Huominen olkoon parempi päivä

((Kapa neitinsä kanssa 8))

Leweth makasi hervottomana suuren, hyvin suuren puun alla.
Äskeiset tapatumat olivat saaneet sen pään pyörälle kokonaan, eikä valkea tiennyt missä oli taivas ja missä maa.
Kaikki oli alkanut jo viikkoja sitten, kun ori oli alkanut märehtiä toden teolla isänsä asemaa, tämänhetkistä, tuntematonta tilaa ja olinpaikkaa sekä omaa, tulevaa tehtäväänsä. Siitä oli jatkunut viikon pohdiskeleminen, märehtiminen, ajatuksissa rypeminen ja unissakävely. Silä sitä ori ei ollut koskaan ennen harrastanut, ja se tiesi sen johtuvan omasta levottomasta mielestään. Kaksi päivää sitten ori oli huomannut opettaneensa syömisen. Ehkä ori ollut kauemminkin ilman ruokaa, sillä Leweth ei ollut vain huomannut syödä, niin oudolta kuin se kuulostikin. Kasvava jännityksen ja paineen määrä nuorikon pääkopassa oli ahdistava kokemus, eikä Sulankataja ihmetellyt vähääkään sen tämänhetkistä tilaa. Oransseja palloja hypähteli vieläkin iloisesti sen näkökentän laitamilla. Ja nyt ne muuttuivat violeteiksi.
Ori oli vastikaan pyörtynyt sademetsän kosteean maahan liaanien alle. Sitä ennen Sulankantaja oli ensiksi lentänyt, sitten juossut ja poukkoillut ympäriinsä. Ori ei tällä hetkellä edes muistanut, milloin viimeksi se oli juonut. Heikotus tuntui kuvottavana rinnassa, ja ori makasi aloillaan jalat suorina ja siivet levällään, harja valtoimenaan maassa ja poski vasten kylmää sammalta ja muuta ruohikkoa, mitä tästä maasta nyt sattuikaan kasvamaan.
Suuren puun juuret olivat muutaman sentin päässä orin kasvoista, ja niitä pitkin kiipesi vihreä samakko. Sammakko pysähtyi, kurnutteli hetken itsekseen, ja hyppäsi Lewethin yli jonnekin orin näkemättömälle puolelle.

Leweth huokaisi. Violetit pallot pomppivat ja sulautuivat toisiinsa muuttuen vihreäksi höttöiseksi massaksi silmäkulmiin. No niin, kohta ori voisi nousta jo ylös.

( hei noi vielotetit ja oranssit pallot on tuttuja mulle! :-D)

June Emilynn oli samoillut jo muutaman tunnin sademetsässä, itkien. Eilinen tapahtuma oli järkyttänyt sen täysin ja nyt herkkä enkelisiipi ei pystynyt pysäyttämään kyyneliään, koska sillä ei ollut mitään muuta ajteltavaa kuin rodworin hyökkäys. Se kävi mielessään tapahtumaa aina uudestaan ja uudestaan ja parahti aina, kun oli elokuvassaan siinä kohdassa, missä Conor kaatui maahan. Ja siinä missä julma violetti rodwor lähestyi häntä aikoen tappaa, hullunkiille silmissään.

Pian omissa ajatuksissaan oleva neiti äkkäsi liikettä ja ääntä suuren puun alla. Valkoinen pyyhkäisi kyyneliä etujalkoihinsa ja lähti varovasti kävelemään puuta kohti. Pian June oli saapunut kohdalle ja huomasi chadraoriin, joka makasi maassa.
"O-onko kaikki hyvin?" se kysyi yhä itkuisella äänellään.

((Niin mulekin 8))

Leweth murahti itsekseen. Se halusi jo nousta, mutta jalat tuntuivat ylikypsiltä spagetinpätkiltä. iian pitkiltä sellaisilta. Olisi ollut ihana vain makoilla tässä puun juurien lomassa maailman tappiin asti, mutta minkäs teit: Leweth ei tällä hetkellä halunnut pysähtyi, se halusi talsia rauhattomasti pitkin chadrojen alueita. Se haöusi ravata, tehdä pitkän kuopan jotta joku voisi seurata sen jälkiä ja löytää rauhattoman orin ja kysyä mikä hätänä ja..
Kyllä Sulankantaja tiesi, mitä se sanoisi, jos joku kysyisi että oliko kaikki hyvin. Se vastaisi että toki, entäs itsellänne. Se ei kertoisi kenellekään mistään.

