Touch the ground, son

Rekale puuskahti äreissänsä, mutta merkitäkseen hyökkäysvaaransa loppumista, nosti korviaan hieman ylemmäs, joskin jätti ne kuitenkin vielä aavistuksen luimuun.

"Hyvä on, minä en koske siivenkärjellänikään muukalaiseen," Rekale sanoi, osoittaen sanansa tammoille. Sillä ei ollut aikomustaakan kohdistaa sanojaan rodworia kohtaan, ainakaan, mikäli tämä ei olisi välttämätöntä. Rekale tiesi vallan mainiosti käyttäytyvänsä hyvin lapsellisesti, mutta ei se ei luottanut mustaan oriin pätkän vertaa. Tai kenties aivan pienen hitusen, niin, että uskalsi hieman laskea valmiustilaansa ja rentouttaa kireitä lihaksiaan.

"Mutta sen sanon sinulle, neiti Outolintu," ori osoitti sanansa keltavalkoiselle, puhuen kaikkein rauhallisimmalla, vakaimmalla äänellään. "että olen edelleen vahvasti sitä mieltä, ettei tämä herra," Rekale osoitti varovaisesti levitetyllä siivellään rodwororiin, "kuulu tänne, meidän maillemme."

Seuraavaksi Rekale pakotti vastaanhangoittelevan katseensa tiukasti rodworiin. "Olisitko ystävällinen, hyvä herra, ja ilmoittaisit neideille ja minulle edes nimesi?" se kysyi, edelleen melko rauhallisella äänensävyllä, josta inho kuitenkin paistoi jonkin verran läpi. Kahta sanaa virkkeensä keskellä se korosti epämiellyttävästi, mutta puhui muuten hyvin asiallisesti. "Luulempa, että sellainen on kohteliasta ja myös neitien mieleen."

Sitten Rekale teki jotain odottamatonta. Se astui pari askelta eteenpäin, mutta ei lainkaan uhkaavan näköisenä. Se toivoi, ettei keltasiipinen estäisi sitä, jos se näyttäisi siltä, ettei sillä ollut aikomustakaan hyökätä. Ja toden totta aikomustakaan sillä ei ollut, sillä Rekale oli sanojensa mittainen ori, ei mikään valehtelija tai sivusta suun puhuja.

"Minä olen Rekale," ori kiiruhti esittelemään itsensä ensin. Se katsoi toista oria kohti rauhallisesti, joskin kulmat hieman kurtullaan ja häntä levottomasti ilmaa viistellen. "... puhdas chadra, näillä mailla koko ikäni asunut."

Sabra ei voinut kuin ihailla toista tammaa, toinen oli niin varma tekemisistään ja seisoi sanojensa takana. Toki tammakin pystyi viimeksi mainittuun, mutta ei yhtä ylpeästi ja kavahtamatta kuin keltakuvioinen nyt. Huolimatta Rekaleen hyökkäävästä asenteesta, toinen ei siirtynyt orien välistä, vaan pysytteli paikallaan järkähtämättä, suojellen vierasta tunkeilijaa.

Toisin kuin vieraan sotilaaksi ilmottautuvan tamman käytös, Rekaleen käytös alkoi hiljalleen saada Sabran pahoinvoivaksi. Sitä etoi tuollainen fanaattisuus, inho ja halveksunta sellaisia kohtaan jotka olivat erillaisia ja oman puhtauden korostaminen. Ori alkoi hiljalleen muistuttaa puheiltaan ja käytökseltään niitä hevosia joiden keskellä Sabra oli varttunut ja joiden sairaiden pakkomielteiden tulos tamma itsekkin oli.

"Se asia tuskin on kehumisen arvoinen." sulkasiipi huomautti Rekaleen esittäytymiselle, pelkkä puhtauden mainitseminen sai tamman vaivautuneeksi, se halusi pois oriin läheltä. Lähinnä helpottaakseen oloaan, harmajankirjava sulkasiipi seurasikin haluaan ja otti muutaman askeleen kauemmas Rekaleesta, joka oli onneksi jo siirtynyt lähemmäs rodworia ja sotilasta.

