Empty place?

Aro: luultavasti maailman tylsin ja rauhallisin paikka mitä maa päällään kantaa.

Tämä ajatus mielessään Oliver tallusteli pitkin aroa, joka jatkui silmän kantamattomiin, onneksi ori tiesi sen päättyvän jossakin, muuten tämä olisi mitä luultavammin vaipunut epätoivoon ja masennukseen. Tietenkin, ellei olisi omistanut siipiä. Voikko ei halunnut edes miettiä miltä tuntuisi tallustella siivettömänä arolla, tietää ettei nopeaa poispääsyä ollut, vain monia kilometrejä talsittavanaan avoimessa ja tylsässä maastossa. Juuri tästä syystä viidakko oli enemmän sulkasiiven mieleen, siellä sai ainakin vaihtelua maisemiin, jos siis erotti puulajit toisistaan, eikä seurakaan ollut sitä tavanomaisinta. Arolla näki jo kaukaa kun joku oli tulossa ja ehti jo muodostaa tästä itselleen jonkinmoisen käsityksen.

Even siro ja haavoittuvainen hahmo nousi pakostakin voikon päähän välillä, Oliver ei voinut tajuta miksi oli yhtäkkiä niin huolestunut tamman hyvinvoinnista, sen jälkeen kun oli elänyt elämänsä luullen olevansa hyvin pahasti tunnevammainen ja empatiaan kykenemätön. Tosin eihän huoli ollut empatiaa. Ja juuri huolta Eve ei mitä ilmeisemminkään voinut sietää, toinenhan oli tulistunut orillekkin tämän huolehdittua toisesta liikaa.

Sulkasiipi karkotti siron tamman kuitenkin ajatuksistaan täysin, parempi oli olla käsittelemättä asiaa ollenkaan ja aro oli moiseen mitä huonoin paikka. Täällähän ajatteli melkein pakostakin juuri sitä mitä ei olisi halunnut ajatella!

/ vapaa liittyminen /

Siron chadratamman harmaa hahmo ilmestyi aivan taivaanrantaan.

Eve nautti elämästään paikoitellen. Se oli tarpeeksi tapahtumarikasta, ellei jopa liiankin. Se tiesi, että sillä odotti sukulaisia Rodien puolella, sekä harvinaisen hurmaava ja salaperäinen ori, johon tammalla ei saisi olla mitään tunteita - etenkään sen perusteella, mitä ori oli tälle tehnyt. Mutta järkeä tammalla tuskin oli enää lainkaan päässä, joten mitä väliäkään sillä enää oli? Tamma laskeutui sulavasti maahan ja jatkoi laukassa maata pitkin.

Even kaviot osuivat tasaisesti maahan laukan rytmissä. Liitovaihe oli pidempi kuin normaalin hevosen - tamma käytti apunaan siipiään, joita ei ollut vetänyt kehoaan vasten. Sen ruvet olivat lähes täysin parantuneet kaikista Redjanin aiheuttamista ruhjeista. Harmaa ei saanut mustaa oria mielestään. Miksi tämä oli tehnyt sen, mitä oli tehnyt? Tamma saisi luultavimmin hokea kysymystään aina päässä, saamatta vastausta. Välimatka tuntui liian suurelta. Chadra halusi nähdä jälleen Rodin keltaiset silmät, kokea niiden ahmivan katseen ja nähdä tämän lihaksikas, hyvään kuntoon harjoitettu keho. Ori ei voinut olla tavallinen yksilö muiden keskuudessa. Tämän täytyi olla jokin merkittävä henkilö, aivan kuten harmaa itsekin oli.

Even kuitenkin harhautti ajatuksistaan voikko hevonen kauempana. Tamma hidasti laukasta lennokkaaseen raviin, viiman heiluttaessa tamman ohutta harjaa. Tamma hidasti edelleen ja siirtyi sitten käyntiin, vetäen siipensä kehoaan vasten. Tamma heilautti häntäänsä ja hymyili sitten orille. Se muisti varsin hyvin, että oli hermostunut tämän huolenpidosta. Harmaa kuitenkin häpesi jonkin verran käytöstään - se ei ehkä sietänyt huolenpitoa itseään kohtaan, mutta olisi voinut käyttäytyä ehkä asiallisemminkin.

