Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

x Rigel (Dreamer)

Siirry alas

x Rigel (Dreamer) Empty x Rigel (Dreamer)

Viesti kirjoittaja Dreamer X Su Toukokuu 16, 2010 6:23 pm

x Rigel (Dreamer) P6191025-1
Pääkuva

Rigel
Ori, 8 vuotias, 164cm
Puhdas chadra

Rigel oli ennen nuoruudessaan suorastaan hermoille käyvä persoona, tämä halusi olla aina oikeassa, eikä millään suostunut näkemään asioita toisten näkökulmasta. Ori menetti hermonsa helposti ja toi mieleen lähinnä kiukuttelevan kakaran kuin nuoren oriin.

Ikä on kuitenkin kypsyttänyt chadraa huomattavasti, ei tämä ikinä ollut mikään tyhmä lapsi, ehei, mutta nyt oriin ihailtavan sujuvakin aivotoiminta pääsee oikeuksiinsa, kun turha todistelunhalu on jäänyt taakse. Nykyisin Rigel haluaa yhä olla oikeassa ja yleensä ikävä kyllä onkin, ei kuitenkaan enää ole täysin sulkenut korviaan muiltakin vaihtoehdoilta ja on valmis muuttamaan mielipidettäänkin joissakin tapauksissa. Yhdessä ori ei kuitenkaan taivu: rodworvastaisuudessaan. Nahkasiivet ovat ja ovat aina olleet mitä vastenmielisin asia Rigelille, orin käytös näitä kohtaan ei kuitenkaan ole poikkeuksetta vihamielinen, vaan lähinnä kylmän kohtelias halveksunta. Rigel ei kuitenkaan tee sitä virhettä että pitäisi noita nahkasiipisiä otuksia itseään vähempänä, ehei, nämä ovat älykkäitä ja kunnianhimoisia olentoja ja juuri siksi vaarallisia.
On melko selvää ettei ori näe julkisia inhon taikka väheksynnän osoituksia mitenkään järjellisenä, ja kaikesta halveksunnasta ja inhosta huolimatta sulkasiipi osaa myös kunnioittaa vastuksiaan, eikä sorru taistelussa taikka muutenkaan epämoraaliseen tekoon taikka häpäisyyn.

Yleensä ottaen Rigel on melko sosiaalinen tapaus, tulee kyllä toimeen kenen kanssa tahansa niin halutessaan, välillä oriin jääräpäisyys voi kuitenkin hieman aiheuttaa ongelmia. Itseään koskevissa asioissa tämä kun haluaa tehdä juuri niin kuin itse haluaa. Ori on myös välillä turhankin suorapuheinen, vaikka tietää kyllä rajansa. Sulkasiipi on positiivinen sekä energinen persoona omiensa joukossa, Rigel osaa kyllä hankkia ystäviä missä vain jos niikseen tulee, pitää kuitenkin yleensä kaikki tietyn matkan päästä itsestään.

Suhtautuminen tammoja ja oreja kohtaan on samanlainen, ystävällinen ja ennen kaikkea kohtelias. Jokaista sulkasiipeä ja siivetöntäkin tervehditään rauhallisesti ja kohteliaasti, se miten vastapuoli vastaa tervehdykseen ratkaisee pitkälti sen millainen Rigel tämän seurassa on. Eräs heikkous orille nimittäin on, kypsyydestään huolimatta tämä ei ole vieläkään hyväksynyt sitä että omaa tunteita välillä tammojen lisäksi myös oreja kohtaan. Pitää tätä heikkoutena, mikä johtaa yleensä siihen että käyttäytyy tavallista etäisemmin ja koleammin niitä oreja kohtaan joihin tuntee minkään näköistä vetoa.

Suututtaa Rigeliä ei kannata, sillä ori on hyvin, hyvin pitkävihainen. Lopulta tämä ei edes välttämättä muista mistä on vihainen, mutta tietää olevansa vihainen. On siis melko selvää ettei anteeksi antaminen ole oriille kovinkaan tuttua, raidallinen kun voi kantaa kaunaa pitkiäkin aikoja. Tahtomattaankin.

Menneisyys
Mitä Rigelin menneisyydestä voisi sanoa, ori syntyi keskiverto chadraperheeseen, isä oli ansioitunut sulkasiipinen sotilas Arogos. Emä taas oli tyypillinen chadramaisen kaunis, siro, enkelimäinen Felja, tyypillinen sulkasiipinen joutsen, joka palvoi miestään ja käyttäytyi kuten vaimon pitikin. Rigeliä aiemmin perheeseen oli syntynyt kaksi vanhempaa poikaa; Altair ja Vega, sekä Capella perheen ainokainen tytär. Rigel ei kuitenkaan jäänyt perheensä nuorimmaiseksi, vaan tämän ollessa kahden perheeseen syntyi vielä toinen tyttö Deneb.