Ja kappas, yhtäkkiä silmien edessä oli pari valkeita jalkoja, hyvin kapeita ja neitimäisiä sääriä, ja niiden omistajata kuului lyhyt pidätellyn itkun täristämä kysymys. Oliko kaikki hyvin.
"Kyllä, neiti. kaikki on hyvin. Lepään vain hetken, ja nousen sitten ylös."
Ori mutisi valkeiden jalkojen kavioille. Noh, mitäs tässä makaamaan, olisi kohteliasta nousta ylös, kaatuipa ori sitten takaisin maahan tahi ei.
Ja vaivalloisesti ori nousi velloville spagettijaloilleen, hymyili tammalle pikaisesti, kunnes Sulankantajan silmille räiskähti samat vihreät roiskeet, jotka olivat paakkuuntuneet hetki sitten silmäkulmiin. Nyt niitä oli kaikkialla.

Ja taas oltiin maassa. Kaviot. Näkökenttä oli hyvin sumea, mutta sääret ja kaviot pysyivät paikoillaan. Mitä oli tapahtunut ? Eikö ori ollutkaan noussut ylös, kuvitelut vain ?
Ei, kyllä ori oli noussut ylös, hymyillyt. Ainiin. Ori oli jälleen pyörtynyt.
"Ei tässä mitään, ylitsevuotava huolehtivaisuutenne saa minut toki hymyilemään, mutta takaan: Pärjään."
ori yritti sanoa mahdollisimman vakaala ja kuuluvalla äänellä, mutta vaikka ääni vakaaoikin, onneksi, ääni jäi heikoksi ja voimattomaksi.

Junen mieli rauhoittui sen saadessa muuta ajateltavaa, nimittäin kaatuilevan oriin. Tamma kiljahti, puristi silmänsä kiinni ja astui askeleen taaksepäin, kun ori pyörtyi uudelleen. Sitten se avasi harmaat itkuiset silmänsä varovasti ja katsoi itsekseen höpöttävään valkoiseen, joka oli taas maassa.

Mikähän nyt avuksi? neito mietti alahuultaan pureskellen.
"Mitä sinulle on sattunut?", June kysyi kallistaen päätään ja jatkoi: "Älä nouse vielä, lepää hetki."

Jos ori olisi voinut, se olisi naputellut kärsimättömänä sormillaan maata. Mutta minkäs teit, ei ollut sormia, oli hankala niillä naputella.
Leweth siis vain makasi ketarat oikosenaan, harja jälleen levällään kuin pyörremyrskyn jäjiltä. Hohhoijaa, nyt kyllä ori lupasi itsekseen muistavansa syödä ja juoda oi sitten millainen kiire, stressi tai ahdistus päällä. Tämänkaltaista toista pyörtyilemiskohtausta Sulankantaja ei kestäisi. Sitä paitsi, mitä muut sanoisivat kuullessaan että tuleva neuvonantaja pyörtyili kuin neito konsanaan. Joku vielä keksisi huutaa ohimennessä 'Hakekaa sille hajusuolaa !' Silloin kyllä Leweth viimein menettäisi mahdottoman pitkän pinnansa, jos joskus.
Oikeastaan tällähetkellä ori ei ollut läheskään oma itsensä. Jatkuva tietämättömyys, joka sitä kalvoi, sai orin käyttäytymään lähes päinvastaisesti kuin mitä Leweth normaalisti teki. Jos ori olisi vain voinut, s eolisi juossut karjuen pois koko kirotulta saarelta, jossa oli sotia ja taktiikoita ja neuvonantajia ja vakoojia ja ties mitä. Mutta kun ei, niin ei. Orista oli tehty neuvonantaja ennen sen syntymää, se siis siitä vielä jonain päivänä tulisi.

