.

Siniset silmät kipinöivät, Pandora rakasti tällaista tunnetta. Tosin varuillaanoleminen koko ajan oli melko rasittavaa. Nytkin, arolle hiivittäessä piti pitää varansa, pitkässä heinikossakin sininen tamma loistaisi kauas. Mielessään tamma kirosi väriään, nyt olisi hyvä olla ruskea pikku hiirulainen...

Tamman huomio oli sittenkin tainnut päästä hieman herpaantumaan. Pandora näki vasta nyt sinertävän orin kyyristyen äkkiä heinän sekaan. Sen sydän uhkasi varmaankin paljastaa sen, niin kovaa se ilakoi jännityksestä. Sininen ei ollut vielä tunnistanut sulkasiipistä tutuksi, vieläpä kapinalliseksi...

Borea oli kuulevinaan rahinaa heinikosta, se kääntyi ympäri ja otti hyökkäysasennon. Se piti korvat höröllään, siivet iskuasennossa ja jalat jännitettyinä. Se oli valmiina hyökkäämään lähestyjään päin, kun vain halusi.

"Nouse ylös tai saat kavioni niskaasi" Se komensi vakavalla ja viileällä äänellä. Se toivoi että tämä tepsisi, mutta luotti myös taistelukykyihinsä. Ehkä tappelu poistaisi sen mielestä kaikki ikävät asiat.

Sininen suuntasi korvansa eteen ja taakse, sitä häiritsi se seikka, ettei nähnyt mitään tuuhean heinikon seasta. Söisivät nuo chadrat nyt näitä heiniään hieman lyhyemmiksi, saisivat lihaakin laihojen kinttujensa päälle...

Nyt nahkasiipinen litisti siipensäkin kunnolla selkäänsä vasten. Joku lähestyi, varmasti se ori... Voi ei...
Totinen ja komentava käsky kuulostikin tutulta... Se oli Borea! Huojennus hyökyi tamman läpi, mutta sitten se muisti taas tilanteensa ja kiljaisi;
"Pandora täällä, Borea, älä!" Tamma alkoi varovasti nousta maasta, toivottavasti ori ei olisi ollut liian nopealiikkeinen.

Borea häristi korviaan. Pandora? Hyvä pila tai hyvää tuuria. Se odotti että näkisi toisesta jotain heinien seasta. Se kallisti hieman päätään ja rentoutui, mutta oli valmiina hämäyksen varalta.

"Tule esiin hölmöläinen" Se sanoi lempeämmällä äänellä.

Tamma nosti päätään kuivan heinän seasta. Tunnistaessaan varmasti orin se rentoutui, onneksi paikalle oli sattunut juuri Borea! Sininen ei vaivautunut edes ajattelemaan mahdollisuutta, että sinivalkoisen tilalla olisikin oli ollut joku muu lintusiipinen.

"Minäkö?" tamma kivahti leikillisesti. "Sinähän se olet joka kerta hyökkäämässä kimppuuni, oletko sattunut huomaamaan?" Pandora tarkasteli sinivalkeaa, se näytti samalta kuin viimeksikin. Eihän edellisestä tapaamista ollut kauaakaan aikaa.

Boreaa hymyilytti, tottahan se oli. Tämä oli jo toinen kerta kun se oli meinannut hyökätä Pandoran päälle. Ori laskosti siipensä lopullisesti ja rentoutui täysin. Se tunsi olevansa onnekas, todella onnekas. Se asteli muutaman askeleen lähemmäs tammaa ja oli nyt reilu metrin päässä siitä.

"No, mitäs Darling tekee täällä vihollislijoilla?" Borea lausahti hieman leikkisästi ja virnisti tammalle. Se olisi nyt turvassa, Borea ei antaisi ulkopuolisten satuttaa sitä. Ori katseli tammaa, ei se ollut muuttunut. Mitäköhän se oli puuhaillut lähiaikoina?

Pandora ei pidättänyt naurahdusta jonka orin sanailu sai aikaan. "Metsästän tietysti hunajapupuja." se vastasi silmiään pyöritellen ja virnisti sitten myös.

"No, oikeasti, etsin jännitystä, tai jotain sinne päin... Vaikkeivat nämä teidän heinäkasanne kovin kiinnostavilta vaikuta." Tamma otti kasvoilleen ylimielisen ilmeen ja antoi sen valua niityn yli, mutta Borean kohdalla sinisilmät pysähtyivät ja jäivät hymyilemään orille.

