Just around the river bend...

// Minty & Rime //

Sademetsä lauloi. Tai ei tarkkaan ottaen itse metsä, vaikka sekin osallistui konserttiin huminallaan, mutta metsän piiloutuneet asukit lauloivat ja Khada kuunteli. Nuorikko (kirjaimmellisesti) istui pienen aukion laidalla ja tähysti korkeiden puiden latvoihin. Tamman musta, kuohkea harja valui osittain sen toisen silmän päälle, jolloin, tasaisin väliajoin Khada heilautti päätään saadakseen sen taas paikalleen. Joka heilautuksella pähkinät helisivät toisiaan vasten. Sademetsä.. Glenna oli kertonut tästä paikasta, mutta tälläistä ei Khada osannut edes kuvitella, tätä luonnonhenkien määrää, kasvien harmoniaa, oletojen sinfoniaa! Nuorikko oli totaalisen haltioitunut ympärillään pyörivästä näytöksestä, jota kukaan muu ei nähnyt maailmanlaajuisena esityksenä. Kaikki luonnossa oli Khadalle niin erilaista. Linnut ja jänikset olivat sen ystäviä, puut ja kasvit sen veljiä, myrskyt ja sateet sen vanhempia... Ja tavallaan, se oli nyt kotona.

Rime hypähteli sademetsässä ja nauroi leyhyttäen aina muutaman kerran siivillään ottaen pieniä lentopyrähdyksiä siellä, missä vain suinkin pystyi. Tamman siivet olivat pienet ja ketterät, joten pyrähteleminen välillä tiheähkönkin puuston lomassa ei juuri tuottanut sille ongelmia. Vaalea heläytti taas naurunpurskahduksen ilmoille, kunnes pysähtyi huomatesssan kauempana kummassa asennossa oleilevan tamman. Vain peri sekuntia epäröityään hymy palasi Rimen huulille ja tämä otti muutaman hyppyaskeleen toista kohti.
"Hei!" tamma huudahti iloisesti päästyään keskusteluetäisyydelle ja silmäili toista avoimen uteliaasti.

Khada ei edes säpsäätänyt kun aukion toiselta laidalta loikkasi chadratamma. Nuorikko toijotti sitä hetken pää kallellaan kuin koettan tajuta että se todella eli ja hengitti. Tämä tamma oli ensimmäinen sulkasiipinen johon Khada oli koskaan törmännyt ja vaikutelma oli kieltämättä aika.. hentoinen? Khada ei noussut paikoiltaan, mutta tajusi pian virittää jotain hymyn tapaista kasvoilleen ja hetken päästä avata suunsakin.. mites se nyt pitikään sanoa, mitä Glenna oli opettanut että vieraille.. Niin tämähän oli siis vieras, kun ensimmäistä kertaa tavattiin.. Ensimmäinen hevonen jonka Khada tapasi Glennan lisäksi..

"Ehm.. Hei?" Khada jäljitteli toisen sanomaa ja hymyili kolmen kirjaimensa perään.
"Olen Khada" Se tajusi melkein heti sen jälkeen esitellä itsensä. Vai kuuluikohan sitä tehdä näin aikaisessa vaiheessa?

Rime hymyili toiselle vaikkei sille ollut mitään näkyvää syytä, niin tamma tapasi tehdä useinkin.
"Minä olen Rime", se esitteli myöskin itsensä jälleen leveän hymyn kera.
"Pidätkö sademetsästä?" vaalea esitti varmasti ulkopuolisen korvaan melko tökerön kysymyksen, mutta Rime ei ollut niitä sosialisesti taitavimpia yksilöitä. Vaalea katseli nopeasti ympärilleen ja ihaili sademetsän eksoottista puustoa ja eläimistöä, mihin se ei koskaan kyllästynyt. Sademetsä oli yksi tamman omia lempipaikkoja, paljon se ei muualla edes aikaansa viettänyt.