Tamman reaktio sai orin muuistamaan myös sen olemassaolon, ja ennekaikkea itkuisen äänen. Siinä vaiheessa ori olisi voinut lyödä itseään.
"En ole vain muistanut syödä, neiti. Kiitoksia neiti, huolenpidostanne."
Ori sanoi. Jonkun muun suussa se olisi kuulostanut litanjalta, joka hölötettiin ulkoa, mutta ori osasi sentään käyttäytyä ja naamioida tunteesa toisiksi. Niinpä kukaan ei olisi voinut huomata että ori lateli sanoja teennäisesti.

Leweth kohottautui hieman.
"Mutta, onko teillä kaikki hyvin ? En voinut olla kuulematta äänenne siroa, mutta surullista painoa. Saanen kysyä, onko teillä kaikki hyvin ?"

Junea hymyilytti hauskannäköisen oriin hassu puhetapa. Jos se ei olisi vastikään itkenyt, se olisi jo ehtinyt kihertää tyttömäistä kikatustaan pitkään. Mutta niiskauksen mukana valkoisen mieleen muistui taas eiliset kamalat tapahtumat. June värähti.

"Sitten sinun täytyy syödä."
June sanoi ja hymyili vienosti. Se lähti reippaasti kävelemään toiselle puulle, jonka oksilta löytyi reheviä vihreitä lehtiä, joihin se ylsi. Sitten tamma vetäisi yhden oksasen suuhunsa ja käveli takaisin oriin luo. Hieman ujosti, vältellen katsekontaktia tuo laski oksan oriin nenän eteen ja peruutti taas hiukan kauemmas toisesta.
"On on. Tai no ei. Mutta ei se haittaa."
June vastasi ja jäi odottamaan, että ori söisi.

Leweth vilkaisi ylös tamman kasvoihin. Hymy, mikä siellä korkeuksissa paistoi, oli aurinkoinen, ja hyvin, hyvin tyttömäinen. Hassua että tuollainenkin pikkuneiti oli olemassa. Kun tamma marssi lähimmän puun luo, ori mietti ensin mvaivautuneena mielessään että mitä tuo nyt oikein aikoi, kunnes huomasi takaisin sipsuttavan tamma, joka laski ujosti oksan maahan.
"Kiitos."
ori sanoi, ja hymyili hennosti toiselle, varoen kuitenkin säikyttämästä ujohkoa tammaa. Sitten kun ori näki tamman odottavan katseen, ori tajusi syödä, ja haukkasi yhden lehden suuhunsa hivenen vaivautuneena.
"Mikä neidin nimi on, jos saan tiedustella ?"
ori kysäisi kohteliaasti ja esitteli itsensä heti perään.
"Minun nimeni on eweth Sulankantaja."
jälleen ori tovoi, ettei nimen jälkimmäistä osaa yhdistettäisi erääseen nimeltämainitsemattomaan Nopsasulkaan.

June katseli hetken oriin persoonallista kuviointia, kunnes tajusi tuijottavansa toista. Äkkiä se siirsi harmaiden silmiensä vilkkaan katseen kauemmas maahan, nolostuneena ja ujona.

"Saa tiedustella aina. Minä olen June Emilynn, mutta voit keksiä siitä helpomman lyhennöksen, niin kaikki tekee", June kertoi ja sen huulilta pääsi pieni vaivaton kikatus. Kyyneleet ja huono mieli olivat vihdoin poissa, jättäen jälkeensä enää vain hiukan itkuisen näköiset silmät.

"Oooh. Leweth Sulankantaja", tamma toisti ja hymyili aurinkoisesti. Niin fiksu ja kokenut se ei ollut, että olisi osannut yhdistää nimeä yhtään mihinkään, muutakuin sulkiin ja niiden kantajiin Chadroihin.

Pieni tamma olisi toisaalta ollut niin viatonta ka valloittavaa seuraa. Jos ei olisi ollut kivikasvoinen pulliainen, joka aina välilä yrittämällä yritti kiskoa kohteliaisuutta pois itsestään, tiedostaen kuitenkin, että se oli olsa oria, ja sitä ei ori saisi, eikä myöskään saisi ottaa pois. Ja niin ori tyytyi käyttäytymään kuten kuka tahansa muukin. Se hymyili tammalle ja tuon tyttömäiselle kikatukselle kuitenkin ollen samalla hyvin vaivautunut. Ori ei ollut oikein tottunut tämänkaltaisiin tammoihin.

