Käskisin painua vittuun, ellei se olisi sinusta niin hyvä paikka

/ Sovitaan että tää on K-15 \

Valkeat jalat upposivat nilkkoja myöten märkään sammaleeseen.
Vaimeaa kiroilua, turhautunut pärskähdys ja muutama voimakas siiven isku. Jacko oli saanut tarpeekseen suonsilmäkkeiden väistelystä, joten se päätti taittaa matkaa matalalla lentäen. Ori oli viimaaikoina pysytellyt suosiolla sivummalla, pois chadrojen halveksuvien katseiden alta. Sota oli alkanut, Jackon kiivaan luonteen ansiosta, ja sota oli hävitty. Nyt sulkasiivet elivät sekasorrossa, kun Rilos oli menettänyt siipensä ja kadonnut teille tietämättömille. Omahyväinen hymy nousi Jackon huulille. Ei hullummin, varsinkaan kun valkea oli vain tavallinen sotilas. Harva pystyi luomaan täydellistä kaaosta näinkin nopeasti ja näin suurilla asioilla. Koko jutun oli kruunannut Cheredjanin suhde sulkasiipeen - suorastaan epäluonnollisen herkullista antia, joka oli nostanut Jackon osakkeita Thodorin silmissä. Ei paljoa, mutta riittävästi. Olihan tämä kaikki vaatinut Ratefen hengen, mutta se oli vain pieni miinus.

Jacko silmäili suota kultaisilla silmillään. Paikka oli täysin autio ja hiljainen - ainoat äänet lähtivät orin sulkaisista siivistä sekä ilmavirrasta tämän korvien juuressa. Valkean elämä suorastaan huusi lisää kaaosta ja epäjärjestystä - se halusi saada jotain järkkymään sijoiltaan niin, ettei asiat luistaisi normaalisti enää sen jälkeen. Chadran suupielille kaartui poikamainen virne - naisseurakaan ei olisi pahitteeksi.

(elmo ja nera!)

Tumma tamma laukkasi voimallisesti suoraan suonsilmäkkeiden läpi, repien itseään eteenpäin lihakset värähdellen. Tamman haavat olivat parantuneet arviksi ja lapalihaskin toimi jälleen toivotusti. Nyt Nera pystyisi jatkamaan koulutustaan, ja heti ensimmäisenä tamma olikin hakeutunut suolle. Suolla harjoittelusta tamma oli pitänyt aina eniten. Kun upposi aina jonkin verran märkään maahan ja sai revittyä itsensä siitä jo seuraavalla hetkellä pois oli mahtava tunne. Lihakset työskentelivät kaiken sen ajan, ja voimistuivat joka kerran jälkeen. Joka päivä pääsi aina hieman pidemmälle, ja illalla saattoi olla ylpeä tuloksista.

Nera ei vieläkään hyväksynyt mustaa oria isäkseen. Sen ehkä huomasi, mutta ei se silti tarkoittanut että tamma myöntäisi sen tosiasian. Mutta nyt kun tamma oli nähnyt, millainen ori oli, se ymmärsi monia asioita itsestään. Oli ehkä hyvä, ettei se paskiainen ollut missään vaiheessa aiemmin kuuluttanut olemassaolostaan.

Hiki väreili harmaan iholla ja tummensi tamman karvaa entisestään. Lopulta tamma vetäytyi vakaammalle maalle ja pysähtyi huohottaen. Se ei voisi kuuluttaa olevansa rodworin tytär, vaikka sen pystyikin huomaamaan. Tamman asenteessa itsessään ei ollut vikaa, se vihasi rodeja enemmän kuin useimmat täysiveriset, sillä Neralla oli sentään siihen parempi syy kuin vain se, että kun kaikki muutkin vihaavat. Ja ehkä se olikin hyvä.

Sitä sisua nimittäin tarvittiin, jos aiottiin peitota nahkasiipiset!

