Minun osani: Hiljainen hyväksyntä

((Elmo änd Nera))

Aikainen aamu ja kaunis auringon nousu, sinä istut ja katsot sitä ja tunnet olevasi rauhallinen.
Yksi oikein, loput väärin.

Leweth seisoi keskellä hämärää aroa muutama kymmenenminuuttinen auringonnousun jälkeen. Edellisenä päivänä oli satanut, nyt jo vaalenneet pilvet riippuivat silti esirippuna sinisen taivaan ja sulkakaulaisen neuvonantajan välissä peittäen toisen toisen katseelta. Niin se oli peittänyt myös auringonnousun, jota Leweth ei ollut tullut katsomaan alun alkajaankaan. Nuorikko ei jaksanut enää välittää sellaisista romanttisuuksista kuin kuutamokävelyt ja auringonnousut. Vihoviimeinen asia, joka nyt sopi orille oli se että se menisi rakastumaan johonkin tammanheitukkaan.
Orin mieli oli mitä enimmissä määrin kireä kuin viulunkieli. Nyt kun se pirun sota oltiin menty häviämään, menty teurastamaan edellinen neuvonantaja ja muutama muu elämä oli niihin saappaisiin astunut seuraava. Ja laumalaiset vain luulivat että sillä ongelmat ratkaistiin, laitettiin joku nero neuvonantajaksi, hän sanoisi kauniit taikasanat ja maailma muuttuisi taas hyväksi.
Leweth oli törmännyt vähän useampaan kuin yhteen rodworiin chadrojen mailla. Sodan voiton vuoksi ne saivat nyt saapastella kukkoina tunkiolla ympäriinsä hautausmaalla, jossa multakaan ei ollut ehtinyt kuivua sodastatulleiden arkkujen päällä

Leweth kiristeli hampaitaan muistoille sotilaista. Sitä inhotti nähdä niiden nahkasiipisten saastaiset kaviot näilä main. Että ne edes kykenivät koskettamaan laguuni hiekkaa. Synkkänä ori huokaisi ja levitti siipensä, muttei ponnistanut ilmaan. Ehkei ori sittenkään halunnut lähteä rauhalliselta hamraalta arolta. Mikä sitä odotti muualla ? Kysymykset sodasta, vastatoimista, uuden johtajan pestaamisesta (aivan kuin se olisi neuvonantajana homma) ja muusta sellaisesta, johon ori kykeni vastaamaan vain ympäripyöreitä vastauksia. Ja mistä lähin laumalaiset olivat tottuneet kuulemaat huippuunsahiotut sotasalaisuudet kuin päivän mehukkaimmat juorut ? Leweth pudisti päätään hivenen laskostaen siipensä jälleen valkoisiin kylkiinsä ja kohottaen katseensa harmaaseen taivaaseen.

// hiir vii kam, muutaman päivän viiveellä :D \\

Muutama yksinäinen kyynel vierähti tamman poskelle, haihtuen saman tien kirpeään aamuilmaan. Nera läväytti siipiään raivokkaasti, kiihdyttäen edelleen.

Tamma oli viettänyt hyvän osaa yöstä jälleen siinä osassa sademetsän laitaa, jossa Eve oli kuollut. Kuinka se päivä olikaan alkanut kuin mikä tahansa muukin päivä, mutta päättynyt surkeammin kuin yksikään muu. Tumma chadra ei ollut vieläkään päässyt yli siitä muistosta, joka päättyi aina samaan rusahdukseen. Aina, kun tamma sulki silmänsä, kummitteli näky sulkasiiven edessä. Harmaa painoi korvansa visusti luimuun ja heilautti siipiään jälleen muutamaan kertaan.

Nera rääkkäsi itseään. Päivittäin tamma kävi suolla hakkaamassa periksiantavaa pohjaa. Sitten se lensi niin nopeasti kuin pääsi ympäri taivaita, säikäyttäen linnutkin tieltään. Tämän jälkeen se laskeutui arolle ja juoksi. Juoksi ja juoksi, kunnes jalat eivät enää kantaneet. Sen näkikin tammassa hyvin - yhtään ylimääräistä kudosta ei kehossa ollut, vain lihasta. Se, osasiko tamma käyttää lihaksiaan oikein, oli taas täysin eri asia.

Nera oli vihdoin löytänyt Even murhaajan. Tamma ei ollut aluksi tajunnut sitä, mutta kun oli nähnyt mustan orin keltaisissa silmissä sen saman, sekasortoisen ilmeen, oli harmaa tunnistanut sen samantien. Asiaa luonnollisesti hankaloitti se, että kyseinen rodi oli tamman isä, mutta myös nahkasiipien pitkäaikainen sotakapteeni. Noin viikon takaisesta tapaamisesta muistutti suuret, tuoreet ruvet, jotka sijaitsivat tamman kaulalla ja kyljessä. Nera vielä kostaisi sen.

Harmaa kallistui aavistuksen oikealle ja lähti kaaressa laskeutumaan kohti aroa. Kuollut, tyhjä, suurikokoinen tila. Täydellistä. Hetken kaarrettuaan chadra veti sulkaiset siipensä kehoaan vasten ja syöksyi kohti maata. Muutaman metrin korkeudessa tamma jälleen levitti siipensä, jarrutti voimakkaasti ja laskeutui sulavasti maahan. Samassa hetkessä kun tummansiniset kaviot osuivat heinikkoon, lähti harmaa puuskuttaen juoksemaan, korvat luonnollisesti rispautuneen harjan seassa.

