Boulevard of Broken Dreams

(( shuus, en keksiny nimee, poimin siis ton kun kuuntelin sitä. joka tapauksessa Driimi & Sixella ))

Suolla sumu oli noussut ja osittain jo häipynytkin. Enää sitä peitti noin metrin korkeudella leijuva, tiivis, maidonvalkea peitto. Aurinko oli lähes taivaan laella, kuitenkin jo ohittanut lakipisteensä ja paistoi nyt ohuiden pilvenhattaroiden lävitse koettaen haihduttaa loputkin suota peittävästä sumukerroksesta. Peiton läpi kuitenkin kahlasi hahmo, tai kahlata ei ollut oikea sana, pikemminkin tanssi, tai siltä se näytti. Kairou ei laisinkaan pitänyt suosta ja koetti vältellä kaikkia upottavia silmäkkeitä ja koloja, jotka suurikokoisen orin alla halusivat pettää ja vetää tuon mukanaan maan alle tai vangita ja näännyttää hitaasti kuoliaaksi. Mutta koska tuolla valkoisella mustan ja violetin kirjomalla olennolla oli selkeä päämäärä, jotuui tämä määrätietoisesti matkaansa taittamaan poikki petollisen kauniin suomaiseman.

Kairou nimittäin etsiskeli. Etsiskeli vanhempiaan, tällä hetkellä lähinnä isäänsä kun chadrojen alueella kerran pyöri, mutta eipä Sharastakaan voinut tietää, missä tamma pyöriskeli. Ehkä jopa tuokin etsiskeli orin isää. Yhtä kaikki chadra toivoi törmäävänsä toiseen tai mikä onnekkaampaa, molempiin vanhempiinsa, jossakin kohtaa. Viimeksi tämä oli Sharan nähnyt aivan pienenä varsana ja Evorinkin kolme vuotta sitten. Se oli Kairoun mielestä liian pitkä aika, eikö perheiden kuulunut pitää yhtä ? Jatkaen tanssinoloista taivallustaan ori huokaisi hiljaa ja kohotti eriväristen silmiensä katseen ylös taivaalle.

Suo oli inhottava, petollinen ja vaarallinen paikka, joka vain vaani varomatonta kulkijaa, valmiina sulkemaan tämän kylmään syleilyynsä. Sixella ei voinut tajuta mitä teki moisessa paikassa, tamma yleensä tietoisesti vältteli suota, nyt sen suuntavaisto oli kuitenkin ilmeisesti pettänyt pahemman kerran.

Tamma ravisteli hieman siipiään, ne olivat kastuneet lyhyen sadekuuron aikana, kuten loputkin siivekkäästä. Hyytävä pysähtynyt viileys tuntui tunkeutuvan luihin ja ytimiin, Ella halusi jonnekkin lämpimään, mutta ei luottanut lentokykyynsä tarpeeksi noustakseen siivilleen. Pahimmassa tapauksessahan tamma tippuessaan joutuisi suonsilmään!

Tamma kuvitteli olevansa yksin, ehkä siksi se raivasi tietään hiljalleen hälvenevän sumun läpi tavallista rennonpana ja itsevarmemman oloisena. Yksin ollessa sen ei tarvinnut pelätä muiden arvostelevia katseita.

Kairou oli laskostanut mustavioletit, osittain vähän kärsineet siipensä siististi kyljilleen, vaikka suolla olisi ehkä ollut järkevämpää pitää ne koko ajan lähtövalmiudessa horjahduksen tai muun tappavan vahingon sattumisen varalta. Ori kuitenkin luotti itseensä siinä määrin, että askelsi tasaiseen tahtiin kovimpien alueiden ylitse, pärskien välillä sieraintensa reunoille ja sisäpinnoille tiivistynyttä vettä ulos hengitysvärkeistään.