"Kaunis nimi teillä."
ori totesi ääni vielä hivenen heikkona. Tällä hekellä Leweth oli iloinen nopeasta palautumiskyvystään, sillä se ei mielellään retkottanut maassa reporankana puhellessaan jollekulle. Kun tamma kiljaisi orin nimen, ehti tuleva neuvonantaja jo elästyä että tyttönen oli tajunnut nimen merkityksen. Kunnes sitten SUlankantajalle valkesi, että tamma oli vain päivitellyt. Onneksi. Leweth ehti hetken aikaa nähdä tamman tutkivan katseen, ja ehti meittiä, etsikö tuo nyt jotain erityistä sulkiin viittaavaa. Nopeasti ori vilkaisi kaulaansa, jossa piti roikkua sulka. Ja roikkuikin, mutta sulka oli jäänyt toisen jalan alle. Nopeasti ori nosti jalkansa pois vihreän lentosulan päältä ja katsoi sitä huolestuneena. Sulka ei ollut kärsinyt. Onneksi.

Leweth oli Junen mielestä turhan kohtelias teititellessään tällaista mitätöntä tyttöstä. Loppupeleissä, vaikka June olikin oreille maukasta silmänruokaa, siitä ei hyödytty mitenkään. Tai no, olihan se myös helposti hyväksikäytettävissä, mutta nyt puhuttiinkin loppupeleistä.

"Miksi teitittelet minua? Minun pitäisi mielummin teititellä sin-- teitä.."
June sanoi ja katsahti kavioihinsa nolostuneena osaamattomuudestaan. Kyllähän Lewethkin oli nuori, mutta Junen silmissä paljon korkea-arvoisempi kuin hän, tällainen hentonen ja kokematon arabi-tamma. Eikä enkelisiipi edes tiennyt oriin tulevasta tittelistä, muutenhan se olisi jo kumartelemassa toista maassa saakka.

Leweth haukkasi taas yhden lehden suuhunsa oikeata etanavauhtia. Ehkä tästä oksasta pitäisi tehdä selvää, että tamma ei tuntisi oloaan turhaksi. Ja niin ori söikin, hivenen haluttomasti, mutta söi kuitenkin, sillä se tiesi itsekin että sen oli syötävä. Kohta oksa oli yhtä paljas kuin se olisi ollut silloin, jos sademetsään olisi joskus talvi tullut. Mutta harmi vain oli, että sademetsiä ei kasvanut niillä main, jossa talvi tuli.
Kun tamma kysyi asiaa, ori hymyili.
"No, minut on opetettu teitittelemään kaikkia. Mutta jos tahdotte, voin kyllä ihan sinutellakin."
ori sanoi, ja huomasi kauhukseen toisen nolostuneen. Ei Lewethiä haitannut vähääkään, jos joku ei teititellyt. Oikeastaan orille itselleen tuli välillä tunne, että sinuttelevat henkilöt olivat paljon rohkeampia, kun osasivat sillätavalla ottaa kontaktia johonkuhun. Leweth itse ei osannut.
"Mikäs teidät-sinut- "
ori korjasi nopeasti puistaen samalla päätään hivenen koiran tapaan
"Sai tulemaan tänne ?"
Kauhhukseen ori muisti heti suunsa aukaisemisen jäkeen, että tamma oli itkenyt nähdessään orin. Mitä jos asia oli ykistyinen ja. Voi että, hyvin tämäkin sinuttelu onnistui, kun heti mentiin henkilökohtaisuuksiin.

June vain nyökkäsi vastaukseksi, katsellen yhä etukavioidensa kärkiä - kuin ne olisivat olleet erittäinkin jännittävän ja mielenkiintoisen näköiset.

"Tulin vain rauhoittumaan", June kertoi vilpittömästi ja uskalsi taas vilkaista oriita nopeasti silmiin. Leweth Sulankantaja oli komea, kohtelias ja varmasti kovin kokenut, vaikka vielä nuori olikin.
Ori sai kuitenkin rodworin hyökkäyksen taas nousemaan Emilynin mieleen. Valkoinen pudisteli hiljaa päätään, hän ei enää menisi rodworien alueille.