Tänään tamma saisi kärsiä pehmittyneistä tunteistaan.

Ei kulunut pitkääkään aikaa, ehkä korkeintaan minuutin verran orin siipien laskostamisesta, kun neuvonantaja huomasi taivaalla jonkun muun, joka oli levittänyt siipensä tuuleen kenties hetkeä, kenties kahta, tai viittätoista aiemmin. Kuka sitä koskaan tiesi ?
Lentävä hevonen näytti aluksi vain tummalta silhuetilta kirkkaanvalkoista taivasta vasten. Tuuli oli tulijalle myötäinen, mikä toisaalta helpotti oriakin. Harja ei heittäytynyt silmille kuin rekka-auton edestä poissyöksyvä koiranlenkittäjä, ja lisäksi jos tulija tulisi hivenen lähemmäs, puhuttiin nyt kymmenistä, sadoista metreistä, orin hajuaisti tavoittaisi toisen. Ja matkaa kuitenkin oli vielä jokseenkin paljon, tulija näytti vain muutaman senttimetrin mittaiselta tummalta möykyltä taivaankannen peilikirkkaassa lasissa. Kenties lasiin liiskautunut ötökkä ?
Olipas ori nyt runollisella päällä.

Lewethillä oli hetki aikaa, ennekuin lentäjä joko lentäisi orin yli, tai vaihtoehtoisesti laskeutuisi maahan ja avaisi myös mahdollisesti keskustelun. Ori oli etsinyt rauhaa jokseenkin kauan, se oli saanut rauhallisen aamun. Tai ehkei rauhallisen, yksinäisen ja keskusteluvapaan ainakin. Murheiltaan se ei päässyt karkuun.
Halusiko ori nyt tuhlata paljon jo käytettyjä voimavarojaan uuteen turhanpäiväiseen keskusteluun ?
Vielä muutama hetki sitten ori olisi sanonut, että ei. Mutta jostain syystä nyt Sulankantaja oli muuttanut mielensä, ja tutkiskeli tulijaa suhteellisen neutraalilla tavalla. Tuo, hajunsa perusteella tammaksi osoittautunut, siipeilijä voiso lentää hyvin orin yli edes huomaamatta toista. Tai sitten se voisi laskeutua. Tai sitten tehdä jotain aivan muuta, mistä ori sitä koskaan voisi tietää.

Odotuksen hetket sujuivat hiljaisuuden vallitessa. Ori ei liikahtanutkaan.
Sitten tamma lähti laskeutumaan, musta väri ei muuttunutkaan vain siksi että tamma sai taivaan pois taustaltaan, vaan tulija tosiaan oli hyvin tummanharmaa, miltei musta. Sen sijaan että tulija olisi pysähtynyt, kenties vilkaissut ympärilleen, tamma pinkaisikin suoraan juoksuun noin kymmenisen metriä orin ohi. Näytti siltä kuin musta ei olisi huomannut oria. Leweth sen sijaan katsoi tammaa kuin ohilentävää lehteä, tuon ponkaistessa kevyeeseen, mutta selkeästi kovan lentomatkan jälkeiseen laukkaan.

Töminä levittäytyi arolla, tuulen piiskatessa suoraan tammaa kohti, saaden vaaleat silmät kyynelehtimään lisää. Sieraimet laajenivat tasaisen tiheästi Neran haukkoessa henkeä rasittuneesti. Kärsineet jouhet lepattivat ja oli ihme, että tammalle kovin tärkeät sulat pysyivät jokapäiväisessä riepotuksessa mukana.

Miten Cheredjan oli saattanut tehdä sen... Nera oli hämillään, ja kaikki se ymmärtämättömyys sai tamman vain kiehumaan lisää ja polkemaan nopeammin eteenpäin. Miten se paskiainen oli pystynyt tappamaan viattoman tamman! Se ori oli murhaaja jo luonnostaan, kasvatettu sellaiseksi pienestä pitäen. Harmaa kiristeli hampaitaan ja painoi hetkeksi silmänsä kiinni.

Seuraavassa hetkessä Nera jo katui sitä. Yksi pieni epäsäännöllisyys maastossa sai uupuneen tamman tasapainon pettämään, ja täydestä vauhdistaan harmaa veti ensin etupolvilleen, kierähti sitten muutaman kerran ympäri ja jäi sitten aloilleen. Muutamat sulat tamman siivistä leijailivat edelleen ilmassa kaiken sen pölyn mukana. Tamma veti raskaasti mutta jatkuvalla syötöllä happea keuhkoihinsa kuin kala kuivalla maalla. Kaulan ja kyljen haavat olivat jälleen auki ja sydän pumppasi verta turhaan suoraan maahan. Vaaleat silmät tuntuivat olevan tulessa kaiken sen hiekan ja pölyn määrästä.

Tumma chadra pärskähti, siristi silmänsä väkisin auki ja nousi vapisevin jaloin ylös. Nera levitteli siipiään muutamaan otteeseen, palauttaen ne sitten aloilleen. Mitään ei ollut murtunut, vaikka tamman kaulasta, kyljestä ja etupolvista pulppusikin verta. Harmaa sulki silmänsä takaisin ja tärisi hetken paikoillaan. Sitten tamma heilautti ylipitkää häntäänsä, ravisti päällimäiset pölyt keholtaan ja hankasi hiekat silmistään, raottaen sitten vaaleita silmiään. Näkökentässä tanssahteli erilaisia pisteitä, mutta niiden keskeltä tamma erotti valkean hahmon, tosin tunnistamatta, mikä se oli.

