Ruokaretkellä

Varenne oli etsimässä ruokaa. Tavallinen päivä, tamma herää laguunilla ja lähtee sitten syömään. Yleensä törmää johonkuhun. Sademetsä oli näillä main tiheähköä, eikä valoa tullut määrättömästi. Kukikas tamma kurkotti kohti matalaa oksaa, jolla kasvoi omenalta näyttävä, punainen hedelmä. Chadra tiesi sen kokemuksesta syötäväksi. Varenne kuitenkin perääntyi säikähtäneenä huomatessaan käärmeen samalla oksalla kauempana. Valkoinen siirtyi toiselle puulle, ja tarkistettuaan huolellisesti ettei petoja näkynyt, se kurotti suuhunsa oranssin, soikean hedelmän.

//lyhyt, Karel&Coren. Ja otsikko ammutaan aamunkoitteessa\\

// <3 //

Karel oli saapunut chadrojen alueelle. Ei mikään outo paikka ajautua kun hylköiden paikoilta lennettiin. Ori oli laskeutunut maahan ja kävellyt suoraan sademetsään, paikkaan jossa se ei vielä ollut käynyt koskaan. Se tähysteli ympärilleen pöheikössä ja bongasi onneksi aukean. Sen siipiä väsytti jatkuva supussa pitäminen, mutta sen onneksi tässä kaatuneen puun kohdalla oli siipien avautumisen mentävä väli. Karel levitti suuret siipensä koko pituudelleen ja venytteli kunnolla. Sitten se katseli ympärilleen tarkemmin. Vähän kuin aarnimetsä, vain jotenkin.. trooppisempi. Ori käveli yhden puun luo, jossa kasvoi hedelmiä, se tutkaili ja haisteli niitä, muttei syönyt niitä. Ne olivat orille vieraita. Sitten Karel kuuli äänen, se käänsi päätään punamustan harjan heilahtaessa rasahdusta kohti ja jäi tuijottamaan taakseen.

Valkoinen alkoi kuulla ääniä. Mikäköhän siellä nyt oli? Lisää käärmeitä, puumia, tiikereitä... Varuillaan olevan tamman päähän ilmestyi mitä monimuotoisin lista uhkista.
Ehkä se olikin hevonen, kuulosti siltä. Ja nyt se oli kuullut Varennen. Sulkasiipi astui muutaman varovaisen askeleen eteenpäin, sen pää tuli ensimmäiseksi näkyviin pöheikön takaa. Tässä oli hieman aukeampaa, ja siinä seisoi rodworori. Vaistomaisesti valkea peruutti äkkiä, kunnes se alkoi muistaa nähneensä punamustan harjan...
Varenne kurkisti taas. Kyllä, sehän oli se Karel. Mitäköhän se taas tunki chadrojen alueelle?
Tamma ei oikein tiennyt, olisiko pitänyt häipyä vai tervehtiä. Siispä se jäi vain katsomaan oria.

Karel tuijotti taakseen ja havaitessaan vaalean chadratamman tutut kasvot, se kääntyi voidakseen katsoa sitä suoraan. Se tuijotti usvaisilla silmillään Varennea ja kallistie hieman päätään. Hmh, pelkäsikö se pikkuinen Karelia yhä. Ori kaiveli muistilokeroitaan yrittäessään muistaa mitä edellisellä tapaamiskerralla oli tapahtunut, sillä siitä oli kovin kauan..

"Ai hei, Varenne" Ori käytti sujuvaa ja rentoa kieltä, sen entisaikainen chadraongelmoiminen oli menettänyt loistonsa aikoja sitten, kaikki välillä tapahtunut oli muuttanut sitä hevosena paljon ja se tiesi sen. Nytkin Karel oli vain sattunut chadrainmaille, eikä sen mielessä liikkunut oikeastaan muuta.