Suuren chadran kuitenkin pysäytti takaa, ei, takaviistosta kuuluva askelluksen ääni, jonka suuntaan Kairou mahdollisimman keveästi käännähti. Toinen raskastekoisista takajaloista kuitenkin luiskahti hetkeksi märkään suohon, josta ori sen vetäisi kiireesti irti, ennen kuin suo saisi kunnolla otetta tuosta raajasta. Kairou tarvitsi jokaista neljää jalkaansa ja kaikkein mieluiten ehjinä jokaisen.
"Kuka siellä ?"
Ori huusi sumuun yllättävän pehmeällä äänellä, sellaisella, joka suorastaan kutsui vastaamaan.

Jostaskin syystä Ella ei tullut edes huomanneeksi pärskähtelyä, joka rikkoi vähän väliä suolla vallitsevan hiljaisuuden. Ehkä moinen johtui tamman keskittyneisyydestä, tämä kun ei luottanut itseensä tippaakaan, eivätkä siivetkäät olleet takuuvarma pelastus. Eivät ainakaan punaharjaisen tamman kohdalla.

Vasta kun jostakin edestä päin, sumun syleilystä kantautui pehmeä kutsuva ääni, sulkasiipi havahtui todellisuuteen ja samalla horjahti pahemman kerran melkein päätyen suonsilmän tiukkaan syleilyyn. Sixella nielaisi hieman, tuntien sydämmen hakkaavan vimmatusti rinnassa, pelkästään säikähdyksen takia.

Tamma yritti tähyillä sumun sekaan, lähtien sitten hiljalleen hiipimään kohti suuntaa josta ääni oli kantautunut. Pelkästä uteliaisuudesta, jostakin syystä Ella halusi tietää millainen olento saattoi saada ääneensä noin kutsuvan sävyn.

Kairou kuunteli korvat pystyssä ja pää ylhäällä hiljaisia, varovaisenoloisia askeleita. Sellaisia, joiden aiheuttaja liikkui joko varovaisesti tai hyvin pehmeästi. Ori oli utelias näkemään kuka muu oli niin hullu, että liikkui suolla sumun kera. Silloin kun ei näkyvyys tietenkään mikään paras ollut, ja jalan luiskahtaminen väärään kohtaan oli enemmän kuin todennäköistä. Valkoinen pärskähti jälleen, kiroten sumua joka jostakin syystä halusi kovasti sen sieraimiin tutkimaan paikkoja.

Pian orin näkökenttään ilmestyikin sitä itseään jonkin verran pienikokoisempi tamma, mikä ei kyllä ihmetyttänyt laisinkaan. Harva chadra oli Kairoun kokoinen, vaikka tuo valkoinen, viininpunaisella ja kullalla koristeltu tamma ylsikin melko lähelle. Mutta ori oli selkeästi raskastekoisempi, mikä ei sekään Kairouta yllättänyt. Niin siinä kävi kun sai yli puolet perimästään rodworeilta. Violetinmustan läsin koristama kuitenkin hymyili pehmeästi ja nuokaytti päätään hienoisella, pehmeällä liikkeellä. Sillä hetkellä kaikki orissa oli pehmeää ja kaunista.
"Hei."

Aistit tuntuivat terästäytyvän sumun keskellä, varsinkin kun Sixella tiesi sen pitävän jonkun muunkin sisällään. Lopulta tamman silmiin alkoi hahmottua toinen hahmo, tummempi ja kookkaampi, mutta sulkasiipinen. Se kaiketi oli tärkeintä. Lähemmäs päästyään chadran silmät alkoivat erottaa oriista yksityiskohtia, toinen hymyili ja näytti kaiken kaikkiaan hämmästyttävän pehmeältä ja sanalla sanoen kauniilta. Jos oriista saattoi niin sanoa.

Tosin toisen olemus sai Ellan muistamaan itsensä, pienehkö, kitukasvuinen chadratamma, joka ei osannut edes lentää. Darling olisi taatusti pitänyt toisesta, siitä tamma oli varma, tämän sisar ei olisi harkinnut kahta kertaa sitä mitä vieraasta halusi. Nuori tamma ei kuitenkaan ollut samallainen, se ei tuntenut pelejä eikä sitä kiusoittelua, se ei edes tiennyt mitä ajatteli toisesta.