Khada ei noussut paikoiltaan ja katsoi toisen jatkuvaa hymyilyä hieman kummaksuvasti. Glenna ei juurikaan hymyillyt, tai ainkaan tällä tavalla. Tuuli liikutteli hieman Khadan harjaa ja sen mukana pähkinät helähtelivät toisiaan vasten. Jaa sademetsästä? Aa, Niin sehän oli tämän paikan nimi, voi tyhmä, tyhmä, tyhmä, nytkö jo menen unohtamaan kaiken opetetun. Nuorikko komensi itseään ja katseli sitten ympärilleen taas, välttäen joutumasta samaan lumoukseen kuin aikaisemmin.

"Onhan tämä varsin.. lumoava" Se totesi ja koetti hymyillä takaisin samalla tavalla kuin Rimeksi esittäytynyt tamma hymyili. Jotenkin se tuntui kovin kummalta, mutta Khada katsoi parhaaksi kopioida ainakin jonkun verran sen käytöstä, se ei halunnut paljastua ulkopuoliseksi...

Rime hymyili toiselle edelleen, nyt vähän hillitymmin.
"Minäkin pidän sademetsästä. Täällä on kovin kaunista ja paljon eloa, aina löytyy jotain katseltavaa. Ja linnut ovat kauniita", tamma selitti katsellen toista.
"Sinulla on kauniit kuviot", vaalea töksäytti väliin ja hymyili taas ystävällisesti, tuskin edes ehtien hymyjen välissä rentouttaa suupieliään.
"Mikä on sinun lempipaikkasi täällä?" Rime jatkoi kyselemistä.

Khada oli hieman hämmentynyt yllättävästä puhevirrasta istui paikoillaan suu puoliksi auki aina vastatakseen, kunnes sulki sen uuden kysymyksen kuullessaan. Glenna ei koskaanm puhunut kovin paljoa, vaan vähän ja asiaa ja nekin aina sydämestä ja nämä nämä nämä kysymykset, lempipaikoista ehm.. äähh.. no tota kun.. Mikä se oli se paikka masta Glenna oli sanonut että kaikki Chadrat tykkää.. Se oli.. se oli LAGUUNI! Ja kuviot, siis mitkä? Aa, nää merkit vai, siis no, miten se nyt meni? Kiitos?

"Ehm, Kiitos, pidän kovasti laguunista" Khada vastasi ja koetti hymyillä taasen perään vaikka olikin enemmän vain kovin hämmentynyt kaikesta. Se oli hetken hiljaa ja muisti sitten miten epäkohteliasta se saattoi olla, vilkuili nopeasti ympärilleen ja yritti tarrautua johonkin mitä sanoa, kunnes silmät osuivat Rimeen.

"Sinäkin olet kovin kaunis" Khada sanoi ainakin tarkoittain sitä 80%, se 20% olikin sitten hiljaisuuden tuomaa paniikkia.

Rime nyökkäsi toisen vastaukselle. Tällä kertaa tamma ei avannut suutaan ennen kuin toinen ehti hieman hätäntyneen näköisenä hetken kuluttua rikkomaan hiljaisuuden. Vaalea naurahti yllättyneenä toisen kommentille ja sen huulille nousi jälleen hymy.
"Kiitos", Rime sopersi luoden katseensa maahan ja olisi luultavasti punastunut, jos hevoset sellaista tekisivät. Vaalea ei ollut tottunut kuulemaan kohteliaisuuksia muilta, vaikka niitä itse vähän väliä laukoikin. Tamma nosti taas katseensa toisen silmiin odotellen, jos toisella olisi jotain sanottavaa. Vaalea hillitsi kielensä, koska ei halunnut säikyttää jo hämmentyneen näköistä chadraa entisestaan ja hymyili vain rohkaisevasti.