"Mitäs sinulle kuuluu?" Katse jatkoi kiertelemistä sinivalkeassa, sen epätasaisissa jouhissa ja sinisissä sukissa. Hypäten aina välillä tummiin silmiin.

Borea hymyili tammalle. Mikä piristävä yllätys se olikaan. Se naurahti toisen kommenteille ja tunsi pitkästä aikaa olevansa vapautunut jonkun seurassa. Sen harja valahti sen toiselle silmälle sen heilauttaessa päätään naurun korostukseksi. Sitten se vakavoitui. Mitä Borealle kuului? Se muisti Decoden, Wiccan, Glennan ja Karelin... Ilo oli poissa ja turhaantunut, surunkaltainen ymmärtämättömyys nousi sen silmiin. Ori huokaisi syvään.

"Ei kovin hyvää..." Huokaisu ja surullinen, luovutuksella sävytetty ääni. Orin silmät kahlasivat heinikossa, ja välttelivät tamman katsetta.

Pandora oli juuri ehtinyt lukkiutua Borean silmiin, ne olivat kuin seikkailu. Puolet peitossa, koskaan ei tiennyt mitä...
Sitten orin olemus muuttui, ja sininen sätti itseään, kuinka se tuon oli saanut aikaan?
Tamma huokaisi. "Anteeksi, ei olisi pitänyt kysyä. Haluatko puhua siitä?" Tamman ääni oli yllättäen kovin myötätuntoinen, ilman irvailua.
"Öm, liittyykö se kapinaan?" Nahkasiipinen kysyi varovasti, ei se halunnut masentaa oria. Silmät yrittivät kalastella sulkasiiven pakenevaa katsetta. Tamma astui askeleen lähemmäs.

Borea päätti ryhdistäytyä, pois ne ajatukset, ainakin tuolta kantiltaan. Se oli mennyttä ja Glennahan oli hengissä, samoin Karel. Wicca oli kaukana, ei sitä tarvinnut miettiä, ei sen selviämistä, eikä sen mielipiteitä. Borea nosti katseensa ja sai piristettyä sitä hieman. Nyt se oli vain hieman harmaa ja mitään sanomaton.

"Voin puhua siitä, jos haluat kuunnella, mutta varoitan, se on vuodatusta sitten" Borea loi loppuun hieman hämillään olevan hymyn. Se tiesi että vuodatusta se juuri olisi. Koska sen täytyisi ladella niin Wiccasta, Glennasta kuin Karelistakin ja päättää kaikki Decoden kuolemaan...

Voi, mitäköhän sulkasiipiselle oli sattunut? Jotain heidän pikku piireihinsä liittyvää, sen Pandorakin arvasi.
"Kai minä haluan kuulla." Miksi ei, olisi hyvä olla perillä asioista.. Ai miksi juuri Borean ja hänen Pandoralle tuntemattomien ystäviensä asioista? Niinpä.
"Joten vuodata vaan. Saat sitten itkeä olkapäätäni vasten." Varovainen, pikkutyttömäinen hymy kohosi tamman kasvoille. Mitäköhän se saisi kuulla? Toivottavasti ei sentään mitään kovin kurjaa.

Borea hymyili tamman viimeiselle huomautukselle, se höristi korviaan ja katseli välillä muuaalle, välillä tammaa silmiin ja alkoi kertoa.

"Aloitetaan aika kaukaa. Nelisen vuotta sitten Decodelle, sille hylkiöorille, joka johti vallankumousta, syntyi tammavarsa nimeltä Angle of Death. Olin jo silloin tekemisissä Decoden kanssa lähemmin ja olin Decoden "oikea siipi". Decode halusi varmistaa että hänen tyttärelleen tulee hyvä mies rinnalle, niin että se voisi rauhassa luovuttaa vallan tyttärelleen kun sen aika koittaisi. Siis Decode pakkonaitti Angle of Death'n minulle.." Borea veti henkeä ja sai viimeisen virkkeen kuulostamaan siltä että se häpesi sitä, ja niinhän se nykyään tekikin. Silloin orilla ei ollut vaihtoehtoja.