Mitä lähemmäs sulkasiipi pääsi oria, sitä varovaisemmaksi ja epävarmemmaksi, lopulta se ei enää tiennyt halusiko lähestyä tuota kuvajaista sittenkään.
"Hei."

Kairou teki pikaisen analyysin tilanteesta päässään, näytelmämäisellä yhteenvedolla kuten sillä oli tapana. Viininpuna-kultainen tamma näytti kutistuvan kasaan sitä mukaa kun se lähestyi raskastekoista oria. Valkoisesta huolimatta melko synkänsävyinen chadra laski päätään aavistuksen ja rentoutti lihaksensa, koettaen näyttää mahdollisimman vaarattomalta sen lisäksi, että näytti pehmeältä. Kairou teki kaikkensa näyttääkseen ennen kaikkea kutsuvalta seuralta, tuo ei halunnut säikytellä ketään pois luotaan, tai ehkä jonkun muun olisi voinut, mutta chadratamma vaikutti sentyyppiseltä tuttavuudelta, johon voisi ainakin pintapuolisesti tutustua. Vaikkei Kairou muuten jaksanutkaan kestään paljoa välittää.

"Mikä on neidon nimi ?"
Ori jatkoi ystävällisesti ja katseli uteliaan oloisena vierasta, sekä pikimustalla silmällään että hieman kirkasvärisemmällä violetilla. Kairou tiesi näyttävänsä niiden vuoksi vähän kummalta, eikä suinkaan ollut koskaan pitänyt ajatuksesta. Chadra halusi olla tavallinen, sellainen, jonka seurassa viihdyttiin ja johon kiinnitettiin huomiota persoonan, ei outouksien vuoksi. Mutta harmi kyllä, Shara ei ollut tyytynyt siirtämään raskastekoisuuttaan orille vaan myös kaikkia pikku outuksia, joihin ei ehkä rodworissa kiinnittänyt huomiota, mutta jotka chadran valkoisesta karvasta suorastaan huusivat ja halusivat tulla huomatuiksi.

Sixella tuntui varautuvan entisestään, sen kultaiset silmät tutkailivat suurempaa oria, eripariset silmät veivät pakostakin tamman huomion lähes täysin, mutta muuten tämä tutkaili nopeasti toisen pääpiirteet lävitse. Tämä oli tavanomaista raskaampi ja tummempi väritys pisti silmään, silti kaiken kaikkiaan toinen oli komea.

Vasta hetken kuluttua tamma muisti unohtuneensa tutkailemaan toisen eriparisia silmiä, se nolostui entisestään, mitä ori nytkin miettisi. Kirjavahan oli kuin mikäkin ääliö, joka vain toljotti saamatta sanaa suustaan.
"Sixella." vieraan kohteliaisuus ja puhuttelu tapa hämmensivät Ellaa toden teolla, ei se mikään neito ollut, hyvä jos saattoi sanoa edes chadrattareksi.
"Entä sinä?" tamma kysyi, lähinnä tavan takia, mutta myös puhtaasta uteliaisuudesta, toinen kiinnosti sitä violetteine ja mustine värityksineen.

Kairou ei siitä häiriintynyt, että tamma jäi sen silmiä tuijottamaan. Siihen ori oli tottunut, vaikka olisi toivonut että sitä ei olisi tapahtunut. Mutta muiden tuijotuksen kohteisiin ei valkoinen voinut vaikuttaa, joten tuijottakoot jos halusivat. Tämä oli oppinut ohittamaan sen olankohautuksella ja kohteliaalla hymyllä. Riippuen tietysti tilanteesta, mutta tuolle aranoloiselle chadraneidolle Kairou vain hymyili pehmeästi ja katseli hivenen ohi ja mietti samaan aikaan kun kuunteli tarkasti.