((olin laiska, enkä muokannutkaan ;D))

Eipä tamma kauaa ehtinyt laukata laukkojansa, kun ori ehti räpyttää silmiään. Niin, kuka tahansa tekisi niin, jos tuijottaisi jotakuta vasten kirkasta valkoista taivasta, ja sitten jaktaisi tuijottamistaan edelleen, kun valkoinen tausta häipyisi. Luonnollinen refleksihän se oli.
Mutta se mikä siitä seurasi, tai kuten oikeasti, mitä sen aikana tapahtui olikin sitten aivan toinen asia.
Kuten sanottua, äkkiä tamma olikin maassa, suuren pölypilven keskellä. SIlmien sulkemisen takia ori ei ollut hetinyt lainkaan nähdä mitä tapahtui, varsinkaan näin kaukaa, jos silmät olisivatkin olleet auki, mutta sen ori kykeni sanomaan tältäkin etäisyydeltä että tärsky oli ollut kova.

Odottamatta aivojensa rekisteröivän, että tamma varmaankin tarvisti apua, ori singahti ilmeettömänä laukkaan kohti kaatujaa. Ennekuin neuvonantaja pääsi paikalle, oli tamma päässyt jo ylös. Ilmeisesti toisella oli mennyt hiekkaa silmiin, koska tamma ei näyttänyt reagoivan mitenkään orin tuloon, ja tältä etäisyydeltä ori näki tamman kasvoilla hivenen häämentyneen ilmeen.
"Kävikö pahasti ?" ori kysäisi rauhallisesti hidastaessaan nopeasti laukasta käyntiin ja kävellen suoraan tamman eteen. Ei välttämättä olisi kaikista itsesuojelevin keino kävellä puolisokean vierelle ja alkaa sopottamaan yhtäkkiä että voi herranjumala, sinähän olet puolikuollut raato, annapas kun setä auttaa. Siinä voisi saada vähän jotain muutakin kuin vain kavion naamaansa.
Seisahtuessaan paikoilleen orin silmiin osui tamman lapa, josta vuosi runsaanpuoleisesti verta. Sama oli kaulassa ja kyljessä. Tuskin ihan kaatuminen sai tuollaisia haavoja aikaan, mutta ilmeisesti se oli vain ollut kova. Jos ori olisi nähnyt pölypilven läpi kuinka tämä musta oli tehnyt muutaman taidokkaan voltin ilmassa, ei ori olisi ihmetellyt verenvuotoa ehkä näin.

Tammalle oli varmaankin turha sanoa "Sinä vuodat verta.", koska tuollaisen kuka tahansa huomaisi, varsinkin jos se olisi omassa kyljessä.

// olinkin ahkera ja poistin edellisen viestin \\

Nera ei kuullut valkean orin tuloa, sillä tamman korvissa kohisi. Se kuuli, kuinka rajusti sen sydän takoi rinnassa, veri kohisi sen suonissa ja henki pihisi matkallaan keuhkoihin. Tamma tunsi veren, joka valui etujalkoja pitkin maahan.

Kun ori sitten avasi suunsa, harmaa säpsähti hieman, liiskasi korvansa entistä rajummin niskaansa ja raotti kirveleviä silmiään. Jossain kaiken sen sumeuden keskellä tosiaan oli tuo valkea hahmo, joka nyt paljastui sulkasiiveksi. Tumma pärskäytti pölyjä sieraimistaan ja tuhahti sitten.
- Olen yhtenä kappaleena, Nera vastasi tympeästi ja ravisti itsensä uudelleen. Haavoja kirvelsi, eikä tamma ollut edes suorittanut laukkaansa loppuun! Ehkä tämän päivän juoksu voisi odottaa myöhempään, tammalla ei ollut varaa toiseen samanlaiseen kaatumiseen. Seuraavalla kerralla saattaisi käydä oikeasti huonosti.

Silmien polte kuitenkin jatkui, joten chadra päätti pistää silmänsä takaisin kiinni. Viileä tuulenvire yhdistettynä aamun kirpeään ilmaan sai tamman hikisen kehon värähtämään pienesti, mikä taas saattoi kiinnittää huomion harmaan täriseviin jalkoihin. Lihakset olivat maitohapoilla, tammaa huimasi ja olihan tuo lievästi järkyttynytkin yht'äkkisestä kuperkeikkailustaan. Veri sentään alkoi pikkuhiljaa hyytymään etupolvien haavoihin ja Redjanin tekemiin viiltoihin. Oli vuoto silti jättänyt muutaman ruman lammikon maahan, joka varmasti houkuttaisi jossain vaiheessa pedot paikalle. No, eipä sillä että ne pärjäisivät harmaan voimalle. Muutama hyvin tähdätty potku ja ne pedot olisivat historiaa.

Voi kun se olisi ollut yhtä helppoa Redjanin kanssa. Mutta ei, silloinkin Nera oli joutunut nielemään hiekkaa...

((oi mahtavaa :3))

Ori tutkaili tammaa ja saattoi päästää kasvoilleen hetkellisen huolestuneen häilähdyksen, kuin aallosta kimpoavan valonsäteen, joka kuitenkin lipui pois niiltä hetkessä.
Onneksi tammalla oli ollut silmät kiinni. Neuvonantajalla ei saanut olla herkkiä hetkiä yhtään sen enempää kuin paikallaan lumituiskussa paksun kinoksen alla seisovalla siirtolohkareella.
Tamman reagoitua orin tuloon säpsähtämällä ja puhumalla ori uskalsi astahtaa pari askelta eteenpäin. Tamma oli sisukas ja nätisti sanottuna kylmähkö, mutta se ei neuvonantajaa pahemmin hätkähdyttänyt. Se oli saanut rutosti huonompaa kohtelua siltä jos tältäkin taholta, eikä ori enää kimpaantunut edes tahallisesta syyttelystä ja sättimisestä.