Valkean siivet iskivät kerran voimakkaasti, jättäen sitten tämän liitämään suon pintaa pitkin, koukussa olevien etujalkojen hipoessa kosteaa sammalta. Jacko ei kuitenkaan kiinnittänyt siihen huomiota, koska tämä oli saanut näkökenttäänsä jotain paljon, todella paljon, mielenkiintoisempaa. Tumma, hikinen ja puuskuttava chadra tamma seisoi hieman kauempana orista. Mielenkiinnosta sotilaan toinen kulma nousi aavistuksen ylemmäs. Kyllä, orin rukouksiin oli vastattu. Parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Ei, toinen ei ollut mikään kaunokainen. Lyhyt, hapsuttava harja, mutta sitäkin pidempi häntä, pitkä arpi kaulassa sekä vatsassa. Helmiäiset silmät, mikä oli toisaalta hieman aavemaisen näköistä, sekä jostain syystä hieman uhoava katse. Jackon virne syveni. Haastetta - sitähän tässä oltiin kaivattukin. Valkeat jalat suoristuivat, siivet vetäytyivät kylkiin ja tasaisesti ori laskeutui suon pinnalle. Matkaa tummaan sulkasiipeen oli muutamia kymmeniä metrejä, mutta se ei estänyt sitä, etteikö Jackon lipevä hymy erottunut tälle asti. Valkea käveli välimatkaa kiinni, pää aavistuksen matalalla ja korvat asteen verran taaksepäin käännettyinä. Kuinka paljon ori nauttikaan näistä tilanteista! Se oli kuin hai vedessä, täysin omassa elementissään.

- Oletteko.. jumissa? Jackon ääni tihkui siirappia ja oli niin lipevä, että hyväuskoisinkin olisi alkanut epäilemään taka-ajatuksia. Tamma seisoi puuskuttaen suossa - se joko oikeasti oli jumissa tai sitten vain äärettömän typerä. Tällaisissa paikoissa ei auttanut jäädä paistattelemaan omissa mietteissään, sillä suo saattoi hitaasti mutta varmasti liimata seisoskelijan pakoilleen - ja se jos jokin kävi loistavasti valkean aikeisiin. Jackon meripihkan väriset silmät välähtivät kerran, suupielien kaartuessa virneeseen.

- Sallittehan minun hieman auttaa. Häikäilemättä, lupaakaan kysymättä Jacko käveli aivan kiinni tummaan, painoi kehonsa tätä vasten ja alkoi hamuamaan turvallaan tamman takareittä. Toinen siipi nousi ylös, toisen selän päälle ja sitä kautta vastakkaiselle kyljelle, puristaen tätä yhä kovemmin valkeaan kiinni. Sponttaanisuus oli yksi orin piirre, joka hätkähdytti yhä uudestaan ja uudestaan. Tummalta sotilas ei aikoisi kysyä mielipidettä ollenkaan - halusi tai ei, tilanteen se hyväksyisi. Hyvällä tai pahalla. Jackon turpa hieroi toisen jalkaa, ujuttautuen aina välillä mahan alueelle ja sitä kautta hännän tyveen. Esileikki oli kyllä joskus väsyttävää, mutta Jacko halusi varmistaa, että sen aikeet tulivat selväksi.

Kerta heitolla.

Hetken Nera oli kerennyt seisomaan ja tasaamaan hengitystään, kun se huomasi valkean orin. Tämän sulkasiiven ällöttävän limainen hymy paistoi kauas asti, ja harmaa painoi korvansa aivan niskaansa kiinni, päästäen valloilleen sen saman happaman ilmeen. Sulkasiipi irroitti jalkansa upottavasta maaperästä ja peruutti muutaman askeleen. Toisesta huokui oikea epämiellyttävä ilmapiiri, ja rodisukuinen tamma ei voinut olla huomaamatta sitä seikkaa.

Sitten ori vain tuli ja alkoi käpälöimään tammaa. Hetken nuori tamma oli vain lamaantuneena paikallaan, sitten se irvisti.
- Valitettavasti en tarvitse apua, sairas paskiainen, tamma tokaisi, väläytti hampaansa ja seuraavassa hetkessä siirsi päänsä salamannopeasti toisen takareisien väliin. Valkeat hampaat osuivat suoraan toisen kalleimmille, ja kun orin ote hölläsi, harmaa livahti ja lähti juoksuun. Tamma tosin ei osannut ajatella - se lähti väsyneenä juoksemaan upottavaan maaperään, ja ehkä kymmenen askeleen jälkeen harmaan oikea takajalka tarttui kiinni, jonka seurauksena tamma lennähti rähmälleen. Pyristeltyään pystyyn se yritti lähteä eteenpäin, mutta todellisuudessa juuttui vain pahemmin kiinni.

Juuri Neran tuuria. Mieleltään kieroutunut ori jahtaa sitä takaa, ja tietysti silloin tamman täytyy jäädä kiinni suonsilmään... Tamma oli läpeensä märkä ja kurainen. Helvetin hieno tilanne. Harmaa jäi kuitenkin mulkoilemaan valkeaa, seuraten sen liikkeitä. Vaikka se olikin kiinni suossa, sillä oli vielä toinen takajalka vapaana. Ori saisi maistaa siitä ihan kunnolla jos yrittäisi jotain!

