Nothingness

// Tilli & Korppinen //

Jigsaw tuijotti tyhjyyteen tuskin edes tajuten, missä oli. Sitten tamman muistiin palautui, että se oli tainnut lähteä jonnekin missä se ei käynyt normaalisti... se tarvisti jonkun yrtin... Ai. Violetti taisi olla chadrojen alueella. Hassua, vielä jonkin aikaa sitten tamma ei olisi tullut tänne kirveelläkään. Rodwor ei ikinä olisi ajatellut voivansa pettää laumaansa tällä tavalla. Mutta sillä ei ollut väliä enää... millään ei ollut väliä. Ai niin tosiaan, se yrtti.
Jigsin ajatukset kangertelivat ja etenivät hitaina ja sekavina, kunnes tamma muutaman minuutin kuluttua muisti miten jalkoja liikutetaan. Hitaasti kuin ruosteiset saranat tamman jäsenet lähtivät vastentahtoisesti liikkeelle ja alkoivat pikkuhiljaa toimimaan hieman paremmin. Violetti oli turruttanut ajatuksensa, jotta tunteet jäisivät taka-alalle mutta liikkuminen pakotti sen mieltä virkeytymään ja tamma tunsi taas viiltävän tuskan rinnassaan. Voi miksi se sattui niin... Jigs hengitti syvään ja hieman vaivalloisesti tyhjä katse luotuna maahan.

Korppi lepatteli suon yllä lähes äänettömin siivin, kunnolla tiedostamatta mihin oli menossa. Suolla sitä kyllä matkattiin juu, mutta määränpää oli hämärän peitossa. Tamma ei näyttänyt todellakaan miltään prinsessalta, sillä tuon sodassa saadut haavat eivät olleet ehtineet täysin parantua, vaikka edistystä oli tapahtunut selkeästi. Keltakirjava oli kuitenkin keskimääräistä hilpeämmällä tuulella. Tuo oli tavannut B'n ja pitänyt toista oikein mukavana, pitänyt tuosta paljon enemmän kuin kestään tähän mennessä.
Hetken lennettyään, ehkä kymmenisen minuuttia ja matkasta ei ollut tietoa kellään, Korppi huomasi violetin pisteen kauempana. Tummanvioletin. Ei pitäisi olla chadra, mutta laumaraja oli tammalle jotensakin häilyväinen. Luonnostaan tuo ei vihannut nahkasiipiä ja uumoili myöskin, että sotilaan virka oli melko lailla ohi.
Rintamakarkuri.
Lennettyään lähemmäksi Korppi tunnisti pisteen tutuksi. Violetti nahkasiipinen tamma. Rotkolla. Jigs. Pehmeästi tamma laskeutui muutaman metrin etäisyydelle toisesta ja katseli tuota hetken. Näytti siltä ettei hyvältä näyttänyt.

Jigs kuuli ääniä muutaman metrin päästä ja nosti laiskasti päätään. Tamma tunnisti chadran heti tutuksi, mutta sillä kesti hetken yhdistää pärstä oikeaan tyyppiin. Violetin varmistuessa toisen identiteetistä muistot vyöryivät varoittamatta sen mieleen kuin tulvavesi padon murtuessa. Tury, Tury, Tury...
Sumu ja turtuneisuus olivat hetkessä poissa tamman mielestä, mutta kumma kyllä tammasta tuntui yhä kuin se olisi katsellut sumuverhon läpi-- toisesta näkyi vain epämääräinen keltainen hahmo. Violetilta kesti hetki tajuta, että sen silmiä ei peittänyt suinkaan sumu vaan kyyneleet. Jigs räpytteli silmiään ja nielaisi katsoen sitten toiseen ja näki tämän jo hieman selvemmin. Tamma ei kuitenkaan saanut sanaa suustaan, sillä pelkäsi alkavansa itkemään. Violetti vain tuijotti toista hiljaisuuden vallitessa.

