Ajatukset jättävät aina jälkensä.

[Minty & Conor mukaan! (;]

Hera

Ravaan eteenpäin. Aina vain eteenpäin. Siipeni ovat kylkiä vasten ja ajatukseni vaeltavat. Seisahdun hetkeksi, katsellakseni ympärilleni. Olen saapunut jonkinlaiselle arolle - tasangolle, jossa on ruokaa melko paljon. Hymähtäen lasken päätäni ja nyhdän muutaman heinätukon, syöden ne nautinnollisesti. Minulla on hiukan nälkä, se on totta. Syön vielä vähän lisää, ennenkuin jatkan matkaani. Ajatukset pyörivät Areessa. Mitä tunsin minulle melkein vierasta rodwororia kohtaan? Oliko hän tuttu, ystävä vai vähän enemmän? Voisiko nahkasiipi olla ystävä? En ole varma. Varma olen siitä, että Ares pitää minua vain riukumaisena chadrana, eli vihollisena. Ei enempää. Mitään. Minun täytyisi lakata ajattelemasta häntä. Todennäköisesti, seuraavan kerran kun hän näkisi minut, Ares joutuisi tappamaan minut vain sen takia että häntä oli käsketty surmaamaan kaikki rotkolla käyvät Chadrat. Mutta miksikäs menisin rotkolle? Saattaisihan ori ilmestyä vaikka tänne jos se niikseen tulee. Mutta ei hän ilmestyisi.

Pudistan päätäni ja silmäilen uudelleen ympäristöä. Ei mitään. Olen yksin. Seison hiljaa, korvat höröllään, kuunnellen tarkkaavaisesti. Suljen ajatukset pois mielestäni. Puristan silmät kiinni, jotten enää ajattelisi mitään muuta kuin ajankohtaisia asioita. Mitä kuulen? Mitä haistan? Mitä näen? Avaan silmäni ja tarkastelen laakeaa maastoa.

Conor ravasi rauhallista tahtia eteenpäin. Päämääränään vain se, minne jalat sattuisivat viemään, ori löysi itsensä pian aron laidasta. Ruskea ei ollut käynyt chadrojen alueella sitten Emilyn tapaamisen. Tavallaan ori toivoi, että tapaisi tämä jossain, mutta samalla tuo tiesi sen toiveen olevan lähes turha. Chadrojen alueet olivat laajat, paljon laajemmat kuin esimerkiksi hylkiöiden alueet. Tiettyä hevosta täältä olisi vaikeaa löytää. Hylkiö toivoi, että Emily oli yhä kunnossa, eivätkä voiton myötä ylimieliset rodworsotilaat olisi kovin retuuttaneet tuota.

Pian ruskea huomasi yllätyksekseen kaukana edessään toisen hahmon. Ori oli vaeltanut koko ajan eteenpäin ajatustensa juostessa, eikä ollut aiemmin huomannut kauempana seisovaa chadraa. Conor venytti askeltaan ja saavuttikin välimatkan nopeasti, hidasti sitten rauhallisen ravin kautta käyntiin ja hymyili toiselle ystävällisesti taitellessaan siipensä kylkeään vasten.
"Huomenta", ori tervehti välittämättä siitä, että aamupäivä oli jo kääntynyt reilusti päivän puolelle.

[Ohhoh. En muistanut koko peliä. Sori. :<]

Kohotin päätäni yllättyneen oloisen häivähdyksen käväistessä silmissäni. Minua kohti ravasi ruskea nahkasiipi, joka oli kuitenkin piirteiltään Chadramainen. Aika varmasti hylkiö. Epäluuloisena siristin silmiäni, katsoen vierasta tarkemmin. Höristin korviani samaan aikaan uteliaana ja kummastuneena. Oliko toinen sanonut huomenta? Vaikka oli lähes iltapäivä.. Vieras vaikutti kohteliaalle, joten kaipa minun olisi vastattava.
- Hyvää päivää.
Sanoin varovainen hymynkare suupielessä. Sulat havisivat tuulenvireessä. Avasin siipeni hetkellisesti auki, jotta sain ne laskostettua paremmin kyljilleni. Äsken pitkät lentosulat olivat olleet epämukavasti päällekkäin.

Vasta sitten huomasin ettei toisella ollut toista siipeä ollenkaan. Kavahdin taaksepäin, säikähtäneen näköisenä, mutta rauhoituin kuitenkin pian. Sovittelin kasvoilleni pahoittelevan ilmeen äskeisestä, tutkien yhä valppaasti oria.

Conor asetteli vuorostaan huulilleen jonkinlaisen pahoittelevan hymyn. Ori sai aina joskus osakseen oudoksuvia katseita, mutta viime aikoina siihen oli suhtauduttu ihan hyvin. Tavallaan toisen reaktio oli hyvä muistutus siitä, etteivät kaikki aina suhtautuneet muista eroaviin positiivisella tavalla. Toisen reaktio tosin vaikutti tahattomalta, yllättyneeltä ja vähän säihähtäneeltä, muttei pahantahtoiselta. Silti se muistutti, että oli olemassa myös niitä, jotka eivät katsoneet yksisiipisyyttä lainkaan hyvällä.

Ori katseli toisen melkein silmiinpistävän valkoista olemusta ja tutkaili tätä kohteliaan uteliaasti. Vasta nyt ruskean mieleen juolahti, että se oli todellakin luvatta chadrojen mailla ja toinen voisi olla vihamielinenkin. Conor kuitenkin sysäsi ajatuksen taka-alalle, toinen ei vaikuttanut sellaiselta.
"Olen Conor", ori esitteli itsensä pienen nyökkäyksen saattelemana ja loihti kasvoilleen jälleen tuttavallisen hymyn.
"Toivottavasti en ole häiriöksi, vaikka alueillanne kuljenkin. Kaipasin hieman vaihtelua karuun ympäristöön", ruskea koki vielä aiheelliseksi todeta. Ehkä chadrat suhtautuisvat hylkiöihinkin eri tavalla nyt, kun niiden täytyi olla rodworien talutusnuorassa. Joku tosin voisi purkaa ärtymystää hylkiöihin, mutta vähän maltillisempi yksilö oli saattanut oppia jotakin siitä, miltä tuntui olla muiden halveksittavana.