"Kesti jonkun aikaa ja se Decoden tytär alkoi kapinoimaan sitä vastaan. Decode laittoi minut vangitsemaan sen ja pitämään sitä vankina. Ei muodostanut siis sille tammalle hirveän hyvää kuvaa, vaikkei se nykyään kaunaa kannakaan... Noh, siinä oli osa tapahtumia, mitkä sinun on hyvä tietää. Engle of Death, nykyisin Wiccaksi kutsuttu, karkasi 3 vuotiaana ja piiloutui, sitä ei enää löydetty." Borea veti uudelleen silmiä ja upotti katsettaan aron horisonttiin.

"Noh, pari päivää sitten lensin Felicialle tapaamaan Decodea, en löytänyt vain Decodea vaan Decoden tappamassa kahta muuta ystävääni, Karelia ja Glennaa. Glennan pelastin 10 metrin pudotuksesta, se oli tajuton, eikä tiennyt että tein sen. Samaa aikaa Wicca tappoi Decoden, juuri kun se oli viimeistelemässä Karelin murhaa. Wicca siis esti isäänsä tappamasta ventovierasta rodworia. Huomioi nyt että Wicca on hylkiö. Ja estääkseen sitä tappamasta rodworia, se tappoi oman isänsä. En voinut jäädä pidemmäksi aikaa, en halunnut että Wicca näkee minut... Siis lähdin pois. Wicca tuli huolehtimaan Glennasta ja Karelista.. ja hautasi Decoden". Borea veti henkeä ja hiljeni. Siinä se tarina oli, hämäräperäinen ja outo tarina. Yksi murha, kaksi loukkaantumista, onneton avioliitto ja pakeneminen... Siitähän saisi leffan!

Pandora kuunteli tarkasti. Vai olisi sillä tummalla hylkiöllä ollut varsakin... Nimi ei tosin ollut tuttu.
Pystymättä pidättämään reaktiotaan tamma vetäisi terävästi henkeä kuullessaan pakkonaittamisesta. Sen korvat painuivat taakse, vaikkei sillä sinänsä ollut mitään syytä... Tosin, sinisellä oli paha tapa olla yltiömustasukkainen, vaikka se olikin vain tavannut Borean kerran pari. Silti ajatus kuulosti inhottavalta. Tamman turpakin nyrpistyi.
"Ja sinä suostuit?" Pandoran ääni ynseä. Oliko chadra ollut todella niin uskollinen Decodelle? No, johan se oli kertonut. Vaikka sen ääni olikin katuva, tunsi sininen olonsa hieman epämukavaksi.

Kuultuaan loputkin tarinasta tamma kommentoi. "Aika rankkaa. Onneksi menit juuri oikeaan aikaan." Pandora oli mietteliäs. Hänhän oli melkein sekaantunut näiden viiden, ei kun kuuden, puuhiin. Puuhiin joissa vietiin hevosten henkiä, tai yritettiin, kuin Acadista tuli vettä. Sininen katsoi oria hieman uusin silmin. Oliko tällä jotain muita salaisuuksia?

Borea siirsi katseensa Pandoran kauniisiin silmiin. Se oli sulkenut kertoessaan korvistaan pandoran kommentin naittamisesta. Ei tamma voinut ymmärtää. Joko Borea olisi Decoden oikea siipi tai sitten Borea olisi ollut vainaa. Ori tuijotti yhä tamman silmiä. Sen katseessa oli anteeksipyytävää sävyä. Se tiesi että kaikki oli Wiccan suhteen ollut väärin, mutta mitä muutakaan se saattoi tehdä?

"Anteeksi... Tiedän olevani idiootti ja ristiriitainen, sellainen vain olen aina ollut. Athekin kutsui minua Kaaoksen prinssiksi..." Viimeisen huomautuksen kohdalla Borea päästi äänensä vapautumaan hieman jopa iloiseksi. Se muisti ne hyvät ajat.. Vaan niistä oli niin kauan. Borea ei halunnut puhua asiasta enempää, mutta se aikoi vastata kaikkiin Pandoran kysymyksiin. Ori ei tinnyt miksi, mutta siitä tuntui, että tamma ansaitsi totuuden.

Sininen ei enää yrittänyt keskeyttää Boreaa. Tamma katseli oria edelleen, kiersi katseellaan pään sinisen kuvion ja pehmeät siivet.
Hetken mielijohteesta, kuten aina, Pandora astui vielä askeleen lähemmäs oria ja painoi turpansa sen villiin harjaan. "Et sinä ole idiootti. Ristiriitainen ehkä." se sanoi lempeällä äänellä ja alkoi järjestellä Borean sinertäviä jouhia. Tamma katsahti chadraoria silmiin ja hymähti kuullessaan Kaaoksen prinssistä. "Niin kai sitten..."