Harva tamma myöntyi Jackon käsittelyyn ilman pienintäkään vastarintamaa, varsinkaan silloin, kun tämä päätti lähestyä näinkin suorasukaisesti - mutta vielä harvempi tamma uskalsi puraista kiukkuisesti orin sukukalleuksia, joten tässä tilanteessa se koitui tumman eduksi. Valkea päästi pienen murhaduksen, nostaen päänsä hamuamasta toisen takajalkaa, ja refleksistä siivet irtaantuivat tumman kehosta, jolloin tämä pääsi livahtamaan. Jackon katsoi tamman perään vihaisesti mulkoillen, mutta sitä ei kestänyt kauaa - sulkasiipi sinetöi nimittäin juuri sillä hetkellä oman kohtalonsa juoksemalla suoraan suon silmäkkeeseen ja jäämällä niille sijoilleen. Orin kulmat nousivat ylös ja suupielet kohosivat vahingoniloiseen virneeseen.

- Kappas kappas, mitäs täältä löytyykään? Jacko lähti kävelemään kevyin askelin tummaa kohti. Se oli toista huomattavasti solakampi ja sirompi - näin ollen siis paljon kevyempi. Ja kirsikaksi kakun päälle - Jacko osasi valita kohdat, joille astui, tarkasti. Valkean virnuilulle ei tullut loppua. Kultaiset silmät ahmivat tammaa nälkäisten petojen lailla, enteillen kaikkea muuta kuin hyvää.
- Kiukkuinen ampiainen taisi päätyä hämähäkin seittiin, vai kuinka? Ori huomasi tamman toisen jalan olevan vielä vapaana. Potkuja oli siis syytä varoa - pirullisena sotilas käveli juuri sille puolelle, jonka molemmat jalat olivat tiukasti suossa. Toinen saisi riuhtoa ja pyristellä, mutta ei tulisi kuin pahentamaan omaa tilannettaan. Jacko naurahti kuivasti, alkaen hamuamaan tumman niskaa ja korvia. Kuinka kutkuttava tilanne olikaan. Ori suorastaan paloi sisältä - se rakasti tilanteita joissa sai hallita ja määrätä tahdin.

- Rentoudu, tämä ei vie kuin hetken.. Jacko myhäili, siirtyen nyt silittämään turvallaan tamman ryntäitä ja etujalkoja. Välillä valkea näykkäisi vahvasti, tehden selväksi ettei aikoisi säästellä voimiaan yhtään. Chadra saisi kokea kantapään kautta, mitä seurasi jos yritti pyristellä karkuun. Ori veti syvään henkeä, siirtyen koko ajan yhä taaemmas ja taaemmas.

Nera sähähti orin sanoille ja näytti hampaitaan. Se oli vihainen, niin äärimmäisen vihainen! Sen olisi tehnyt mieli silpoa ori siltä seisomalta, mutta valitettavasti tamma itse oli ollut typerä ja juuttunut kiinni. Tamma kuuli päässään isänsä naurun, mikä sai tämän sekoamaan vain enemmän. Ja valkea oli sitäpaitsi sikamainen, valitsi sitten juuri sen puolen, jolla tamma oli kyvytön liikkumaan! Kun ori alkoi hamuamaan tamman niskaa, se yritti väistää ja kerran käänsi jopa nopeasti päänsä hampaat irvessä, toivoen osuvansa toisen silmäkulmaan tai edes johonkin. Tamma oli epätoivoinen - sen kaikki vahvuudet oli viety, ja siinä se seisoi yhtä avuttomana kuin mikä tahansa muukin tamma.

- Vedä käteen, Nera sihahti orille hampaidensa välistä. Toinen tosissaan oli valinnut väärän tamman. Kunhan vain Shoka saisi koulutettua tamman ja kun Nera olisi johtaja... Valkea ori saisi kärsiä pahasti! Kuitenkin tamman yrittäessä väistää toisen kosketusta, se vahingossa laski vapaana olevan takajalkansa väärään kohtaan, ja niin tamma oli loppuun lukittu. Harmaa vilkaisi kerran taakseen, sitten alkoi rimpuilemaan ja sätkimään kuin kala kuivalla maalla. Se ei luovuttaisi näin helpolla! Tamma ei olisi niinkuin mikä tahansa tamma! Sulkasiipi käänsi jälleen vauhdikkaasti päänsä hampaat irvessä ja naksauttaen ne yhteen, toivoen syvästi että pystyisi repimään orilta tupon karvoja irti, tai edes osumaan johonkin kohtaan. Se ei aikonut olla mikään helppo nakki!