"Sez Kasharô, kutsu Kairouksi."
Ori jatkoi pehmeällä sävyllä puhumista ja hymyili hivenen leveämmin. Sixella oli mielenkiintoinen tuttavuus, eikä Kairou halunnut pilata... niin mitähän ? Tunnelmaa ? Hetkeä ? Moisen mietteet lähes naurattivat sekasukuista, mutta hilpeyden tuo piti tiukasti sisällään.
"Mitäs neiti Sixella tekee täällä vaarallisella suolla ?"
Kairou kysyi ystävällisesti, pikemminkin siksi, että saisi toisen puhumaan kuin aidosta kiinnostuksesta. Silti tuo koetti kuulostaa mahdollisimman kiinnostuneelta. Vähän kuin näytelmässä, jossa joudut itkemään vaikka sinua naurattaa tajuttomasti.

Sixellan teki mieli pyytää anteeksi tuijotustaan, mutta ei oikein tiennyt olisiko moinen kuulostanut oudolta, eihän Kairouksi esittäytyvä ori ollut ehkä edes tajunnut tamman vajoamista omiin aatteisiinsa ja silmien tyhjänomaista tuijotusta.

Ella tunsi seisovansa uskomattoman ryhdittömästi toisen eripari silmien katseen alla, halustaan huolimatta tamma ei kuitenkaan ryhdistäytynyt, se oli oppinut moisen eleen olevan huomionhaluinen ja huomio oli viimeinen asia jota sulkasiipi kaipasi osakseen.
"Jos totta puhutaan, niin en oikeastaan tiedä itsekkään, yleensä vältän tätä paikkaa kuin ruttoa." Ella vastasi, nostaen pienen, aran hymyn huulilleen, uskaltautuen nostamaan katseensa taas oriin kasvoihin.

Kairoun käytös tuntui jotenkin oudolta, ehkä hieman tavallista oudommalta, hallitummalta. Ehkä kaikki johtui siitä, että tamma oli kasvanut rakastavien sisarustensa keskellä ja tämän elämä oli muutenkin täytetty tunteella. Sekä hyvillä että huonoilla.
"Tuskin sinäkään täällä olet sunnuntaikävelyllä Kairou."

Kairoun mieleen pelmahti sata erilaista vastausta, joista se hylkäsi jokaisen kelvottomana tilanteeseen, levottomana vastauksena tuolle aralle tammalle. Sen sijaan ori tyytyi hymyilemään ystävällisesti ja pehmeästi ja nyökäyttämään päätään lyhyellä, hallitulla liikkeellä. Vaikka valkoinen tunsikin hallitsevansa tilanteen yhtä hyvin kuin marionetit näyttämöllä, sai jokin sen silti varpaisilleen ja ylivarovaiseksi käyttäytymisensä kanssa, huolittelemaan itseään ja siloittamaan jokaisen särmän. Ehkä se, että vaikka Kairou tunsi hallitsevansa tilanteen, Sixella sai orin hivenen ymmälleen. Tuolla ulkonäöllä olisi voinut pyöräyttää melkein kenet tahansa pikkurillin ympäri, mutta silti tamma oli aranoloinen ja näytti suorastaan kutistuvan kasaan aina kun siihen loi katseen.

Kairou naurahti.
"Olette aivan oikeassa."
Ori lausui ystävällisesti hymyillen, kutsuen nyt tammaa kunnioittavammalla teitittelymuodolla ja hymyili silmät tuikkien.
"Etsiskelen vähän."

"Etsiskelet?" Sixella kysyi, hymyillen hieman leveämmin, hymy kuitenkin kutistui takaisin araksi hymynpoikaseksi tamman tiedostaessa eleensä. Sulkasiiven silmät katosivat hetkeksi syvän viininpunaisen harjan taa tämän laskiessa päätään vielä hieman, ele oli täysin painvastainen siihen mitä tamman teki mieli vaistomaisesti tehdä.

Jotenkin otsaharja tuntui kuitenkin antavan hieman suojaa, sen alta oli hyvä tarkkailla tuota hämmentävää oria, joka teititteli Ellaa ja jonka silmät eivät tuntuneet olevan alati valmiina johtamaan jotakin mielipidettä tammasta.
"Kukaan ei ole koskaan ennen teititellyt minua." sanat karkasivat sulkasiiven huulilta ennen kuin tämä ehti edes tajuta lausuneensa ajatuksiaan ääneen.