Juuri nyt sinistä ei huvittanut kysellä, kysellä orin ystävistä, Wiccasta tai Decodesta. Ainoa, mitä sen oli pakko kysyä, se kysyi hiljaa: "Mutta onko nyt paremmin kuin ennen?" Pandora ei nostanut katsettaan orin harjasta.

Borea antoi tamman tulla vierelleen ilman mitään vastaväitteitä. Orista oli helpottavaa että tamma ei ollut niin vihainen, sittenkään. Borea katsoi sivusilmällä sinistä tammaa, se oli niin kaunis. Kysymyksen kuullessaan se hymyili hiljaisesti ja aika onnellisesti.

"Kyllä, Nyt, on paljon paremmin." Borea painotti sanaa nyt, se viittasi suoraan tähän hetkeen, Pandoran kanssa. Se hymyili tammalle hieman ilkikursisti virnistäen ja kallistie hieman päätään.

// Lyhyttä, lyhyttä... Pitää taas mennä... //

Tamma jätti päänsä lepäämään hetkeksi orin kaulalle. Pandora hymyili, sen silmät olivat raukeat ja onnelliset. Sininen oli iloinen orin sanoista, ei menneillä ollut väliä... Tamma halusi elää hetkessä. Se vaivautunut miettimään nyt menneitä eikä lähes koskaan miettimään seurauksia. Nahkasiipinen katsoi orin virnistystä, se oli komea. Pandora ei pystynyt vastustamaan orin tummia silmiä, se painoi omansa kiinni ja jätti päänsä taas lepäämään Borean kaulalle. Luulivatko Rilos ja Jaguar tukijoukkoineen todella, että he pystyisivät pitämään chadrat ja rodworit erossa toisistaan? Hylkiöitä unohtamatta.
Yrittäkööt rauhassa.

"Kaaoksen prinssi." Hymy kareili tamman suupielissä.


//eipä mtn//

Kaikki oli niin täydellistä. Niin täydellistä ettei se voinut kestää kovin kauaa. Borea ei sulkenut silmiään hetkeksikään. Se katseli onnellisena ruohikkoon, kunnes sen silmistä katosi kaikki turva, onni ja hyvä olo. Se tuijotti suoraan silmiin noin 100 metrin päässä seisovaa chadraoriitta. Valkoista chadraoriita, joka seisoi hyökkäysasennossa tuijottaen palavin silmin Boreaa. Borea liikahti, irrottautuen Pandorasta nopeasti.

"Maahan!" Se komensi nopeasti.
"Lupaa, mitä tahansa tapahtuu, tee niin kuin sanon, TEET NIIN!" Borean äänessä särähti sen hätääntynyt mielentila. Borea pärjäisi, Pandorasta ei tiennyt. Tamman tulisi paeta jos Borea niin käskisi. Sinivalkoinen sulkasiipi tiesi nyt, että sen chadra-ajat olivat ohi.

Borea ei jäänyt odottamaan tamman vastausta vaan levitti siipensä nopeasti, ja otti paremman asennon. Se tuijotti silmät loimuten toista oriita. Tule tänne, tule niin tiedät mitä käy kun minua ja ystäviäni häiritään... Borea oli tässä mielentilassa pelottava näky. Sen kuriton harja hulmusi aron tuulessa, sen silmät olivat raivosta vihaiset ja loimuavat, adrenaliini humisi sen jänteissä ja se valmistautui hyökkäämään, ehkä jopa tappamaan.

Sininen, pehmeä turpa oli kulkemassa orin kaulalle kunnes tamma tunsi orin mielen muutoksen ja kohotti katseensa toivoen heti, ettei olisi tehnyt sitä. Olisi voinut vain jäädä leijumaan tuohon ihanaan tilanteeseen, joka oli nyt särkynyt.

Pandoran sydän hypähti ja sen kasvoille nousi kauhistunut ilme, olisihan sen pitänyt tajuta että tämä oli väärin, että hetkenä minä hyvänsä joku voisi tulla ja vaikka tappaa heidät molemmat silkasta laumafanaattisuudesta.
Tamma kuuli Borean komennon kuin sumun läpi, mutta muutaman sekunnin tuijotettuaan vierasta oria nahkasiipinen totteli. Se valahti ruohikkoon edelleen häkeltynyt ilme silmissään. Vaikka Pandora joskus luuli olevansa kovinkin rohkea ja kokenut, ei se tässä tilanteessa osannut toimia. Onneksi sulkasiipiselle tilanne ei selvästikään ollut ensimmäinen.