//Aargh, meni kokonainen viesti hukkaan...\\

Karelin selkeästi huomatessa tamman Varenne astui esiin.
"Hei, Karel." Tummat silmät jäivät taas hetkeksi kiinni sumuisiin, mutta pian valkea räpäytti ne pois. Sulkasiipinen hymyili hieman hämillisesti. Viime kerrasta tosiaan oli aikaa. Ja silloinkin tamma oli murtunut totaalisesti, noloa... Mutta olipahan Karel ainakin nähnyt tammasta ihan aidon puolen.
"Ömm, mitäs sinä täällä päin Loraniaa teet?" kysymys kuulosti hieman tökeröltä, vaikka Varenne yrittikin tehdä siitä ystävällisen. Ja epävarma hymy kruunasi tollon tilanteen.

Valkoinen katsahti ympärilleen, mitä jos joku tulisi? Chadrojen säännöt alkoivat kaikua tamman korvissa. Rangaistukset eritoten.

Karel katsoi tammaa silmiin. Se kuunteli sen varovaiia sanoja ja sitä hymyilytti toisen varovaisuus sen vilkuillessa ympärilleen. Toista pelotti yhä.. Pelko rangaistuksia kohtaan.. Jokin mikä Karelilta oli kadonnut aikoja sitten.

"Kunhan vietän aikaa. Suuri on tämä trooppinen metsänne, en täällä aikaisemmin käynyt olekaan." Karel vaihtoi sanajärjestystä tahalleen rantouttaen ääntänsä vielä enemmän. Se oli vain vaivoin välttänyt sanomasta 'kunhan chillaan'. Se katsoi Varennea, eipä toinen ollut viime kerrasta juurikaan muuttunut.

"Päiväkävelylläkö sitä ollaan?" Kysymyksestä loisti läpi ilkurinen iloisuus.

Varenne nyökkäili ja hymy alkoi hiljalleen varmentua, hiljalleen. Ehkei kukaan ryntäisikään tänne ruttaamaan tamman siipiä paperikoriin. Siipien menetys tuntui valkoisesta kauheimmalta, mitä saattoi ajatella.
"Niin on. Löytyy mukavasti ruokaa." enkelinsiipinen totesi. Sekin katseli Karelia. Kutakuinkin samanlainen, hieman erilaisen oloinen. Mutta tuntui jotenkin luotettavalta.

Tamma hymähti jo iloisemmin. "Juuri niin. Tulin syömään, laguunilta. Tiedätkö paikkaa?" Varennesta laguuni oli paras paikka koko Loraniassa. Sitä paitsi, siellä tamma oli tavannut Ricon...

Karel hymyili toiselle rennosti ja antoi katseensa kiertää ympäröivässä aukiossa. Kieltämättä hieno paikka, mutta Karel piti enemmän aarnimetsästä. Sitten Karel suuntasi katseensa Varenneen. Se oli jotenkin haaveilevan oloinen. karel hymyili sille kulmia kohottaen.

"Viihdyn paremmin varjoisammassa, mutta tämäkin kelpaa. Laguuni on vieras, ehkä sinne suuntaan seuraavaksi." Karel vilkaisi Varennea ilkikurisesti. Se tiesi leikittelevänsä rajoilla oikein kunnolla, mutta entä sitten...

Tavallaan valkea ihaili Karelin rohkeutta. Kuinka toiset uskalsivat tuosta vaan painua rajan väärälle puolelle, hihkaista 'Haudi!' ja parhaassa tapauksessa ystävystyä jonkun kanssa?
Varenne hymyili huomatessaan orin eleen. Arvasikohan se? No varmasti. Kaikki eivät olleet yhtä puusilmiä kuin kukikas.

"Mm. Minä taas pidän tästä valoisammasta." Orin mietiskeltyä matkasuunnitelmiaan tamma rypisti hiukan kulmiaan, se ei voinut vastata ilkikurisella ilmeellä. "En suosittele... Se on suosittu ja avoin paikka." Joku hiukan urhoollisempi chadra voisi vahingoittaa Karelia. Tai ainakin yrittää, ei nahkasiiville laitettu ihan helposti vastaan.