Khada silmäili ympärilleen nyt hiljaisuuden jatkuessa ja pohti mitä sen pitäisi tehdä. Toinen oli lausunut kiitoksensa, ja näyttänyt hieman hämmentyneeltä. Se pisti Khadan miettimään vielä vähän lisää, että ei niitä kohteliaisuuksia sitten kai sanottukaan jokaiselle vastaan tulijalle. Pitääpi laittaa korvan taakse... Nyt toinen oli kuitenkin hiljaa ja katseli Khadaa sen oloisena että tamman pitäisi lausua jotain. Ja intiaanitytön kieli oli solmussa. Se ei keksinyt mitään järkevää sanottavaa ja päätyi vaan kysymään.

"Käytkö usein täällä?" Se kysyi ja katseli toista nyt vähän poissaolevasti, kuin ei tietäisi mitä muuta toiselle voisi edes sanoa. Hienoa Khada hienoa...

Joku muu olisi voinut nauraa katketakseen toisen oudolle möläytykselle. Mutta ei Rime. Tamma ei edes tajunnut, että toisen kysymyksessä oli jotain outoa ja vastasi jälleen hymyn kera.
"No... silloin tällöin", vaalea sanoi ja soi vasta nyt päänsä sisällä hieman kummeksuntaa hassusti muodostetulle kysymykselle, muttei edelleenkään tajunnut sen kaksisuutta. Rime kun ei ollut juuri törmännyt huonoihin flirttailuyrityksiin (tai flirttailuyrityksiin ylipäänsä), joten sillä ei ollut käsitystä koko asiasta.
"Pidätkö lentämisestä?" vaalea laukaisi ilmoille jälleen uuden kysymyksen unohtaen jo kokonaan päätöksensä ottaa vähän rauhallisemmin ja pysyä edes joskus hiljaa.

Khada istui yhä maassa kummallisella tyylillään, häntä pitkin pehmeää maanpintaa sulkineen, lehtineen ja pähkinöineen. Kysymyksen kuullessaan Khada liikutti siipiään huomaamattaan hieman paikoillaan ja pohdiskeli vastausta hetken.

"No onhan se ihan rentouttavaa" Khada totesi vilkaisten samalla ylös kohti puitten latvoja. Taivasta ei suinkaan näkynyt, mutta ruinko heijasteli läpi tuuheista lehvistöistä. Kummallinen paikka tämä oli.. Todella kaunis ja silti kummallinen.

"Entä sinä?" Khada jatkoi töksähtelevää ja kummallista keskustelua yritellen parhaansa mkaan jäljitellä Rimeä, mikä oli ja ei ollut se paras tyyli.

Rime loi toisen perässä itsekin katseensa lehväkattoon ja yritti nähdä edes pienen palasen sinistä taivasta, tuloksetta. Tammakin oli hetken hiljaa ennen kuin vastasi, vaikkei sen juuri tarvinnut miettiä, mitä sanoisi.
"Minusta se on kivaa. Tykkään erityisesti lentää matalalla ja pyrähdellä", vaalea sanoi katsoen toista silmiin. Pienen hiljaisuuden jälkeen ja juuri ajattelematta tamma puhui taas.
"Sinä istut hassusti... en ole koskaan nähnyt kenekään tekevän noin, tai ehkä silloin jos yrittää nousta makuulta ylös, mutta muuten", Rime töksäytti. Lausahdus olisi ehkä saattanut kuulostaa törkeältä, mutta tamman äänensävy ja sen toiseen luoma katse oli silti enemmänkin vain ystävällinen ja utelias, eikä vaalea tarkoittanut huomautuksellaan mitään pahaa.

Khada kuunteli toisen puhetta yhä hieman hämmentyneenä ja tuijotteli toisen liikehdintää ja ilmeitä. Ja sitten tuli kyse Khadan tyylistä istua. No siis.. Hmm.. Khada tuli vilkaisseeksi omia jalkojaan ja sitten taas rimeä tietämättä oikein mitä sanoa.