Hieman hämmentyneenä ja jännittyneenä tamma nosti silmänsä takaisin Kairouhun. Sillä hetkellä Ella muistutti lähinnä arojänistä, valmiina pinkaisemaan pakoon mistä tahansa väärästä sanasta taikka ilmeestä.

Kairou jatkoi suosiolla leppoisaa hymyilyään ja katseli vähän sivullepäin, ei suoraan tammaan, jonka ensin leventynyt hymy oli kummallisesti kutistunut taas hiirulaishymyilyksi. Ori ei oikein käsittänyt, miksei Sixella kyennyt näkemään itseään oikeassa valossa. Tai toisaalta, mitäpä chadra olisi siitä sen enempää välittänyt ? Eihän Kairou oikein jaksanut muista välittää, ei aidosti.

Violettimusta hymyili hivenen veitikkamaisesti ja naurahti.
"Voinhan minä neitoa sinutellakin, jos se paremmin sopii."
Kairou totesi hyvin huolitellun pehmoiseen sävyyn, sellaiseen, että jos ääntä voisi koskea, olisi orin senhetkinen sävy tuntunut pehmeimmältä sametilta.

Kaitoun onnistui todella hämmästyttää Sixellaa. Ei se tälläiseen tapaukseen ollut ennen törmännyt, samaan aikaan toisen käytös sekä rauhoitti että hermostutti tammaa, se ei ollut varma pitäisikö sen suoriutua paikalta mahdollisimman nopeasti, vaiko unohtaa turhat arkailut ja nauttia seurasta, nyt kun sitä kerrankin oli. Ja vielä sellaista joka ei arvostellut chadraa, ainakaan tämä ei tuntunut arvostelevan. Mutta mistä sitä tiesi..

"Jos sinuttelisit." Ella pyysi, Darling olisi nauranut sisarensa käytökselle, taatusti, ja kehottanut rentoutumaan. Ehkä jopa antanut muutaman sisaruksellisen neuvon oriin suhteen, neuvon joka olisi jäänyt käyttämättä.

Ori hymyili ja nyökkäsi sitten hyväksymisen merkiksi. Olihän tuo sitä odottanut, että Sixellalle sinuttelu sopisi paremmin. Kairousta toinen ei vaikuttanut sellaiselta, joka tuntisi olonsa mukavaksi teitittelyn kohteena, edes vapaaehtoisen.
"Selvähän se, jos neito niin toivoo."
Kairou vastasi ja muutti hymynsä astetta hurmurimaisemmaksi ja väräytti korvaansa sirosti. Ori piti tarkasti huolen myös siitä, että oli itse rento, koetti saada tammaa vähän rennommaksi seurassaan, puhumaan vähän vapaammin ja sillä tavalla.

"No, mitäs viehättävä neito Sixella noin muuten puuhailee ?"
Kairou kysyi rentoon sävyyn, virittääkseen keskustelua, lähinnä. Hiljaisena oleminen ei tilanteeseen sopinut, tilanteeseen, jossa ori tunsi pitävänsä lankoja käsissään. Tammasta ei tuntunut olemaan hallitsemaan tilannetta, joten violettimustan oli tehtävä se itse. Mikä sopi tuolle aivan yhtä hyvin kuin se, että joku muu veteli naruista. Vaikka silloinkin Kairou usein nyki sivusta.

Sixella melkein naurahti kuullessaan Kairoun kutsuvan sitä neidoksi, toinen saisi jankata sitä vaikka maailman tappiin asti, mutta tamma ei tuntenut itseään neidoksi, chadrattareksi taikka miksikään muuksi hieman erikoisemmaksi tapaukseksi. Naurahduksen sijaan sulkasiipi vastasi orin komeaan hymyyn ujosti, tutkaillen tämä silmiä, tietämättä oliko iloinen siitä ettei toinen katsonut sitä juuri suoraan, vaiko vaivasiko tämä seikka tammaa jotenkin.

