Wet and boring

//Aida...? ; )\\

Valkea hevonen melkein käveli ojaan joka mateli edessä. Uoma oli noin metrin syvä, mutta vettä ei ollut niin paljoa. Pohja oli kuitenkin upottavaa liejua, joten sulkasiipi ei aikonut astua veteen.
Varennen mielestä tämä osa sademetsää oli muutenkin tuhran kostea. Pohja, jossa oli sammalta ja muita kasveja oli toki pehmeä kavion alla, mutta maassa retkottaviin köynnöskasveihin kompastui helposti ja sammal nielaisi jalan silloin tällöin. Sademetsä ei tosin ollut mitään verrattuna suohon. Sitä paikkaa kukikas vältti, olihan se kerran melkein hukkunut sinne. Onneksi ystävällinen tamma oli auttanut valkean ylös.

Varenne katseli ympärilleen, kannattiko tänne jäädä? Se lähti seuraamaan puronviertä suuntaan jossa tiesi metsän loppuvan.

((vuh vuh.))

Leweth harhaili päämäärättömästi sademetsän keskellä. Ori oli elänyt pajolti suolla, sen emän lempipaikassa, mutta oppinut myös kulkemaan sademetsässä, olihan sen pohja yllättävän samanlainen kuin suolla, joskaan ei sellainen, että siihen uppoaisi, jos jäisi paikalleen. Ei, sammaleinen ja kimmoisa. orin valkea ruumis pujotteli notkeasti ties mistä rakosista, siivet olivat laskostettuina tiukasti kylkiin liaanien hivellessä niitä, ja orin selkää. Väillä Leweth katsahti taakseen, heitti päätään että korpinmusta harja leiskahti taaksepäin, mutta jatkoi sitten jälleen matkaansa miettien asioita, pohdiskellen niitä, vellaten niitä mielessään edestakaisin, sivulle, ja toiselle, ylös ja alas.
Leweth mietti hetken, missä sen isä mahtoi olla. No, missäköhän muuallakaan kun joko johtakattaren luona, tai sitten rotkolla. Harvoin oli turkoosi isäänsä nähnyt. Mutta Evor oli hyvä, rakastava, suojeleva isä. Mutta ennen kaikkea ankara kouluttaja. Ori tiesi, ettei evor koskaan tekisi sille pahaa, mutta orile valmisteltiin tulevaisuutta, josta harva sen ikäinen edes unelmoi.

Sulkasiipinen hamusi matkallaan vehreitä, suuria lehtiä ja ruohotuppaita jotka kasvoivat kuivemmissa kohdissa. Sademetsä antoi aina ruokaa, siksi valkea kävikin siellä. Tamman elinpiiri oli kapea, se ei ollut ikinä poistunut chadrojen alueilta. Useimmiten se oli niistäkin vain laguunilla ja sademetsässä, eritoten nyt, kun sodanuhka oli suuri.

Tämä puro ei solissut. Se oli sääli, Varenne piti veden äänestä. Mutta vierellä luikerteleva pieni virta oli kovin hiljainen.
Pian valkea kuulikin muuta ääntä. Se valpastui ja painui hieman matalammaksi. Äänet kuulostivat hevoselta. Tamma nousi normaaliin asentoon. Se käveli edelleen hiljakseen, tarkkaillen äänen suuntaan.
Pian alkoi näkyä toinen sulkasiipinen. Tulija oli nuori ori. Varenne ei nyt pelännyt, mutta varuillaan se oli, kuten aina.
Orin ulkonäkö oli todella erikoinen. Kangaskaistaleet harjassa ja kuviot karvassa. Turkoosi ja oranssi tekivät yllättävän kauniin ristiriidan.

Tamma kuitenkin oli matkalla, eikä se ehtisi nyt pitkiin keskusteluihin, joten se jatkoi kulkuaan.

//MUOKMUOKS: kääks, Varenne onkin jo kahdessa pelissä! : < mä en pysy laskuissa mukana, joten voidaanko vaikka sopia että nämä kulkevat vain ohi tällä kertaa? Anteeksi vaiva -.-' \\

((Juu, ei haittaa. Mulle sopii tämmönen iik se on mörkö ja kumpikin kipittää omiin suuntiinsa :D Vitsit tästä tuli laadukas peli. Toivottavasti Ariel+Nötö toimis paremmin XD))

Leweth kohotti katseensa. Puiden riippuvien oksien ja köynnösten välissä ori näki jotain valkeaa. Hetken tarkkailtuaan, se otti hevosen muodon, hevosen, joka katsoi orin suuntaan. Leweth pysähtyi, ja nyökkäsi.
Oikeastaan tällähetkellä se olisi mieluummin ollut omissa oloissaan, ilman kiusallisia kysymyksiä ja melkein väen vängällä puristettuja kohteliaisuuksia. Osasi ori näytellä, ei se kenellekään näyttäisi, että kohteliaisuudet, jotka ori toiselle osapuolelle lausui, olikin vain tarkoituksetonta sanahelinää, jolla ei loppujen lopuksi ollut mitään merkitystä.
Oliko oikeastaan millään enää tässä tilanteessa merkitystä ? Sota kolkutti jo ovelle, kokeili, oliko se lukossa, oliko se tarpeeksi vahva, että pitäisi sodan toisella puolella. Se ujutti lonkeroitaan ovipielistä, yritti tunkeutua, valua sisää, tihkui kamanoista kuin myrkyllinen kaasu.
Ja kohta se kuitenkin oli tukehduttamassa meidän kaikkien kurkkuja, avattiin ovi tai ei.

//Niinpä :' ) Eiköhän ; D\\

Varenne soi varovaisen hymyn äänettömälle vastaantulijalle. Se kompuroi puoliksi maatuneiden liaanien seassa värikkään orin ohi. Kohta se oli kadonnut pusikkoon, toivoen ettei vieras pitäisi tammaa epäkohteliaana. Sillä ei ollut aavistustakaan, että tapasi juuri tulevan neuvonantajan.

Kohta olisi sademetsän kuivempi kohta edessä. Ja siellä oli se sinisiä marjoja tekevä pensas, joka tuotti paljon satoa syksyisin.

//lyhyestä virsi kaunis, kiitos ja hei (8\\

Ori seisoi ryhdikkäänä katselen tammaa, joka asteli orin luo, mutta, onneksi tosiaan, jatkoikin matkaa suoden ensin nuorikolle varovaisen hymyn. Ehkä ennustajia tosiaan olikin, ehkä välillä kävi hyvinkin ja ori saisi jatkaa yksinäistä matkaansa vielä vähän. Ennenkuin joku toinen päättäisi tulla sademetsään ja nähdä siellä yksinäisen hevosen aamukävelyllä.
Ehkä sitten ori jopa voisikin puhua, avata keskustelun vaikkapa päivän säästä.
Ehkä sitten.
Mutta ei nyt.

((ah, niin kaunista että tippa tulee linssiin 8>>> Kiitoksia.))