"En ole kiinnittänyt aikaisemmin huomiota" Se sanoi ja hymyili lauseen loppuun, yrittäen jäljitellä todella mukavaa äänensävyä. Se ei oikein tiennyt mitä tehdä, joten se oikaisi siipensä ja nousi samalla ylös seisomaan. Pähkinät helähtelivät toisiinsa vasten muodosten sekasortoisen rytmikuoron, samalla kun lehdet havisivat toisiaan vasten Khadan harjassa. Sulat heilahtivat hieman vireessä joka aiheutui nousun nopeudesta, mutta laskeutuivat pian paikoilleen. Nyt tamma tiesi vielä vähemmän mitä tehdä.

Kaiken aikaa Rime katseli toista kohteliaan uteliaasti. Tamma kuunteli haltioituneen pähkinöiden kilinää toisen noustessa ylös. Äänet, värit, toisen koko olemus... tuo vain jotenkin vaikutti kuuluvan luontoon, tänne metsän keskelle. Toinen oli sellainen luonnonlapsi, ja vaikka Rime kunnioitti luontoa, eläimiä ja muuta, ei näitä kahta voinut siinä asiassa verrata. Toisessa jokin sai aikaan tuon vaikutelman, se... vain oli.

Hieman kiusaantunut hiljaisuus laskeutui kaksikon ylle, kun kumpikaan ei tiennyt, mitä sanoa tai tehdä. Rime ei millään meinannut keksiä sanottavaa, eikä se ollut varma, halusiko toinen puhua vai olla hiljaa, antaa vaalean puhua vai puhua itse. Jäähevonen loi katseensa maahan ja pohti parhaansa mukaan jotain älykästä sanottavaa.

"Pidätkö... pähkinöistä?" tamma töksäytti sanoakseen jotain, tosin kysymys ei ehkä vastannut tamman tai ylipäätänsä kenenkään määritelmää älykkäästä sanottavasta... no, kukin tyylillään.

// Vahan aksonia //

Khada oli siirtänyt katseensa haviseviin puiden lehtiin, sen mieli valeteli taas kerran unelmoijan tavalla siinä mitä tapahtui ympärillä, eikä siinä mihin sen olisi pitänyt keskittyä. Intiaaniponin unelmoinnit kuitenkin keskeytyivät toisen kysymykseen pähkinöistä. Hetken Khadalla leikkasipaikoillaan miettien mitä toinen tarkoitti pähkinöillä, mutta sen harjan läpi käyvä tuulenvire, joka helisytti sen harjassa olevia pähkinöitä sai nuorikon tajuamaan asianyhteyden.

"Kyllähän minä..." Tamma sanoi hiljaisella äänellään. Miksi piti sen sosiaalinen käyminen olla näin kökköä? Miksei se ollut tavannut enemmän muita hylkiöiden alueella... ja minne sen pitäisi jatkaa täältä.. Hiljaisuus laskeutui taas kaksikon ylle, kunnes Khada kuuli hieman kauempaa, mutta pensaikkojen seasta kuitenkin, selkeitä askelia ja rapinaa. Tamma jännittyi kauttaaltaa. Sillä ei käynyt edes mielessä että äänen aiheuttaja voisi olla toinen hevonen, vaan se ajatteli sen heti villipedoksi, eikä valitettavasti ollut tässä arvauksessa kaukana totuudesta...

Rime katseli hetken toista ja hiljaisuuden jatkuessa käänsi huomionsa ympäristön tarkkailuun, ettei jäisi tuijottamaan uutta tuttavuutta ahdistavasti ja pahentaisi tuon silminnähtävää kiusaantuneisuutta entisestään. Vaalea huomasi puiden latvustossa pari kirjavaa papukaijaa ja katseli hetken niiden suuntaan, kunnes linnut päättivät lähteä lentoon ja hävisivät näkyvistä. Tämän jälkeen tamma esitti yhtäkkiä kiinnostuvansa aivan äärettömästi maassa liikuskelevistä kovakuoriasisita vain saadakseen jonkun paikan, jonne kohdistaa katseensa. Rime ei tiennyt edelleenkään mitä sanoa ja hiljaisuus jatkui.