Karel naurahti tammalle. Varenne todella piti paikkaa Karelille vaarallisena, ehkä siis niin. Ori katsoi ympärilleen aika rennosti, mutta oli luonnollisen varuillaan. Laguuni kuulosti kiinnostavalta paikalta ja ehdottomasti paikalta jossa kannattaisi käydä.

"Eipähän ainakaan ole tylsää kun on seuraa" Karel virkkoi ja virnisti ilkikurisesti. Ei, enää chadrat eivät sitä pelottaneet. Se oli hukannut rakkautensa, päämääränsä, eikä sillä ollut jäljellä enää kuin oma outo elämänsä kera muutamien outojen ystäviensä. Siis entä sitten vaikka se häiviäisi tappelun valkoisille paholaisille?

Valkea ei vieläkään voinut päästä lähellekään sitä rentoutta joka punamustasta huokui. Tummat silmät kiersivät aika ajoin ympäristöä, varoen silloin tällöin orin sumusilmiä. Sulkasiipinen pelkäsi niiden tukehduttavan kuin se suo josta tamma oli hädin tuskin selvinnyt.

Varennenkin kasvoilla käväisi kuitenkin hymy Karelin jatkaessa huoletonta visiointiaan.
"Niin kai sitten. Ovatko kaikki rodworit yhtä varomattomia?" Tamma haukkasi hiukan vehreää ruohoa. Syöminenhän oli ollut chadran alkuperäinen tarkoitus.

Karel hymyili nyt kohteliaammin tammalle ja hailautti hieman korvaansa. Niin, no niin, ketkä laskettiin rodworeiksi, missä meni se raja?

"Se riippuu siitä miten luokitellaan rodwor.. Itse en sanoisi kuuluvani siihen laumaan, mutta virallisesti ja verenperimältäni sitä olen. Enkä aio sotia rodworien nimessä, jos sota puhkeaa. Joten en tiedä.. Minunkaltaiseni yleensä ovat" Karel jatkoi muikeaa hymyään lopetellessaan lauseensa. Tilanne oli mieltäylentävä ja Karel nautti siitä täysin rinnoin. Hyvä että se sai kerrankin huonot ajatuksensa pois ajatuksiensa lokeroista.

Varennekin hymyili ja pudisteli hiljaa päätään Karelin analysoidessa suhdettaan Rodwor-laumaan. "Selvä juttu." Kuitenkin sodasta puhuminen veti tammaa hiukan miettilääksi. Kuinka laajalle sota tulisi leviämään? Tulisiko siitä vain paikallinen taistelu, vaiko viikkoja kestävä kissa-hiiri-leikki?
Ja kun suurin osa rodworeista oli tuollaisia, suuria ja vahvoja kuten Karel... Ja jos se yhdistettiin häijyyn luonteeseen... Valkeaa värisytti, toivottavasti ainakin laguuni olisi edelleen rauhallinen. Tamma ei aikoisi mennä enää sademetsää lähemmäs rotkoa ennen kuin kuulisi, mikä sodan tilanne oli.

Varenne käveli aukion laidalla olevan puun luo ja kohosi takajaloilleen napatakseen pienen, vaalean omenan. Se oli hyvää ja mehukasta. "Ota sinäkin."

Karel hymyili tammalla sen napatessa omenan. Se kuunteli toisen kehotuksen ja katseli ympärilleen. Kasvit olivat sille vieraita, eikä se aikonut ottaa riskiä. Kohteliaan hymyn reunustamana se podusti päätään. Sitten se lähti kävelemään ja kiersi Varennen toiselle puolelle silmäillen sen kehoa ja siipiä.

"Etpä ole viime kerrasta juurikaan muuttunut" Ori sanoi ja virnisti ilkikurisesti.

Valkoinen mutusti omenaa mietteliäänä. Sitä edelleen hermostutti, jos joku tulisi... Jos joku vaanisi tuolla puskassa ja kuuntelisi? Vainoharhainen pilkahdus kävi tamman silmissä sen käydessä alueen läpi katseellaan.