"Pystytkö, kuule, seisomaan omin voiminesi ? Horjut ja täriset kuin horkkapotilas."
ori kysäisi matalalla, rauhallisella äänellään ja kohotti aavistuksen kulmiaan kysyvään eleeseen. Vertaus oli hivenen yliammuttu, ei tamma nyt huojunut kuin korsi tornadossa, mutta näytti kuitenkin siltä että tamma kaatuisi kohta. Ori ei tiennyt mitä toinen ajatteli Sulankantajan huolenpidosta, ehkä luulisi jonkinsortin pedofiiliksi tai muunkaltaiseksi ahdistelijaksi, mutta luulkoot. Ori oli kauan sitten lopettanut muiden kielteisistä mielipiteistä piittaamisen. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, etteikö ori olisi ottanut niitä huomioon.

Tamma vaikutti siltä tyypiltä, joka ei suosiolla menisi maahan makaamaan, nostaisi jalkojaan kohti taivasta ja kiittäisi avusta. Todennäköisempää oli että ori saisi köyttää tamman juurilla maahan ensin kaadettuaan toisen kovakouraisesti uudelleen.

// eikö olekin? : DD \\

Nera tunsi kaiken aikaa orin katseen itsessään, ja hermostui siitä sisällään vain enemmän. Luuliko toinen tosiaan, että sillä oli lupa tuijottaa tammaa kuin nääntynyt seuraavaa ateriaansa? Olihan siihen toki syitä - tamma oli liian tumma ollakseen sulkasiipi, kaatunut juuri ilman mitään järkevää syytä, pumppasi verta ulos kuin suihkulähde ja vapisi kuin hermoheikko. Mutta mikään näistä syistä ei antanut lupaa kyylätä luullen, ettei tamma huomaisi sitä. Ikävämpi tosiasia oli, ettei tamma voinut sillä hetkellä tehdä asialle mitään.

- Ehdotteletko sinä muka jotain, sairas paskiainen? Nera täräytti kärttyisesti ja avasi vihdoin silmänsä, jotka eivät enää poltelleet niin pahasti. Vaaleanharmaat silmät mulkaisivat pistävästi orin vihreitä, sitten tamma tuhahti ja paransi asentoaan. Tumma kiristi hieman hampaitaan - lapaluun lihas oli ilmeisesti jonkin verran venähtänyt. Tamma siirsi painoa enemmän takajaloilleen, sillä etupolvia kivisti kaatumisen takia. Vapina muuttui vähemmän huomiotaherättäväksi sen myötä, jolloin tamma oli tyytyväinen itseensä. Vuosi verta kuinka paljon tahansa, chadra pysyisi tolpillaan ihan omilla avuillaan. Sen ei tarvitsisi koskaan tukeutua muihin!

Samassa kuitenkin Neran takajalat pettivät painon alla, eikä tamma pystynyt estämään noloa tapahtumaa, jossa kaatui takaisin maan tasalle. Se, jos mikä sai tamman ärtymään taas, mutta ainakaan sillä hetkellä jalat eivät totelleet tavalla, jolla harmaa olisi halunnut niiden tottelevan.
- Helvetti, sulkasiipi manasi itsekseen ja suoristi etujalkansa kiivetäkseen takaisin ylös, mutta jalat eivät vain kantaneet tarpeeksi.

((onon :D))

Tamma näytti pahoin ärtyvän orin katseesta, ja Leweth laittoi sen merkille. Mielessään ori hymähti huvittuneesti, mutta peitti taidokkaasti tunteensa kasvojensa näkymättömälle puolelle. Parempi niin, tamma saisi varmasti hepulikohtauksen jos ori alkaisi nauraa päin naamaa. Sitä paitsi se ei ollut orin tapaista, ei ollenkaan.

Hassua kyllä, Leweth ei ollut lainkaan pistänyt vielä merkille tamman poikkeavaa ulkonäköä ja tummanpuhuvaa väriä. Vasta nyt, tajutessaan tamman olevan ehkä hivenen kiusaantunutkin orin tiiviistä katseesta, Leweth kiinnitti asiaan huomiota.
Nuori oli tosiaan poikkeuksellisen mustanpuhuva. Joitakuita chadroja oli annettu pysyä lauman alueilla, vaikka saattoikin aavistaa suvussa olevan vähän enemmänkin rodworperimään kuin mitä oli suvaittavaa. Tammasta kuitenkin asian saattoi huomata suuremmallakin tasolla kuin pelkkänä huterana aavistuksena. Leweth ei kuitenkaan kiusaantunut asiasta. Chadra oli vaalea ja sulkasiipinen. Mutta niidenkin valkoisten joukossa oli sellaisia jotka ajattelivat nahkasiivistä liian positiivisesti. Sitten oli tummanpuhuvia chadroja, joide ajatusmaailma oli oikea. Nimenomaan oikea, ori ei kiistänyt asiaa. Ja ne olivat ihan yhtä paljon chadroja, kuin vaaleat veljensä ja sisaresakin.