- Hei Oliver, chadra tervehti ja pysähtyi saavuttuaan voikon kohdalle. Tamma tiesi jokaisen arpeutuvan haavansa sijainnin, muttei ollut enää varma, näkyivätkö ne päällepäin. Toivottavasti eivät.
- Olen pahoillani viime kertaisesta käytöksestäni, tamma pahoitteli vielä loppuun. Oli hyvä aloittaa kohteliaasti - oli kyseessä sitten tuttu tai vieras.

Juuri kun Oliver oli onnistuneesti karkottanut siron tamman kuvan päästään ja tämän äänen mielestään, hevonen ilmestyi taivaan rantaan. Aluksi tulijaa oli täysin mahdoton tunnistaa niin kaukaa, mutta lähemmäs päästessään Eveä ei ollut vaikea tunnistaa. Voikko olisi voinut kirota mielessään, sillä se huomasi katseensa tutkailevan tammaa tarkasti, kuin etsiäkseen eroavaisuuksia edelliseen kertaan.

Lähempänä ori saattoi erottaa muutaman kohonneen paakun harmaassa karvassa, arpia ehkä? Oliver ei kuitenkaan miettinyt asiaa sen pidemmälle, ei antanut itsensä, huolehtimisestahan Eve oli viimeksikkin tulistunut. Vaikka ori olikin, harvinaista kyllä, tainnut olla oikeassa.

"Hei, tämäpä harvinainen sattuma." Oliver vastasi kohteliaasti hymyillen, se hämmentyi hieman toisen pahoitteluista. "Pahoillasi? Ei sinun tarvitse, ei ollut ensimmäinen kerta kun olen onnistunut saamaan tamman poistumaan paikalta yhtä tulistuneena." voikko vastasi virnistäen, ollutta ja mennyttä, siinä kaikki.

Eve pyöräytti silmiään.

- Mutta se ei silti tarkoita että olisin saanut hermostua sillä tavalla, Oliver, Eve huomautti ja katsoi voikkoon. Se tajusi hyvin pian, että ori oli tuskin muuttunut lainkaan viime kertaisesta.

- Mitä sinulle kuuluu? Onko tapahtunut mitään erikoista sitten viime tapaamisen? Harmaan huulille kareutui hymy. Sen päässä alkoi myös salaa kehkeytymään ajatus. Se ei voisi koskaan olla julkisesti yhdessä Redjanin kanssa, eikä varmastikaan ollut suvaittavaa nähdä Chadrojen vakooja yht'äkkiä kantavana. Oliver olisi loistava puoliso näin Chadrojen keskuudessa, tamma voisi uskotella muille Oliverin olevan varsan isä, ori varmasti ymmärtäisi tammaa. Tai ainakin Eve toivoi niin.

- Toimitatko mitään erityistä virkaa Chadrojen keskuudessa? Olisin kiinnostunut tietämään, tamma huomautti ja hymyili leveästi. Harmaa tiesi, että kysymys johtaisi vastakysymykseen, mutta ori ansaitsi tietää. Etenkin, jos ryhtyisi mukaan juoneen.

"Eikä se tarkoita ettenkö olisi kaivannut verta nenästäni." Oliver vastasi virnistäen, kylläpäs Eve oli päätään vaivannut viime kertaisella, tai sitten vain voikon näkeminen oli muistuttanut tammaa tämän ehkä hieman sekavasta tilasta.

"Ei oikeastaan, eksyin vain sademetsään ja kohtasin muutaman hieman mukavamman tamman." ori vastasi kiusoitellen harmajaa, "He eivät tulistuneet yhtä tehokkaasti." voikko jatkoi vielä, jääden tutkailemaan siroa chadraa tarkemmin. Toinen vaikutti mietteliäältä, ori olikin kysymässä tamman mietteistä, mutta tämä ehti puhua aiemmin.

"Erityistä virkaa?" Oliver toisti huvittuneena, "Luuletko todellakin että kukaan uskaltaisi suoda minun hyppösiini mitään 'erityistä virkaa'" ori huomautti kallistaen sitten päätään. "Miksi kysyt, tuskin puhtaasta tiedonjanosta." voikko kysyi, kohottaen kulmaansa, sosialisuus soi ainakin mustasiipiselle oriille hyvät tulkinta taidot mitä eleisiin tuli. "Sinulla on jotain mielessä."

Eve pyöräytti silmiään uudelleen ja näytti kieltä orin kiusoittelulle. Toinen osasi hyppiä hyvinkin pahasti tamman hermoille, mutta harmaa sivuutti ajatuksen.