Korjatessaan itsensä valmiusasentoon maassa heinän seassa sydän hakaten Pandora yritti vakuuttaa itselleen Borean suojelevan itseään. Niinhän? Sininen yritti tarkkailla oreja, nähden chadrat kuitenkin vain osittain.

Borean silmät eivät rpäsähtäneetkään sen tuijottaessa siroa vastustajaansa. Se oli lihaksikas ja täysin valkoinen. Ei mitään merkkejä. Virheettömät ja kauniit sulkasiivet olivat levällään valmiina nopeaan syöksyyn. Sitten toinen liikkui. Se jännitti lihaksensa ja ponkaisi ilmaan voimakkaasti pöllyttäen ruohoa allaan. Borea vastasi siihen yhtä nopeasti ja pian molemmat orit olivat ilmassa. Tuuli hulmutti Borean harjaa. Se tuijotti lähestyvää oriita. Pian se saattoi nähdä toisen täydellisen siniset silmät, jotka olivat sähköä täynnä. Pelkästään niistä löyvät salamat eivät kuitenkaan voineet saada Boreaa tasapainosta. Sitten toinen ori hiljensi vauhtiaan ja molemmat lensivät paikoillaan, viiden metrin päässä toisistaan, kymmenien metrien korkeudessa. Niitä olisi mahdoton kuulla, mutta turhankin helppo nähdä.

"Hyperboreak, tapaamme taas." Täydellisen chadraorin ääni oli kylmä ja ivallinen. Borea tuijotti sitä silmiin kaivellen muistilokeroitaan, pian se muistikin edessään lentävän orin.

"Gardival, miten miellyttävä yllätys." Borean ääni oli täynnä ivaa ja sanotaan nyt suoraan, täynnä Boreaa itseään. Valkoinen chadra ei ollutkaan vieras, ei. Se oli Borean vanha vihollistuttu, Gardival, joka oli vannonut tappavansa Borean ja ottavansa sen kiinni laumarikoksesta. Ja nyt se oli siinä onnistunut, ainakin osittain. Borea ei siitä kuitenkaan lannistunut. Se tuijotti tummilla silmillään toisen kirkkaita ja julmia silmiä.

"Viime kerrasta onkin aikaa, siis nytkö olet tullut viemään minut Rilokselle?" Borea naurahti lauseen perään. Se piti Gardivalia pilkkanaan niin räikeästi että hämmästyi sitä itsekin. Valkoinen ori oli kuitenkin varteen otettava vastus, tosin niin oli Boreakin.

"Näinpä aluksi ajattelin, vaan todisteet riittävät myös karkottamiseesi." Gardival sihisi huuliensa välistä julmasti ja väläytti kavalan hymyn sen perään. Hetken Borea oli sanaton, eikai Gardival voinut kokea niin nopeaa ylennystä. Ei...

"Vai olet niin pitkälle Rilosta nuoleskellut, että olet ylennyksen saanut?" Borea vastasi järkähtämättömällä äänellä. Aivan sama se oli Borealle, taistelu tämä joka tapuksessa tulisi olemaan.

Gardival tuijotti Boreaa ja teki liikkeensä nopeasti. Se hyökkäsi kohti Borean toista siipeä, mutta ei Boreaa turhaan kutsuttu taitavaksi taistelijaksi. Sinivalkoinen väisti nopeasti ja iski kavionsa Gardivalin vatsaan. Valkoinen ori ähkäisi ja Borea oli valmiina iskemään uudelleen.

"Ei niin nopeasti, ystävä rakas." Borea virkkoi julmasti hymyillen. Juuri nyt se alkoi päästä veren makuun. Mutta hieman liian aikaisin se nauroi viholliselleen.

Gardival otti nopeasti lisää vauhtia ilmasta, se ponnisti suoraan päin Boreaa ja järkytti orin tasapainoa, Samalla se upotti hampaansa sinivalkoisen kaulaan ja repäisi siihen ilkeän haavan. Borea siirtyi äkkiä alaspäin, vetäisten Gardivalia mukanaan. Kaksikko tippui vapaapudotuksena kymmenisen metriä, kunnes molemmat löivät siipensä levälleen ja erosivat toisistaan. Kumpikaan ei aikonut luovuttaa. Borea tiesi tilanteen olevan hankala.