Nera ei pitänyt siitä tunteesta, kun oli avuton, kykenemätön tekemään mitään muuta kuin vain seisomaan ja hyväksymään kohtalonsa. Ja juuri silloin valkean kaltainen pervo tulee ja iskee kimppuun. Tietenkin, olihan nyt kyse Nerasta. Mikään ei voinut mennä oikein missään vaiheessa, vaan kaiken piti mennä aina yhtä loistavalla tuurilla. Tamma mulkaisi valkeaan ja yritti edelleen rimpuilla irti orin otteesta, huonoilla tuloksilla.

Silloin tällöin Jacko tunsi, kuinka tamman hampaat iskeytyivät tämän kehoon, repien tukkoja karvaa tai aiheuttaen pieniä pintanaarmuja. Suotta korkea kipukynnys ei kuitenkaan ollut valkean vahvuus, joten toisen rimpuilu lähinnä vain huvitti oria. Masokistisella tavalla se jopa osittain nautti tamman rajusta käsittelystä. Kultaiset silmät hakeutuivat ahnaasti nyt tumman hännäntyveen. Viimeisen silauksen tilanteelle antoi se, että sotilas tunsi nyt toisen menettävän tasapainonsa ja laskevan vapaana olevan takajalan suon pintaan - imukuppimainen maiskahdus, ja tumma oli ansassa.

Toisen sanat saivat Jackon nauramaan pelottavan omahyväisesti.
- Onneksi ei tarvitse, typy - olethan sinäkin tässä. Orin asteli itsevarmasti kohti sulkasiiven takapäätä, hevosten kylkien hipoessa toisiaan. Sotilas ei voinut kuin hykerrellä itsekseen - siitä oli vain vähän aikaa, kun tämä oli viimeksi purannut tarpeensa, mutta juuri sen verran että nyt se tuntui aivan täydelliseltä ajatukselta. Eikä silloin kyselty tamman mielipidettä asiaan, hehän olivat vain yksi retuutettava sivuseikka koko täydellisessä tapahtumassa. Jacko tunsi kuinka adrenaliini tämän suonissa alkoi kohista - se halusi päästä vain mahdollisimman pian asiaan. Kuten sanottua, esileikki oli aivan liian yliarvostettua.

Valkea oli pian tumman selän takana, alkaen hamuta turvallaan tämän hännätyveä. Muutama voimakkaampi näykkäisy niin, että rautainen verenmaku maistui orin suupielissä. Suupielet pysyttelivät vastenmielisessä virneessä - lihaksikkaat takajalat jännittyivät, ja samassa ponnauttivat valkean tamman selkään. Tämä tarrasi tiukasti toisen säästä kiinni, työntyen sitten yhdellä voimakkaalla sysäyksellä kerta heitolla tumman sisään. Nyt vasta Jacko alkoi miettimään toisen ikää, sekä sitä mahdollisuutta, ettei tämä ollut koskaan aikaisemmin tehnyt tätä. Ori aloitti hitaasti nytkyä edes takaisin, huokaisten nautinnollisesti. Hälläkö väliä, se ei ollut niin merkityksellinen seikka. Tämän jälkeen tamma olisi tehnyt tätä, ja varmasti vielä joku päivä kiittäisi, että sotilas oli johdatellut tämän aikuisten maailmaan.

Hiki alkoi virtaamaan Jackon kehossa. Orille nautintoa, nuorelle tammalle piinaa, kesti pitkän ajan. Valkealle tämä ei ollut ensimmäinen kerta, todellakaan, joten sen himojen tyydyttämiseen tarvittiin enemmän kuin kymmenen minuuttia. Sulkasiipi tunsi lopulta kuinka työ oli saatettu loppuun, laskeutuen puuskuttaen tumman selästä. Se ei ollut vähään aikaan tuntenut mitään vastaavaa - johtuen varmasti siitä, että tamma oli kuin olikin ensikertalainen, ja aavistuksen tiukka. Tilanteen huomioon ottaen, se olikin ihan ymmärrettävää. Virne Jackon kasvoilla vain syveni. Täydellistä.