- Ehkä et keksinyt huolestua heistä yhtä vakavasti, tamma piikitti takaisin ja virnisti voitonriemuisesti. Sehän oli ollut pääasia, minkä takia tamma olikin menettänyt hermonsa. Se ei kokenut tarvitsevansa keneltäkään muulta huolenpitoa kuin Rilolta, joka sentään oli johtaja, muuten tamma koki voivansa aivan yhtä hyvin pitää huolta itse itsestään.

Orin seuraavat sanat saivat tamman jälleen tuohtumaan sisältäpäin, mutta tamma rauhoitteli itsensä ja hymähti.
- Kysyinpähän vain! Olisi vain ollut mukavaa tietää joku muukin kuin Thodor, jotka omaavat jonkin erityisemmänkin viran, tamma sanoi turhautuneesti.
- Kai sitä nyt saa ottaa toisesta selvää, Eve jatkoi loppuun ja tuhahti.

"No mutta, olihan minun pakko, raukat olivat pahemmin eksyksissä kuin minä, rodin ei ole hyvä jäädä kiinni tällä puolella." Oliver vastasi hymyillen, vaikka lauseen sisältö olikin vakava, murhia ei ollut tapahtunut joten loppu hyvin kaikki hyvin. "Ja sinusta ei voi olla huolestumatta, mietippäs nyt missä kunnossa minä näin sinut ensimmäistä kertaa." voikko huomautti virnistäen.

"No kait minusta näkee jo kauas etten minä mikään viranhaltia voi olla, enhän minä edes tiedä haluanko todella jäädä cahdraan." orii vastasi, pyöräyttäen silmiään, joku muukin viranhaltia? Miksi moinen nyt niin tärkeää oli, olihan Eve itsekkin varsin korkea-arvoinen.

- Missä kunnossa näit minut ensimmäistä kertaa? Olin shokissa siitä, että olin tavannut perheenjäseneni luultuani aiemmin, että olin sukuni ainoa vesa. No, kaitpa sekin jokin huolestumisen aihe on, Eve pohti ja irvisti.
- Mitä sinä olisit tehnyt sillä hetkellä, jos olisit aiemmin luullut olevasi yksin koko maailmassa - lukuunottamatta yhtä ystävää - ja yht'äkkiä eteesi ilmestyy puolisiskosi vastakkaisesta laumasta? Hmm?

Tamma tuhahti orin seuraaville sanoille. Että toinen osasi olla... tuollainen. Sitä tosin järkytti orin viimeinen maininta.
- Et tiedä haluatko todella jäädä Chadraan? Tajuatko sinä ollenkaan, miten hyvin asiat tällä puolella ovat? Ulkonäkösi suhteen sinulla ei olisi muuta mahdollisuutta kuin elää hylkiönä kaikkien armoilla. Heidän elämänsä ei tosiaankaan ole helppoa, usko se. Kaikki Rodit hakkaamassa sinua miten mielivät... Haluaisitko sinä sitä? Eve katsoi oriin epäuskoisesti.
- Ja ei sitä tiedä jos olisitkin korkeammalla viralla. Jos et tuntisi minua, luulisitko sinä minua tavalliseksi laumalaiseksi vai korkea-arvoiseksi?

"Itseasiassa, minä olen juuri nyt yksin, se ainoa ystäväni koko maailmassa on nimittäin kaiketi kuollut tai kadonnut." Oliver huomautti hymyillen, "Eikä se puolisiskouskaan olisi outo homma, minun isäni eli ja kuoli sillä puolella." ori jatkoi kohauttaen olkiaan, joskus sulkasiipi oli jopa leikitellyt sillä asialla että sattuisi jonain päivänä törmäämään johonkuhun joka oli täysin chadran näköinen.

"Älä väitä etteikö siellä olisi chadroja harrastamassa aivan samaa." voikko huomautti, "Ja tiedän kyllä vaihtoehtoni, mutta jos sota syttyy en aio taistellakkaan, joten se jäänee minun ainoaksi mahdollisuudekseni." ori jatkoi rauhalliseen sävyyn, Eve oli mitä ilmeisimmin lojaali koko chadralle ja Rilokselle ja näytti jokseenkin järkyttyneeltä oriin sanoista.