Tamman tuiskahtaessa orille yhtäkkiä, ori ei voinut estää pientä vinoa hymähdystä.
"Kyllä, kyllä ehdotan. Ehdotan, että suosiolla menisit maahan, ennekuin tuli sinut kaataa."
ori tokaisi. Kuitenkin tamman värinä hellitti ja toinen seisoikin jo suorassa. Kunnes yhtäkkiä kaatui. Leweth ei voinut pidättää hämmästynyttä kulmienkohotusta, tosin tuskin tamma sitä huomasi maanrajasta katsellessaan ja ärräpäitä päästellessään.
"Eiköhän olisi parempi jos prinsessa lepäisi hetken ruusupedillään, eikä koittaisi sännätä heti ylös. Et varmaan ole ihan niin vähäjärkinen, ettet huomaisi, että silkoiset sääresi eivät kannattele sinua tällä hetkellä. Tuskin ne kantavat muutaman sekunnin sadasosankaan jälkeen."
ori sanoi, astahti puoli askelta kauemmas antaakseen tammalle omaa tilaa (sillä toisen ylöspyrkiminen saattoi johtua ahdistavasta tunteesta, jonka kenties ori saattoi luoda läsnäolollaan), ja nosti toisen takasensa lepuutusasentoon.

Nera tuhahti toisen sanoille ja ravisti valkeaa harjaansa.
- Haista paska, tamma sähähti ja yritti jälleen ylös, tuloksetta. Mikä ihmeen vimma kaikilla oreilla oli syytää sulosanoja kaikelle, mikä liikkuu? Käyttäytyisivät kerrankin asiallisesti sen sijaan, että keskittäisivät kaiken aivotoimintansa keksimään suloisia lempinimiä niille, jotka eivät niitä tarvinneet, halunneet tai ansainneet. Millä periaatteella tamma muka oli prinsessa, tai kuten Rekale oli sitä joskus haukkunut murukseen ja ties miksi. Se oli syvä loukkaus tammalle itselleen, kun harmaa varsin hyvin tiesi, ettei kaikella nahkasiipisten verellään yksinkertaisesti voinut olla samanlainen kuin tyhjäpäiset täysiverichadrat. Eikä tamma kyllä sitä halunnutkaan.

Yhä useammin Nera kyseenalaisti sitä, kun Eve oli kehottanut olemaan ylpeä sekaverestään. Mutta miten siitä pystyi olemaan ylpeä? Jo varsaiästä asti tammaa oli syrjitty tummanpuhuvan karvapeitteen takia. Toki tamma oli siitä asiasta onnellinen, että nimenomaan tumman karvansa takia sitä ei koskaan otettu porukoihin mukaan, jonka ansiosta tammasta ei tosiaan ollut tullut tyhjäpäistä bimboa. Ja olihan harmaa jo tottunut siihen, että tätä kutsuttiin jatkuvasti saastaiseksi, tai kuten tässä tapauksessa, prinsessaksi. Ne olivat selvästi pilkkasanoja, joihin ei kuulunut reagoida, mutta ei tamma halunnut jättää niitä noteeraamattakaan. Useimmat nimittäin pääsivät kuin koira veräjästä haukuttuaan, mutta ei. Tamma halusi antaa selkää jokaiselle, joka niin teki.

Jokin tässä orissa kuitenkin kertoi arvokkuudesta. Ehkä tämäkin oli yksi niistä tyhjäpäistä. Ehkä orikin ajatteli, että ollessaan täysiverinen, tämä olisi paras, ja voisi mollata sekaverisiä rauhassa. Esitti vain olevansa huolissaan. Nera tuhahti ja pyrki jälleen ylös, tällä kertaa onnistuen aikeessaan. Heti tamma tuki asentonsa paremmaksi, ravisti itsensä pölyistä ja keskittyi jalkoihinsa. Vasenta lapaa vihloi ikävästi, mutta se oli pieni sivuseikka.

- Ha, enpä tarvinnut ruusupetiäni, tamma lausui happamasti.

Leweth laski päätää alemmas, muttei suinkaan sulkenut silmiään, tai edes antanut luomien painua. Katse tammassa oli silti samanlainen kuin alussakin. Tutkaileva.
Tämä musta tamma oli herättänyt orissa jonkinlaisen ärsyttävän tunteen, kuin neuvonantajan pitäisi tietää kuka toinen oli. Totta kai ori oli kuullut nuoren Shoka-neidin suojatista, mutta ei osannut vielä yhdistää kahta palapelinpalaa toisiinsa. Materiaalia oli liian vähäsen.

Ori soi toiselle huvittuneen hymyn toisen kirotessa toistamiseen. Neuvonantaja ei ollut koskaan perustanut voimasanojen käytöstä. Ne olivat paheksuttavia sanoja siksi, että niistä oltiin tehty sellaisia. Voisihan ori nyt alkaa sanomaan 'mulperipuunkukka' joka ikiseen väliin kun oli turhautunut tai vihainen ja toiset voisivat alkaa kauhistella että huh heijaa, ompas ruma sana. Siksi myöskään ori ei hätkähtänyt sen suuremmin kirosanoista, kuin ei myöskään mulperipuun kukasta. 'Haista paska' oli orille ihan sama kuin 'haista kakka', mikä oli aivan sama kuin 'nuuhkaise lantaa' ja aina mentiin vain typerämpään. Miksi ori vaivautuisi tekemään sellaista ? Niin, niin, sehän oli vain sanonta, eikö niin ? Aivan merkityksettömästäkö asiasta se sitte oli lähtöisin ? Joku oli vain keksinyt joskus sanoa 'haista paska', tuosta noin vain, ilman mitään järkevämpää syytä. Niin juuri.
Ehkä tuo tuntematon oli tehnyt sen siitä syystä kuin nykyäänkin. Pelättiin, ettei tavallisella puheella tultu tarpeeksi selkeästi ymmärretyksi. Toinen osapuoli ei tajuaisi toisen turhautumista ja harmia. Typerää.