Rime säpsähti kuullessaan äkkiä rasahduksia ja askelia. Tamma hypähti, nosti päänsä ja vilkuili vauhkona ympärilleen. Sitä hermostutti, koska se ei pystynyt heti paikallistamaan äänen lähdettä. Aavistusta myöhemmin jäähevonen äkkäsi suunnan, josta ääni kuului. Tamma kääntyi ympäri tätä paikkaa kohti tuijottaen pistettä kiinteästi ja hermostuneena. Vaalea pyöritti korviaan ja jännitti jäseniään valmiina säntäämään pakoon tarpeen vaatiessa. Rime vilkaisi nopeasti toista kohti nähdäkseen, että tämä oli vielä paikalla. Kovaääninen rasahdus yllättävän läheltä kuitenkin palautti tamman huomion metsikköön. Vain muutamaa sekuntia myöhemmin puiden varjoista astui esiin hahmo...

Pienikokoinen villikissa astui tamman näköpiiriin ja Rime säpsähti paikoillaan. Kissa oli nuori ja sen verran pieni, että se tuskin olisi edes harkinnut täysikokoisen siivekkään kimppuun hyökkäämistä. Täysikokoiselle rodworille siitä tuskin olisi ollut edes vastusta, mutta kaksi nuorta, haurasta ja kissan arvion mukaan melko taistelutaidotonta siivekästä olisi varsin sopiva lounas, jos vain toisen niistä saisi kiinni. Punertava kissa kohdisti topaasinkeltaiset silmänsä kaksikkoon ja paljasti terävät hampaansa asettuen kyyryyn ja pitäen katseensa siivekkäissä. Nyt, kun tamman olisi tehnyt mieli juosta, jalat tuntuivat lukkiutuneen paikoileen, eikä vaalea onnistunut liikahtamaan paikaltaan. Rime ei pystynyt kuin asettamaan kasvoilleen kauhistuneen ilmeen ja tamma vilkaisi toista hätääntyneenä.

Khada seisoi paikoillaan jännittyneenä ja tuijotti pusikkoon jossa rasahti uudelleen. Pian näkyviin asteli villikissa, nuorehko ja punertavakarvainen. Khada painoi automaattisesti korvansa luimuun ja jännitti lihaksena, mutta eri tavalla kuin Rime. Glenna oli opettanut Khadaa taistelemaan vain vähän, tamme oli kevyt rakenteinen, mutta nopea. Kuitenkin yksi asia mitä Glenna ei ollut nuorikolle opetannut oli miten villieläimiin tuli suhtautua. Hylkiöiden mailla sellaisia kun ei aivan älyttömästi ollut. Käärmeitä korkeintaan ja niitä oli syytä varoa. Kuitenkin tämä hampaita vilautteleva villikissa sai Khadalta erilaisen suhtautumisen. Tamma tuijotti sitä murhaavasti ja tuntui unohtaneen Rimen kokonaan. Villikissa oli hetken paikoillaan painotellen säikähtäneen sinisen chadran ja hieman uhkaavalta näyttävän kirjavan Chadran välillä, eikä sen ollut vaikeaa valita.

Kissa ponnisti nopeasti kohti rimeä kynnet edellä. Ja silloin Khadan aivot lukittuivat tilaan missä se ei ollut koskaan ollut. Jälkeenpäinkään ajatellen tamma ei tajunnut mikä siihen oli mennyt, mutta sillä hetkellä kun kissa ponnisti maasta, ponnisti myös Khada ja liisi tukaviot ojossa kohti nuoren kissan päätä. Khada ei osunut päähän, mutta ryntäisiin kyllä. Niinpä niin kissa kuin Khada päätyivät ryteikköön yhdeksi hullunmyllyksi. Khada tajusi olevansa pelottavan lähellä tuota murisevaa ja ärisevää otusta ja kavahti siitä kauemmaksi.