"Jigs ?" Korppi kysyi hiljaa, ei kysynyt oliko joku hätänä, ei edes äänensävy ollut senkaltainen. Se oli vain kysymys siitä oletko paikalla, vastaatko, poistutko, mitä aiot tehdä ? Hiljainen kuin tuonenlinnun huuto pimeässä, yksinäisyydessä, kun taivas valui ja vaihtoi paikkaa toisen kanssa kenenkään huomaamatta.
Jigs itki, eikä Korppi osannut tehdä mitään, ei sanoa sanaakaan. Tamma tunsi halua lohduttaa toista, sillä ei nahkasiipi ollut vihollinen. Ei ystäväkään, koska keltakirjavalle sana oli liian vieras käytettäväksi. Kyllä, rastapää oli ilkeillyt violetille ja sen rakkaalle, mutta ei tosissaan. Se ei ollut ollut sellaista ilkeilyä, se oli ollut vain Korpin ilkeilyä, joka johtui vain jostakin, ahdistuksesta, tylsyydestä, ties mistä, mutta ei tarkoittanut pahaa. Ei tarkoittanut mitään.
Älä ole surullinen.

Jigs sai nielaistua kyyneleensä, mutta tunsi niiden pyrkivän uudestaan pintaan. Tamma kuitenkin sai soperrettua jotain toiselle.
"Se on ohi... kaikki..." violetti sai sanottua ennen kuin purskahti itkuun. Jigs ei itsekään ollut aivan varma, mitä yritti toiselle kertoa tai miksi, joten tuskin sitä ymmärsi toinenkaan. Tamma yritti jälleen koota itsensä ja räpytteli silmiään ahkerasti saaden veden pikkuhiljaa väistymään sen verran silmistään, että saattoi nähdä ja nyyhkytyskin lakkasi. Violetti loi silmäyksen toiseen tajuten vasta sitten, ettei edes tiennyt toisen nimeä. Tuo keltasulkainen ei ollut ollut mitenkään mukavaa seuraa viimeksi ja vielä jonkin aikaa taaksepäin Jigsillä olisi epäilemättä ollut vaikeuksia estää itseään hyökkäämästä toisen kimppuun, mutta nyt tammalla ei ollut siitä mitään vaikeuksia.

Violetti ymmärsi nyt, että se oli turhaa, niin kovin tarpeetonta. Ei yhdellä sulkasiivellä ollut enää väliä. Ei toinen ollut läpeensä paha, olihan se pelastanut... Tamma aloitti mielessään, mutta kieltäytyi sitten lausumasta orin nimeä kyynelten yrittäessä jälleen tuppautua silmiin. Violetti karkotti ne kuitenkin urheasti ja katsoi sitten chadraa. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässään sulkasiipeä katsoessaan se ei nähnyt siinä heti verenhimoista hirviötä ja kusipäätä, ainoastaan hieman ihmettelevän ja nahkasiivellekin melko ystävällisen otuksen. Pieni hymy nousi Jigsin huulille ja tamma hymähti itsekseen. Voi miten kauan se olikaan elänyt siinä vihan sokeassa linnakkeessa ja heti yleistänyt kaikki chadrat sellaisiksi kuin ne, jotka tappoivat sen perheen. Eivät rodworitkaan olleet kaikki samanlaisia, miksi sitten sulkasiivet olisivat? Miten paljon helpompaa olisikin ollut, jos tamma olisi tajunnut tuon aiemmin, silloin kun sen elämällä oli vielä merkitystä. Mutta violetti ymmärsi, ettei ehkä koskaan olisi asiaa oivaltanut, jos ei olisi kokenut kaikkea sitä kärsimystä. Miten naiivi, tuomitseva ja itsepäinen mieli osasikaan olla...

