You could never understand the demons we've faced...

// Varennea ja Rusinaa tänne päin //

Suo. Aamu. Takana yö. Edessä päivä, joka sekään ei tuo tullessaan helpotusta tai rauhaa. Luca seisoi hieman sivulla polulta ja tuijotti suolla leijuvan sumun yli tyhjyyteen. Niin pitkään sen ei ollut tarvinnut ajatella asioita kuten viha, kuolema, kipu... Ja nyt jostain syystä, vaikka ori oli käytännössä melkein kadonnut kartalta, ne kaikki kolme löivät päin sen kasvoja. Kaikki se mikä oli hetken ollut niin kaunista rapistui hitaasti totuuteen. Siihen julmaan faktaan, etteivät Zura ja Luca olisi turvassa enää edes hylkiöiden alueella. Niistä haluttiin samalla tavalla eroon sielläkin.

Musta harja osui maahan repaleisena kun punaiset silmät kaitsivat karua maisema. Suo. Täällä ne olivat viettäneet aikaa jo viikonpäivät Lucan parantuessa. Zura ei suostunut puhumaan. Se vain seisoi paikoillaan ja tuijotti tyhjään. Ori pelkäsi, että tapahtumat olivat vaurioittaneet sen muuten niin puhdasta ja viatonta mieltä... Olihan Zurakin huhuja kuullut ja.. kohdannutkin. Muttei näin.. Ei näin...

Zura nosti päätään usvan keskellä ja katsahti Lucaan. Tamman päässä ei juurikaan ollut ajatuksia. Alkoi satamaan. Kevyttä tihkusadetta, joka tuntui ikävän kylmältä. Tamma levitti neljä siipeään suojatakseen ylilaihaa ja riutunutta kehoaan, joka ei kestäisi veden tuomaa kylmää. Pitkä harja suojasi onneksi tamman kaulaa ja häntä jalkoja. Just a little girl... Valkoiset silmät palasivat tuijottamaan suon maapohjaa. Se oli pehmeää ja monesta ällöttävän näköistä, mutta Zura näki sen enemmänkin pehmeänä ja mukavana alustana. Ja pitkästä aikaa tamma oli saanut syödäkseen jotain kunnollista. Täällä Chadrojen alueilla. Niin, täällä tammakin oli joskus asunut...

Kuullessaan askeleet Zura nosti päätään. Luca lähestyi sitä kasvoillaan se mitään sanomaton ilme, jota Zura oli ajan saatossa oppinut tulkitsemaan liiankin hyvin. Huoli. Ori tuli seisomaan Zuran vierelle ja levitti suuret, repaleiset nahkasiipensä, suojaten toisella Zuraa ja vetäen tammaa lähelleen. Zura painautui Lucan kylkeen hiljaisuudessa. Ori oli lämmin, tamman vartola jäisen kylmä. Sade voimistui. Olisivatko nyt jopa luonnonvoimat vastaan demonikaksikkoa...

Valkea chadratamma alkoi lähestyä suota. Metsämaa muuttui yhä pehmeämmäksi ja sammaleisemmaksi. Suolla leijui kevyttä, pian päivän tieltä väistyvää aamusumua.

Varenne tunsi olonsa hiukan hermostuneeksi, kun suo alkoi häämöttää. Yleensä kukikas tamma karttoi suota ja pysytteli vain laguunilla ja sademetsässä, mutta nyt valkea oli ajatellut mennä arolle. Violetinkirjottu elätteli toivoa, että saattaisi tavata siellä ystävänsä Titan, kuten viimeksi arolla käydessään. Siitäkin tuntui olevan jo liikaa aikaa.
Niin, suo olisi lyhin reitti arolle. Varennea alkoi kuitenkin epäilyttää, kun suon turpeinen tuoksu alkoi tulvia nenään. Olihan suolla kuulemma meheviä kasveja, mutta suonsilmään putoaminen oli Varennen mielestä liian kova hinta vatsantäytteestä. Kerranhan jo ennestään tuntematon ohikulkija, Hautalintu, oli saanut auttaa kukikkaan ylös.