Leweth kumartui hivenen tamman puoleen tuon räpiköidessä kuin selällään oleva kovakuoriainen.
"Arvasin ettet luovuttaisi hyvällä."
ori sanoi kyllästyneellä äänellä, ja kohottautui sitten kaikille neljälle jalalleen, täysin samaan aikaan kuin tammakin vihdoin pääsi ylös. Seisominen näytti edelleen hivenen huteralta, mutta kai tammalle pääasia oli, ettei sen tarvinnut nuolla pölyä orin kavioissa.
' Ja aivan kuin käyttäisi pahoja keinoja. Tehkööt mitä tykkää, nouskoot uudestaan kun on tuolla nokallaan jälleen.'

Ori ei ollut missään vaiheessa näyttänyt kärsimättömältä. Vaikka tämä tapaaminen tämän hiillostuneen tamman kanssa olikin saanut orin vähäsen raottamaan ilmeettömyytensä naamiota, ei ori siltikään ollut missään vaiheessa tuohtunut toisen äänensävyy ja epäkohteliaisuuteen. Ehkä joku muu antaisi samalla mitalla takaisin, niinkuin varmasti tulisi käymään, mutta Leweth ei tuntenut sitä tarpeelliseksi.
"Kovin ruusuiselta petisi näyttääkin."
ori sanoi vilkaissen tomuiseen maahan, josta kasvoi pari lohdutonta kortta.
"Onnittelut ylösnousemisen johdosta. Kykenetkö kävelemään ?"

Nera ei huomioinut orin sanoja, vaan mulkoili tätä myrkyllisesti. Mokoma näsäviisastelija. Kuvitteli tietävänsä kaiken tammasta jo ensisilmäyksellä. Pyh, tietäisikin vain tamman helvetistä.

- Mitä se sinua liikuttaa? harmaa tiuskaisi ja tuhahti sitten. Ei toista varmastikaan kiinnostanut tieto tamman kävelykyvystä pätkän vertaa. Kunhan kysyi kohteliaisuudesta. Ehkä jos tamma ei pääsisikään kävelemään, ori pääsisi levittämään tietoa posselleen ja naureskelemaan asiasta. Shoka jos kuka olisi vihainen siinä tilanteessa. Mutta eiköhän toisaalta ollut jo aika että tamma alkaisi itse pitämään huolta itsestään? Ei se saisi ikuisesti tukeutua Shokaan jokaisessa pikkuasiassa.

Nera kuitenkin uteliaisuudesta kokeili ottaa askelta, vasemman lavan vihlaistessa erityisen ikävästi. Kun paino laskeutui vasemmalle etujalalle, tamma horjahti rajusti ja melkein menetti tasapainonsa kokonaan, mutta sai korjattua tilanteen kolmella muulla jalallaan. Ainakin niistä oli edes joskus hyötyä.
- Pystyn kävelemään vallan hyvin, tamma sanoi, tuhahti ja otti muutaman askeleen, linkaten vasenta etujalkaansa. Se paranisi yhdessä viiltojen kanssa viikossa, ehkä kahdessa. Ei vihlonta kuitenkaan jatkuvaa ollut, ja pahimmillaankin vain kun askelsi.

Sen sijaan tammaa ärsytti kaiken aikaa valkean orin omahyväinen käytös. Olkoon vain terve, hyväkuntoinen ja täydellinen. Voisi samantien suksia kuuseen.

Ori kohotti kulmiaan.
"Se liikuttaa sitä että hyvän ja vastuullisen neuvonantajan pitää näyttää naamaansa muuallakin kuin sotatantereella ja näyttää että kaikki on hyvin. Vaikka johto onkin pirstoina. Vaikka koko johtoa ei ole edes olemassakaan. Vaikka tällä hetkellä koko rulianssia pyörittää sotakapteeni ja neuvonantaja. Vaikka rodworit tallustelevat maillamme kuin kukot tunkiolla. Vaikka minunkin pitää noudattaa alhaisimman saastan käskyjä ja pysyä poissa niiden voiton sumentamista silmistä."
Leweth vuodatti ääni vailla tunnetta. Kuinka se olikaan väsynyt tuohon kaikkeen. Mutta ori ei tulisi koskaan luovuttamaan. Se ei antaisi anteeksi rodworeille, jotka olivat tehneet sen elämälle tarpeeksi murhaamalla isän.
"Mutta sinähän olet niin oma-aloitteinen pikkutyttö, että osaat seistä omillasi. Onnittelen. Et tarvitse apua ? Peittoat kaikki yksin ?"
Leweth tuhahti ja käännähti. Nyt piti taas rauhoittua. Ori oli päästänyt itsensä liian pitkälle. Antanut itsensä vahigossa livauttaa äänensävyyn katkeran ja ylenkatsovan vivahteen. Niin ei saanut käydä. Pää piti pitää kylmänä, ei pitänyt toimia vaiston, vaan järjen ohjaamana. Tämäkaltaista ei saisi enää tapahtua. Kuinka ori voisi toimia vastuullisena neuvonantajana, jos yksi nokallehyppivä nuorikko sai aikaan siinä tuohtumusta, jonka se näytti tuolle nuorikolle ?