"Tavallisesti laumalaiseksi, ellet sitten puhuisi retkistäsi rajan ylitse niin vapaasti."

Eve hymähti ja katsoi voikkoon. Toinen näytti olevan suhteellisen rento siitä, vaikka tapaisikin puolisiskonsa - jos tällainen siis olisi. Eikä ori näyttänyt olevan kovinkaan harmistunut siitä, ettei omannut ystäviä. Eihän se voinut olla totta! Noin seurallisella orilla täytyi olla ystäviä.

- Minä en usko sinua! Olet niin seurallinen hevonen, että sinulla täytyisi olla vähintään yksi ystävä, tamma huomautti ja virnisti. Vakooja kuitenkin vakavoitti katseensa orin seuraavista sanoista.
- En minä niin sanonutkaan. On vain paljon suurempi todennäköisyys joutua hylkiöiden alueella Rodin kuin Chadran hakkaamaksi. Eikä ainoa vaihtoehtosi ole siinä vaiheessa hylkiöksi siirtyminen, Oliver. Jos ei muuten, niin ainakin minä voin puhua Rilolle asiasta. Tuskin hän haluaisi ketään pakottaa tappelemaan?

Eve hymyili voikolle. Se ei halunnut yhtäkään ystäväänsä hylkiöksi kokemaan alhaista kohtelua muilta hevosilta. Tamma tuhahti orin sanoille ja pyöräytti silmiään.
- Sinä näit minut törmäämässä puuhun kun olin lentämässä Rodien puolelta, joten en hyödy sinulle valehtelemisestakaan, hmm? En minä normaalisti puhu muille näin avoimesti siitä, mitä teen ja kuljenko sitten loppujen lopuksi Rodien puolelle vai en, tamma huomautti.

"No seurallinen ja ystävällinen ovat kaksi eri asiaa, minä saatan olla seurallinen, mutta kovinkaan moni ei kestä minua muutamaa päivää enempää." Oliver vastasi hymyillen ja kohauttaen olkiaan. "Kaiketi minulla on jokunen tuttu joka laskee minut ystäväkseen, mutta muuten.."

"Eve, jos sota tosiaan syttyy, Rilos tarvitsee kaiken mahdollisen voiman taakseen ja jokainen järjissään oleva sotapäällikkö kyllä tajuaa että vastentahtoisenakin minä taistelisin säilyttääkseni oman henkeni, se taas hyödyttäisi chadroja." Oliver huomautti kohottaen kulmaansa hieman, "Ei Rilos voi siinä vaiheessa enää miettiä tuntemuksiaan ja tuntojaan, vaikka haluaisikin." ori oli kyllä miettinyt, hylkiön elämästä se tiesi tarpeeksi, mutta aseistakieltäytyjän ei.

"No ainahan olisit voinut yrittää, minä en utele ellei asia minulle kuulu ja silloin se ei kuulunut minulle." voikko vastasi kohauttaen olkiaan, se olisi mitä luultavammin hiljaa niellyt mitä tahansa Eve olisi sille sanonut, kyseenalaistamatta sen totuusarvoa.

Eve kuunteli tarkkaan voikon sanat ja huokaisi sitten, irvistäen orille.

- Hyvä on, hyvä on. Luovutan. Voitit minut, tamma sanoi ja pyöräytti silmiään. Uusi idea kuitenkin kehkeytyi tamman päässä. Harmaa oli lentänyt aiemmin jonkin hyvin kauniin paikan ylitse, ja mikäs olisikaan parempi paikka jutella lisää!

Vakooja hymyili nyt leveästi.
- Tule! Haluan näyttää sinulle yhden paikan, tamma sanoi ja virnisti. Sitten tämä levitti siipensä ja nousi ilmaan. Eve varmisti vielä, että voikkokin nousi ilmaan ja lensi sitten eteenpäin.

Eve poistuu, seuraavassa paikassa sitten <:

Oliver naurahti, "En minä tässä voittoa kyllä hakenut, mutta käyhän tämäkin." ori totesi kohauttaen kulmiaan, tutkaillen Even kasvoja. Toisen aivot tuntuivat työskentelevän herkeämättä jonkin uuden asian kimpussa.

Sen enempää kyselemättä se nousi ilmaan, seuraten tammaa, hieman kummastuneena toisen yhtäkkisestä halusta pitää suulas voikko mukanaa.

Oliver poistuupi myös <: sinne sitten