Se katsoi alaspäin ja näki Pandoran heinikossa.
"Pakene!" Borea huusi lujaan ja tiesi että tamman oli pakko kuulla. Sitten se katsoi taas vastustajaansa ja koki ikävän yllätyksen. Gardivalin molemmilla puolilla oli yksi chadra lisää. Kaksi Borealle tuntematonta oria lensivät aivan lähellä Gardivalia joka hymyili julmasti Borealle. Sinivalkoinen nielaisi ja tuijotti kolmikkoa. Se tiesi että se voisi enää paeta.

Tamman siniset, hätääntyneet silmät katsoen herkeämättä oreja. Pandora tunsi vihan joka niiden ympärillä väreili, se ei todellakaan tiennyt mitä tehdä. Pitäisi vain luottaa Boreaan, tehdä niin kuin ori oli käskenyt. Pitäisi luottaa vihollislauman oriin, jonka sininen oli tavannut vain pari kertaa, joka oli osoittanut olevansa mukana epäilyttävissä ja verisissä puuhissa.
Mutta toisaalta, sinisen oli pakko luottaa siihen Boreaan joka oli kertonut tammalle sotkuisan elämäntarinansa, Boreaan joka oli luottanut Pandoraa, Boreaan joka puolusti nytkin tammaa. Ellei sininen ollut ymmärtänyt aivan väärin.

Orien ilmaannousun aiheuttama ilmavirta heilautti nahkasiipisen otsatukkaa. Pian vaaleat hevoset olivat korkealla sinistä taivasta vasten. Sinistä ja valkoista, Borean värit, Pandoran värit...
Hermostuneena roditar tähyili taivaalle jossa sulkasiivet puhuivat, mistä, siitä tammalla ei ollut aavistustakaan.
Orien ottaessa ensimmäisen kerran yhteen Pandoran korvat painuivat taakse, se ei olisi tahtonut katsoa. Se ei tahtonut nähdä kenenkään kuolevan mätkähtävän aron pintaan, ei edes vieraan vihollisen. Tamma oli jännittynyt, sen kurkussa tuntui pala jonka ansiosta Pandora tunsi tukehtuvansa.

Valkoisen horjuttaessa Boreaa ja orien lähtiessä syöksyyn sininen kirkaisi. Miten chadrat voisivat selvitä? Niin ne kuitenkin tekivät, lensivät taidokkaasti sulkien peittämillä siivillään eroon toisistaan. Pandora nousi taas hieman viiveellä orin huudosta, se kompuroi ylhäälle ja ehti nähdä uudet charaorit ennen kuin lähti juoksuun kohti aron reunaa, rodworien maiden suuntaan. Tamma ei uskaltanut heti lentää, se ei osannut päättää kumpi olisi järkevämpää.
Pandora laukkasi karkuun niin lujaa kuin pääsi, se pelkäsi paitsi oman henkensä puolesta, myös Borean. Mutta se oli luvannut totella. Mielessään.

// Joudun tuomaan Borean avuksi jonkun omistani, eihän haittaa? //

Borea vilkaisi taakseen ja totesi tyytyväisenä Pandoran totelleen sitä. Sitten se suuntasi katseensa kolmeen uhkaajaansa. Se mittaili nopeasti oreja, Borea ei peittoaisi niitä taistelussa, ehkä sitten nopeudessa... Ori painotteli vaihtoehdoilla kun se tunsi kevyen ilmavirran takanaan. Borea vilkaisi taakseen ja osittain toivoi ettei olisi tehnyt niin. Se kohtasi smaragdin vihreät silmät ja punaisen, letitettynä liehuvan harjan. Wicca.. Borea huokaisi mielessään. Kaikista maailman olennoista, miksi juuri Wicca. Valkoinen rodworsiipinen tamma kaarsi Borean vierelle kohtamaan orikolmikon katseet. Wicca luotti itseensä, luotta taitoihinsa. Borea katsoi sitä silmiin. Mitäköhän ne chadrat odottivat. Sitten Gardival puhui.

"Vai niin, luopiovaimosi laukkasi paikalle pelastamaan sinua. Hah, saammepahan tuhottua täitä tuholaisia useampia kerralla." Gardivalin sanat viilsivät Boreaa, luopiovaimo.. Tuholaisia. Borean silmät leimahtivat taas tuleen.