Ilman Wiccaa Jigs luultavasti yhä olisi se lapsellinen pikkukakara jona nyt itsensä menneisyydessä näki. Ja ilman Turya tamma tuskin olisi keltasiipeä koskaan tavannut, eikä tuon kohtaamisella olisi ollut sille nyt mitään merkitystä, eikä tamma olisi kokenut sellaista valaistusta kuin se nyt parhaillaan koki. Mutta kohtalo oli julma ja Jigsin oli täytynyt maksaa kohtuuton hinta siitä, että se oli tajunnut omat virheensä. Tamma oli itse menettänyt kaiken sille tärkeän ja toivoi, että edes Turylle seuraisi asiasta jotain hyvää. Ehkä ainoat teot, joita violetti ei nyt katunut, olivat Wiccan ja Turyn tapaaminen, sekä oriin jättäminen. Ilman näitä tapahtumia se olisi ehkä säästynyt paljolta pahalta, mutta luultavasti se ei myöskään olisi kokenut elämänsä parhaita hetkiä. Ja mitä luultavimmin siinä tapauksessa tamma ei seisoisi nyt tässä, eikä olisi ehkä koskaan ymmärtänyt omaa tyhmyyttään. Voi jos se jotenkin vain olisi voinut saada menneet ajat takaisin ja elää elämänsä uudestaan, violetti olisi luultavasti toiminut monessa asiassa toisin.

Mutta elämä oli kuin venäläistä rulettia. Tamma oli saanut sylinteriä pyöräyttäessään kalloonsa sen ainoan patruunan.

Korppi ei yhtään kyennyt seuraamaan toisen ajatuksenjuoksua ja se sai tuon hermostumaan entistä pahemmin. Miksi, miksi, miksi. Miksi ? Äsken kaikki oli ollut hyvin, oli ollut B, oli ollut mukavaa ja viihtyisää orin seurassa. Sitten oli tullut Jigs ja kaikki meni heti solmuun. Ei keltakirjava syyttänyt toista, selkeästi kovia kokenutta siitä, että asiat solmuuntuivat, mutta ei violetti aivan syytönkään ollut. Tammaa hermostutti ja ahdisti, kun ei taaskaan tajunnut mitään toisen eleistä.
"Kaikki ?" rastpää toisti kaikuna Jigsin äskeisille sanoille, pälyillen hermostuneesti ympärilleen, silmien ilme lasittuneena, kuin etsien pakotietä tilanteesta ulos. Korppi otti epävarman askeleen taaksepäin, pysähtyen muistaessaan missä oli. Täällä yksikin varomaton liike saattoi viedä kuolemaan, sillä suo ei antanut armoa. Ei omilleen eikä vihollisille. Suo oli sentään johdonmukainen, eikä muuttanut käyttäytymistään kenenkään vuoksi. Sellaista tamma ymmärsi, ei välttämättä elävien olentojen kohdalla, sillä harva ajatteli niin suoraviivaisesti, mutta suo teki niin. Se ei tehnyt eroa ystäviin ja vihollisiin vaan kun sen syleilyyn joutui, se hukutti kaikki tasapuolisesti, päästämättä ketään pois.
Ei poispääsyä ilman apua. Joku saattoi olla niin ystävällinen, että auttoi jonkun pois suonsilmäkkeestä, mutta eikö se vain saanut suota entistäkin vihaisemmaksi ja ahnaammaksi ? Sen oikeutettu saalis oli viety pois. Senkin Korppi ymmärsi. Korppi ei halunnut itse tappaa, mutta jos joku tippuisi suohon, ei tuo ollut varma, auttaisiko pois. Ei välttämättä. Ellei kyseessä olisi joku erityinen. Tamma heilautti päätään hermostuneesti. Ellei kyseessä olisi B, käytännössä katsoen, niin tällä hetkellä. Hätkähdyttävä ajatus.