Varenne askelsi varovasti suon yli johtavan polun alkuun. Nyt pitäisi seurata mahdollisimman tarkkaan haaleaa polkua, ja liikkua varoen. Kuitenkaan ei kannattaisi pysähtyä.
Tamma nosti hiukan päätään, tunsiko se hevosen tuoksun suon ominaishajun seasta? Kukikas arveli aistivansa hevosen edessäpäin. Muutaman askeleen jälkeen alkoi erottua kaksi tummaa hahmoa. Mutta.. hetkinen, ei chadrojen alueilla kuulunut olla tummia hahmoja? Ja hiukan lähestyttyään Varenne alkoi siristellä silmiään. Hevosia taisi sittenkin olla kolme, lähinnä nahkaisia siipipareja nimittäin näkyi kolme, jos tamma oikein laski. Tähän mennessä sulkasiiven jalat olivat tallanneet tasaisesti polun pintaa, mutta nähdessään erään hevosen sirossa päässä tuijottavat karmivat, valkoiset silmät tamma pysähtyi tyrmistyksestä. Lautasmaisten silmien yläpuolella otsassa oli sarvi.

// Ihan vaan note, mutta Zuralla on sulkasiivet ja se pääasiassa valkoinen on, vain verenpunaisia merkkejä ^ ^, Luca on se musta musta :) //

Luca katsoi poispäin polun alusta, Zura taas juuri vastakkaiseen suuntaan. Luca oli vajonnut ajatuksiinsa, Zuran sen sijaan havahtuen ympäristössä kuuluviin ääniin. Tamma olisi voinut vaikka vannoa, että ne olivat askelten äänet. Valkoiset silmät terästyivät polkua kohden niiden omalla aavemaisella tuijotuksella ja pian tamman havainto sai pohjaa, udun keskellä rupesi muodostumaan hevosen ääriviivoja ja sulkasiipien havinaa. Zura painoi korvansa varuillaan olevasti taaksepäin, muttei luimuun ja jännitti lihaksiaan.

Luca huomasi tamman oudon käytöksen ja katsahti sen enempää ihmettelemättä juuri oikeaan suuntaan. Mitä demonihevosten suhteeseen tuli, ne olivat kuin pitkälti lukisivat toistensa ajatuksia, eikä yllätyksenä tullut niille toisistaan mikään. Kaksikosta Luca oli korkeampi, varottavampi verenpunaisine silmineen ja repaleisine siipineen. Ori tuijotti Zuran katsomaan suuntaan tiiviisti kulmat lievästi kurtussa, havaiten saman ilmiön kuin tamma. Hevonen, joka lähestyi. Luca kääntyi ympäri ja asettui hieman Zuran eteen, muttei estänyt tamman näköyhteyttä lähestyvään olentoon. Pikahavaintona Luca osasi myös sanoa tulijasta Zuraa enemmän. Se olisi chadra chadrojen alueella, selkeästi tamma, eikä kovin raskasrakenteinen. Edellämainittujen seikkojen vuoksi Luca ei varustautunut millään tavalla hyökkäävästi, seisoi vain Zuran ja tulijan välissä, katsoen niiden lähestyjää samaa aikaa uteliaana ja tuomitsevana.