Rime ehti vain hämärästi tajuta, miten kissaeläin ponnisti sitä kohti. Tamman jalat eivät edelleenkään totelleet ja vaalea tuijotti kauhuissan, silmät ja suu ammollaan lähestyvää petoa. Samassa jäähevonen näki jonkun vilahtavan ohitseen ja tajusi vasta parin sekunnin kuluttua kissan kadonneen näköpiiristään. Hädissään vaalea vilkaisi paikkaa, jossa Khada oli hetki sitten ollut, mutta näki vain sademetsää. Samassa Rime tajusi pusikosta aivan vierestään kuuluvat äänet ja käännähti niiiden suuntaan. Tamma näki chadran ja villieläimen lähestulkoon painivan maassa ja vaalea päästi suustaan kimeän kauhunkiljahduksen. Vaalea ei osannut edelleenkään muuta, kuin tuijottaa paikallaan jähmettyneenä kaksikon kamppailua. Ja sen päässä pyörivät ajatukset olivat sekavia. 'Ei hyvä jumala, ei...'

"KHADA!" Rime sai vihdoin suunsa auki ja itse edes tajuamatta jalkojensa vihdoin toimivan hyppäsi ajattelematta lähemmäs kaksikkoa. Tamma kauhistui tajutessaan kiitävänsä kohti tuota verenhimoista petoa, mutta nähdessään Khadan epäröiminen muuttui päättäväisyydeksi. Tamma ei ikinä antaisi itselleen anteeksi, jos toiselle tapahtuisi jotain, eikä Rime olisi tehnyt yhtään mitään auttaaksene. Vaalea tunsi jalkojensa iskeytyvän maahan, ponnisti uudelleen vauhtia silmät kiiluen ja avitti hyppyä siivillään. Rime näki kissan hetki hetkeltä lähestyvän punertavan karvapeitteen ja sen päättäväisyys alkoi taas hiipua. Tamma sulki silmänsä painuen vaistomaisesti sykkyrään ja tunsi ilmavirran leyhyttävän harjaansa vaalean kiitäessä petoa kohti. Vaalea painoi silmänsä yhä visummin kiinni ja odotti kauhunsekaisin tuntein hetkeä, jolloin osuisi tuon kissapedon kylkeen.

Tamman oikean ryntään lämähtäessä punertavaan otukseen Rime kiljahti taas. Vaalea tunsi kierehtävänsä pedon selän yli ja huitoi vaistomaisesti jaloillaan yrittäen edes jotenkin hidastaa liikettä. Rime tunsi takakavionsa osuvan johonkin kovaan, kenties kissan niskaan, sillä samassa tämä sähähti kiukkuisesti. Vaalea putosi maahan, vasemmalle kyljelleen ja siipi taittui ilkeästi tamman painon alle. Voihkaisten vaalea kierähti niin, että sai siipensä pois alta ja uskalsi tuskin avata silmiään. Tamma kuitenkin raotti silmäluomiaan ja maailma näytti pyörivän. Vaalea ei pystynyt tarkentamaan katsettaan ja ympäristö näytti sumuiselta. Hiljaa Rime sopersi toisen nimeä toivoen tältä vastausta ja tietoa toisen kunnosta tai olinpaikasta.
"Khada... Khada?"

Khada luimi kovaa tahtia kissapedolle, joka oli totaalisesti unohtanut Rimen. Ja juuri silloin se jonka se oli unohtanut iski kisaapetoa kylkeen. Khada katsoi hieman hämmästyneenä kun Rime osui silmät kiinni Kissan niskaan ja se sähähti tammalle. Viimeiset kolme sanaa jotka Rime oli päästänyt suustaan olivat olleet Khadan nimeä, mutta tamma oli nyt täysin keskittynyt kissapetoon, että unohti vastata.

Nopeasti, phkinät helinällään säestäen Khada ponkaisi kohti kissaa ja suuntasi sitä kohti potkun. Potku istui kisaa jalkoihin ja sai tuon älähtämään pahasti. Tämän jälkeen peto ei enää hyökännyt. Se mulkoili hetken maassa makaavaa Rimeä ja sille aktiivisesti luimivaa Khadaa ja lopulta murnimaisen naukauksen saattelemana lähti ravaamaan kohti sademetsän uumenia, etsien helpompaa saalista.