Jigs katsoi toista surumielisin silmin ja sillä kesti taas hetken saada edes kahta sanaa suustaan.
"Wicca... Tury..." tamma sai vihdoin sanottua luultavasti vain lisäten toisen hermostunutta epätietoisuutta. Violetti nielaisi ja päätti yrittää selittää, yritti saada toisen ymmärtämään jotain tamman tilanteesta. Mutta se oli vaikeaa, niin vaikeaa, kun yritti samaan aikaan unohtaa ja padota sisälleen kaikki asian mieleen tuomat tunteet.
"Wicca... kuollut... Ei enää koskaan... Ei Turya... Ei saa..." Jigs jatkoi sekavaa sopertamistaan ja tunsi jälleen silmiin nousevat kyyneleet. Tamma torjui ne jälleen ja loi katseensa jonnekin toisen taakse, kauas tyhjyyteen. Kuiskaten itsekseen:
"Ei... Ei Turya"

Korppi pälyili ympärilleen ahdistuneesti. Jigs sopersi sekavia, asioita joista tamma tuskin olisi ottanut selvää edes silloin, kun violetti olisi ollut selkeämmässä mielentilassa saati sitten nyt. Turyn tuo muosti. Kahvitäpläinen rodworori, joka ei osannut lentää, pitkäkoipinen honkkeli, mutta toinen nimi oli outo sinällään, ettei Korpilla ollut ulkonäköä yhdistettävänä siihen. Nimenä tuttu, tuo oli kuullut sen ennenkin, mutta muuten täysin vieras. Tamma sulkeutui hetkeksi itseensä, kovettaen ulkokuorensa, tietäen menettävänsä järkensä jos nyt alkaisi välittää liikaa Jigsistä, koska toisen sekava mielentila sai keltakirjavan ahdistumaan niin paljon, ettei mitään rajaa. Lopulta rastapää katseli ilmeettömin silmin Jigsiä, kuin olisi joku toinen. Vaikka edelleen oli hieman huolissaan, mutta kun ei Korppi ymmärtäisi toisen syitä vaikka yrittäisi ja yrittäminen sattui.
"Jigs", tamma toisti, aiempaa vahvemmalla ja varmemmalla äänellä.

"Mmmh", tamma mumisi ja katsoi nyt Korppia tyhjin silmin. Jigs ei enää jaksanut puhua, tuskin siitä olisi ollut hyötyäkään. Violetin soperrus olisi vain ollut yhtä sekavaa puuroa kuin aiemminkin, eikä sulkasiipi luultavasti saisi siitä selkoa. Tamma yritti koota itseään, suoristi ryhtinsä ja ei enää edes muistanut silmissään hetki sitten poltelleita kyyneliä.
"Anteeksi", Jigsaw sanoi nyt lähes normaalilla äänensävyllään. Violetti oli päättänyt, ettei nyt olisi enää mitään hyötyä itkeä. Kyyneleet eivät toisi kuolleita takaisin, tamma tiesi sen. Mutta silti se sattui yhä, terävämpänä kuin vuosia sitten jolloin sen oma perhe oli kuollut. Tamma ei haluaisi tuntea tuota tuskaa enää koskaan.

Jigsin anteeksipyyntö oli kuin lyönti vasten kasvoja avokämmenellä ja hyvä ettei Korppi suorastaan säpsähtänyt. Eikö helvetti mikään tässä maailmassa voinut mennä vähääkään järjellisessä järjestyksessä, oliko kaikkien pakko saada tamma hämmennyksiin ja voimaan pahoin pelkästään siksi, että kaikki meni niin hankalaksi. Keltakirjava eli väärässä ajassa ja paikassa, aika-avaruusjatkumossa oli sattunut jokin virhe ja toiseen paikkaan, aikaan ja universumiin tarkoitettu rastapää oli putkahtanut tänne, paikkaan jossa kaikki meni vaikeaksi eikä mikään ollut kohdallaan. Hetkeen ei Korppi osannut kuin tuijottaa ryhtinsä löytänyttä Jigsiä täysin ilmeettä, kiehuen sisältä hämmennyksestä ja vihasta.
"Aio antaa anteeksi enää en", tamma vastasi kylmästi. Näin se oli. Keltakirjava ei enää koskaan antaisi anteeksi, ei unohtaisi, eikä yrittäisikään ymmärtää muita. Se kaikki oli liian vaikeaa, yksinkertaisesti liian vaikeaa. Sama kuin yrittäisi pitää kättä tulikuumalla hellalla loppuikänsä. Korppi ei halunnut, että kaikki alkaisivat tätä vihata siksi ettei tamma halunnut unohtaa, mutta unohtaminen johti aina uusiin tilanteisiin joissa rastapää ei osannut toimia.
"Unohdakaan en. Kaikki te elämäni vaikeaksi teette, vaikka syy kenties teidän ei ole. Mutta asia oli niin eli näin, käynyt mitä on ?"