Orin sumusilmien katselmus ja siihen yhdistetty virnuilu sai Varennen olon hieman epävarmaksi. Mitä hän oikeastaan tiesi Karelista? Hädin tuskin mitään.
"Enpä niin." tamma hymyili hivenen väkinäisesti. "Et kai sinäkään. Mitä sinulle muuten kuuluu?"

Karel katseli toista ja antoi katseensa myös vähän karata. Varenne oli kyllä kaunis, siro, kaunis chadratamma. Ei kieltämistä. Orin otsaharja valahti sen toiselle silmälle ja se seisoi muutaman metrin päässä toisesta, paljon korkeampana. Se haki sumuisilla silmillään tamman katsetta. Se muisti edellisen kerran, miten tamma oli juuttunut tuijottamaan sen pyörteileviä silmiä.

"Enpä kai.. En mitään suureellista, kunhan olen kierrellyt Loraniaa kaunottarien perässä" Karel lausahti rennosti, muttei vihjaillut. Se ei halunnut tehdä tilanetta liian ahdistavaksi, ainakaan vielä.. Ori tavoitteli yhä tamman katsetta, vieno hymy kasvoillaan.

Yrittäessään jättää tummia silmiään vihreään ympäristöön Varenne erehtyi kuitenkin vilkaisemaan Karelia. Hetken se katseli salaperäisiä, sumusta pyörteileviä silmiä. Keneltäköhän Karel oli ne perinyt? Vai oliko keneltäkään?
Valkea räpäytti omia silmiään ja katse siirtyi taas tutkailemaan puustoa ja vehreää ruohoa.
"Vai niin." Varenne mietti, pitäisikö puhua omista asioistaan. Ricon tapaamisesta... Mutta kukikas päätti jättää mainitsematta ainakaan toistaiseksi. Saattaisi olla sitä parempi, mitä vähemmän Karel tammasta tiesi. Rodwor mikä rodwor, ajattelipa ori itse mitä tahansa.

Ori heilautti päätänsäehkä hieman flirttaavasti ja siirsi näin otsaharjansa pois silmiltään. Se muutti asentoaan hieman ja vilkaisi tamma kulmiensa alta.

"Vai niin... Vai niin.. Aiot siis pitää likaiset yksityiskohdat kauniin mielesi sisällä?" Karel lausahti rennosti, mutta päästi ääneensä tahallaan hieman viettelevää äänensävyä. Se vilkaisi toista ja haki tiiviimpää katsekontaktia. Varennella olisi takuulla muitakin 'hoitoja' sitä luuloa Karel ei edes osannut epäillä.

//NormiKarel pääsee taas vauhtiin x)\\

Enkelisiipinen yritti katsella muina tyttöinä ympärilleen Karelin eleiden vaihdellessa.

Varenne hymähti. Likaiset yksityiskohdat, kaunis mieli... Molemmat väärin. Valkoinen oli edelleen viaton ja puhdas. Lähes kaikin puolin. Mutta mieltään kukikas ei pitänyt kauniina, se oli murtunut ja tarvitsi laastareita.
Ja jos se oli tiennyt mitä punamusta ajatteli tammasta, olisi se varmaan henkäissyt järkytyksestä ja pinkonut pakoon. Varenne oli nuori ja kokematon. Mutta maailman pahuutta se oli kyllä jossain määrin saanut kokea.

"No... Kyllä sinunkin vastauksesi oli melko ympäripyöreä." tamma totesi ja tuijotteli köynnöskasvia joka kietoi paksua puuta otteeseensa.

// Joo tää on tää luonteenmukanen Karel, mut sil on kato ollu vähän rankkaa lähiakoina... //

Karel otti askeleen lähemmäs Varennea. Kokonsa ansiosta se tuli melkein tamman viereen ja kurkotti kohti sen korvaa. Sitten hiljaisena suhinana se kuiskasi sen korvaan.

"Tahtoisitko todella tietää?" Ääni oli niin vihjaileva, niin ilkikurinen.. Sitten Karel vetäytyi heti kauemmaksi, seuraten tamman reaktioita. Nyt se seisoi noin meterin päässä siitä, otsaharja toisen silmäkulmansa takana. Se tuijotti toista tavoitellen tamman katsetta, hymyillen aika vihjailevasti.