"Yritän päästä pois suolta, hengissä." Ella vastasi virnistäen ohimennen, oli melkein selvää että ori kehottaisi lentämään. Mutta se tuskin lisäisi tamman selviytymismahdollisuuksia, pikemminkin täysin päin vastoin.
"Muuta voi miettiä sitten myöhemmin, jos en uppoa tänään suohon niin voisin jopa suunnitella jotakin." tamma jatkoi, tietämättä oikein miten Kairoun kysymykseen olisi pitänyt vastata, hakiko ori jotain tiettyä vastausta vaiko odotti mahdollisimman todenmukaista ja yksinkertaista vastausta?

Kairoun sisäinen hymy leveni entisestään Sixellan viimein hymyillessä ujosti. Ulkoinen olemus sen sijaan pysyi täysin ennallaan. Ori teki asiat mieluummin hitaasti ja huolella, kuin nopeasti ja hätäillen. Kiire ei ollut, mihinkään. Shara odottaisi ja Evor. Jos oli tarjolla hyvää seuraa, siitä oli nautittava täysin siemauksin.
"Minä voin kyllä opastaa, jos heti haluat."
Vaikka nuori olikin, oli mustaviolettivalkoinen seikkaillut chadrojen alueet niin perinpohjaisesti, että osasi melkein mistä tahansa minne tahansa. Ehkä parin harhan kautta mutta aina Kairou pääsi perille.

Ori leyhäytti siipiään, joista toinen, vasemmanpuoleinen oli hieman kärsinyt, muutamat ulommaisista lentosulista olivat katkeilleet. Hyvin niillä silti lensi.
"Onko sinulla perhettä täällä, Sixella ?"
Kairou kysyi sitten puhtaasti uteliaisuudesta, hyvin kohteliaaseen sävyyn kuitenkin.

"Voisitko?" Sixella kysyi, selkeästi toiveikkaalla äänellä, tamma oli jopa valmis luottamaan tuohon, oudolla tavalla hermostuttavaan oriiseen, päästäkseen pois. Vaikkei punakirjava lopulta luottanut kehenkään, sisaruksiaan lukuun ottamatta.
"Tai siis, se olisi kilttiä sinulta." kirjava korjasi, hillitympään sävyyn, peläten punastuvansa täydellisesti, se oli hetken antanut oman nuoren innokkuutensa johdatella itseään. Nyt sulkasiipi otti hieman takapakkia.

Ellan hyylille nousi lämmin hymy Kaitoun kysyessä tämän perheestä, samallainen hymy sillä oli aina kun se mietti sisaruksiaan.
"On minulla, sisko ja veli, kumpikin vanhempia." tamma vastasi pehmeästi, perheestä puhuminen oli sille helppoa, sillä ei ollut mitään hävettävää sisaruksissaan, asia oli kirjavan mielestä lähinnä toisin päin.
"Onko sinulla perhettä?"

Kairou hymyili toisen innokkaan toiveikkaalle sävylle ja nyökäytti päätään hyvin lyhyesti.
"Tietenkin. En minä sellaista olisi muuten kysynyt."
Kuitenkin, Sixellan ilmeisesti luontainen varovaisuus nousi jälleen pintaan ja ori rypisti kulmiaan hetkeksi. Oli suorastaan kummallista, ettei tamma vieläkään oikein osannut rentoutua ja olla oma itsensä. Mutta toisaalta, kuten chadra muuttaessaan ilmeensä tilanteen vaatimalla tavalla hymyileville peruslukemille, jos oli koko ikänsä ensin epävarma, ei edes Kairoun kaltainen henkilö, joka yleensä sai muut tuntemaan olonsa millaiseksi itselleen sopi, ei edes sellainen kyennyt tuota epävarmuutta häivyttämään hetkessä. Mutta se sopi. Ei kukaan ollut täydellinen, vähiten ori itse. Aina ei voinut onnistua ja muita vastaavia kielikuvia.