// oukei tänks^^\\

Hetkiseksi Varenne jäätyi tuijottamaan kaksikkoa. Kyllä, hevosia olikin vain kaksi. Tumma ja vaalea, kuin chadra ja rodwor muttei sittenkään. Kukikkaan tummat silmät rekisteröivät muutakin omituista kuin yksisarvisuuden... Valkea oli tamma, tällä oli kaksi paria siipiä ja kuvioita joita tuskin löysi hevoskirjoista määriteltyinä, eikä mylittlepony-opuksistakaan. Suurempi, musta ori katsoi nyt Varennea punaisilla, demonimaisilla silmillään. Se oli myös jokseenkin ruhjotun näköinen, ja molemmat hevoset olivat kovin luonnottomia rakenteiltaan.
Sulkasiipisen mielessä kävi ihmetys, olihan sulka- ja nahkasiipisiä niin sanotusti "väärän" värisinä, siipiäkin oli monenmoisia kuten myös kokoja ja värityksiä... Mutta tämä oli todella kummallista. Ihmetys väistyi pelon tieltä. Selviydyttään lamaannuttavasta säikähdyksestä Varenne alkoi haparoida taaksepäin. Aro päämääränä oli häipynyt sen mielestä ja kukikas halusi vain pakoon. Valkoinen säpsyi yrittäessään pitää polun kavioidensa alla, paniikkimainen pelko oli jälleen kerran saamassa valtaa ja silloin tamma olisi varmasti suossa. Varenne katsoi kauhuissaan kummallisten olentojen silmiä.

Luca pysyi viileänä. Se oli mestari lukemaan muiden uhkaavia tai pelkääviä olotiloja ja tämän vieraan lähestyjän mieliala oli nopeasti kääntymässä jälkimmäiseen. Demonihevoset pysyivät paikoillaan, kuin kangastus suolla, yöllinen painajainen, joka vain tuntuu todella todelta. Luca keskittyi tilanteen lukemiseen. Jos vieras poistuisi, sen voisi todennäköisesti sulkea mielestä, sillä se oletettavasti syyttäisi mielikuvitustaan ja suon usvaa näystään, eikä kantelisi sotilaille. Sen sijaan jos se jäisi, pitäisi varautua keskusteluun. Luca ei tuntenut myötätuntoa muita hevosia kohtaan. Ei muita kuin Zuraa, jota sitten puolustikin vaikka hengellään. Se ymmärsi helposti miten suolla tarkkaavaisuuden menettäminen saattaisin nopeasti johtaa suonsilmään, muttei piitannut asiasta. Sen sijaan ori tiesi, että Zura tiedostaisi mahdollisuuden samalla tavalla, mutta kaksikosta Zura välittäisi. Silloin Lucankin täytyi välittää.

Zura seurasi tarkkaavaisesti hiljaisuudessaan Lucan liikkeitä, sitä kuinka sen korvat oseurasivat tulijan liikkeitä ja kuinka ori oli asettunut tulijan ja tamman väliin, tukkimatta tämän näkökenttää. Zura oli arvioinnessaan hitaampi ja haparoivempi, se ei osannut olla skeptinen ja odotti muilta pääasiassa hyvää. Tamman sielu ei koskaan ollut turmeltunut, jonka vuoksi sitä kohtaan käyty hyökkäys oli järkyttänyt sitä pahoin. Kuitenkin, Zurakin huomasi, että tulija, chadratamma, oli perääntymässä ja pelkäsi selkeästi kaksikkoa. Zura oli kohdannut saman tilanteen satoja kertoja elämänsä aikana, muttei vieläkään kunnolla tiennyt mitä sen kannattaisi tehdä. Yleensä se vain vetäytyi pois näkökentästä ja toivoi ettei järkyttäisi tulijaa sen enempää. Hetken pohdittuaan Zura totesi tämän olevan yhä hyvä suunnitelma.
Tamman kuolettavan kapeat jalat astuivat varovasti sivulle ja lopulta käänsivät tamman kiikkerän näköisesti ympäri, tämän hakien tasapainoa epätasaisella maalla hyvin hankalan näköisesti. Tamman verenpunainen hahtuvaharja seurasi tämän liikkeitä usvamaisesti hieman viiveellä, jääden leijumaan tästä pienestäkin liikkeestä johtuen kuin suurien tuulenpuuskien kohottamana. Zuran askellus oli hidasta ja vaivalloista, muttei käynyt millään tavoin kipeää. Näin askel kerrallaan tamma lähti kävelemään polkua pitkin pois päin heitä kohdanneesta tammasta.