Jigsin ajatukset eivät olleet juuri nyt selkeimmillään, ja tamman aivoilla meni aina hetki käsittää, mitä toinen oli sanonut. Korpin erikoinen puhetyyli ei helpottanut asiaa ja tamman viimeinen kysymys menikin yli tamman ymmärryksen. Violetti häpesi hieman, koska ei ollut keskittynyt täysin toisen puheeseen ja tunsi samalla olonsa varsin tyhmäksi esittäessään toiselle kysymyksen.
"Anteeksi... En ihan ymmärtänyt kysymystäsi, voisitko mitenkään selventää?" violetti kysyi hymyillen toiselle pahoittelevasti ja toivoen, ettei tämä ottaisi nokkiinsa ja ajattelisi, ettei tamma ollut kuunnellut. Jigsillä oli vain täysi työ pitää itsensä kasassa ja se imikin suuren osan tamman keskittymistä ja energiaa.

Siinä se taas nähtiin. En ihan ymmärtänyt. Näin vaihteeksi joku ei ymmärtänyt Korppia ja sanoi sen, mutta kyllä sen näki muutenkin. Kummaksuvista katseista, hyppivästä aiheesta. Jos jossakin tamma oli mestari, niin siinä, että huomasi ettei tätä ymmärretty. Ei koskaan. Joidenkin mielestä keltakirjavan ajatuksissa oli jotakin marttyyrimaista, mutta se kaikki oli vain totta ja siihen kyllästyi pidemmän päälle.
"Unohda", Korppi totesi ykskantaan, ei mitenkään erityisen tylysti, mutta tämän äänestä huomasi kuitenkin, että tuo ei ollut erityisen ilahtunutkaan. Tamma huokaisi ja käänsi katseensa Jigsistä kauas suolle. Toivottavasti toinen ei taas saisi itkukohtausta, sillä se nyt varsinkin saisi Korpin täysin raiteiltaan.

Jigs päästi pahoittelevan ynähdyksen ja katseli jonnekin suon reunamille. Sitä harmitti, ettei se ollut kuunnellut tarpeeksi tarkkaavaisesti aiemmin. Silti tamma päätteli toisen äänensävystä, että olisi turha alkaa jankuttamaan ja pyytää toista sanomaan uudelleen. Eikä se ollut violetinkaan tapana. Hetken tamma katseli kauemmas ja käänsi sitten taas silmänsä keltakirjavaan.
"En tainnut koskaan kiittää sinua silloin rotkolla. Joten... kiitos", tamma sanoi ja hymyili vaisusti.
"En vieläkään taida tietää nimeäsi. Ymmärrän kyllä, jos et sitä vieläkään tahdo kertoa, mutta ajattelin", violetti aloitti ja veti henkeä pitäen muutaman sekunnin tauon. "Olen sinulle palveluksen velkaa. Jos joskus kuulen jotain, jos joskus tarvitset apua, missä tahansa. Voisin auttaa. Jos haluat, tietty. Ja olisi ehkä helpompaa, jos tietäisin kuka olet", Jigs lopetti ja hymyili sitten toiselle ystävällisesti.