Riidanhaluinen rodwor tulisi olemaan aina kymmenen kertaa pahmepi vastus kuin satunnainen ohikulkeva chadra. Ja silloin ori ei saisi päästää itseään tähän jamaan.
Taottuaan päähänsä kaikki sääntönsä, ori katsahti jälleen tammaan.
"No sepä mainiota. Aiotko linkata aron laidalle ja sieltä sademetsään nuolemaan haavojasi ja sanoa kaikille vastaantuleville pedoille että odottakaapas nyt, tämä ei ole reilua, jos minulla on jalka jauhelihana ?"
ori kysäisi kuin olisi kysynyt säästä.
"Vai ovatko siipesikin yhtä hyvässä kunnossa ? Pystyt helposti lentämään sen kuperkeikan ja kolmenkiepin voltin jälkeen ?"
Toisin sanoen, pystytkö lentämään. Orin pitäisi hillitä itsensä.

Orin vuodatus sai Neran päähän idean. Tamma todella peittoaisi kaikki yksin. Se voisi pyytää Shokalta ja Thodorilta lisää opetusta taisteluihin. Ja kun nämä kokisivat tamman valmiiksi, riistäisi harmaa vallan takaisin rodeilta. Kyllä, niin tamma tekisi!
- Kyllä, tamma totesi yksinkertaisesti orin vuodatuksen jälkeen. Yhtä yksinkertainen tosiasia kuin se, että ruoho on vihreää, tai kuinka Aurinko on keltainen. Yhtä helposti tamma kouluttautuisi tappokoneeksi ja hankkisi vallan takaisin.
- Missä Thodor on? tamma lisäsi vielä ja hymyili kierosti. Tästä tulisi mahtavaa!

- Mitä sinä oikein odotat, että heittäytyisin maahan uikuttamaan kuinka yksi surkea lihas venähti ja kuinka nyt kuolen tähän paikkaan? Elämä ei ole niin helppoa, harmaa tiuskaisi. Oli sitten ori neuvonantaja tai ei, ei toisen tarvinnut olla noin järkyttävän huolissaan. Hyvä on, tamma oli kaatunut ja venäyttänyt lapalihaksensa, big deal. Oli sitä suurempiakin huolia olemassa.
- Lakkaa kerrankin olemasta tuollainen ihme friikki ja ole huolissasi omasta mielenterveydestäsi. Minä vain kaaduin, hyvä luoja sentään! Jos minulla sattuu olemaan lapa hieman rajoittava, se ei tarkoita että heittäytyisin samantien jonkin pedon edessä paskat housuissa. Mitä sinä oikein kuvittelet? Tamma lausui happamasti.

Sitten Nera palasi takaisin suunnitelmaansa. Se tarvitsisi ensinnäkin paljon koulutusta ja lisää kokemusta. Musta nahkasiipinen oli liian helposti saanut aikaan tammalle vaurioita, siitä todisti silläkin hetkellä tamman kaula ja kylki. Tamman pitäisi oppia väistämään nahkasiipien vahvimpia kohtia ja iskemään heikoimpiin. Sitä ennen sen pitäisi tosin valmentaa itseään entistä rankemmin. Nyt ei ollut enää kyse pelkästään Even murhaajasta, vaan koko Rodworien laumasta. Ja Chadrojen tulevaisuudesta.

Ja kun sotki kavionsa näin isoon asiaan, piti ymmärtää sen riskit. Muuten ei pärjäisi.

Ori muisti Thodorin pitämän saarnan muutaman vuoden takaa. Se oli ehkä vaikuttavin asia, mikä koskaan on orin tärykalvojen kautta kulkenut.
'Taistelussa et voi epäillä ! Et voi antaa ajatustesi pysähtyä hetkeksikään ! Sinun on aina yritettävä ! Sinulla on sotilaskoulutus ! Olet neuvonantaja, joten käyttäydy sen mukaisesti ! Et voi menettää tastelumotivaatiotasi kuunnellessasi vihollisen propagandaa !'
Siitä pitäen ori oli hillinnyt mielenlaatunsa. Harva edes tiesi siitä palosta, joka orin sisällä paloi, koska neuvonantaja ei ollut näyttänyt sitä koskaan kenellekään elävälle sielulle. Jo pienenä ori oli jostain syystä hillinnyt sen. Hautalinnun seura, vaikka tamma loistava äiti orille olikin ollut, ei ollut koskaan kannustanut hurjapäisiin tekoihin tai mihinkään muuhunkaan. Tamma vain odotti puolisoaan saapuvaksi, ja kauan tamma saikin aina odottaa. Ainoastaan roi itse tiesi omasta temperamentistaan, jonka se koitti kahlita, mutta joka jonain päivänä ehkä vielä pääsisi valloilleen orin herkkänä hetkenä. Ja sitä ei saisi tapahtua, jo pelkästään sen takia että orin kuului olla järkevä, kylmäpäinen neuvonantaja tilanteessa kuin tilanteessa.

"Niin arvasinkin."
ori sanoi katsomatta tammaan. Seuraavan kysymyksen vasta kuullessaan ori kääntyi taas tamman puoleen.
"Sotakapteenilla ei ole aikaa mukaviin juttutuokiohihn ja rupatteluihin. Ensimmäiseksi voisit edes kertoa kuka olet, Rääväsuu."
ori tokaisi, vaikka aivojen laitamilla olikin alkanut kehkeytyä kuva Riloksen ottovarsasta ja kuolleen vakoojan tyttärestä.