Lucan huomio kiinnittyi sivulle kun se tunsi tamman irtautuvan kyljestään. Yhdellä katsauksella Luca ymmärsi Zuran ajatukset ja sen valinnan ja jäi seuraamaan toisella silmällä tämän hankalaa liikkumista ajoittain upottavassa maastossa. Kun Zura oli päässyt polulle, Luca asettui poikittain polulle, nähdäkseen niin tilanteesta poistuvan Zuran kuin tamman, joka ei selkeästi tiennyt mihin suuntaan olisi lähtenyt. Orin nahkasiivet olivat hieman levällään ja koholla, aamuvalon kajastaen niiden repaleisten aukkojen läpi. Pitkä, silkkinen ja laineikas harja (se mikä teki Lucasta oikeastaan karmaisevan kauniin jollain kieroutuneella tavalla) pysyi täysin paikoillaan todistaen, ettei suolla tuullut, kuten Zuran harjasta olisi voinut kuvitella. Luca pysyi paikoillaan vielä sittenkin kun Zura oi jo noin 8 metrin päässä, mutta sitten kääntyi seuraamaan tammaa hitain ja arvioivin askelin, koko ajan varmistaen vieraan liikkeitä.

Valkean onneksi se ei ainakaan vielä ollut saanut kohtausta, paniikissa sen aivot kun tuntuivat puuroutuvan mössöksi ja hyökkäävän omistajaansa vastaan. Kun vaalea kauhutarinatamma lähti perääntymään, jähmettyi Varenne jälleen paikoilleen. Jostain kumman syystä pelko sivuuttui hetkeksi ja hienoinen uteliaisuus pääsi hetkeksi vallalle. Sarvipäisen tamman liikkuessa sen verenpunaiset jouhet olivat kuin sumua, ja hetken näkymä tuntui vain kuumehoureelta irrallaan todellisuudesta. Sulkasiipisen liikekin oli kummallisen keinahtelevaa. Musta, punasilmäinen ori sen sijaan tuntui pitävän kukikasta silmällä. Hetken ajan, epätodellisuuden tunteen ajaessa pelon syrjemmälle, näyttivät nuo kaksi olentoa omituisen kiehtovilta. Nahkasiipisen seisoessa paikoillaan, vaikutti se patsaalta. Sillä oli arvet molempien silmien päällä. Pian ori kuitenkin lähti astelemaan sarvekkaan perään. Samalla hätkähdyttävä hereillä olemisen tunne iskostui tamman mieleen ja se kääntyi haparoiden ympäri, vilkuilleen etääntyviin hevosenkaltaisiin.
Varennen kapeat, mutta selvästi elinvoimaisemmat kuin tuon kummajaischadran, jalat alkoivat kiidättää valkeaa takaisin tulosuuntaansa, kauemmas kaksikosta. Kukikas ei voinut olla vilkuilematta välillä taakseen. Vielä kerran tämän katse jähmettyi orin paholaisensilmiin, kunnes Varenne karisti ne katseestaan ja keskittyi polun seuraamiseen.
Karmivin kohtaaminen pitkään aikaan.

Zuran asekklus oli kuolettavan hidasta, mutta äänettömästi se etene omaa tahtiaan suon keskelle johtavaa polkua pitkin, joka taasen päätyisi lähemmäs rodworien alueita ja siitä lähemmäs hylkiöiden alueita. Tamma tunsi Lucan askeleet jäljessään, vaikka välimatkaa oli useampi metri. Perääntyminen oli tuonut halutun tuloksen ja vieras tamma oli kadonnut kuulopiiristä. Zura syventyi taas ajatuksettomaan tyhjyyteensä ja kävelemiseen.

Luca totesi tamman kääntyvän ja lähtevän pois päin. Tämän reaktion jäljiltä ori jätti säikkyvän olennon omaan arvoonsa ja keskittyi seuraamaan Zuran kiikkerää askellusta. Hiljaisuus imaisi kaksikon sisäänsä Zuran äänettömyyteen ja Luca antoi ajatustensa harhailla takaisin alkuperäisiin, toivottomiin ajaatuksiinsa.

// Luca & Zura är utan, tack för spelet :) //

//Varenne poistuu samaten, teille myös tattista (: \\