Hey ya ol' buddy!

/ Varennee jaa Rusinapulla : D ja sori kökkömötköalotus ;< /

Titan lenteli taas kerran aron yläpuolella vapaasti, vailla huolen häivää ja odottaen tapaavansa ehkä Jaderin tai Varennen taas pitkästä aikaa. Koskakohan he edes olivat viimmeksi nähneet? Siitä oli aivan liian kauan. Tosin mahdollisuudet tapaamiseen edes jommankumman kanssa olivat heikot - kuka muu nyt Arolle muka haluaisi tulla, vaikka paikka olikin mahtavaa lentomaastoa.
Tamma syöksöhteli ilmassa, ja kävi välillä aivan lähellä maata, siltikin vielä täysin energisenä ja huolettomana. Hetken kuluttua se kuitenkin päätti olla paikallaan, ja laskeutui sulavasti maahan. Vaikka muita ei näkynytkään, tamma silti ajatteli hiukan etsiskelevänsä taas seuraa, eihän sitä koskaan tiedä keneen törmää.

Valkea tamma käveli arolla. Sitä ei huvittanut nyt lentää. Kukikkaasta tuntui että tuuli oli nousemassa, eikä Varenne halunnut tipahtaa korkeuksista. Tamma pohti Ricoa. Tapaisiko hän orin vielä?
Jaderin kukikas oli tavannut vasta äskettäin. Oli ollut mukavaa tavata oranssi
Sinisävyinen siivekäs näytti tekevän uharohkeita syöksyilyjä huolettomasti.
Varenne siristi silmiään, tuohan oli Tita!
"Hei, Tita!" Varenne hymyili. Huomaisiko Tita hänet?

//Täälläkin...\\

Äkkiä tamma huomasi jonkun liikkuvan edessäpäin - Ohhoh, sehän oli Varenne!
Samassa toinen jo huikkasikin vielä varmistukseksi olevansa tosiaan tamman tuttu. Tita lähti iloisesti menemään toista kohti.
" Heippa taas! Koska sitä ollaankaan viimmeksi nähty.. Mitäs sulle? " tamma tervehti ja hymyili oikeasti iloisesti. Sen toivehan oli periaatteessa toteutunut. Ja nyt se oli jo saavuttanut toisen.
" Mulle ei oo oikee sattunu mitään.. Ja on aika sattuma et täällä tavattiin " Tita jatkoi puhelemista, ja samassa hiljeni. Ehkä sen ei pitäisi heti ensinäkemällä ruveta pölöttämään kaikkea? Tamma hymyili vieläkin, nyt hieman virnistyksensekaisesti itselleen.

Nyt toinen sulkasiipi oli huomannut valkean. Tamma hymyili leveästi, siitäkin oli hauskaa tavata ystävänsä.
"Niin, siitä on kyllä jo aikaa!" Jutellessaan Varenne katsoi Titan iloisia silmiä.
"Ihan mukavaa kuuluu, jotain pientä olen puuhaillut..."
Kukikas nyökkäsi. "Niin, en minäkään pahemmin täällä arolla pyöri. Enemmän laguunilla ja sademetsässä. Missäs sinä pidät majaasi?"
Sininen tamma vaikutti edelleen yhtä energiseltä ja iloiselta.
"Ainakin olet harjoitellut lentotemppuja." sulkasiipinen virnisti.
Tuuli pyöritti tamman harjaa ja häntää. Varenne painoi siipiään kylkiä vasten.

Varenne hymyili, sekin oli ilmeisesti iloinen tavatessaan taas toisen.
" Noo, vähä sielä sun täällä, ei oikein erityistä paikkaa ole missä olisin" tamma vastasi kepeästi.
" No sinunkin pitäisi sitten lentää, näithän sä jo millaset temput mä osaan! " Tita sanoi ja nousi hiukan maanpinnan yläpuolelle, vaikka huomasikin ettei Varennea välttämättä huvittaisi lentää.
" Tuu, tää on hauskaa sitä paitsi ku kukaan ei oo katsoman tai häiritsemäs" vaalea sanoi edelleen hymyillen leveästi.