Nera kuunteli orin vastauksen, sitten alkoi rimpuilemaan entistä enemmän pakoon orin kosketusta. Se ei pitänyt siitä, mihin asiat olivat johtamassa, etenkin kun ori oli jo tamman takana jyrsimässä tämän hännäntyveä. Hetkeksi kaikki pysähtyi, sitten yhtenä ketjuna tamma tunsi jalat ympärillään, hampaat säässään ja järjettömän kivun, joka lähti tamman takapäästä. Se oli tuskaista ja outoa, kun tamman sisällä liikkui jotakin, mihin se ei voinut itse vaikuttaa. Harmaa olisi halunnut oksentaa joka kerta, kun valkea työntyi loppuun asti, sillä tunne ei ollut mukava. Tamma kuitenkin jatkoi sinnikkäästi rimpuiluaan koko toimenpiteen ajan, sillä se halusi epätoivoisesti päästä tilanteesta pois.

Kauan sitä kestikin - mikä ihme ori oli, duracell-pupu? Lopulta kuitenkin paine hävisi tamman kyljiltä ja takapäässä hohti vain muisto siitä tuskasta, mikä oli kestänyt tamman mielestä liian pitkään. Nera mulkaisi taakseen ja näytti hampaansa. Orin kasvoilla oli sairas virne, ja tamma olisi halunnut nylkeä toisen elävältä siihen paikkaan.
- Noniin, olet pitänyt hupisi. Häivy, ennenkuin pääsen vapaaksi ja REVIN PALLISI IRTI, sulkasiipi aloitti myrkyllisellä äänensävyllä, joka tosin päättyi huutoon ja uuteen rimpuilukohtaukseen. Tamma ei pelkäisi toteuttaa uhkaustaan, ei todellakaan. Sulkasiiven vasen takajalka molskahti suosta, sillä se oli ollut viimeisin jalka, joka oli siihen uponnut. Samalla hetkellä kun molskahdus kuului, tamma heilautti jalan täydellä voimalla orin ryntäisiin, sähisten lisää. Nera yritti asettaa takajalkansa mahdollisimman kauan toisesta, jotta olisi estänyt sen uudelleenjumiutumisen, mutta suomätäs olikin laajempi kuin tamma oli kuvitellut, joten takajalka upposi kuin kivi veteen. Harmaa vilkaisi uhkaavasti valkeaan. Jos se kehtaisi painaa tammaa toisenkin kerran, olisi helvetti irti!

Viimeistään silloin, kun Nera olisi johtaja.

Jacko oli juuri vastaamassa tamman sanoihin jotain todella nasevaa ja itsekästä, kun toinen sai riuhtaistua jalkansa suosta, ja aivan liian nopeasti voimakas potku oli iskeytynyt jo valkean ryntäisiin. Ori haukkoi happea - ei tumma ainakaan heiveröinen ollut, ehkä oli siis ollut sotilaan onni, että se oli tavannut tämän tapauksen juuri nimenomaan suolla. Hymy Jackon kasvoilla ei kuitenkaan kadonnut, vaikka se joutui ottamaan muutaman huteran askeleen taaksepäin pysyäkseen tasapainossa ja hengittämään, tuloksetta, sisään ja ulos epätoivoisen nopeasti. Hapenpuutteen lomassa valkean suupieliltä karkasi inhottavaa naurua. Hetken itseään keräiltyään Jacko sai itsensä kuitenkin jälleen kokoon, lukuunottamatta kivistävää tunnetta ryntäissä.

- Tsot tsot, typykkä. Onko tuo tapasi kiittää minua? Sotilaan kasvoilla lepäsi vahingoniloinen virne. Kuinka paljon se nauttikaan tilanteesta. Suohon ei kuitenkaan ollut luottaminen - se saattoi imasta sisäänsä muutamissa sekunneissa, mutta myös päästää irti, kunhan rentouduit ja olit paikoillasi tarpeeksi sitkeästi. Niin, jos et kerennyt tukehtumaan sillä välin jumiuduttuasi liian syvälle. Sitä pelkoa tummalla ei kuitenkaan ollut, joten valkea tiesi joutuvansa poistumaan takavasemmalle, ettei saisi raivoisaa tammaa kimppuunsa. Siinä vaiheessa Jacko unohtaisi kunniakysymykset, ja lentäisi viivana karkuun.