Sabra ei olisi halunnut olla oikeassa, mutta oli silti; se oli tiennyt että Rekaleessa oli jotain mätää. Eihän kukaan voinut olla niin pitkämielinen ja kohtelias.

Zar'roc pureksi hampaitaan yhteen. Hän ei pitänyt tilanteesta.
Chadran sotilaaksi paljastunut kultakuvioinen tamma seisoi sääntöjen vastaisesti rodin, Zar'rocin, sekä oman laumalaisensa välissä. Puolustaen rodia.
Zar'roc oli siitä jollakin tavalla iloinen, kun tamma näytti luottavan häneen ja hänen sanaansa, mutta häntä harmitti kovasti että tamma asetti itsensä vaaraan hänen takiaan. Nahkasiipisen takia.
Zar'roc ei silti väittänyt enää vastaan. Kultakuvioisen sotilaan päätöstä oli turha horjuttaa, tämä teki sen selväksi, joten turha sanoa asiaan enää mitään.
Zar'roc tyytyi tarkkailemaan tilanteen kulkua vaiti, toivoen että kaikki kääntyisi lopulta parempaan päin.
Ori vain vastasi kerran kieltävästi kultakuvion hänelle esittämään kysymykseen; Hän ei ollut täällä pahoissa aikeissa. Sitten hän hiljeni.

Viimein vaikutti siltä, että chadraori rauhoittui, vaikka tämä selvästi ei pitänyt edelleenkään Zar'rocin läsnäolosta yhtään sen enempää kuin aiemminkaan. Nahkasiipi oli varma, että tuo ori olisi käynyt hänen kimppuunsa oitis, elleivät nämä tammat olisi olleet paikalla heidän seurassaan. Näissä tammoissa oli kyllä voimaa, kun he kykenivät vastustamaan vihaista oria, joka näytti siltä että olisi voinut raivata kenet tahansa tieltään päästäkseen käsiksi Zar'rociin.
Orin koko keho rentoutui silminnähden ja hän huomasi pidättäneensä pitkään hengitystään, kun päästi ilman sieraimistaan ulos. Ilma oli illan tullen viilennyt niin, että hengitys huurusi hieman ennen kuin katosi olemattomiin.

Zar'roc avasi suutaan voidakseen esitellä itsensä, mutta hän sulki sen hämmästyen jälleen kerran sulkasiipisen esitellessä itsensä ensin.
Rekale, puhdasverinen chadra. Epäilemättä.
Kultaiset silmät käväisivät orin luota perääntyneessä tammassa. Sulkasiipinen ori taisi tosissaan raivostuttaa tätä.
Zar'rocin katse kääntyi takaisin Rekaleeseen.
"Olen Zar'roc... ja minussa virtaa sekä nahkasiipisen- että sulkasiipisen verta", hän esittäytyi, nyökäten päällään samanaikaisesti. Zar'roc olisi voinut vielä lisätä Hauska tutustua kuten tavallisesti esitellessään itsensä vieraalle, mutta nyt hänestä tuntui vaikealta sanoa sitä.

Mutta tammat olivat mukavia ja ystävällisen oloisia. Heihin hän tutustuisi mielellään.