Tamma ei kuitenkaan näyttänyt reagoivan kysymykseen ihna niin hysteerisesti kun mitä Leweth oli pelännyt, ja siksi ori vain nyökkäsi toisen kertomalle, eikä kysellyt enempää. Hienotunteisuuskaan ei ollut yksi orin heikkouksista.
Ori huomasi syneensa oksasta kaikki lehdet, ja lisäksi se tunsi olonsa vakaaksi ja levolliseksi: Ainakin niin vakaaksi ja levolliseksi kuin tässä tilanteessa vain kykeni.

Ori kierähti kyljeltään ja loikkasi etujaloilleen suoristaen takajalkansa hetimiten perään. Siivet olivat koko toimituksen aikana tiiviisti kyljissä kiinni, sillä yleensä ori olisi käyttänyt niitä apuna, mutta tällä kertaa ei. Pitkät sulkasiivet olisivat ehkä olleet tiiviissä sademetsässä enemmän haittana kuin hyötynä.
"Noin. Enää ei onneksi huimaa."
ori hymyili vienosti ja talsi tamman vierelle.

Oriin noustessa reippaalla vauhdilla ylös, valkoisen neitokaisen suu muodostui pieneksi pyöreäksi palloksi. Pian Lewethin ollessa seisaalla jo, Junen kasvoille nousi ujo hymy ja se alkoi kikattaa katsellen taas jonnekin kainaloonsa.

"Eikö raavaiden miehien pidä syödä vähän enemmän etteivät pyörtyilisi..?" June sanoi sitten ja hymyili harmailla silmillään tapittaen komeaa valkeaa oriita. Emilynn oli täysin vietävissä, aina. Se oli vain vilpitön ja kikattava pikkutyttö.

Leweth hymyili herrasmiesmäistä hymyään, ja laskosti siipensä tiiviisti kylkiinsä, etteivät ne turhaan takertuisi minnekään. Ja miksi ihmeessä olla pienessä tilassa siivet levällään vieden lisää tilaa ? Niinpä niin.

"Tietysti."
ori sanoi hymyillen tietämättä oikein mitä muutakaan sanoa.
Leweth ei voinut myöskään olla huomaamatta tamman hivenne liiankin imartelevaa katsetta. Kuten jo aiemmin oli mainittu, ori ei ollut lainkaan tottunut tämänkaltaiseen tammaseuraan, joka hihitteli ja räpytteli ripsiään. No, kerta se oli ensimmäinekin.

June hymyili ujosti ja katseli sitten siirtyileviä kavionkärkiään.
"No.. mihin olet menossa?"
Tyttönen yritti keksiä puheenaihetta, katsomatta oriiseen. Tammahan saattoi olla oriin tiellä ja viedä tämän kallista aikaa, joten täytyi varautua lähtöön.

Chadra katsahti ylös, sademetsän ikivihreisiin lehtiin ja hymyili aurinkoisesti. Sen mieli oli alkanut nousta ja Lewethin tapaaminen oli rauhoittanut nuorikon mieltä. Mutta yhäkin valkoista mietitytti miten Conor mahtoi pärjätä ja samantien hymy valui pois tuon huulilta.

Leweth hymähti hivenen ontosti.
"Tieni lienee minullekin mysteeri."
ori tokaisi ykskantaan, ja katsahti sitten samaan suuntaan kuin tammakin: Ylös taivaalle.

Taivaalle ja taivaalle. Sankka, vihreä lehtikatto oli sinisen, tai miksei pilvisenkin taivaan peittona, suodattaen hivenen auringon kultaisia säteitä maankamaralle. Näky oli kaunis, mutta Lewethiä se hivenen ahdisti. Se ei ollut nähnyt muutamaan päivään taivasta, eikä päässyt lentämään. Sademetsässäk kyyhötteleminen ei välttämättä ollut oikein sen heiniä.

Ori ehti vilkaista tammaa, juuri kun toisen hymy haihtui.
"Vaivaako sinua jokin ? Haluaisitko puhua siitä ?"
Leweth kysyi varovaisesti, muistaen sinutella. Kuinka tönköltä se kuulostikaan orin suusta, joka aina teititteli.