Violetissa silmässä tuikahti lämpimästi Sixellan kertoessa sisaruksistaan. Ei tarvittu neroa tietämään, että tamma selkeästi sukulaisistaan välitti ja piti. Sen sijaan vastakysymys sai Kairoun ilmeen kiristymään ihan aavistuksen verran. Orilla ei ollut tapana jaella perhetietojaan sinne ja tänne kuin joulupukki makeisia. Joillekin perhe oli maailman helpoin aihe, mutta suurelle chadralle se oli yksi vaikeimmista. Kairou ei halunnut olla niiden kahden hevosen poika, joka oli.
"On minulla. Isä ja äiti, hengissä luultavasti molemmat. En tiedä onko sisaruksia, tietääkseni olen ainut."
Ori kuitenkin kertoili pehmeään, lämpimään sävyyn. Totta, tämä rakasti vanhempiaan, vaikka joskus toivoikin olevansa normaalin, onnellisen chadrapariskunnan poika. Siitä huolimatta.

Pieni, helpottunut hymy karkasi hetkeksi Sixellan huulille, se kuitenkin katosi tamman ajatusten karatessa hetkeksi Kairoun mahdollisiin tarkoitusperiin. Se pelkäsi aina jonkun iskevän silloin kipeimmin kun tamma alkoi rentoutua, muutaman kerran niin oli käynytkin, tosin Darling oli usein isosiskon raivolla antanut moisille tammoille opetuksen ja tottakai lohduttanut sisartaan ja sanonut muiden olevan kateellinen. Ei sulkasiipi itsekkään tiennyt mistä oli saanut näin epäileväisen luonteen, mistä lie tullut, Darren ja Darling olivat kumpikin niin itsevarmoja ja rentoja.

Niin herkkä kuin Sixella oli muiden asenteen muutoksille, se tuli huomanneeksi oriin hieman jännittyneemmän ilmeen, tamma tajusi hyvin etteivät muut olleet yhtä innokkaita puhumaan perheestään. Nyt se katuikin turhaa uteliaisuuttaan ja pelkäsi hetken suututtaneensa juttukumppaninsa. Toisen kaikesta huolimatta pehmeä ja lämmin sävy yllättivät Ellan, samalla tämä oli myös helpottunut.
"Minun vanhempani kuolivat sodassa aikanaan, siskoni on huolehtinut minusta." kirjava totesi, se ei juuri muistanut yksityiskohtia vanhemmistaan, vain sen mitä sille oli kerrottu ja etäisiä hahmoja, muistoja joiden aitoudesta ei voinut olla varma.

Kairou jatkoi leppoisaa hymyilyään käännellen korviaan. Orin violetilla raidalla somistetut korvat liikkuivat usein taukoamatta, jättämättä mitään ääniä nappaamatta. Tämä halusi olla perillä aivan kaikesta, mitä vähintään kuuloetäisyydellä tapahtui, ei koskaan jättänyt tarkkailua sikseen. Sellainen tuo vain tuppasi olemaan, vaikka joskus orin seuralaisia oli hermostuttanut jatkuva korvien liike. Onneksi tämä neito ei sentään tuntunut siitä häiriintyvän.
"Olen pahoillani."
Valkoinen totesi anteeksipyytävään, pehmeään sävyyn. Onneksi Sixella ei sentään turhia tuntunut sitä surevan, taisi isosisko olla kovin rakas ja puhetavasta päätellen ei toisella joko ollut ollut hyviä välejä vanhempiinsa tai sitten tuo ei muistanut.

Kairou katseli hetken taivaalle, jonka poikki lensi parvi lintuja. Korkealla, huutaen toisilleen jatkuvasti, jotta muut tietäisivät pysyä joukossa ja tietäisivät, missä toverit ovat. Toisinaan orin teki mieli ponkaista ilmaan ja lentää lintujen mukana, mutta usein linnut taas säikkyivät suurta kummaijaista. Eihän hevosten kuulunut yleensä lentää, ne varmaan ajattelivat.
"Mutta menisimmekö, jos haluat suolta kerran muualle ?"
Ori kysyi kohteliaasti kääntäen eriparisilmänsä jälleen Sixellaan ja hymyili hurmaavasti.

"Ei se mitään, olin sen verran nuori etten juuri muista heistä mitään." Sixella vastasi hymyillen seesteisesti, sillä oli vain hyviä muistoja ja ajatuksia vanhemmistaan. Ja Darlingin ja Darrenin kertomuksien perusteella nämä olivat olleet mitä parhaimmat vanhemmat, rakastivat lapsiaan ja toisiaan syvästi.