- Älä näytä noin happamalta, sitruunakin kalpenee rinnallasi. Valkea hymähti.
- Hauskanpitoahan tämä vain oli. Selvisit hyvin, ensikertalaiseksi. Sotilaan nauru raikui hetken suolla. Se oli vastenmielistä kuunneltavaa, ja tämä tiedosti sen aivan hyvin - näissä tilanteissa oli vain hyvä esittää itsestään sitä kaikista kuvottavinta puolta, mielistely tässä vaiheessa valuisi vain hukkaan. Kukapa halusi kuunnella raiskarin totista flirttailua. Jacko kuitenkin rikkoi jälleen kerran rajojaan - sen oli pakko, aivan pakko, luoda tummalle yksi, oikeasti suloinen ja poikamainen virnistys. Oria ei edes osittain tunnistanut itsekseen - karskin kuoren alta löytyi kun löytyikin hyvännäköinen nuori mies. Jolla tosin oli pinttynyt tapa ottaa mitä tahtoi - enemmän tai vähemmän rehellisillä keinoilla.

- Hyvää loppuelämää, kultaseni. Jacko käveli tamman ohi hevosten kylkien hipoessa toisiaan.
- Ainiin, melkein unohdin -- Sotilas pysähtyi toisen viereen ja siirsi turpansa liukumaan tämän kaulaa pitkin. Hetkeksi ori sulki silmänsä, suupielien kohoessa virneeseen - turpa lähestyi tamman päätä, ja kun se kosketti tämän otsaa, Jackon kasvoille muuttui vihainen, suorastaan tympiintynyt ilme. Ja vain muutaman sekunnin sisään koko tapahtuneesta sotilas oli sylkäissyt tumman kasvoille. Sotilas ei jäänyt odottamaan sulkasiiven mahdollista raivoisaa reaktiota, vaan nosti nopeasti laukan, levitti siipensäja nousi ilmaan. Tämä kääntyi vielä katsomaan suolla jumissa olevaa, rähjäistä tammaa, murahtaen kuuluvasti.

- Se oli kalleuksieni puolesta, bitch. Valkean lentäessä yhä kauemmaksi, tumma tamma saattoi kuulla vielä voimakasta manailua, asian tiimoilta, joka koski toisen neitsyyttä ja vähäistä kokemusta. Jacko pudisteli päätään. Oli siinäkin tuttavuus - mutta mikä tärkeintä, ori oli saanut mitä halusi. Eikä millään muulla ollut sillä hetkellä merkitystä.

Jacko poistuu, kiitos<3

Nera oli äärettömän tyytyväinen itseensä, kun sai nappiosuman toisen ryntäisiin, mikä vielä aiheutti toiselle hetkellisen heikotuksen. Ei ollut kaikki tamman harjoittelu siis valunut täysin hukkaan, sillä lihasvoimaa riitti varsin esimerkillisesti. Kuitenkin toinen onnistui nauramaan sairasta nauruaan, mikä sai tamman entistä pahemmalle tuulelle. Mikä tässä tilanteessa muka oli niin hauskaa! Harmaa itse ei nähnyt sitä. Tämä vain kiristeli hampaitaan, ja toisen sanojen jälkeen kilahti.

- KIITTÄÄ! MISTÄ HYVÄSTÄ MINÄ MUKA SINUA KIITTÄISIN! ANNA OLLA KUN PÄÄSEN TÄSTÄ IRTI, PÄIVÄSI OVAT LUETUT, PERKELE!!!!!!! tamma huusi koko voimallaan, alkaen jälleen repimään itseään irti suosta. Aluksi sulkasiipi jo kuvitteli pääsevänsä irti, mutta suo kiskoikin tammaa vain syvemmälle. Sitten valkea alkoi jälleen hipelöimään tammaa, jolloin Nera sähähti ja väisti toisen kosketusta, tuloksetta. Oli toisella pokkaa! Ensin raiskaa tamman, sitten vielä jatkaa hipelöintiään! Pian kuitenkin tamma näki muutoksen orin kasvoilla, ja samantien tammalla oli orin sylkeä otsallaan. Viimeinen häväistys raiskatulle tammalle. Tumma ärähti ja teki syöksyliikkeen päällään, mutta valitettavasti hitusen liian myöhään, sillä valkea sulkasiipi oli jo tamman hampaiden ulottumattomissa.