Korppi päästi ilman sieraimistaan hitaasti, tyytyväisenä Rekaleen lupaukseen ja veti siipensä jälleen kyljilleen, kääntyen viistosti niin, että saattoi nähdä molemmat laumatoverinsa sekä rodworin yhtä aikaa vallattomien rastojensa alta. Outolintu-ilmaus sai kuitenkin keltakirjavan sisäiset piikit nousevaan pystyyn. Outolintu ?! Jos, jos tamma ei olisi jo rikkonut sääntöjä niin rajusti, tuo olisi antanut kunnon löylytyksen orille. Mutta rastapää tiesi, että toinen rikkomus saman tapaamisen aikana olisi liikaa.
"Hän ei tänne kuulu, sen myönnän, mutta tarkoita se ei, että heti hänet pitäisi tappaa. Rikkosiipi", Korppi sylkäisi viimeisen sanan suustaan, kun tykin piipusta suoraan päin valkoista oria. Ehkä tuo ei sitä loukkauksena ottaisi, mutta rikkosiipi oli keltakirjavan suusta samaa kuin vaikkapa paskapää jonkun muun suusta. Vaikka loukkauksen kohde ei sitä tajuaisikaan.
Rekaleen eteensuuntautuvat askeleet saivat rastapään jännittymään, mutta tuo ei liikahtanutkaan. Ei siltikään, vaikka olisi halunnut asettua jälleen kahden orin väliin.

Hymyn kera suotu katse kultakuvioiselle toisen lauseesta yllätti Korpin itsensäkin. Puhtaudella ylpeily oli sairasta itsensä korostamista. Mutta ääneen ei tamma mietteitään sanonut, ei halunnut provosoida enempää. Olihan keltakirjava itsekin täysin puhdasverinen chadra, mutta ei se tehnyt tuosta niin erityisen laumauskollista, vaikka yleensä tämä välttikin sääntöjen rikkomista. Joitakin poikkeustapauksia, kuten tätä lukuunottamatta.
"Rawelan, kaikki Korpiksi minua kutsuvat", rastapää esittäytyi lyhyen kaavan mukaan, selittämättä sen suurempia mistään puhdasverisyyksistä tai sekaverisyyksistä tai nimien alkuperästä tai mistään. Korppi loi kiinnostuneen katseen Zar'rociksi esittäytyneen orin kuvioihin, mutta käänsi sitten silmänsä pieneen kultakuvioon, joka pysytteli lähinnä taka-alalla.
"Entä, sinua miksi on lupa kutsua ?" tamma kysyi kohteliaaseen sävyyn.

(( tais jäähä lyhyeks. yhyhy ))

Rekale seurasi varuillaan, mutta asemansa ja ei-hyökkäävän asentonsa pitäen muiden esittäytymistä. Se katseli tarkasti, kuinka sotilas esittäytyi Korpiksi ja erityisesti sitä kiinnosti se, että rodwor vastasi sen haasteeseen ja kertoi nimensä melko säyseästi. Lisäksi tämä kertoi olevansa jonkunmoinen puoliverinen, mikä sai valkoisen ehkä hieman lämpenemään tätä kohtaan. Hieman. Juuri sen verran, että tämä saattoi seurata muita ja laskea katseensa vaeltelemaan. Kun kaikki olivat esittäytyneet, Rekale loi heihin vielä yhden, ehkä hiukan vihaisemman katseen.

"Näin on hyvä, tämän enempää minun ei tarvitse nähdä," se sanoi, pitäen hermostuneisuutensa, vihansa ja kaikki muutkin tunteensa visusti omana tietoneen. Se oli melko murhanhimoinen, varsinkin rodworia kohtaan. Nyt, kun se oli kuitenkin jo jonkin aikaa joutunut hillitä itseään, se osasi rauhoittua ja olla antamatta vinkkejä sielunmaailmastaan äänensävyssään tai asennossaan. "Jätän teidät tänne, sillä näen, etten voi tässä tilanteessa juuri mitään muutakaan tehdä."

Rekale huokaisi, tarkoituksella, näytellen.

"Totisesti toivon, etten kohtaa teistä ketään enää," se sanoi, tällä kertaa oikeasti hieman surumielisenä.

"Zar'roc, sinä et kuulu tänne, enkä minä takaa, että olen ensi kerralla edes näin mukava, kuin olen ollut. Tällä kertaa annan sinun olla, neitien tähden, mutta jos tämä samainen kaksikko vielä seuraavallakin kerralla, mikäli sellaisen joudun näkemään, suojelee sinua, takaan, että raivaan heidät tieltäni," Rekale puhui ensin oriille.