"Vainiin", June vastasi ja hihitti. Sitten se nosti hyväuskoisena katseensa oriin silmiin ja huoahti tuon kysymykselle. Eihän tamma osannut mitään peitellä. Eikä valehdella. Eikä estellä.

"Vaivaa minua.. Kävin ekaa kertaa rodworien alueilla ja sitten sellainen yksi ilkeä rodwortamma hyökkäsi minun ja kaverini kimppuun.." valkoinen sanoi heiveröisellä äänellä ja sen silmiin kihosi kyynelet uudelleen. Asiasta puhuminen sai herkän tunteet esiin. Tamma käänsi päänsä poispäin oriista.

Leweth katsahti tammaan ja yritti hymyillä mahdollisuuksiensa mukaan. Jotenkin tämän tamman seurassa oli hankala teeskennellä hymyjään ja kohteliaisuuksiaa, joka orin kannalta tällä hetkellä oli huono juttu, mutta ehkä tulevaisuuden kannalta hyvä. JOka tapauksessa Leweth yritti parhaansa pitääkseen yllä kulissiaan.

Yht' äkkiä tamma puhkesikin kyyneliin orin edessä ja tunnusti lentäneensä rotkon yli. Voi June, June, sanojaan kannatti varoa kaikkien seurassa: Tälläkin hetkellä sen edessä seisoi neuvonantajan poika, joka saattaisi antaa luvattoman rajanylityksen neuvonantajan, ja sitäkautta sotakapteenin ja johtajattaren tietoon.
Sulankantajan ilme vakavoitui sekunneissa.
"Tiedätkö, että sinun ei alunperin olisi ollut edes lupaa mennä tuonne ? Siellä olet kokonaan rodworien armoilla, eikä kukaan mahda asialle mitään."
ori sanoi rauhallisella, matalalla äänellään, toruen kuitenkin hieman kyynelehtivää tammaa.
"Onneksi kuitenkaan ei sattunut mitään pahempaa, vai kuinka ?"
ori yritti ielä lohduttaa.

Vasta oriin avatessa suunsa, tamma jähmettyi ja tajusi virheensä. Jotenkin tyttösestä tuntui ettei hän puhunut aivan normaalille tallaajalle. Eihän June tuskin tiennyt kenelle puhui ja nyt jo päästeli tämänkaltaisia suustaan! Onneksi hän ei ollut ehtinyt paljastamaan rodworhylkiö Conoria! Siitä vasta jupakka olisi tullutkin, ja June olisi tuntenut itsensä syylliseksi koko loppuikänsä.

"Niin. Mutta kaikkihan siellä käyvät. Enkä varmasti mene toiste.." June sanoi nostaen vihdoin hitaasti vilpittömän harmaan katseensa taas oriiseen.
"Ei minulle.. Mutta ystävälleni.." June sanoi hiljaa ja nyyhkäisi.

Ori kohotti hivenen paheksuvasti kulmiaan tammalle. Perustelu 'Muutkin tekevät niin'- oli huonompia Lewethin kuulemia. Klassisesti ilmaistuna, jos kaverit hyppäävät pää edellä rotkoon, hyppäätkö sinäkin ?

"Se on hyvä."
Sulankantaja totesi yks' kantaan hymyillen siten rohkaisevasti.
"Kävikö ystävällesi pahastikin ? Missä hän on ?"
ori kysyi olettaen tietenkin tuon ystävän olevan chadra.

Harmaat isot silmät katselivat syyllisenä Lewethiä. Ihankuin ori olisi joku sellainen, joka välitti missä laumalaiset kulkivat. Mutta kuka sitten? Johtaja ja neuvonantaja chadroista löytyi jo. Ehkä ori oli vain ylihuolehtivainen yksilö?

"No ei kauhean. Ja en tiedä missä hän on, kun hän ei halunnut apua", June mutisi ja katsoi sitten oriita silmiin.
"Oletko sinä jossain arvoasemassa meiän laumassa?" tamma kysyi sitten suoraan, vaihtaen itseensä tyytyväisenä puheenaihetta.