Nera kiroili kovaan ääneen orin perään, pyyhkäisi syljet otsaltaan etujalkaansa ja alkoi sitten entistä suuremmalla raivolla polkemaan itseään irti suosta. Tamman katse oli lähes mielipuolinen, kun hiki virtasi sen kehoa pitkin. Harmaa kuitenkin vajosi kaiken aikaa syvemmälle, ja tajusi lopettaa vasta kun suon pinta hohkasi viileyttään tamman vatsanpohjaan. Tamma puuskutti hurjistuneena ja kiljui sitten turhautumistaan, heitellen päätään ja naksuttaen hampaitaan yhteen. Sitä vitutti niin paljon, kun valkea ori oli päässyt tuosta noin vain livohkaan.

Tämä ei olisi viimeinen kerta, kun ori kuulisi Nerasta!

Huutoa. Vastenmielisen kovaa huutoa, jota seurasi kuolemaakin syvempi hiljaisuus.
Joku muu olisi viimeistään nyt poistunut paikalta, yrittänyt unohtaa kuulemansa ja välttänyt viimeiseen hengen vetoonsa asti tätä paikkaa, mutta ei Rex. Niin. Tämä kirjava sulkasiipi vain höristi korviaan, herasilmät liikahtamattakaan äänien suuntaan kohdistettuuna. Itseasiassa se tiesi jo mistä oli kyse - vihainen ärinä sekä vahingoniloiset sanat kirivät suonpintaa pitkin lähestulkoon valonnopeudella, kantaen todella pitkälle. Ei siis ollut jäänyt sattuman varaan, että ori oli kuullut kahden hevosen keskustelusta olennaisimmat kohdat.

Noniin, olet pitänyt hupisi. Häivy.. Selvästi alistetun osapuolen ääni oli kiivas ja temperamenttinen - se oli ainoa asia, joka sai Rexin ihmettelemään tilannetta. Mikäs sai noin päättäväisen neidon antautumaan? Hauskanpitoahan tämä vain oli. Selvisit hyvin, ensikertalaiseksi.. Lipevää vittuilemista. Siirappimainen, mutta silti charmikas ääni kuului selvästikin orille, joka oli juuri suorittanut toimenpiteen, josta niin harva uskalsi puhua. Se oli toisen halveksintaa, pahimmalla mahdollisella kaavalla. Mutta tämä ei ollut ensimmäinen tilanne, jonka kirjava oli rekisteröinyt mieleensä. Niin, nämä niin sanotut raiskaukset olivat yleistyneet Loraniassa hirmuista tahtia. Orit eivät saaneet haluamaansa, joten nämä päättivät ottaa sen väkisin. Vaikka Rex oli kaikkea muuta kuin sovinisti, piti tammoista, muttei halunnut mitään kaveruutta vakavampaa, tämä jollain tapaa ymmärsi myös maskuliinista osapuolta tapahtuneessa - nykyajan tammat kun olivat äärettömän pihejä, suorastaan tunteettoman kylmiä. Kautta historian nämä olivat pelleilleet orien tunteilla, leikitelleet ja heittäneet sitten kyllästyttyään syrjään, mutta vähitellen orit olivat keksineet vastaiskun. Ei ehkä kaikista parhaimman sellaisen, mutta suurinosa näemmä kannatti ajatusta "oppia kantapään kautta".

Vaikka katse oli tiukasti siinä suunnassa, jossa pikkuhiljaa alkoi hahmottua hevosen siluetti, osasi kirjava taidokkaasti valikoida oikeat kohdat joihin astua. Keskittyen samaan aikaan ajattelemaan tilannetta, tämä kuunteli tiukasti korvillaan mihin kavionsa laski. Matalampi maiskahdus tarkoitti sitä, että paikkaa oli syytä vaihtaa, kun taas kumahdus tiesi selviä vesiä. Rex laski hieman kulmiaan. Tamma oli kirjaimellisesti liemessä. Toisen lähestyessä tiivistä tahtia, saattoi ori erottaa yhä paremmin, kuinka toinen seisoi suonsilmäkkeessä vatsaansa myöten. Kuinka normaalia naisten käytöstä - kaikesta yritettiin päästä pelkällä silmittömällä sisulla. Rimpuilla nyt itsensä pahempaan jamaan.. Kirjava huokaisi pienesti, ollen pian enää vain hyväkäytöksisen, kohteliaan matkan päässä tummasta, jonka mielialan ori tulkitsi heti punaista hälyttäväksi. Lihaksikas, kaikinpuolin maskuliininen nainen, jonka värityskin oli kaikkea muuta kuin tyypillinen sulkasiivelle - rodiverta suvussa näin ollen. Muutama, tuore arpi. Voimakkaista iskuista, jonkun suurikokoisemman aiheuttamia siis. Kaksi sulkaa päässä - todennäköisesti kuolleen läheisen. Helmiäiset silmät, vaaleat jouhet - perittyä sukulaiselta, äidiltä mahdollisesti, vaaleat, joten kyseinen henkilö on ollut chadra. Kaikesta päätellen tälle kuuluivat myös äsken mainitut sulat.