"Että käyttäytyisit kuin normaalit hevoset, etkä olisi tuollainen tunnevammainen ! Miksikö huolehdin, voi herranjumala ? Siksi ehkä että se on NORMAALIA ! Kysyn, pystytkö kävelemään, sinä vingut vastaan että miksi välität ? Sinä itse teit tästä huolehtimisjutusta ison jutun, sait hepulin siitä kun kysyin, kykenetkö lentämään ! NOMRAALI HEVONEN KYSYY TOISELTA MIKÄ ON, EIKÄ OLE NIIN ITSERIITTOINEN PASKIAINEN ETTÄ LUULEE PÄRJÄÄVÄNSÄ KAIKESTA YKSIN ! Koska sinä et, lapsi raukka pärjää. Mutta älä usko, elättele narsistisessa päässäsi kuvaa täydellisestä pikku neiti Sulkasiivestä joka peittoaa kaikki yksin. Pikku vinkki, tuollaisella asenteella sinä kota olet yksin."
Orin ääni kohosi puolessavälissä pelkäksi karjunnaksi, mutta loppua kohden ääni tasaantui, ja viimeiset sanat ori tokaisi jo kylmästi kuin sen, että osasi puhua. Mitä tuollaisesta pääköstäkin vielä tulisi ? Hakkelusta rodworien jaloissa. Mutta antaa olla, kuvitelkoot mitä halusi.

Nera oli jo aikeissa vastata orin kysymykseen siitä, kuka oli, mutta sitten toinen vain kilahti ja alkoi huutamaan. Harmaa nyrpisti happamasti toisen sanoille, ja kun valkea alkoi latelemaan syytöksiään, tamman silmät levisivät ja tämä kiristi hampaitaan. Kun toinen sitten lopetti saarnansa, tamma ryhdistäytyi.

- MINÄ OLEN KAUKANA TÄYDELLISYYDESTÄ, ÄÄLIÖ! KATSO MINUA! sulkasiipi huusi ensimmäisenä.
- MINULLA ON KAIKKI OIKEUS OLLA EPÄNORMAALI, SILLÄ SINÄ ET TIEDÄ PASKAN VERTAA, MITÄ MINULLE ON TAPAHTUNUT. VOIT UNOHTAA VINKITTELYSI, SILLÄ MINÄ OLEN JO YKSIN! SILLÄ MINÄ OLEN NERAFE, RATEFEN TYTÄR, SHOKAN KASVATTI. SINUN ISÄSI EI MURHANNUT OMAA ÄITIÄSI SILMIESI EDESSÄ KUN OLIT KUUKAUDEN VANHA, EI. SINÄ VOIT MENNÄ OMAN MAMMASI HELMAAN ITKEMÄÄN KUN SILTÄ TUNTUU! LAKKAA KÄYTTÄYTYMÄSTÄ NIINKUIN NORMAALIT, JA KYSY TOISTEN VOINNISTA VAIN SILLOIN, KUN SE OIKEASTI KIINNOSTAA, ÄLÄKÄ SILLOIN, KUN SE ON VELVOLLISUUS!!!

Tumma puuskutti huutonsa jälkeen, tuhahti ja polkaisi maata, levittäen siipensä. Se oli menettänyt viimeisetkin itsehillintänsä rippeet. Mitä se meni huutelemaan näitä asioita ventovieraille, kun niiden piti olla syvällä tamman sisällä, lukkojen takana? Nera pudisti päätään ja puuskahti. Ei, toinen ei koskaan ymmärtäisi.

- Harjoittele omaa itsehillintääsi, herra Neuvonantaja, sillä sinusta on hyvää vauhtia tulossa samanlainen tyhjäpää kuin kaikki muutkin ovat, tamma sähähti noustessaan ilmaan ja lähtiessään pois paikalta.

Sen pitäisi rankaista itseään tästä.

Nera poistuu, kiitos ihan sikana <33

Ori oli palauttanut itsensä nopeasti takaisin naamion taakse, eikä kyllä yllättynyt siitä että musta alkoi karjumaan kenties vielä lujempaa kuin ori itse. Ainoa asia, josta saattoi päätellä orin kuulleen jotain oli lievä kulmien kohotus tuon mainitessa isänsä tappaneen äitinsä. No, se olikin tiedossa laajalti, että Ratefe oli mennyt rakastumaan Redjaniin, ja mitä muuta Jaguar olisi käskenyt sotakapteeninsa tehdä ? Ai, hyvä, onnea uudelle parille, hankkikaa mukava asunto tuolta Rivieralta ja kutsukaa kylään kun esikoinen syntyy ?
Ori kuitenkin hillitsi itsensä loppuun asti, mutta heti kun tamman musta takalisto oli häipynyt kantomatkan ulkopuolelle ori päästi tuhruatumisensa karjaisun ja ulvonnan sekaisena huutona kiirimään ympäri aroa ja ponkaisi ilmään, teki laajan kaarteen laskeutui ja lähti laukkaamaan hullun lailla, kuin lauma sapelihammastiikereitä olisi ollut orin perässä.
Tämä koko helkkarin päinä joka mukamas alkoi niin hyvin hukutettaisiin sinne jonnekin mustan aukon laitamille, eikä sitä kaivettaisi synkästä haudastaan ennekuin maahan aukeaisi railo, joka nielaisisi orin sisäänsä.

Leweth poistuu kiitti ittelles ihan hirveesti <3