Valkea nyökkäsi. Suurin osa hevosista kierteli Loraniaa, mutta tamman tavaksi nyt oli tullut jämähtäminen chadrojen perimmäisille alueille. Rutiini oli, että tamma nukkui laguunilla, kävi syömässä sademetsässä ja tuli taas laguunille. Ilman erinäisiä hevosia, jotka rikkoivat tätä rytmiä, olisi tamman elämä ollut varmasti silkkaa lorvailua.
"Tuntuu aika tuuliselta tänään." tamma hymyili. Se nousi myös muutaman kymmentä senttiä ylös jääden sitten lepattamaan paikoilleen.
"Tämän korkeammalle en uskalla tulla. Tuulihan voi vaikka heittää tällaiset häiritsijäkatselijat mennessään!" Varenne virnisti.

Tosiaan, oli aika tuulista, nyt jopa Titakin sen huomasi. Kun toinen nousi ilmaan pari kymmenen senttiä ylöspäin, ja ilmoitti ettei tämän ylemmäs uskaltanut tulla, Titakin laskeutui hiukan alemmas, ja vastasi Varennen virnistykseen.
" No niin vähän tuntuu, joo. Mennäänkö vaikka.. öö.. jonnekkin? " tamma kysyi. Sitä ei välttämättä huvittanut seisoskella juuri nyt paikallaan, mutta se kuitenkin laskeutui.

Varenne lepatteli pientä kaarrettaa. Sitten se nyökkäsi ja naurahti.
"Mennään vaan... Kävelläänkö vaikka..." Valkea mietti hetken. Mitä arolla nyt oikein oli?
"No, vaikka aron toiselle laidalle? Voit samalla kertoa kuulumisiasi." Kukikas hymyili.
"Minä tapasinkin myös Jaderin tässä äskettäin. Laguunilla." Niin, oranssi tosin oli ollut välillä hiukan hajamielisen tuntuinen.
"Minä en edes tiennyt, että hän on kuninkaallista sukua, Riloksen veli!" tamma naurahti hiukan nolona. Tunsipa hän ystävänsä hyvin, selvästikin...
Varenne laskeutui ja katsoi Titaa, lähtisivätkö he käpöttelemään?

Tamma laskeutui Varennen vierelle ja seurasi tämän ehdotusta lähteä toiselle puolelle aroa.
" Mennään vaan, ja samalla sinäkin saat luvan kertoa kuulumisiasi " tamma myötäili virnistellen.
" Ai tapasitko? Minä en ole tavannut sitten laguunintapauksen jälkeen... Ehkä olen hiukan ollut eriteillä teitin kanssa. Minä tosin tiesin heidän olevan sukua, mutta en ole kiinnittänyt paljon huomiota " tamma sanoi hiukan kummastellen tätä tosiasiaa, ettei todellakaan ollut nähnyt paljon tuttujaan. Saatikka huomioinut sellaista hienoista yksityiskohtaa.
Toinen kääntyi katsomaan tätä, ja ainakin Tita otti Varennen kiinni ja lähti kävelemään kohti toista puolta.
" Tästä varmaan tuleekin oikea nähtävyyskiertoajelu " tamma vitsaili ja katsahti toiseen.
" Minä olen oikeastaan vaan kierrellyt pitkin maita ja manttuja, tavannut pari random tyyppiä ja ja, ai niin sen Borean. Se ori oli tosin aika outo outoine suunnitelmineen. " Tita lopetti hiukan äkkiä, se ei nimittäin tiennyt kuinka paljon sillä oli periaatteessa lupa paljastaa, mutta toisaalta - olihan tamma tämän kaveri.