- Hengähdetäämpäs hetken, eikö vain? Herasilmät tarkkailivat tammaa tiukasti. Toisen tarina alkoi yhä tarkemmin hahmottua Rexin päässä. Kyllä, läheisen kuolema, josta toinen oli vieläkin katkera. Se selittäisi agressiivisen käytöksen, joka oli jopa harvinaisen yliampuvaa tähän tilanteeseen. Suurinosa lannistuisi, itkisi ja tahtoisi kuolla. Ori kohotti toista kulmaansa. Tämän kasvoilla oli kylmän rauhallinen ja viisas ilme. Tumma oli varmasti itsekin raiskauksen tulos. Katkeruus raiskaajaa kohtaa oli suunnaton, koska tämä tiesi äitinsä kokeneen saman. Rex myhäili mielessään. Kyllä, tässä olivat kunnon ainekset kaaokseen. Kuinka paljon tämä janosikaan selvittää asian. Perinpohjin.
- Juuri raiskattuna voimasi eivät varmastikaan ole entisellään, joten jos kulutat niiden viimeisetkin rippeet itsesi riuhtomiseen, eli toisin sanoen oman hautasi kaivamiseen, ei ylös ole pääsyä. Orin ääni ei ollut millään tavoin nuhteleva, mutta sitäkin enemmän pätevämpi. Tamma ei ollut selvästikään ottanut huomioon järjettömän toimintansa seurauksia ennen kuin suo oli alkanut kutitella tämän vatsanpohjaa, joten kirjava ei voinut estää pienen, muikean hymyn nousemista huulilleen.

Nera kerkesi seistä ja raivota hyvän aikaa, kunnes havahtui askeleiden kumahduksiin. Tamma mulkaisi korvat luimussa askeleiden suuntaan, mistä nyt paljastui kirjava ori. Helvetin hienoa, lisää yleisöä tänne tarvittiinkiin! Harmaa sähähti äänekkäästi, vaikka tiesikin, ettei ollut kovinkaan vakuuttava seistessään vatsaansa myöten suossa. Sitten orin pätevä ääni kajahti ilmoille, ja tamma tunsi kuinka tämän ilme muuttui vain vihaisemmaksi.

- Hengähdetään hetki?! Voimani eivät ole entiselläni?! HALUAN REPIÄ SEN VATIPÄÄN PALLIT IRTI HETI, KUN SE EI OLE VIELÄ JUOSSUT LIIAN KAUAS!! Nera huusi jälleen, yrittäen repiä itseään uudelleen ylös, mutta kun suon pinta todellakin osui tamman vatsaan, se jälleen lopetti ja tyytyi narskuttelemaan hampaitaan vihaisesti. Sulkasiipi jupisi samalla jotain väärän tamman raiskaamisesta ja kostamisesta, heilutellen päätään jopa neuroottisesti. Sitä ei kiinnostanut tippaakaan keskustelu tämän orin kanssa, tiedä vaikka se olisi tullut vain nauramaan tammalle. Se selittäisi myös tämän typerän hymyn.

Miten tähän oltiinkaan päädytty? Vielä tunti sitten tamma oli ollut treenaamassa, ja nyt tämä oli vatsaansa myöten suossa. Ei, ei, ei! Kuukausi sitten tammalla ei ollut isää eikä emää, mutta nyt sillä oli isä, joka oli paitsi nahkasiipi, myös murhannut tamman emän. Nera ei siltikään uskonut, että Eve ja se ori olisivat olleet oikeasti pari. Se ei vain vaikuttanut loogiselta - eikö tamman emällä ollut ollut senkään vertaa järkeä? Miksi kaiken piti aina päättyä niin helvetin väärinpäin? Miksei jokin asia voisi mennä kerrankin oikein? Mikä teki siitä kaikesta niin hankalaa? Harmaa tunsi, kuinka loputtomat kysymykset tulvivat tämän päässä. Yksi kysymys johti seuraavaan, ja se johti taas aina kymmeneen uuteen. Miksi näin? Miksei noin? Entä jos...? Mutta yksi asia oli varma.

Jacko tulisi kärsimään tästä hyvästä niin paljon, että anelisi vielä armoa.