"Fugae se mandare." Wiccan pehmeä, silkkinen ääni leijui ilmassa Borean korviin. Se luotti yhä latinaan. Se käski Boreaa pakenemaan. Ori ei estäisi tammaa kohtaamasta kolmikkoa. Miksi? Koska se tiesi että Wicca selviäisi. Muutamassa sekunnissa Borea oli kääntänyt lentonsa samaan suuntaan kuin Pandora oli juossut. Se löi tiiviitä iskuja sulkasiivillään, eikä katsonut hetkeen taakseensa. Sitten kun se katsoi, se näki Yhden oreista syöksyvän kohti maata ja Wiccan lentävän Borean perään. Tippunut oli Gardival.

//ei toki haittaa, äksöniä hyvä\\

Pandora ei kuullut muuta kuin omien kavioidensa kumun, hyvä, kukaan ei ollut lähtenyt ainakaan tamman perään. Silti sininen vilkaisi taakseen, huomasi taas uuden hevosen liittyneen joukkioon. Hetken nahkasiipinen oli jo ennustamassa Borean tappiota, mutta tajusi ettei tuo punaharjainen voinutkaan olla chadra. Sitä paitsi, se näytti olevan Borean puolella.

Tamma käänsi nopeasti katseensa taas menosuuntaansa, se ei ymmärtänyt tapahtumia mutta sen ei saisi antaa häiritä pakoa, muuten joku noista piruista enkeleiden puvuissa tappaisi hänet niityn heinikkoon. Vaikkei se ollut poissuljettua nytkään.

Eikö tämä saamarin aukio koskaan loppuisi? Soisen metsän raja alkoi kuitenkin jo häämöttää edessäpäin, Pandora ei vieläkään tiennyt pitäisikö nousta lentoon vai jatkaa maan pinnalla, metsästä ei enää pääsisi helposti lentoon...
Sininen vilkaisi taas taakseen ja sen sydän hypähti jälleen ylimääräistä kun se huomasi sulkasiiven perässään, mutta tahtoi kiljaista riemusta huomatessaan sen olevan Borea. Sitä tamma ei kuitenkaan tehnyt, vaan ponkaisi ilmaan ja haki hetken tasapainoa nahkaisilla siivillään.

Borea näki pandoran nousevan siivilleen ja oli hetkessä tamman vieressä. Se katsoi toista silmiin hetken lennon vauhdikkuuden lomasta. Ori tiesi että heitä kolmea seurattiin. Kyllä, Borea vilkaisi taakseen ja heti sen perässä lensi nopeasti ja tehokkaasti, punainen harja hulmuten, Wicca. Tamman smaragdin vihreät silmät olivat vakavat ja keskittyneet lentämiseen, mutta kohdistuivat hetkeksi Boreaan. orista tuntui kuin sitä olisi heikottanut hieman. Se pudisti päätään ja kääntyi katsomaan taas eteenpäin. Metsä avautui nyt kolmikon alle.

"Rodworien, alueet, Pandora! Lennä omille alueillesi! Ah, ja kohteliaisuudesta ehkä hyvä esitellä teidät. Wicca, Pandora, Pandora, Wicca." Borea saneli tiuhan hengityksensä lomasta. Se vilkaisi taakseen ja näki kahden chadran lentävän heidän perässään. Ei jumalauta... Se kirosi.

Wicca tuijotti edellään lentävää kaksikkoa. Se katsoi Boreaa ja tammaa. Niin, eihän Borea koskaan ollut ollut niin lauma uskollinen, paitsi Decodelle. Wicca kuunteli Borean sanat ja katsahti sinisen sävyiseen rodwortammaan. Se tuijotti sitä silmiin ystävällisellä pilkeellä ja nyökkäsi. Tapansa mukaan se pysyi vaiti.

Kolmikon onneksi rotko häämötti jo edessä, enää muutamisen sataa metriä.. Wicca katsoi Boreaa ja Borea Wiccaa. He kaksi eivät kuuluisi seuraavienkaan rajojen sisälle. Siis mitä ne tekisivät? Wicca tuijotti tiiviisti rajalle ja havaitsi siellä muutaman sotilaan. Tilanne oli kerrassaan hankala. Borea katsoi taakseen, chadrat seurasivat niitä yhä.