Korppi nyökkäsi jäykästi toisen kiitokselle. Se oli ollut vaistomaista. Nykytilanteessa tuo ei tiennyt, olisiko tehnyt sitä jos ei olisi kauhistunut niin silmittömästi. Säikähtänyt. Silloin tamman ei olisi tarvinnut koskaan oppia tuntemaan Jigsiä - aivan kuin tuo oppisi tuntemaan muutenkaan - eikä kestämään sitä, että joku oli tälle velkaa. Se oli oikeastaan Korpille pahempaa kuin velassa oleminen.
"Rawelan", tamma vastasi. Ensi kertaa, syystä joka oli tietymätön Korppi jätti kertomatta kutsumanimensä. Keltakirjava ei tiennyt itsekään kunnolla miksi, mutta jotenkin Jigs oli onnistunut ajamaan rastapään jo niin etäälle, että ei tuntunut hyvältä kertoa kutsumanimeään.
"Tiedä en, miten velkasi maksaa voisit", tuo lausui.
"Ja etsiä sinua en aio, vaikka tervetullutta apusi olisi", Korppi jatkoi ilmeettömästi, vastaamatta toisen hymyyn. Ei ollut syytä hymyillä.

Jigs nyökkäsi toisen kertoessa nimensä. Ehkä kaksikon huterassa, varautuneesti ja jarjellisesti selittämättömässä suhteessa oli jäljellä edes hippunen luottamusta - sen verran että toinen paljasti edes nimensä. Tamma tiesi, että toinen tuskin luotti siihen sen enempää, mutta se olisikin ollut liikaa pyydetty menneiden tapahtumien valossa. Violetti aavisti jo ennen toisen sanoja, että tämä tuskin kaipasi apua lähes ventovieraalta. Toinen vaikutti olevan ylpeää sorttia - kuten Jigskin oli ollut ennen kuin oli tajunnut, ettei se ollut elämässä enää tärkeää. Tamman huulilla karehti yhä hiipuva hymy, josta kaikki ilo oli jo lähes kadonnut, kun se vastasi vielä toiselle.
"Niin arvelinkin. Mutta jos kuulen jotain... jos tapaamme vielä joskus. Autan sinua jos apuani tarvitset. Joskus voi tuntua helpottavalta tietää se", violetti lausui pitäen katseensa vakaasti toisen silmissä.

Jigs ei tuntenut enää tarvetta pidentää tapaamista, se luultavasti muuttuisi vain vaivaantuneemmaksi ilman mitään arvokkaampaa antia. Niinpä tamma katsahti kevyen harmaan pilvimassan peittämälle taivaalle, ja sitten vielä kerran toisen silmiin.
"Nämä tuskin ovat viimeiset jäähyväiset", tamma sanoi etsiessään sopivaa jalansijaa ponnistukseen.
"Vale, amicam meam", violetti sanoi latinaksi luodessaan toiseen vihoviimeisen katseen ennen nousuaan. Tamma ponnisti takajaloillaan ja levitti sitten siipensä. Ennen lähtöään tamma katsoi parhaaksi vielä tulkata viimeisimmät sanansa.
"Näkemiin, ystäväni"

// Jigs poistuu, kiitos pelistä //

Korppi nyökkäsi. Ehkä. Tammasta se ei tuntunut helpottavalta, tuo halusi olla yksin ja riippumaton, niin kummalta kuin se kuulostikin. Siltikin keltakirjavasta tuntui paremmalta jättää se sanomatta, joten tuo vain tyytyi olemaan hiljaa ja katselemaan.
"Sitä tietää ei voi", Korppi vastasi yksinkertaisesti ja käänsi selkänsä Jigsille, lähtien astelemaan poispäin, jäämättä sen kummemmin vastaamaan hyvästeihin.
Korppi ei tiennyt miksi, mutta jostakin syystä tuo vain suhtautui Jigsiin jotenkin kylmästi. Tamma ei inhonnut nahkasiipeä. Ei inhonnut tai vihannut, mutta Jigsin ja keltakirjavan väliin oli kasvanut kuilu.

( Korppi myös, kiitooosss )