Karelin ele toi Varennen mieleen edellisen, ensimmäisen tapaamisen. Kuinka punamusta oli ensin flirtannut häikäilettömästi ja sitten lohduttanut... Ei kai nyt kävisi toisin päin? Orin läsnäolo ei tuntunut varsinaisesti pahalta, mutta silti valkea tunsi olonsa hankalaksi ja jännittyneeksi. "En." se sanoi lyhyesti, eikä tamman äänestä kuultanut sama sävy kuin punamustalla. Kun ori meni kauemmas, valkeakin astui hiukan kiusaantuneena pari askelta kauemmas. Pitäisikö vain lähteä pois? Karelin hymy ja... ne silmät, eivät luvanneet hyvää.

Mitä Ricokin sanoisi? Kukikkaasta tuntui, että pystyharjainen olisi katsonut todella pahalla Karelin elettä. Ahdistus ja epävarmuus tamman sisällä voimistui.

Karel seurasi toisen raktioita tarkoin elein. Toinen soperteli, perääntyi ja oli jännittynyt. Musta ori kohotti kulmiaan kasvoillaan silti aika huvittunut ilme. Sitten Karel kallisti päätään, Varenne vältteli sen katsetta tehokkaasti.

"Pelkäät turhaan" Se lausahti rennolla äänellä, se heilautti otsaharjansa taas pois silmiltään joille se oli vainvihkaa valunut. Ori seisoi ryhdikkäästi, paljon tammaa korkeampana ja selkeästi varmempana. Ja se lause, mitä se merkitsi..? Ei oikeastaan mitään, mutta turhaahan pelko olisi..

Varenne yritti ryhdistäytyä. Valkea huoahti hiljaa ja kääntyi katsomaan taas Karelia. Hötkyily tosiaan vaikutti ääliömäiseltä muiden näkökulmasta.
"Niin kai. Minä vain olen tottunut siihen." Niin, ainahan sulkasiipi pelkäsi. Aiheesta ja aiheetta. Mutta pitikö punamustan siitä huolimatta kiusata valkeaa? Tamma katseli nahkasiiven sumusilmiä ja hymyili hiljaa. Ottaisi tuosta orista nyt sitten selvää.
Valkea ihmetteli itsekin kummallista suhtautumistaan Kareliin. Miksi he olivat alun perinkin tavanneet? Ja vielä toiseenkin kertaan.

Karel silmäili kiinnostuneena toisen raktiota. Hmm.. eipä Varenne sittenkään ollut muuttunut edellisestä kerrasta. Ori hylkäsi kaikki tuotteliaammat ajatuksensa sivualalle ja päätti lopulta hylätä ne. Ei niistä tämän sulkasiiven kanssa tulisi mitään kuitenkaan... Karel käännähti kuin lähteäkseen. Ja vilkaisi sitten taakseen.

"Onnekasta loppupäivää Mi Lady, suonette poistumiseni, sota odottaa" Karel lausahti leikkisesti ja matkien yli kohteliasta äänensävyä. Sodassa Karelilla ei ollut mitään tekemistä, joten tämä oli taas kerran tekosyy poistua paikalta sulavasti ja mielenkiintoisella syyllä. Sota, verta, rohkeutta, kuolemaa ja niin edelleen.. Eikö se ollut aina kiehtovaa. Karel pyöräytti itsekseen silmiään kun oli varma ettei Varenne enää nähnyt...

// Karel is out, kiitos pelistä ;] //

Valkoinen heräsi ajatuksistaan. Ja hymähti, iloiseen sävyyn orin sanoille.
"Niin varmasti." Varenne uskaltautui väläyttämään tekomairean hymyn, sen perään aidon orille ennen tämän kääntymistä.
"Ja samoin."
Varenne katseli hetken punamustan perään. Sitten se lähti syntejä syviä miettien suunnistamaan kohti sitä mehukkaita päärynöitä kasvattavaa puuta jonka oli kerran löytänyt.

//Kiitos teille samoin ; >\\