Adrenaliini haihtui vähitellen Khadan päästä ja se ryhtyi tajuamaan mistä oli oikeasti ollut kyse. Tamma tunsi kevyttä huimausta päässän, mutta piti itsensä kasassa suunnaten nyt katseensa Rimeen.

"Oletko okei?" Se sai kysyttyä melkein varmalla äänellä.

Rime päästi epämääräisen inahduksen ja veti sitten katkonaisesti henkeä voidakseen vastata, iskeytyminen maahan oli pakottanut ilman ulos tamman keuhkoista.
"Joo", vaalea sai soperrettua ja yritti haparoida jalkoja alleen voidakseen nousta seisomaan. Rime pakotti silmänsä auki ja sen näkökenttä alkoi jälleen selventyä. Vasta nyt tamma tajusi kissapedon kadonneen ja vaalea katsahti hämmentyneen kiitollisena Khadaan.
"Se lähti", tamma totesi ajatuksensa ääneen ja naurahti sitten helpotuksesta. Vaalea asetti jalkansa tukevasti maahan ja ponkaisi ylös horjahtaen, mutta saavutti pian tasapainon.

Rime loi katseensa jälleen toiseen ja pienen hetken tamma katseli toista mietteliäänä.
"Kiitos", se lausui sitten ja hymyili toiselle. "Onneksi en ollut yksin, olisi voinut käydä huonosti", vaalea lisäsi vielä.

Khada tuijotti kissapedon askelten perään. Pian aluskasvillisuuden kohina oli kadonnut kokonaan. Nuori tamma oli ensimmäistä kertaa kohdannut taistelussa jonkun, tai jotakin. Kokemuksestaan se oli aika ylpeä. Nuorikko ei kuitenkaan jäänyt sen enempää ajattelemaan saavutustaan, vaan siirsi ajatuksensa taas Rimen pariin, joka nousi haparoiden neljälle jalalle. Khada hymyili sille reipasta, mutta miettiväistä hymyään. Ja juuri tilanteen kummallisuus sai tamman unohtamaan, kuinka sen olisi pitänyt tietää mikä äskeinen otus oli ja tamman kieli oli päätä nopeampi.

"Ehm.. Mikä se siis tarkalleen oli?" Vasta lauseen krattua tamman huulilta kirjava ymmärsi erehdyksensä, mutta peitti sekavan järkytyksensä huolella. Nyt intiaanitamma yriotti esittää mahdollisimman luontevaa ja rentoa, vain kauhulla odottaen tosien reaktiota.

Rime ei huomannut toisen reaktiossa mitään kummallista, eikä huomannut toisen jännittyvän kysymyksensä perästä. Tuntui että tamma huomasi usein asioita yhtä hyvin kuin kumisaapas. Paitsi että kumisaapas oli luultavasti tarkkaavaisempi.
"Jokin kissa... isäni kertoi joskus... puuma, ehkä? En ole ihan varma, en koskaan ole nähnyt sellaista ennen", vaalea sanoi ja naurahti hieman hermostuneesti. "Mutta nyt ainakin tiedän, etten halua törmätä tuollaiseen enää toiste", tamma jatkoi ja katsoi hymyillen Khadaan.

Khadan valtasi jokin kumma tunne, että sen tuli jatkaa matkaa. Kaikessa hiljaisuudesa se sanoi rimelle hei hei ja katosi metsikköön.

// KADA's gone, thank you about the game <3 //

Rime yllättyi hieman toisen äkkinäisestä poistumisesta, huikkasi tälle hiljaiset hyvästit ja lähti sitten itsekin yhä hieman sekavin tuntemuksin hoipertelemaan pois paikalta.

// Rimekin poistuu, kiitos. //