Varenne hymyili.
"Niin, minä vain mietin joskus, että Jaderissa oli jotain tuttua näköä. Minä taas möllötän aina samoilla alueilla. Laguunilta tai sademetsästä löytää yleensä." Pieni virnistys kävi tamman huulilla. Sen perään tuli naurahdus Titan huomauttaessa maisemasta.
"Sanos muuta. Aro ei ole erityisen viehättävä paikka mielestäni... Vaikka lentotilaa riittää. Ja kuivaa heinää jos sattuu siitä pitämään."
Valkea keskittyi kuuntelemaan sinisävyistä. Tamma nyökytteli silloin tällöin ja kommentoi.
"Vai niin. Outoja tyyppejä kyllä riittää. Vaikkei siinä mitään, kaikki ovat erilaisia." Nimi oli Varennelle vieras. Sen mieleen tuli Karel, mutta kertoisiko hän Titalle? Ehkä voisi... Mutta olisiko se liian uskaliasta? Taisi sittenkin olla.
"No, minä näin äkkiseltään yhden puolitutun, ja jotain muita... pari." Kukikas punnitsi Ricoa mielessään. Tamma tunsi tahtovansa kertoa jollekulle. Tita olisi paras vaihtoehto.
"Ja... tapasin laguunilla erään Ricon. Hän oli mukavan tuntuinen. Yövyimme luolassa suojassa kauhealta myrskyltä." Puhtoinen, nuori sulkasiipi ei tullut ajatelleeksi miltä kertomus ehkä kuulostaisi ulkopuolisen korvin.

" No minä en ainakaan pidä. Siis kuivasta aroheinikosta" tamma sanoi virnistellen.
Tita virnisti hiukan kun kuuli toisen matkoista, ja oli hyvin iloinen että oli taas tavannut vanhan kaverinsa.
" No olikos hauska yö? " tamma vitsaili taas, hymyillen mutta silti ollen aika varma ettei toinen ollut tarkoittanut sitä sillä tavalla. Tai edes ottanut kysymystä tosissaan.
Äkkiä tamma sai idean, ja katsoi toista iloisesti.
" Hei, lauletaanko jotain hauskaa? " tamma sanoi ja katsoi toista hiukan kiusoitellen, mutta silti kysymyksessään pysyen.

/Btw, ihana ava\

Hymyillen hiukan nolosti hymyillen Varenne katseli kavioihinsa, mutta nosti pian katseensa ja virnisti.
"Kyllähän se nukkuminen on ihan mukavaa." Valkea hymyili, aamulla oli ollut taas kaunista myrskyn päätettyä. Ricon seurassa oli tuntunut turvalliselta vaikka luolan ulkopuolella oli riehunut varsinainen myräkkä.
Kukikas katsoi taas ystäväänsä. Titalle oli helppo puhua, ja sinivalkea keksi aina jotain puuhaa tai puheenaihetta. Kuten nytkin.
Varenne naurahti ehdotukselle.
"Mikä ettei. En ole tosin kovin varma taidoistani." valkea virnisti ja alkoi hyräillä.
"Hm hm diida duu... Tuleeko mieleesi mitään?"

Tamma virnisti toisen vastaukselle. Nojaa, se ajatteli ja keskittyi taas toiseen.
" Noo, minä en tunne monia lauluja, ehehe... Kävisikö vaikka Piippolan vaarilla oli talo? " tamma sanoi virnistäen - hyvä että koko laulun nimen tiesi.
" Tosin en tiedä kuinka se menee... " tamma sanoi muka pahoitellen.
" Onko sinulla ehdotuksia? " tamma vielä lisäsi kysyvästi. Ehkä oli hiukan huono idea laulaa.. Nojaa, ei voi mitään, lauletaan nyt jotain kun kerran päätettiin, tamma mietti ja katsoi toista. Ehkä se muisti miten tämä piippola meni...

" Toisaalta, jos minäkin olen surkea laulaja " tamma virnisteli kun muisti omat laulukykynsä.

/ Oi kiitti :> Sori muuten ku toi viimmenen vastaus kesti nii kauan, teknisiä ongelmia... \

Varenne hymyili.
"Mikä ettei." Valkea naurahti.
"Niin varmaan... Piippolan vaarilla oli talo hiiolahiiola hei..." tamma alkoi lauleskella.
"Miten olisi tuiki tuiki tähtönen?" Varenne totesi virnistellen ja katsahti taivaalle.
"Tosin nyt ei näy tähtiä. Etkä sinä surkea ole, kokeile vaikka." tamma kehotti rohkaisevasti. Saisi Titakin laulaa, itsehän tämä oli sitä ehdottanut.
"Siitä vaan!"

// ; ) eipä mitään\\