"Neidit, teihin minä olen pettynyt. Toinen teistä on jopa sotilas. Molemmat olette häpäisseet laumanne. Motiiveitanne en tiedä, mutta, vaikka kuinka haluaisinkin rauhan vallitsevan oman laumamme keskuudessa, en voi teeskennellenkään sanoa, että pitäisin teistä tämänkertaisen käytöksenne perusteella," Rekale kääntyi katsomaan kahta tammaa vuoron perään. "Joten totisesti toivon, että en enää teitä tapaa. En haluaisi hyökätä teidän kimppuunne, enkä haluaisi kertoa teistä ylemmille, vielä. Mutta jos tällainen toistuu meidän välillämme, olen sanoinkuvaamattoman pettynyt. Ja kun olen pettynyt, en voi taata tekojani."

Nyt ori puhui kaikille: "Joten jätän teidät nyt tänne siinä toivossa, ettei kohtaamisemme toistu. Saatte selvittää itse, miten tästä jatkatte. Minusta ei ole täällä enää mitään hyötyä, sillä minä en voi tehdä mitään yhdenkään teidän hyväksenne."

Ja niin Rekale otti siipensä alle sillä aukiolla ja lähti. Lähti täynnä raivoa ja vihaa siitä, että joutui kääntämään äskeiselle näkymälle selkänsä. Se lensi pois varmoin siiveniskuin ja päästi itsensä syöksyyn vasta, kun oli äskeisten näkökentän ulottumattomissa. Siellä se saattoi rauhassa vihata ja olla raivoissaan.

Kuten huomaatte, Rekale poistuu tältä erää

//Anteeksi kun vedän orin veke pelistä, sen luonteelle ei vaan enää ole sopivaa jäädä.//

Kaikki esittäytyivät vuoronperään, Sabran tutkaillessa kutakin vuorollaan kultaisten silmien kuitenkin palatessa hermostuneina sulkasiipiseen oriiseen, harmaa häntä puolelta toiselle viuhtoen hieman epävarman oloisena. Tammaa ahdisti ja raivostutti Rekaleen käytös ja ilmiselvästi vahvat mielipiteet mitä laumauskollisuuteen ja sulkasiipisyyteen tuli. Olisipa ori vain tiennyt.. Mutta ei, eikä tamma aikonut myöskään kertoa kuinka hirveisiin tekoihin laumafanaattiset puhdasveriset chadrat oikein kykenivät.

Vasta Korpiksi esittäytyneen sotilaan udellessa Sabran nimeä, tamma kohdisti katseensa pidemmäksi aikaa toiseen tammaan.
"Mereliksi minua kutsuvat." harmaakirjava vastasi, pitäen äänensä vakaana, se ei vieläkään halunnut nimeään levitellä. Ei varsinkaan nyt kun Rekale oli näyttänyt oikeat karvansa laumafanaattisena riidanhaastajana, ainakin näin tamma siis oriin näki.

Vasta sulkasiipisen orin lähdettyä ruipelo tamma saattoi rentoutua, toisen läsnäolo oli saanut Sabran hermostuneeksi ja varautuneeksi. Jos ne olisivat yhä olleet kaksin.. No tätä tilannetta ei olisi kehittynyt, eikä tamma ehkä koskaan olisi nähnyt tuota puolta vaaleasta sulkasiivestä. Parempi näin. Seurattuaan hetken toisen etääntymistä, Sabra käänsi katseensa kahteen paikalle jääneeseen hevoseen, Rodwori tuskin tunsi Luthoria, mutta sotilas saattoi hyvin tunteakkin.

"Hauska tutustua, äskeisestä huolimatta." tamma ilmoitti hymyillen hieman.

( lagaa kovasti, pahoittelen, vedän Korpin pois sitä kaivataan muualla 8< )