"Joo, en halua jäädä tänne liian pitkäksi aikaa, olen hieman kömpelö.." Ella vastasi vastaten Kairoun hymyyn hieman iloisemmin, olihan sen pakko yrittää rentoutua oriin seurasta, muuten matkasta ei tulisi mitään kun tamma olisi liian jännittynyt puhuakseen. Taikka ollakseen tarpeeksi varovainen.

Kairou hymyili edelleen ja nyökäytti ilmavalla liikkeellä päätään.
"Et sinä kömpelöltä näytä, pikemmin hurmaavalta ja sulavaliikkeiseltä."
Ori laukoi kohteliaisuuksia suvereenisti ja kyllähän tuo oikeastaan tarkoittikin niitä. Vaikka olikin erinomainen valehtelija, piili suuren chadran jutuissa yleensä aina osa totuudesta, sillä kokonaisia valheita oli hankala keksiä, toisinaan, jos piti olla nopea. Riippui tilanteesta, mutta Sixellalle Kairou ei edes halunnut valehdella.

"Mutta minäpäs olen itsekäs, seisotan sinua tällä tavalla nauttiakseni juttuhetkestämme hieman pidempään, vaikka lupasin viedä sinut ehjänä pois."
Kairou huudahti teatraalisesti ja hymyili kovin anteeksipyytävästi. Sitten ori kääntyi, niin raskaaksi olennoksi yllättävän sirolla ja keveällä tavalla, vilkaisi taakseen ja lähti hitaasti astelemaan eteenpäin, valiten askeleensa tarkasti ja toivoen Sixellan seuraavan jalanjäljissä. Orin suunta näytti johtavan syvemmälle suon syövereihin, mutta tosiasiassa tämä suuntasi kohti niittyä, lyhintä mahdollista reittiä. Oli onni tuntea paikat.

Sixella, joka oli juuri astumassa hieman kantavammalle mättäälle, yllättyi täysin odottamatonta kohteliaisuutta. Hieman hämmentyneenä, mutta myös jopa imarreltuna tamma nosti katseensa jaloistaan Kairouhun, joka kyllä näytti tarkoittavan sanojaan. Samaan aikaan tamma unohti varovaisuutensa ja luiskahti suohon, rypistellen siitä kömpelön oloisesti pois, tajuamatta edes täysin säikähtää tapahtunutta.
"Tuota.. Tuo taisi jo todistaa luulosi virheellisiksi." kirjava takelteli sanoissaan, se oli noloissaan ja yhä hieman hämmentynyt oriin kohteliaisuudesta, ei sitä ennen noin vain oltu kehuttu syyttä suotta.

"Niin lupasit ja alku ei taida lupailla hyvää." Sixella vastasi hymyillen, se odotti yhä pilkallista naurua ja ivaa, mutta alkoi hiljalleen vakuuttua siitä ettei sen nykyinen seuralainen ollut sellainen.

Kairoun naamalla kävi hirvittävän säikähtänyt ilme kun Sixella ensin tippui suohon. Ori säikähti toden teolla, mutta onneksi kullalla ja punaisella kirjottu tamma pääsi pian räpiköimään pois. Tämä hymyili nolona ja anteeksipyytävänä, kuin tamman suohontippuminen olisi ollut mustavioletin syytä, kuten se osaksi olikin.
"Anteeksi."
Tämä lausahti aidolla sävyllä ja tutkaiki Sixellaa eriparisilmillään, hymyillen sitten jälleen hurmurinhymyään.
"Mutta puheitani en silti pyörrä."

Chadra hymyili tällä kertaa huvittuneesti.
"Voin minä sinut kantaakin pois, jos muuten ei onnistu."
Kairou lupasi huvittuneeseen sävyyn. Jotenkin tuntui siltä että Sixella vain kieltäytyisi vähän kauhistuneena moisesta heitosta, mutta kyllä valkoinen olisi sen valmis toteuttamaankin. Kairou kun ei turhia lupaillut.