Kuten sanottua Rigel varttui melko tavanomaisessa ympäristössä, Arogos, vanhanaikainen kun oli, korosti orien ja tammojen paikkaa maailmassa, tämän mukaan orien oli hoidettava sotiminen ja tammoilla ei ollut laumojen johtamiseen asiaa. Sulkasiipinen ori kouli hellämielisestä ja unelmiin usein uppoavasta Altairista sekä tätä hieman nuoremmasta ja räväkämmästä Vegasta sotilaita. Tämä ehti aloittaa jo Rigelin koulutuksen, joutuen riitoihin tulisieluisen Capellan kanssa joka olisi myös halunnut sotilaaksi. Jättäen tyttärensä armottomasti huomiotta, Arogos keskittyi poikiensa kouluttamiseen ja sodan sytyttyä tämä lähti ylpeänä kahden vanhemman poikansa kanssa sotaan.

Pitkien ja ankarien taisteluiden jälkeen ainoa kolmesta joka palasi kotiin oli Vega. Mukanaan ori toi uutiset Darhin kuolemasta, Riloksen johtajaksi nousemisesta, sekä Altairin sekä Arogoseksen kuolemasta. Itse Vega oli vain varjo entisestään ja Rigel näki hyvin sodan jättäneen jälkensä vanhempaan veljeensä. Pian tämän jälkeen, isänsä käskyvallan alta vapauduttuaan Capella lähti kotoa liittyäkseen armeijaan, Rigelille hyvin läheinen isosisko pääsi kuin pääsikin sotajoukkoihin. Pian oli nuoremman veljen vuoro seurata perässä, Vegan kielloista ja Feljan rukoiluista huolimatta Rigel halusi sotilaaksi. Lopulta nuoremman veljen päättäväisyys ja kunnianhimo mursivat Vegan ja tämä suostui kouluttamaan veljeään. Tietäen hyvin toisen tekevän oman tahtonsa mukaan, joten halusi valmistaa tämän tulevaa varten.

Viimeinen niitti Feljan mielenterveydelle sekä Vegan että Rilegin redivastaisuudelle oli Capellen kuolema. Tämä oli raa’asti raiskattu sekä tapettu useamman nahkasiipisen oriin toimesta, tamman ollessa suorittamassa rajavartijan tehtäviään rotkolla. Felja romahti täysin, Denebin ollessa liian nuori ja malttamaton huolehtimaan äidistään, velvollisuus kaatui Rilegin harteille. Ori huolehti emästään tunnollisesti, lykäten omia suunnitelmiaan ja unelmiaan, antaen sisaruksilleen tähän mahdollisuuden.

Lopulta Felja kuoli, ja Rigel etsi sisaruksensa käsiinsä kertoakseen näille suru-uutiset. Järkytyksekseen ori kuitenkin löysi nuoremman sisarensa rodwororiin hellästä syleilystä, raivostuneena raidallinen ajoi nahkasiiven pois Chadrojen mailta, ilmoittaen sisarelleen ettei enää omistanut sisarta. Tämä lupaus on myös pitänyt, sillä Rigel puhuu Denebistä kuin tämä olisi kuollut, muttei silti sisarussuhteen takia antanut tätä ilmi.

Ulkonäkö (merkkikartta)
Rakenteeltaan Rigel ei ole välttämättä kovinkaan tyypillinen chadra, sirohko mutta kaukana heiveröisestä. Lihaksikas ja sulava, melko vahva sulkasiipiseksi, sekä sitkeä. Pää on jalo ja ilmeikäs, jalat melko pitkät ja vankat.
Väritys on melko yksinkertainen, valkoisella pohjavärillä on vihreitä juovia, sekä hieman violettia. Jouhet ovat tummanvihreät.
Silmät ovat suuret ja violetit.

Kyvyt
Koska Rigel on pienen ikänsä ja suuren osan aikuisuuttaankin harjoitellut, on ori hyväkuntoinen ja kestävä tapaus. Erityisesti ilmataistelut ovat sulkasiiven alaa, sillä erityisesti siivillään tämä saa ladattua yllättävänkin paljon voimaa iskuihinsa ja tietää mihin iskeä.
Mitä nopeuteen tule, on ori melkolailla peruschadra, sekä jalan että siivillään. Räjähtävän nopeuden sijaan, jaksaa Rigel pitkiäkin matkoja kerralla.


Viimeinen muokkaaja, Dreamer X pvm Ti Marras 02, 2010 5:59 pm, muokattu 2 kertaa
Dreamer X
Dreamer X
Kokenut
Kokenut

Viestien lukumäärä : 1276
Ikä : 31
Paikkakunta : Kittilä-city
Registration date : 17.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

x Rigel (Dreamer) Empty Vs: x Rigel (Dreamer)

Viesti kirjoittaja Dreamer X Su Kesä 20, 2010 3:15 pm

Tavatut
Hepo - mikä, missä ja milloin
Hepo - sama homma


Päivitykset
19.6. Pääkuva esittelyyn, kokokuva tulee myös jossain vaiheessa.
Dreamer X
Dreamer X
Kokenut
Kokenut

Viestien lukumäärä : 1276
Ikä : 31
Paikkakunta : Kittilä-city
Registration date : 17.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

x Rigel (Dreamer) Empty Vs: x Rigel (Dreamer)

Viesti kirjoittaja Dreamer X To Kesä 24, 2010 11:56 am

24.6. Kokokuva lisätty (linkissä)
Dreamer X
Dreamer X
Kokenut
Kokenut

Viestien lukumäärä : 1276
Ikä : 31
Paikkakunta : Kittilä-city
Registration date : 17.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

x Rigel (Dreamer) Empty Vs: x Rigel (Dreamer)

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa